Hyvää vuodenvaihteen tienoota ja onnellista uutta vuotta lukijoille!

Siis sitä mitä otsikossa jo mainittu, kaikille!

Omin pikku kätösin tein piparitalon, joka mukailee syksyllä pysytettyä perinnerakennusta. Huom. kirveet ja muovailumarsipaaniukot.

Meillä vietettiin myöhäisaattoa vasta eilen, koska lapset perheineeen olivat varsinaisen joulun appiloissaan/anoppiloissaan tms. Syötiin: savujuureskeittoa, pinaattifetapasteijoita, smetanasilliä, mätisilliä, suutarinlohta, graavia lohta, kylmäsavulohta, lohipiparjuurirullia, kaalisalaattia, tuorepuristettua omenamehua, puolukka- ym.. marjamehua, punkkua, valkkaria, lanttulootaa, pottulootaa, sieviläistä luomunyhtökasleria, vävyn työpaikalta saatua normikinkkua, kinkunliemisoosia, sinappia, joululimppua, voita, jälkkärinä luumurahkaa, torttuja, kahvia, suklaata. Pääkokkina taas rouva Rönkä. Joulupöydässä myös kaksi viime jouluun nähden uutta pienhenkilöä. 

Meidän klaani (paitsi yksi vävy):

 ****

Isovanhempieni kirjeenvaihtoa talvisodan ajalta 3. 12.12.-joulu 1939 sekä muuan surullinen sivujuoni Pelkosenniemen taisteluista

Kirjeessään 12.12. 1939 Helvi  kirjoittaa "... on joskus niin ikävä että on mahdotonta olla valittamatta."

Varsinaisista sota-asioista: 

"Matilta sain tänään juuri kirjeen, 5.p. lähetetty. Sanoi olevansa 10 km. rintamalta ja kertoi Joukon jo saaneen tulikasteen silloin; Jouko on paraikaa taistelussa, sanoi. En tiedä kuinka teidän kaikkien laita on siellä." (Matti ja Jouko Mela, Helvin nuorempia veljiä.)

"Tänne Poriin on tuotu kovasti haavoittuneita. Koulut ovat sairaaloina, Punaisen Ristin liput katolla.  

Matti kirjoitti että että kaikki  menisi hyvin kun ei niitä ryssiä vaan olisi niin pirun paljon ja laumoittain. Hän oli kovasti innoissaan ja kertoin että rinta aivan tahtoo pakahtua raivosta ryssiä kohtaan katsellessaan öisin kylien paloja, ryssä kun on saanut ne aikaan.

Siviiliasioista älä huolehdi siellä, mielenjännitys on toistaiseksi meillä pahinta. Ei ole enää ollut ilmahälyytyksiäkään, ovat muuttaneet kai mieltään kun koko maailmassa nousi häly siviilien surmaamisesta. Vai mikä lie syynä, ovat muuttaneet kai taktiikkaansa.

Täältä on lähtenyt kovasti miehiä sinne pohjoiseen. Vanhat miehet ja nuoret pojat pitävät kotinurkissa vahtia. Luen tarkasti kaikki lehdet ja seuraan kartalla rintamaa ja taisteluja. Minulla on hyvä Kannaksen kartta, josta näen hiukan sinun puoltasi rintamaa, vaikka enhän oikein tiedäkään missä olet."

"...Eerola (Helvin lapsuudenkoti Mäntsälän Levannolla) on muuten täynnä pakolaisia Helsingistä ja yleensä kaikki talot joka pitäjässä ovat täynnä siellä."

Äitini Ulla Toivonen (myöh. Rönkä) keräsi sanomalehdistä Päämajan tilannetiedoituksia:

Helvin kirje 20.12.1939:

"Tämä päivä on aika tarkkaan kulunut kellarissa oloon, oli nim. kolme hälyytystä tänään. Raumalla oli pudotettu 20 pommia, pää-asiassa satamaan. Lapsista on huoli aina kun Asko erittäinkin on aina ulkona. Mutta enimmäkseen hän on kuitenkin suojassa."

"A. Koivisto on täällä lääninsairaalassa, oli tuotu haavoittuneena. Kyllä nyt saisivat pommittaa sen ent. Pietarinkin tuusannuuskaksi ja Kremliin myös tiputella tulisia tervehdyksiä. Minua niin kiukuttaa tämä turvattomien kaupunkiemme ahdisteleminen. Kun eivät rintamalla pääse eteenpäin niin kiukuissaan lentelevät täällä."

Muuten kirjeenvaihto oli joulun alla niukkaa. Joulupaketteja ja -kortteja Kannakselle kuitenkin lähetettiin, ja Eemeli lähetti kortin kotiinkin Poriin.

Äitini lähetti joulupaketissa jotain isälleen. Alla on tuosta paketista säilytetty joulupaperi, Stockmannin perua.

****

Suomi on pieni maa: puolisoni äidinisä, reservin luutnantti Kalle Hella, oli ollut samalla suojeluskuntain päällystökoulun I kurssilla Hämeenlinnassa 26.10.1919-30.1.1920 kuin vaarini Eemeli Toivonen (s. 1885).

Kalle Hella (s. 1887) lähti vapaaehtoisena talvisotaan. Hän liittyi Porissa täydennyspataljoonaan, joka matkasi 7.12. Ouluun. Siellä eri puolilta Suomea kotoisin olevista miehistä koottiin jalkaväkirykmentti 40 (osasto Perksalo), joka ohjattiin Lapin Ryhmän alaisuuuteen. Oulusta Kalle lähetti vaimolleen Martalle viisi kirjettä, joista viimeisessä (14.12.1939) hän kirjoitti:

" Tuntolevyni numero on 486716. Sitä levyä kannetaan aina kaulassa ja jos ryssän kuula osuu kuolettavasti niin toinen puoli levystä, jossa on sama numero, lähetetään sinulle. Sitä ennen ei tarvitse mitään huhuja uskoa. Hyvää yötä vain."

Osasto Perksalo lähetettiin 16.12.1939 Pelkosenniemelle torjumaan Savukosken suunnasta hyökkääviä neuvostojoukkoja. Kalle Hella johti komppaniaa 9./JR 40, joka saapui Pelkosenniemelle 17.12. klo 10. Komppania lähti pian hyökkäykseen kohti Kitisen lossia. Iltapäivällä se joutui tulitaisteluun noin kahden kilometrin päässä Savukoskelle johtavan tien vasemmalla polella. Tilanne oli sekasortoinen, ja muun muassa kahden joukkueen johtajat kaatuivat. Kun Kitisen lossin suunnasta lähestyi kaksi vihollisen hyökkäysvaunua ja näiden perässä jalkaväkeä, antoi Kalle Hella perääntymiskäskyn, mutta jäi itse vihollisen konekiväärituleen. Kalle Hella merkittiin 17. päivän sotapäiväkirjaan kadonneeksi. Hänet löydettiin seuraavana päivänä, jollon viralliseksi kaatumispäiväksi tuuli 18.12.1939. Helmikuussa 1940 hänet haudattiin Vammalan Tyrvään kirkon sankarihautaan.

Kalle Hella rauhan töissä

****

Isovanhempieni kirjeenvaihto talvisodan ajoilta, osa 2. Sota alkaa. Kirjeet 30.11.-9.12.1939

Talvisota alkoi 30.11.1939. 

Joulukuun alkupuolelle Eemeli lähetti yhden kortin ja kirjeen  kotiin. Niissä ei sota-asioista ollut mitään. Vasta 9.12.1939 kirjoitetussa kirjeessä oli maininta sodan alkamisesta:

Paula oli Helvin sisko.

Helvi sen sijaan kirjoitti sodan alkamisesta heti 30.11.:

"On se sikamaista ryssältä kun ensin järjestävät siellä Mainilassa sen ampumisjutun saadaksensa syyn ruveta pommittamaan siviiliväestöä. Eihän täällä Porissa toistaiseksi ole vielä mitään tapahtunut mutta meidän hetkemmehän voi tulla koska tahansa."

Ja 3.12.1939:

"Olemme vielä täällä kotona toistaiseksi. Toissapäivänä (perjantaina) oli täällä ilmahälytys, mankelihuoneesta on tehty suoja. Olimme siellä tunnin verran koko talon väki."

" Kun se Italia lähettäisi apua oikein tuntuvasti tänne niinkuin Espanjaankin. Vaikka eipä tässä taida kenenkään vieraan apu mitäään tuntua, itse Suomi on aina saanut auttaa itseään. Kyllä se ryssä tarvitsisi niin että tuntuisi. Ajatella että kaksi kertaa sukupolven aikana saamme sitä vastaan taistella. Lehdethän sinn tulevat kai joista olet lukenut Helsingin pommitukset y.m. Tänne Poriinkin on aivan virrannut pakolaisia, niin ettei kai täällä vielä hätää ole. Ne lentokoneet (pommikoneet) saivat ensin kauhua aikaan."

Ja 7.12.1939:

"Täällä  oli toinen ilmahälytys maanantaina mutta ei sen ihmempää kuitenkaan sitte tullut Jumalan kiitos."

"Matti, Reino ja Jouko (Helvin veljiä) ovat myös Kannaksella, en tiedä paikkaa tarkemmin.

Ensin tuntui ilkeältä tämä sodan alkaminen mutta nyt jo tuntee ylpeyttä isänmaansa puolesta. Tätä maata kun koko maailma ylistää, ja ihmettelenkin kuinka urheasti on tähänkin saakka pitänyt puoliaan. Ja myös pitää loppuun asti. Minusta vaan niin ihmeellisesti tuntuu että ryssä sen loppujen lopuksi oikein kunnolla häviää.

Ajattele kuinka ylpeätä se olisi kun vaan sieltä Neuvostoliiton eteläosista alkaisi kuulua kahakoita siin jo menisivät ryssän kortit sekaisin. Ja se on minusta sikamaista kun Ruotsi ei jo lähetä edes niitä vapaaehtoisiansa jos päästää ollenkaan. Mutta onhan tässä Ruotsin oma asiakin kysymyksessä."

"Pori on kyllä täysin pimeä tätä nykyä, muuttui heti ensimmäisen hälyytyksen jälkeen."

Yllämainitussa 9.12. kirjeessä Eemeli kirjoittaa kotiin:

" Rakkahin ystäväni! Me voitamme tämän sodan! Mahdollista on, että voitto maksaa paljon verta ja paljon kärsimyksiä, mutta tämä ihana maa ja tämä suurenmoinen kansa ovat sen arvoiset. Vasta ensimmäisen kerran tuhannen vuoden kuluessa Suomi saa itse lunastaa tulevaisuutensa takeet! Sen vuoksi se myös voittaa. Tule aika, jolloin tyrannit ja kansojen orjuuttaat ja pyövelit sellaiset kuin Stalin ja Hitler vaipuvatt alas ja kansat saavat jälleen vapautensa. Suomen kansan osaksi on tullut alkaa tämä taistelu. Tehkäämme se kunnialla! Tämä on onneksi Suomen kansalle, tämä kaikki! Me olemme yhtä, jokainen. Sen vuoksi: rohkaise jokaista, joka vapisee. Rohkaise, koska saamme elää suurta aikaa, sankariaikaa! Suomella ei vielä koskaan ole ollut tähän tilaisuutta. Sen on aina pitänyt elää ja taistella muiden lipun alla ja muiden kunnian katveessa."

"Tuskin osaan enää kuvitella, minkälaista on olla kotona sinun ja rakkaiden lapsieni Ullan, Askon ja Maijan keskellä! Niin on tämä kaikki minut "niellyt". Sen vuoksi minun vihani Venäjää ja Saksaa kohtaan on koskaan sammumaton - niinkuin olkoon sinun ja lapsiemme. Että meidän pitää menettäää kotimme, onnemme, toisemme - ehkä ikuisiksi ajoiksi... noiden kahden miehen, kahden "ihmiskunnan vihollisen".

Kello on nyt 2.25 kun tykistötuli taasen on avattu. Jymisee mahtavasti!

Suomalaiset ampuvat ja johtavat tykistötulta loistavasti. Kerro se porilaisille. Ja sano, ettei pidä pelätä mitään, ei piruakaan, vaikka se tulisi vastaan Stalinin ja tai Hitlerin hahmossa."

*****

Aikaisemmat kirjeet ovat "talvisodan kirjeet" -tunnisteen takana.

