keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Hiltunen, J.: Uudistunut perinteinen hirrenveisto. - Kirja-arvio.

Hiltunen, Jarmo (2017): Uudistunut perinteinen hirrenveisto. Rakennustieto Oy, Helsinki. 110 s.


Jarmo Hiltusen Saarisauna-blogista voit lukea lisää tämän kirjan syntyvaiheista sekä seikkaperäisen kertomuksen savusaunan rakentamisesta. 

Kirjan alkupuoli käsittelee hirsien hankintaa metsästä kuivaukseen, piiluamista ja hirrenvalintaa (eli mikä hirsi pannaan seuraavaksi paikoilleen). Varsinainen veisto-osio alkaa alivaraustekniikan esittelyllä. Alivaraus tarkoittaa sitä, että hirsien välinen varaus on aluksi hivenen auki, mutta painuu kiinni, kun päälle tulee painoa ja puu kuivuu. Alivarausta voi käyttää joidenkin salvostyyppien kanssa. Kehikon veiston yleiskulkua esitellään. Lukemattomista nurkkasalvaintyypeistä Hiltunen on valinnut kirjaansa kolmen teko-ohjeet, yksinkertaisen ja helpon ristinurkan (tyypiltään pitkänurkka) sekä ainakin aloittelijalle vaikeammat lohenpyrstönurkan (lyhytnurkka) ja satulasulkanurkan (pitkänurkka). Lopuksi on luvut kehikon siirrosta ja osissa rakentamisesta sekä hirrenveistäjän työkaluista. Parin sivun katsaus muutamiin hirsikirjoihin löytyy myös ja lyhyt sanasto.

Kirja siis kertoo siitä, mitä sen nimi lupaa, hirrenveistosta, ei hirsitaloonkin tarvittavien lattian, katon, ovien ja ikkkunoiden rakentamisesta. 

Ohjeet ovat yksityiskohtaiset, kieli on kauttaaltaan selkeää ja erittäin hyvät kuvat havainnollistavat monivaiheista veistoa. Alla on esimerkkiaukeama ristinurkan veiston ohjeista; kaikkiaan se esitellään 18 kuvan avulla. Ristinurkka on varmaan helpoin nurkkasalvaintyyppi veistää, ja ainakin siitä on hyvä aloittaa.

Ristinurkan ohjetta Uudistunut perinteinen hirrenveisto -kirjasta.
Alla on ote "hieman" monimutkaisemman nurkkatyypin (satulasulkanurkka) ohjeesta, jossa on kaikkiaan 31 kohtaa! 

Satulasulkanurkan ohjetta Uudistunut perinteinen hirrenveisto -kirjasta.
Jarmo Hiltusen hirrenveisto-opas syntyi, koska "halusin tehdä kirjan, jota itse olisin tarvinnut hirrenveistoa opetellessani", kuten tekijä esipuheessa mainitsee. Kirjaa voikin suositella hirsityön maailmaan siirtymistä suunnittelevalle, sillä sen verran perusteelliset ja tarkat ovat sen ohjeet. Hiltunen on kirjassaan hyödyntänyt monien ammattiveistäjien kokemuksia ja tietoja. Alalla pitkään olleilla on tietysti omat näkemyksensä jokaisesta kirjassa esitetystä työvaihesta, mutta jos jostain pitää aloittaa, aloita näillä neuvoilla ja tee sitten toisin jos siltä tuntuu. Näillä pääsee pidemmällekin kuin vain alkuun. 

Ohjeet siis ovat riittävän seikkaperäiset aloittelijalle. Yhdessä kohdin huomasin tästä kuitenkin lipsutun. Kirjan veisto-ohjeista monet perustuvat  ns. takkuuskynävaran käyttöön. Jos ei ole kerta kaikkiaan mitään haisua varaamisesta, tämä ohje (s. 51) tuskin avautuu: " ..(varan)... kärkiväli joudutaan kalibroimaan joka kerta ennen piirtämistä siten, että hirsivaran pienet vatupassit näyttävät oikein eli ovat suorassa suhteessa varan piirtimen kärkiin. Tämä säätö tehdään seinään piirretyn suoran viivan avulla, jonka mukaan varan kärjet asetellaan ennen piirtämistä näyttämään oikein". Suorassa suhteessa? Suoran viivan? Kärjet asetellaan? Jos on kerrankin varannut hirsiä tarkkuuskynävaralla, tuon kyllä tajuaa, jos ei, menee käsi päähän (jos kävi nyt näin, käy lukemassa vaikka juttu täällä tai täällä). Kun kalibroidulla varalla piirretään alemman hirren selän muoto ylempään, varaus onnistuu ja ylempi hirsi istuu veiston jälkeen alemman selässä kuin Keckmannin poika Kakolassa. 

Hirsivaroja omasta kokoelmastani. Kaksi oikeanpuoleista ovat tarkkuuskynävaroja.

Ohjeista siis hyötyy parhaiten, jos on vähintään jonkin verran kokemusta veistosta. Tällöin yllämainittu kalibrointiohje ei ahista, eivätkä myöskään äkkinäiselle ehkä hankalan tuntuiset hirrenvalintasääntö ja alivarauksen periaate. Eikä myöskään tule luulleeksi, että kaikkia hirsirakentajan työkalupakki -luvun esittelemiä työkaluja heti tarvisi. Kirjassa esitetty hirrenvalintamenetelmä (josta on myös vaikkapa täällä) on toki käyttökelpoinen keino estää usein sattunut ongelma, liian korkea hirren olkapää nurkassa, johon pitäisi seuraavaksi tulla risteävän hirren latva (käsi ylos, jos on käynyt näin!). Kun tämän riskin tietää, voi rakentaa iloisesti ilmankin että tätä menetelmää orjallisesti noudattaa, kuten on aina tehty.

Työkalupakki-luvun laaja työkalulistaus tarpeellisuusarvioineen on asiallinen, moottorisahaveistoahan tämä nykyinen perinneveisto on.  Ammattirakentaminen erikseen, mutta minusta itse kullekin tekee kuitenkin hyvää tehdä pienehkön rakennuksen hirsityöt kirveen, sahan, taltan ja käsipelillä veivattavan kairan kanssa. Itse olen käyttänyt myös koulutettua majavaa. 

Ylipäätään voin sanoa, että tämä kirja kannattaa hankkia ja lukea, jos hirsihommiin meinaa, eikä sen lukemisesta kokeneempikaan kärsine. Perusteellisin suomalainen veisto-opas, minkä tiedän.

*****

Suomen-, ruotsin- ja englanninkielistä hirsirakentamiseen ja -perinteeseen liittyvää kirjallisuutta hyllystäni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti