Kaksi kiintoisaa kirja hyllystäni, Nummisuutarit ja Äänne-kirjoitusehdotus suomen murteiden tutkijoille

Kun nurkissa on tuhansia kirjoja, jotkut niistä tuntuvat välillä mielenkiintoisilta. Tässä niistä kaksi.

1) Aleksi Kivi, Nummisuutarit, ensimmäinen painos, omakustanne, painettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran  kirjapainossa 1864. Siististi sidottu koviin kansiin jo muinoin. 

Kirjan ensimmäinen omistaja on ollut K. A. Castrén, joka hankki teoksen vuonna 1865. Hän lienee Karl/Kaarle Alfred Castrén (1845-1873), ensimmäisiä suomeksi kirjoittaneita historiantutkijoita ja Suomen Muinaismuistoyhdistyksen ensimmäinen sihteeri.

A. Kivi osallistui teoksellaan Senaatin vuonna 1863 järjestämän kilpailun kaunokirjallisuussarjaan ja julkaisi sen omakustanteena (lainarahalla kylläkin) vuonna 1864. Painos oli 500 kappaletta - kuinkahan moni niistä on vielä olemasssa? Ylioppilas Aleksis Stenvall kumminkin voitti kilpailun 1865.  Kilpailun runosarjaan osallistui myös August Ahlqvist (Oksanen), joka ei "juuri" Kiven tuotantoa arvostanut...

Nummisuutarien  näyttämöensi-ilta oli 24.9.1875 Oulussa, Helsingin ensinäytös 1.1.1876.

Mäntsälä helmi-maaliskuussa 1918: luettelo ja lasku punakaartilaisten ottamasta omaisuudesta saatekirjeineen

Tapahtui Mäntsälän Sääksäjärvellä 1918: punakaartilaisosasto otti omavaltaisesti omaisuutta Inkalan sotilasvirkatalosta, vaarini Eemeli Toivosen kotitalosta. Perunakuopasta löytyi Suomen Punaisen Kaartin Intendenttihallitukselle osoitettu lasku maaliskuulta (jossa lista viedyistä tarpeista arvoineen, yhteensä 1826:-) sekä laskun saatekirjeen luonnos. Laskun päivämäärä on maaliskuulta, saatekirjeestä käy ilmi, että tavarat oli viety 18.2. Saaatekirjeen allekirjoitus kuuluu "Mäntsälän Sääksjärvellä 24pnä Maalisk. 1918. Kunnioituksella K.N. Toivonen Virkatalonvuokraaja". Konstantin Nikolai Toivonen (s. 1870) oli isosetäni, vaarini Eemeli Toivosen veli. Saatekirjeen luonnos on selvästi Eemeli Toivosen käsialaa.

Mainittakoon, että Suomen kansanvaltuuskunnan sisäasiainosaston intendenttilaitoksen johtaja oli ym. Toivosten äidinpuoleinen serkku, Ilmari Kotijärvi. Tältä sivulta pääset lukemaan Eemeli Toivosen kirjeen Kotijärvelle 20.2.1918 sekä ET:n päiväkirjamerkintöjä tammi-helmikuun 1918 tapahtumista Sääksjärvellä.

Saatekirje:

Lasku on tässä.

En tiedä, lähetettiinkö laskua koskaan.

Mäntsälä 200 vuotta sitten, säätyläinen poikineen sekä miksi maaherra Möllersvärdin anopin Catarina Charlotta L'Estraden hautajaiset olivat komeat ja kalliit

Hallussani on aimo nivaska - 25 ja puoli isoruutuista A4-konseptisivullista - käsin kirjoitettua tekstiä otsikolla "Katkelmia ja muistoon panoja Mäntsälän seurakunnan historiasta. Koonneet Harry ja A. Broms (Jäljennös)".  En tiedä, onko tätä julkaistu koskaan missään. Jäljennöksen käsiala on äitini isän,  E.J. Toivosen Mäntsälän Sääksjärveltä, jolla oli 1900-luvun ensi vuosikymmeninä kotiseututukimuksellisia pyrkimyksiä.

Tässä ote A. Bromsin kirjoittamasta luvusta "Muistettavia tapauksia, seikkoja y.m.".  Väliotsikointi minun, kursiivilla kirjoitettu on siis Bromsien/Toivosen kynästä, punaiset huutomerkit ja sicit Toivosen.

     Mäntsälän pitäjä, jossa vuosisadan vaihteessa oli lähes 4000 asukasta, kuului silloin Hollolan kihlakuntaan ja muodosti yhdessä Porvoon pitäjän kanssa eri käräjäkunnan. Pitäjässämme oli silloin 3 ratsusäteritilaa, nimittäin Mäntsälän kartano, Frugård (Alikartano) ja Hautjärven kartano. Ensinmainitun omisti maaherra Möllersvärd, Frugårdin omisti puoleksi eversti Nordenskiöld ja hänen Ruotsissa asuva veljensä amiraali Nordenskiöld, toisen puolen omisti pitäjän ulkopuolella asuva majuri Boije. Hautjärven omistaja oli kapteeni Kuhlefelt. Sitä paitsi oli pitäjässä Saaren rustitila, omistajana sihteeri Sederholm, ja 21 rälssitilaa, joista 3 oli Nummisissa, 3 kirkonkylässä (omistajana maaherra Möllersvärd) 10 Sälinkäällä, jotka omisti Helsingin pitäjäsä asuva sihteeri Solberg, 2 Kaukalammella, joista toisen omisti sotakommissario Fischer ja toisen kersantti Krakau, 2 Sulkavalla, omistaja tirehtööti Blidberg ja luutnantti Stjernvall, joka viimeksimainittu myöskin omisti yhden rälssitilan Olkisilla. Pitäjän muut talot, lukuun ottamatta kahta sotilastilaa, olivat osaksi kruunun - osaksi verotaloja. Luvultaan oli niitä 119 kokonaista taloa ja 202 talon savua.

     Paitsi edellä mainittuja säätyläisiä asui siihen aikaan vieä sellaisia miehiä kuin luutnantti Thorvigge sekä aliupseerit Boucht ja Krakau, jotka omistivat taloja ja harjoittivat maanviljelystä. (Kun rovasti Asp muistiin panoissaan mainitsee tämän Krakaun nimen, lisää hän Ksta, että löydettiin hän kuolleena Parolan torpan lattialta Hautjärven kylässä huhtikuun 8 päivänä 1815. Syytä Kn kuolemaan ei saatu selville). Vanhempainsa luona asui siihen aikaan muun muassa majuri Mällersvärd Mäntsälän kartanossa, jossa sitä paitsi oleskeli eräs ruotsinmaalainen sihteeri Barfod., Hautjärven kartanossa asui kapteeni Kuhlefelt nuorempi sekä Sulkavalla aliupseeri Blidberg. Kuten näkyy, oli siis pitäjässämme 1800 vuosisadan alussa kokojoukko säätyläisiä, aatelismiehiä y.m. (Sic!)


     Mäntsälän kartanon omistaja, edellä mainittu maaherra Carl Adolf Möllersvärd oli naimisissa Maria Charlotte L'Estraden kanssa. Heillä oli kuusi lasta, joista nuorin oli Ulrika eli Ulla, joka jälkimaailmalle on tunnettuna muistorikkaista "keisarin-tanssiaisista" Mäntsälän kartanossa vuonna 1809. (Muuten on merkillistä, ettei rovasti Asp sanallakaan mainitse keisari Aleksanterin käynnistä Mäntsälän kartanossa vuonna 1809, vaikka hän muista sen aikuisista seikoista niin ahkerasti teki muistiinpanoja).

Sata vuotta sitten Mäntsälän Sääksjärvellä - linkit vaarini päiväkirjaan 28.1.-24.2.1918 sisällissodan ajalta

Äidin isä, Eemeli Toivonen (1885-1962) piti päiväkirjaa sisällissodan alkupuolella Mäntsälän Sääksjärvellä. Olen julkaissut ne perunakuopassa aikaisemmin; tässä ovat linkit.

Merkinnät 28.1.-3.2. 1918 ovat täällä.

Tässä linkissä ovat muistiinpanot 3.2.-10.2.1918.

Kopio vaarin kirjeestä serkulleen Ilmari Kotijärvelle, joka oli punaisen kaartin intendenttilaitoksen päällikkö, on päivätty 20.2.1918.

Merkinnät 21.-24.2.1918 ovat täällä.

Tämän lähemmäs sisällis(yms.)sodan tapahtumia ei mahda päästä. Tietysti muistiinpanijan asema (pun/valk/muu) vaikuttaa siihen mitä ja miten muistiin kirjoittaa. Tässä hieman taustaa:

Kuten päiväkirjasta näkee, vaari oli kynämiehiä. Hän opiskeli Helsingin yliopistossa suomea ja sukukieliä 1906-1918, kiersi pitämässä ylösrakentavia puheita, toimi nuorisoseuraliikkeessä ja urheilupiireissä (perusti urheiluseuran Mäntsälän Weli), valmensi huippumaileri Einari Anttilaa, oli Uudenmaan sanomien toimittajana 1908 (myös päätoimittajana 1949-1952) ja arvatenkin aikoi kielitieteilijäksi - tallessa on vaaksan nippu hänen keräämiään Mäntsälän murteen sanoja - ja harrasti kotiseutututkimusta.

Sisällissodan jälkeen hän vaihtoi kuitenkin suojeluskuntauralle. Hän oli Mäntsälän suojeluskunnan paikallispäällikkö 1919-1922. Eläkkeelle hän jäi sotilasohjaajana ja reservin luutnanttina kapteenina 1935 Etelä-Pohjanmaan Suojeluskuntapiiristä. Hänet ylennettiin resrvin kapteeniksi 1940. (muok. 18.3.2018)

Tammi -helmikuun 1918 tapahtumia Mäntsälässä silminnäkijän kuvaamana IV

Vaarini E.J. Toivosen päiväkirja kansalaissodan ajoilta jatkuu ja päättyy tähän. Edelliset osat ovat täällä, täällä ja täällä.

21.II. Eilen kirjoitettu kirje viettiin Hirvihaaran postilaatikkoon. Epäilyksiä oli hiukan siitä, avaako vallankumoustuomioistuin kirjeen, mutta katsoen osotteenomistajan asemaan pidettiin pelkoa suorastaan aiheettomana.

Tuli tieto, että kirkonkylän ja Sääksjärven väliselle maantielle n.s. Liljendalin tien risteykseen ovat murhatut insin. Vuorinen ja välskärinpoika Kosti Sarka. Verta oli ollut tiellä niin paljon, että naisille ei annettu lupalippua kirkonkylästä S:järvelle.

Tällaisten lupalappujen kanssa Mäntsälässä kuljettiin keväällä 1918

 Illansuussa tuli tieto, että Ohkolassa entisten lisäksi oli tapettu isäntä kunnallislautakunnan esimies Elmer Hemmilä ja isäntä Janne Nieminen (Jaakkolan isäntä). 

Ei ole voimia kuvailemaan sitä vaikutusta ja surua, minkä tämän päivän tiedot meihin istuttivat. Useimmat kaikista noista onnettomista olivat ystäviäni ja kaikki hyviä tuttavia. Ajattelen heitä tuossa edessäni. Kasvot kuolemankalpeat, muoto vakava kuin hauta...Silmänne kyynyssä, silmänne, joihin lie viimeisen tervehdyksen lähettänyt yksinäinen taivaan tähti...

23.II. tuli tieto, että tapettu on myöskin maanvilj. Fr. Nykulla ja Vanhankartanon omistaja Frans Lilja siitä syystä että hänen luonansa Nykullassa olivat pakolaisuutta pitäneet edellämainitut Vuorinen ja Sarka. (Lisäys 24.1.2026: Tiina Lilja kirjoitti, että "Tuo viittaus Liljaan. Hän lienee iso-iso-isoisäni Juho valerian Lilja joka kuoli 19.2.1918. Nimi Frans hämmentää sillä Juhon veli oli Frans ja hän ei tuolloin kuollut. Valkoisten muistomerkistä löytyy Juho Liljan nimi sitten muiden tekstissä mainittujen ohella." Eli Eemelilä oli väärä tieto, joka ehkä perustui kuulopuheisiin.)

Tieto teki meihin kaikkiin tärisyttävän vaikutuksen.  Mutta erittäinkin isäntäämme ja emäntäämme, jotka luonnollisesti tulivat ajatelleeksi omaa kohtaloansa, jos meidät löydettäisiin. Isäntä oli kuvaamattomassa tuskassa. Hän kävi edestakaisin tuvan ja kamarin väliä selittäen meille, pyytäen meitä ymmärtämään, pyytäen meiltä anteeksi, kyynel silmässä puhuen siitäkin, että jos me lähtisimme pois ja hän saisi sitten kuulla, että meidätkin on tapettu, niin hän ei enää koskaan saisi mielenrauhaa. Me puolestamme rauhoitimme häntä ja lupasimme lähteä vielä samana yönä. Mutta hän ei taas puolestaan meitä päästänyt. Koska oli lauantai-ilta ja väkeä (punakaartilaisia ja heidän seuraansa) paljon liikkeellä. Ja kun "Työmiehestä" saimme illalla hyvää ennustavia, ulkovaltoja koskevia uutisia, niin rauhoittuivat kaikki huoimattavasti. 

Samoin saimme vahvistuksen sille tiedolle, että Nikanor Ojanen Sääksjärveltä oli hirveästi kiduttaen pistumillä tapettu. Syynä oli ollut se, että hän ei ollut ajanut Mäntsälän postia.

24.II. satoi lunta koko keskipäivän, josta olimme iloisia, sillä tänä iltana piti lähtömme tapahtua. Mutta sade lakkasikin ennen iltaa tyystin ja koska isäntäväkikin vastuste-

Tähän loppuvat päiväkirjamerkinnät, kesken sanan.