Mainilan laukaukset - 8- divisioonan tiedonanto N:o 3 27.11.1939

8. divisioonan tiedonanto N:o 3 27.11.1939 koski Neuvostoliiton Mainilan kylässä Kannaksella lavastamaa välikohtausta, jonka perusteella NL purki maidemme hyökkäämättömyyssopimuksen. Mainilan laukauksista on selostusta mm. Suomen Sotahistoriallisen seuran sivuilla ja Wikipediassa .  Kooltan paperi on 22 x 35 cm.

Tiedonanto on peräisin äitini isän, Eemeli Toivosen papereista. Vaari oli talvisodan Kannaksella 8. divisioonan esikunnassa aseupseerina.

****

Talvisota alkoi muutaman päivän kuluttua, 30.11.1939.

Isovanhempieni kirjeenvaihto talvisodan ajoilta, osa 1. 16.10.- 26.11.1939.

Tässä ja muutamissa seuraavissa jutuissa julkaisen otteita äitinä vanhempien Helvi Toivosen os. Mela  (1902-1982) ja Eemeli Jalmari Toivosen (1885-1962) kirjeenvaihdosta talvisodan tienoilta. Mummi oli lastensa Ullan (äitini, 1927-2010), pikkuveli Askon ja kuopus Maijan kanssa kotona Porissa. Vaari oli  sodan ajan Kannaksella 8. divisioonan esikunnassa. Eemelin tausta oli suojeluskunnassa. Sisällissodan (jonka aikaista päiväkirjaa Mäntsälän Sääksjärveltä voi lukea tämän linkin takaa) jälkeen Eemeli alkoi suojeluskuntauralle ja toimi mm. Mäntsälän suojeluskunnan piiripäällikkönä vuosina 1919-1922. 1924 perhe muutti Seinäjoelle, kun Eemeli nimitettiin Etelä-Pohjanmaan suojeluskuntapiirin sotilasohjaajaksi. Eemeli jäi sieltä eläkkeelle luutnanttina 1935, minkä jälkeen perhe muutti Poriin.

Kirjeet ovat säilyneet, koska mitään ei ole heitetty menemään muutamaan sukupolveen....

Pariskunnan rakkausasiat ja perheen rahahuolet saavat jäädä kirjeiden uumeniin, samoin kuin useimmat muut sotaan liittymättömät seikat.

Perhe Porissa rauhan aikaan keväällä 1941

Kölnische Illustrierte Zeitung 3/1935: juttu lotista. Tuo keskimmäinen mies on E.J. Toivonen, äidin isä. Kuka on tuo toinen mies? Entä lotta?

Ensimmäinen kirje 16.10.1939 Seinäjoelta Eemeliltä Helville.  Eemeli matkusti Seinäjoelle, missä Etelä-Pohjanmaan sotilaslääni perusti 8. divisoonan. Panen tämän kirjeen kokonaan tähän. Sisältö: pistimenlähetyssekaannusta, spiuuneja (vakoilijoita) junassa ja Lapuan patruunatehtaalla, kansan mieliala.

"Talossamme kävin myös. Se oli täynnä pakolaisia jostakin etelästä". (Perheellä oli vielä myymätön talo Seinäjoella, Kalevan talo.)

Spiuuneja:

"Olen korkeammassa portaassa, kuin mitä lkp-määräyksessä oli merkitty, mutta en voi sanoa, missä, koska täytyy välttää vakoilua; vakoilijoita on liikkeellä paljon, Täälläkin on sellaisia pidätetty, ainakin yksi. Lapuan patr. tehtaan vartiopostin ääreen on muutama päivä sitten ammuttu yksi. Oli mennyt naiseksi pukeutuneena vahdin puheille, ja kumartaessa oli tukka lähtenyt liikkeelle, jolloin vartija oli päästänyt laukauksen korvasta sisään ja soittanut poliisikonttoriin, että tulkaa noutamaan pois "raato". En muista, joko edell. kerralla kerroin, että matkatessani tänne oli Porista Haapamäelle samassa vaunussa spiuuni, joka minun piti Haapamäelle päästyämme antaa poliisille, mutta poliisia ei ollut näkyvissä ja se konna pääsi häipymään jonnekin."