Vakuutus, jolla ei paljon painoa ollut kansalaissodan loppuvaiheissa

Mäntsälän historia III:ssa (Kirsi Kerävuori: Mäntsälän poliittinen historia vuosina 1917-1945; Mäntsälän kunta 1997) on luettelo sisällissodassa ja sen seurauksena kuolleista ja kadonneista mäntsäläläisistä. Punaiset murhasivat 23 valkoista (valkoiset yhden punaisen), ja taisteluissa kaatui yksi valkoinen ja 35 punaista. Voimasuhteiden käännyttyä valkoiset teloittivat 24 punaista, ja vankileireillä punaisia  kuoli 59. Punaisia katosi 20. Yhteensä punaisia kuoli 159, valkoisia 24. Sisällissodassa kuoli enemmän mäntsäläläisiä kuin jatkosodassa. Kun koko maassa punaisista vainajista oli naisia pari prosenttia, Mäntsälässa heitä oli noin joka kymmenes.

Samasta kirjasta vielä: "Valkoiset eivät suhtautuneet häviäjiin erityisellä hienotunteisuudella. Vain kaksi kuukautta sisällissodan päättymisen jälkeen piti Sääksjärven nuorisoseura iltamat, jossa ylioppilas E.J. (Eemeli) Toivonen piti esitelmän "Viikoilta juustokellarissa" oloista punaisten vankina Mäntsälässä "tunnetulla pirteällä esittämistavallaan" (lähde: Uusimaa-lehti 3.7.1918)" (lisäsin kuvat leikkeistä 4.2.2017)

Loppukevennys huhtikuulta 1918. Mäntsälän punaisen kaartin esikunta takavarikoi äidinäidinisäni polkupyörän! Kuva Mäntsälän historia III:sta, alkuperäinen lappunen isotätini Pirkko Vilppulan arkistoista.

Kopio kirjeestä Suomen Punaisen Kaartin intendenttilaitoksen päällikölle (Tammi-helmikuun 1918 tapahtumia Mäntsälässä silminnäkijän kertomana III)

Nyt jatkuu vaarini, äitini isän, Eemeli Toivosen (1885-1962) päiväkirja Mäntsälän Sääksjärveltä tammi-helmikuulta 1918, kansalaissodan päiviltä. Aikaisemmat päiväkirjamerkinnät voi lukea täältä ja täältä. Jälkimmäinen on päivätty 10.2.1918 ja alla oleva kymmenen päivää myöhemmin. Mäntsälä oli vielä punaisten aluetta.

Alla on vaarin kirje serkulleen Ilmari Kotijärvelle. Vaarin äiti oli Maria Toivonen, s. Savenius (1843-1912), hänen veljensä oli Juho Savenius (1848-?), ja Ilmari Savenius, myöhemmin Kotijärvi, oli siis viimeksimainitun poika.

Vaarista tuli sittemmin Mäntsälän suojeluskunnan paikallispäällikkö. Ilmari Kotijärvi taas oli Suomen Kansanvaltuuskunnan sisäasiainosaston intendenttilaitoksen johtaja, eli he olivat vähän niin kuin eri puolilla.

Kotijärvi pakeni myöhemmin vuonna 1918 Leningradiin. Hänet teloitettiin 28.12.1937 (päivitys 29.11.2017) Omskin seudulla  Karhumäellä. Mainittaakoon, että Kotijärven veli oli Filemon Savenius, joka toimi 1920-luvulla kansanedustajanakin. Hän päätyi 1930-luvulla  Reisjärveltä Lapuan liikettä pakoon Neuvostoliittoon, jossa arvatenkin teloitettiin 1930-luvun lopulla...

Kirje alkaa tästä.

"Mäntsälässä 20p. helmik.1918.

Suomen Punaisen Kaartin intendenttilaitoksen

                                               Herra Päällikölle

                                                                        Helsinki

Hyvä serkku. - Tosiaankin kirjoitan sinulle omituisissa olosuhteissa: olen pakomatkalla! Älä hämmästy sentään pahasti, sillä paossa olen tavallaan vapaaehtoisesti tai oikeastaan sellaisen pelon pakottamana että kotona pysyen olisi saattanut yks´kaks´ tulla tapetuksi.

Wallankumous on tännekin levittänyt voimakkaat siipensä. Mutta ihan tyrmistyttää se saasta ja epäoikeudenmukainen vainoamistapa, joka noiden siipien varjossa ja alla on tänne itsensä tunkenut, mutta jotka vallankumouksen luonteelle ovat vastakkaisia; vallankumousta, sen ihanteita, sen luonnetta ei tunneta vähääkään. Vastustajaa ei pidetä enää ihmisenä eikä kansalaisena, vaan sellaisena olentona, joka ehdottomasti on tapettava, oli hän sitten syyllinen tai syytön. Älä ensinkään luule, että minä liioittelen. Sillä tosiaan täällä on tapauksia sellaisiakin, että on tullut murhatuksi, vaikka uhri onkin ollut ulkopuolella kaiken taistelun, ottamatta osaa minkäänlaiseen toimintaan. Mutta sellainen menettelyhän on vailla ihmisyyttä ja mitään järkeä - molemmat seikkoja, joita sosialidemokratia on kaikkina aikoina nurkkakivinään pitänyt - käyköön vallankumouksen taistelulaineet kuinka korkeina tahansa.

Minä nyt en ota lukuun niitä tapauksia, jolloin varsinaisina ratkaisupäivinä yksityisiä (syyttömiä) ihmisiä (esim.kotikylässäni 2 isäntää) joutui hengiltä ja vallankumouksen uhriksi - sellaistahan yleensä ei voi välttää -, mutta että nyt jälkeenpäin, rauhallisten olojen pyrkiessä jo omasta luonnostaan entiseen uomaansa, on ruvettu ihan järjestelmällisesti ajojahtiin ja murhatekoihin. Huolimatta siitä, että vallankumouksen ylimmät orgaanit ovat juhlallisesti julistaneet kansalle, että kuolemanrangaistusta ei missään tapauksessa tässä maassa sallita - se on olotila, jonka kauhuja ei voi kestää tulematta hulluksi! Kautta ihmisyyden ja kaiken sen, mitä vallankumousten historiassa löytyy jaloa, on sellaisille hirmutöille pantava sulku, jota vallankumouksen tarkoitusta ja sen elämää ymmärtämättömät yksilöt tai ryhmäkunnat harjoittavat saattaen koko pitäjän äärimmäiseen hätään ja kauhun valtaan.

Esim. tänä päivänä makaa Ohkolan kylässä 6 vainajaa kylmänä ja jokainen näistä on vangittuna tapettu - sen mukaan kuin niitä pakosalta on saatu pidätetyksi - tapettu ilman että noille turvattomille olisi suotu sitä turvaa, minkä vallankumouksellisten tuomioistuinten on ollut määrä kullekin antaa. Ja asia on saanut vieläkin hirveämmän ja samalla mitä häpeällisimmän luonteen sen kautta, että paikalliset punakaartilaiset (ainakin Hirvihaaran kylässä ja Ohkolassa) saatuaan murhanhimonsa esineen ihmisilmoilla kiinni lähtevät kuljettamaan sitä muka kirkonkylään tuomioistuimen eteen, ilmoittivatkin myöhemmin, että asianomaisen ruumiin voi käydä kunnan leikkuuhuoneelta perimässä - joten jäisi todennäköiseksi, että kuolema onkin ollut kirkonkylässä sijaitsevan vallankumoustuomioistuimen aiheuttama! vaikka huhu ja seutukunnan kauhuissaan olevat asukkaat kyllä tietävät, kuinka ja missä vainajat ovat loppunsa löytäneet. Näin kävi esim. viimeksi isäntä Valfrid Ahokallion Ohkolan kyläsätä viime perjaintaina t. k. 15pnä, jolloin Hirvihaaran 3 punakaartilaista (jääköön nimet mainitsematta) oli hänet ottanut kiinni  Soukkion kylän Kallion tilassa ja lähteneet häntä hevosella kuljettamaan kirkonkylään päin. Kun vainajan veli oli häntä sitten  noutamassa leikkuuhuoneelta, niin oli toinen silmä valunut ulos... Kumpi oli hänet tappanut, vallakumoustuomioistuin vaiko nuo 3 punakaartilaista? Asukkaat tietävät, että jälkimäiset, ja kertovat inholla Hyllyvän mäestä, Hirvihaaran ja ja kirkonkylän välisellä maantiellä, missä kulkijalle on näkynyt verilätäköitä ja tannerrusta - sikäli kun aseettomat pakolaiset ovat kyenneet elämänsä edestä pistinmiehille vastarintaa tekemään. K

Kun järjestetyt punakaartilaisjoukot tulivat pitäjään ja levisi tieto heidän johtajiensa tiukasta ja hyvästä kurista sekä siitä määräyksestä että vangeille ei saa tehdä väkivaltaa, herätti tämäm asujamistossa suurta rauhallisuuden ja tyydytyksen tunnetta, ja kaikki alkoivat palata metsien piilopirteistä takasin koteihin jokapäiväisiä askareitaan toimittamaan. Mutta kun varsinaiset rintamajoukot ovat nyt menneet pois ja on alkanut paikallisten kostajien hirvittävä työ, niin jokainen hetki elämästä, vaappuessaan elämän ja kuoleman rajoilla, tuntuu sietämättömältä ja vallankumous maalliselta helvetiltä.

Juuri tätä lausetta kirjoittaessani saapui tieto, että kotikyläni, S:järven, kansakoulunopettaja on tapettu. Hänkin, joka ei tahtonut pahaa kenellekään - joka palveli jumalaansa ja tunnollisesti täytti elämänsä tehtävää... En voi ymmärtää, mitkä ovat olleet ne olosuhteet, joiden vallitessa opettaja Oksanen on joutunut vallankumouksen marttyyriksi. Ja toistaiseksi on minun suorastaan mahdotonta uskoa, että hänetkin olisi tapettu.