 

Vanha varasto Vihannista 3. Lattia, ikkunaa ja loppu lähenee.

Sitten viime rakentaman on varaston pystytys edennyt niin, että sen valmiusaste on noin 99 % ja rakenne-, käyttöönotto ja loppukatselmus on kunnalta tilattu.

Nyt näyttää sisällä tältä. Roinaa on jo alkanut kertyä.

Lattiaan käytin rakennuksen huoneiden välissä olleita seinälautoja ja uutta, samanvahvuista 32x100 lankkua. Täällä Limingan lakeuden pelloilla on kuivilla keleillä melkoiset pölymyrskyt, minkä vuoksi panin lattian alle ilmansulkupahvin estämään hiekan pöllyämisen lattiaan ehkä tulevien rakosten läpi. Samasta syystä pitää seinälautojen hatarimmat rakoset vielä peittää sisäpuolelta listalla. Ikkunat ovat paikoillaan väliaikaisesti muovin suojassa. Rapsutan ja maalaan ne keväällä.

Tämän päätyseinän oven suunnittelin ensin keskelle seinäää, mutta panemalla se toiseen laitaan ei tarvinnut katkaista tuota keskitolppaa. Alkuperäiset seinälaudat eivät riittäneet, joten käytin päätyyn entisiä huopakaton aluslautoja. Niiden pontit olivat melko epämääräiset sikäli kun niitä edes oli, joten rakojen peitoksi panin rimat. Päätykolmioon tullee ikkuna.

Laitan viimeiset kuvat kun on täysin valmista.

***

*

Vanha varasto Vihannista 2. Runko, katto ja seinät.

Varastonsiirron alkuvaiheiden jälkeen menikin puolenkymmentä vuotta ennen seuraavaa siirtoa. Syksyllä 2018: haapojen katkonta, maan pintakerroksen lapiointi pois, betonitolppien ja peruskivien asemointi, persparrujen asennus vaateriin, ristimitan tarkistus, lattianiskojen alustava asennus. Apumiehinä Ari-Pekka Kvist ja Esa Borén. Meininki oli toki tehdä koko homma jo tuolloin, mutta niin kävi, että rakennuksen persparrut talvehtivat vanhojen kattopeltien suojassa syyskesään 2019.

Juuri tätä pidemmälle ei rakennus edennyt syksyllä 2018. 

Loppukesällä 2019 homma jatkui vaaterin tarkistuksella - hieman joutui lisäämään palikkaa muutaman tolpan päälle maan annettua periksi talven aikana. Ensimmäkseksi pystytolpat vinotukien avulla paikoilleen.

Seuraavaksi yläsidepuut tolppien nokkaan. Seuraavassa kuvassa kuusimetrinen yläsidepuu on nousemassa sijalleen. Tein lankusta tuommoiset portaat, joita pitkin parru nousi yhdenkin ihmisen voimin "kevyesti". Onneksi Borénin Esa tuli apuun moneksi päiväksi, ja raskaimmat hommat kevenivät ja nopeutuivat kummasti. Samalla työturvallisuuskin kohentui.

Kurkihirreltä räystäälle ulottuvat ruoteiden kannattimet ovat myös sangen järeää tavaraa. Niiden asennusta varten tein kakkosnelosesta telineet kulkusilloin ja suojakaitein. Panen tähän alle useamman kuvan tästä vaiheesta, 

Vanha varasto Vihannista 1. Purku.

Varasto

Tässä ja parissa myöhemmässä jutussa kerron otsikon mukaisesta asiasta, joka minun osaltani alkoi kesällä 2013. Miksi vasta nyt, noin vanhasta asiasta? Koska purettu rakennus on siirretty uuteen paikkaan ja sen kokoaminen alkanut. 2013 olin paikalla, kun restarointikisällikurssin guru Perttusen Ilu sai puhelun kollegaltaan Esko Paloniemeltä, jonka yritys oli urakoimassa Vihannin aseman siirtoa ratatöiden edestä. Aseman pihalla oleva purettava varasto kaipasi uutta omistajaa, ja minullehan se päätyi. 