(Lisäys 13.2.2016: Ei opettaja Oksasta tapettukaan. Onni Oksanen kuoli 1945 ja Hanna Oksanen 1951. Ks. Kaino Oksanen ja Aune Nurmi: Sääksjärven kansakoulu opettajakolmikko Oksasen hoidossa yli puoli vuosisataa (1897-1949). - Tot noin. Mäntsälä-seura ry. 1979)

Hyvä veli! Ajan aallot ovat kohottaneet sinut näinä kohtalokkaina ja historiallisina päivinä vallan ja edesvastuun korkeimmille huipuille. Niin läheisinä sukulaisina kuin olemme, ei ole muuta kuin luonnollista, että käännyn puoleesi sillä henkilökohtaisella pyynnöllä, että panet liikkeelle kaiken voitavasi, siten omalta osaltasi ehkäistäksesi sitä alennustilaa, mihin vallankumous siveellisesti katsoen vajoo, jos se suunta saa vallan, mikä esim. nyt täällä Mäntsälässä on päässyt käyntiin. Olethan lukenut kai Yrjö Mäkelinin miehekkään ja viisaan kirjoituksen lehdessään "aseellisesta miehestä", joka jakaa oikeutta kaikille ja vie vallankumouksen tätä tietä kunniaan.

Pyydän siis, että tekisit M:län hirmuteoista raportin S.P.K.:n esikunnalle tai Uudenmaan osastolle ja itse henkilökohtaisesti, heti tämän saatuasi, telefonaisit M:lään ja ilmoittaisit jyrkässä muodossa niistä kauhunsanomista, mitä on tietoosi tullut. Pikainen apu on tarpeen, sillä kulkeminen paikasta toiseen on mahdotonta ja suojeluskuntalaisista ei kukaan uskalla antautua vapaaehtoisesti vangiksikaan, koska tietävät jo etukäteen varmasti, että se olisi sama kuin kuolema tai itsemurha. Tai mitä minun tarvitsee puhua suojeluskuntalaisista, koska monet muut ovat joutuneet pistimien tai kuulan lävistäminä täältä pois. Itsekään en ole suojeluskuntalainen, päinvastoin olen kaiken aikaa ollut suojeluskuntalaisten silmätikkuna, mutta tällaisten olojen vallitessa, kuin mitä M:län punakaartilaisten huonoin aines on täällä saanut aikaan melkein uskomattomine hirmutekoineen, olen tuntenut ikään kuin sisäiistä pakkoa jakaa onnettomien pakolaisten kanssa samat vaarat ja kärsimykset. Ja jos meikäläiset pyövelit minutkin saavuttaisivat, niin ole tervetullut hautajaisiini...

Voi itse oikein hyvin. Monet terveiset vaimollesi ja lapsukaisille.

                                            Tervehtien

                                                          Eemeli

J.K. Varsinaisesti omaa alaasi koskeva on kysymys, mille kannalle periaatteessa olette asettuneet irtaimeen omaisuuteen nähden. Siitä olisi hyvä saada tietoa, sillä täällä näkyvät kaikki olevan täydellisesti turvattomia siinä suhteessa. Viljat, jauhot, leivät, kaikki liha, siat, mullikat, hevoset katoavat omistajiltaan maailmalle sitä mukaa kun kohdalle sattuu. Tosin tämän ilmiön voi ymmärtää silloin kun kerta yhteiskunnallinen vallankumous on päämääränä ja ohjelmassa, mutta järjestelmää sinäkin tarvitaan, niin menettelytavoissa kuin päämäärää nähden.

Ja mitä tulee irtaimen tavaran käyttöön ulkopuolella elintarvikkeiden, niin on Sääksjärvellä tiloja, mistä on viety kaikki vaatteet (joukossa 15 täkkiä - yhdestä ainoasta talosta!) niin tyystin, ettei ole jätetty kuin yhdet lapsen sukat, jotka nekin oli kuitenkin saksilla pilpustettu palasiksi. Toisesta talosta vietiin 3 hevosta J.n.e. Mutta nämäkin ovat kaikki seikkoja, joita lienee kovin vaikea säännöstellä, eritoten näin alussa.

Olen Onkimaalla. Jos sattuisi mitään sellaista, mikä antaisi aihetta ja jos sinulla sen verta aikaa, niin telefoni on kotiin Inkalaan ja postiosoite myös sama

 Hyvää vointia!

 Sama

J. K. 2. Kaiken varalta on minun huomauttaminen, että sikäli kun olen saanut tietooni, on "Työmiehessä" kuuden punakaartilaisen "vangin" murhajuttu tosi siten, että se olisi tapahtunut keskellä kovaa taistelua (Sääksjärven Anttilan pihalla) 7. p. helmik., jolloin Mäntsälän ja Porvoon suojeluskunnat iskivät yhteen punakaartilaisjoukkojen kanssa.

                                                                            Sama"

Kirjeen kopion perässä on vielä merkintä  samalta päivältä:

"Kun tämä oli jo kirjoitettu, saapui tieto, että Lauri Kirjola Ohkolasta oli murhattu kauhealla tavalla kiduttaen: hänestä oli löydetty 8 pistimenhaavaa pitkin ruumista... Olin oppinut tuntemaan vainajan jo 7 vuotta sitten urheiluseuran toiminnan yhteydessä. Hän oli hyväntahtoinen ja hiljaine nuorimies, harras mukanaolija ja osanottaja kaikissa nyjyajan nuorisohommissa, mutta erittäin oli hän urheiluun innostunut edustaen aikoinaanmainiosti seuransa (Weljen) hiihtomainetta.

Toiset ohkolalaiset murhamiesten uhrit ovat edellä mainittujen lisäksi Arvi Ahokallio, nuorempi Varjoranta, nuori (alaikäinen) Falck ja eräs Kivi (Neissistä)."

Loput päiväkirjasta ilmaantuvat perunakuoppaan myöhemmin.

Henkilökohtainen erämaa

Tammi-helmikuun 1918 tapahtumia Mäntsälässä silminnäkijän kertomana II (pitäisi olla I)

Perunakuopasta löysin äitini isän, E.J. Toivosen (s. 1885), päiväkirjan kevättalvelta 1918. Vaarini kirjoitti sitä kotonaan Mäntsälän Inkalan sotilasvirkatalossa. Mustakantisen vihon alusta on leikattu pois reilut kymmenen sivua. Ainoa teksti, mikä sivujen kannoista erottuu, on "tä"; tulkitsepas sitten siitä. Ensimmäinen merkintä on 27.1. Päivittäisten ihmissuhdevatvomisten ja parin yli sutatun sivun jälkeen on ensimmäinen muistiinpano sisällissodan ajoilta 28.1.

Vaarini E. J. Toivosen päiväkirja 28.1.1918:

28.I. Saapui maalle tieto, että vallankumouksellinen toiminta alkoi H:gissä eilen jälkeen puolenpäivän. Tai oikeastaan siitä tiedettiin täällä jo eilen iltanakin.

Paavo M. kävi eilen pyytämässä kivääriä käyttääksensä sitä suojeluskunnan tarpeisiin. Tänään sen myin Lauri M:lle Smk:sta 400:-

Suojeluskunnalla ampumaharjoituksia kylässä ja Seurahuomeen mäellä. 

29.I. Suojeluskunnalla edelleen harjoituksia Seurahuoneella. Kylä ihan parkui ammunnasta. Tänään S-kunta läksi Onkimaan Anttilan kautta, toinen Brusilan kautta Sipooseen.

Tänään alkoi kuulua puhelimessa huhuttavan Pohjanmaalta etelää kohti liikehtivistä suojeluskuntalaisista.

30.I. Huhut Pohjanmaalla kehittyvistä suhteista taajenevat ja saavat erinäisiltä tahoilta ("Uusimaa") vahvistuksen. Esim vangittu venäläisiä paljon ja riisuttu aseet (30 000 kivääriä, 1 milj. patruunaa ja muutamia tuhansia hevosia!). 

Tieto Savon talonpojista, jotka painautuvat samoin etelää kohti. 

Kylän naiset kokoontuneina Nikulaan tekemään suojeluskuntalaisille matkareppuja. Kintaita (oikean käden kintaassa etusormi erossa liipasinta varten), talluja y.m. on valmistettu ja hankittu jo pitemmän aikaa.

Tiedot Kaukkasten tehtaan tapahtumista. Samalla hälyttävät tiedot Kaukkasten ja Ohkolan punakaartien aikeista Sääksjärvelle.

31.1. Rauhattomuus ja mieltenjännitys alkaa olla ylimmillään. Ja eilen oli alinomaa Sipoossa majailevan suojeluskunnan ja kotipaikan kesken keskustelua suojeluskunnan tulosta heidän varaksi kylään. Koska nyt tuli yhtäkkiä tieto, että pitäjän pohjoispäässä punakaarti oli ottanut Hirvihaaran ja Ohkolan kylien taloista hevosen kustakin, muutamasta kaksi, ja pakoittanut veilä talonmiehet itseänsä kyytiin Järvenpäähän, niin aiheutti tämä kääntymään avunpyynnöillä Pukkilaan, Askolaan ja Orimattilaankiin, sitäkin enemmän, kuin samalla saapui tieto, että myös Järvelästä päin Kaukalammin kautta ja Järvenpäästä Nummisten kautta olisi punakaartilaisia tulossa. Mutta kaiken tämän keskelle iski tieto, että Keravalla oli tapahtunut verinen taistelu, missä Sääksjärven suojeluskunnan jäsenistä tiedettiin haavoittuneen ja viedyn Porvooseen lääkärinapua saamaan Ilmari Sara, Lauri Maunula ja Väinö Jussila ja kateissa olevan Allan Kajava, Väinö Calonius ja Kemilä sekä kolme onkimaalaista; samalla tiedetään, että Alb. Kalja oli ampunut yhden ja Einari Anttila kolme punakaartilaista.