Rakennuksen hinnaksi sovittiin aluksi kolme pientä Tullamore Dew -viskiputelia. En juuri viitsinyt tingata. Hinta tosin nousi kolmanneksella, kun osa purkujätteestä päätyi asemarakennuksen siirrosta syntyvän jätteen seuraksi jätelavalle.

Asiallinen hinta 52 neliön rakennuksesta.

Rakennus oli (ja on)  kooltaan 5,2 x 10 metriä. Sen runko on pääasiassa viitos- ja kuutosparrutavaraa. Ovia on viisi, kolme yksittäistä ja yksi pariovi. Huoneita on kolme, yksi n. 5,2 x 6 m ja kaksi pienempää. Pieniä ikkunoita kaksi. Maalattia, paitsi pienimmässä huoneessa lankkulattia. Rimahuopakate. Seinät leveää ja tuuman-reilun puolentoista tuuman paksuista ponttilautaa (pystylaudoitus).

Isoimman huoneen seinää, parrurunkoa ja vinotukia.

Ruoteiden kannatinniskat lepäävät kurkihirren ja yläsideparrun varassa. Yllä olevassa kuvassa näkyy jänniä lovia niskoissa. Ne ovat perua tämän rakennuksen edeltäjän ajalta, jolloin katto oli paljon nykyistä jyrkempi. Vastakkaisten lappeiden niskojen välissä on noissa lovissa ollut kitapuu tapeilla kiinnni (tapinreiät näkyvät kuvassa myös). Kattokulmaa loivennettaessa kitapuut on tietysti poistettu,  uusia kitapuita ei ole asennettu mutta lovet jäivät. Laitan nästä kuvan myöhemmin.  Kuva tästä on alla. Milloin tämä muutos tehtiin, en tiedä.

Purku on aina helppoa. Ensin seinälaudat ja ovet pois, sitten kattohuopa ja ruoteet, sitten vinotuet. Tässä vaiheessa on syytä merkitä keskeiset uudelleenkäytettävät osat yksilöllisesti kirjaimin ja numeroin, jotta palapelin kokoaminen myöhemmin on ylipäätään mahdollista. Myös valokuvia on otettava mieluummin liikaa kuin kitsaasti.

Lisäksi hyvät ja selkeät piirrokset auttavat. Tässä kaksi esimerkkiä hyvistä ja selkeistä piirroksista.

Pappilan porstuan perusparannus

Hailuodon vanhan pappilan (valmistui v. 1903) korjaukset jatkuivat rankorakenteisen porstuan kimpussa (pappilan sauna-pyykkituvan uusimmista vaiheista voit lukea täältä). Pappilan asujaimet kertoivat porstuassa tuntuvan epämiellyttävää maan-lahon-hajua. Pihamaan multa olikin aikojen saatossa noussut laudoituksen alareunaa kiertävään tippalistaan saakka, joten hajun syy voisi olla huono alapohjan tuuletus vai olivatko perslankut lahonneet. Ehkä sama asia on askarruttanut pappilan entisiäkin asukkaita, koska kolme alinta vuorilautaa olivat selvästi uudempaa perua kuin alkuperäiset.

Alimpien lautojen irrotus paljasti porstuan perustuksia korjatun  aiemminkin (-70-luvulla ilmeisesti), koska raamisahattu perslankku (oikeastaan -parru) oli uudempaa tavaraa kuin muut alapohjan kirveellä veistetyt tukirakenteet. 

Meininki oli siis tarkistaa alapohjan rakenteiden kunto ja vaihtaa huonoksi menneet osat sekä korottaa persparru reilusti irti maasta. Lattian alla oli onneksi sen verran tilaa, että siellä kykkimällä mahtui työskentelemään. Tulin ryömineeksi ja kontanneeksi enemmän kuin kertaakaan kuuteenkymmeneen vuoteen. Porstuan lattianiskoja tukivat kaksi kiviin tukeutuvaa hirrenpätkää; ne vaihdoin uusiin. Lisäksi laitoin pari väliaikaista tukea.

Maa porstuan alla on hienoa hiekkaa. Sen päällä oli vuosikymmenten mittaan kertynyttä lehtiroskaa, ja vähän syvemmältä paljastui hiiltä, joka on peräisin pian valmistumisensa jälkeen 1901 palaneesta edellisestä pappilasta. Maa oli pääasiassa pölisevän rutikuivaa, mutta muutamin kohdin selvästi kosteaa. Pienen sylyksen verran löytyi kosteita  lahopuun kappaleita sekä vajaa nelimetrinen hirsi, jonka hiekkaan painunut alapuoli oli myös kostea ja muusiksi lahonnut.  Poistin roskaa, hiekkaa ja lahon puun. 

Ensin siis alimmat laudat pois, sitten sivu kerrallaan tunkilla persparrua hieman irti perustuksen kivistä ja pystyjen alapäät poikki soivalta korkeudelta. Persparrut olivat kovat ja ehjät, mutta niissä oli hyvin pistävä haju. Niinpä ne vaihdettiin uusiin nelosparruihin. Niiden alle tuli uutta kivijalkaa lähistöllä taannoin palaneesta talosta.

Oviseinä ennen...

...sitten...

... sen jälkeen:

... ja nyt, ennen viimeisiä hiplauksia, kuten uuden tippalaudan asennnusta ja portaan trimmausta:

Kivijalan väleihin tulee vielä kiviä, mutta tuuletus pelaa kyllä paremmin kuin ennen. 

Lattian alta löytyi peltopyyvainaan jäännnökset, kanan jalka, jäniksen käpälä ja ehkä rastaan muumio. Voinko lukea peltopyyn perinnerakentamispinnaksi?  Semmoisia on minulla nyt 122 (viimeisimmät mustapyrstökuiri ja sinirinta viime keväältä pappilan pihasta). Onko jäniksenkäpälä pantu perustuksiin onnenkaluksi (ainakaan jänistä se ei ole auttanut...).

Peltopyytä ja kananjalka 

Homma jatkuu kuun loppupuolella vielä seinän viimeistelyllä, ja sauna-pyykkituvan kanssa on vielä pientä laittoa. Näistä kerron sitten.

Pappilan saunatuvan remontti lopuillaan

Hailuodon vanhan pappilan sauna-pyykkituvan kohennus  kestikin suunniteltua pidempään - aloitin hommat lumitöillä ja lopetin koiranputkien ja nokkosten katkomisella seinän vierestä -, mutta nyt on osaltani kutakuinkin valmista. Kiitos työtilaisuudesta, Anne-Maria ja Timo!

Kengityksen lisäksi tilaajien suunnitelma oli muuttaa rakennuksen pyykkitupana, autotallina ja viimeksi kanalana palvellut puolikas kesähuoneeksi. Muutos kesähuoneeksi alkoi hiekan (kolmisen kuutiota) lapioinnilla pihalle, jotta saataisiin tilaa rossipohjan alle. Tein myös sokkeliin muutaman tuuletusreiän.

Huoneen takanurkassa tönötti kaksi päällekkäistä betoniputkea, joiden uumenissa on seinän takana olevan saunan veden sulku- ja tyhjennysventtiilit. Tötterön vierestä paljastui hiekasta vanha saunan vesikouru.

Lattian rungon tein kakkoskutosesta. Huonetta kiertävän reunalankun ja seinän väliin panin kaksi kerrosta pellavaeristenauhaa.

Eristeenkannatinlaudat ruuvasin alapuolelta niskoihin.

Ilmansulkupaperin päälle kutterinlastua eristeeksi ja eristeen päälle ilmansulkupaperi lattialautoja vasten.

Uutta seinäpintaa tuli leveästä sahalaudasta. Nurkkaan tuli tuommoinen kannellinen loota, jonka sisällä töröttää nyt betoniputken sijasta 400-millinen tierummun pätkä.

Kanala-kesähuoneen ja saunan porstuan välinen ovi noston ja uusien vuorilautojen laiton jälkeen.

Pyykkituvan etuseinässä oli ollut autotallivaiheessa pariovi. Puolet siitä poistin ja tein hirsiseinän tilalle. Kevytpeitteen  taakse tulee myöhemmin ovi ja muovin tilalle ikkuna. Kun ne ovat materialisoituneet, viimeistellään vielä vuori- ja nurkkalaudat. 

 Pientä viimeistelyä tehdään vielä myöhemmin kesällä. Kertonen siitä sitten. 

****