Jännitys alkoi olla jo sietämätön - kunnes tulee tieto, että suojeluskunta on lähtenyt kotiin. 

Mutta myöhään illalla tule se tieto, joka kätkee päivän surun vaippaansa - Allan Kajava on löydetty kuolleena... ystävä, sinä, joka aina olit hyvä, ystävällinen ja iloinen... onko mahdollista, että sinä olet kylmänä ja keskeltämme poissa!

Samoin on löydetty kuolleena eräs Kirkonkylän suojeluskunnan jäsen, puuseppä ammatiltansa. Vieraiden suojeluskunnista tiedettiin kaatuneen kaksi.

On yö. Olen yksin. Lamput palavat huoneissa, mutta kaikki nukkuvat - rauhatonta untansa, kuten koko kylä. Miksi et ole tullut meille  sieltä pois! Olen valmistellut matkaa H:kiin sinua noutamaan ja tänään sain nimismieheltä passinkin, mutta kotiväki ei mitenkään laskiksi, sen jälkeen kun he kuulivat nimismiehen sanoneen, että olisi viisaampaa pysyä poissa.

Olen polttanut valkeata uunissa kaiken iltayötä. Pyssy on vieressäni tuossa ja koirat nukkuvat herkkinä ja uskollisina. 
...

1.II.  Tänään saapui se ilosanoma, että Allan Kajava on saapunut reippaana ja vahingoittumattomana kotiin. 

Olin Kajavalla viemässä kirjettä, jonka veisi sinulle emäntä-vainajata noutamaan mennyt mies (Hamberg). Kehoitan tässä kirjeessä Elsaa tulemaan "sodan ja nälän jaloista " meille.

3.II. Olin Porvoossa räätälissä ja täällä tapasin erään punakaartilaisen, joka lupasi lähteä näinä päivinä H:kiin, ja hänen mukaansa pistin taas Elsalle kirjeen, missä pyysin uudelleen, että hän vaan tulisi pois kaupungista meille...

Jatkoa seuraa...

Helmikuun 1918 tapahtumia Mäntsälässä silminnäkijän kertomana I (Pitäisi olla II)

Perunakuopasta löysin äitini isän, E.J. Toivosen (s. 1885), päiväkirjan kevättalvelta 1918. Vaarini kirjoitti sitä kotonaan Mäntsälän Inkalan sotilasvirkatalossa. Mustakantisen vihon alusta on leikattu pois reilut kymmenen sivua. Ainoa teksti, mikä sivujen kannoista erottuu, on "tä"; tulkitsepas sitten siitä.

Huom! (Lisäys 3.10.-15) Itse asiassa merkintöjä on jo 27.1. alkaen- ks. tämä kirjoitus!

Alla ovat ne merkinnät, jotka koskevat vuoden 1918 sotaa. 

2. 3.II  Punakaartilaiset ampuivat tänään Levantoon Tupalan emännän keskellä maantietä omaan rekeensä tämän tullessa - kirkosta kotiin!

4.II Kaunis päivä. Nimismies lähti pois suojeluskuntalaisten ankarasta ja suorastaan kiukustuneesta vaatimuksesta kirkonkylään velvollisuuksiaan täyttämään. Häntä tuli kolme miestä (A. Kalja, J. Sipilä ja Väinö Jussila) aseistettuna vartavasten jo noutamaan, mutta oli hän ehtinyt lähteä.

10.II Viiteen päivään en ole saanut tilaisuutta panna muistiin niitä elämyksiä, joita tällaiset vallankumouspäivät tuovat tullessaan.

Lähtöni tuli niin äkkiä, etten tiedä vieläkään, kuinka se oiken tapahtui. 

Olin vielä sängyssäni, kun telefoni soi. Ilmoittaessani itseni puhelun vastaanottajaksi, vastattiin kunnantalolta soitettavan (missä suojeluskunnan pääjoukko oli ollut sijoittuneena tietääkseni jo viikon päivät) ja ilmoitettiin kiireellisesti, että "nyt ne rosvot sittekin tulevat", joten minun olisi myöskin lähdettävä niitä vastaan ja jos lähden, niin hetipaikalla. "Eihän minulla ole kivääriäkään ja haulikolla en lähde, vaan toimitan siellä mielelläni vahtipalvelusta", vastasin. Mutta kun minulle ilmoitettiin tämän johdosta, että Lauri antaa kiväärinsä (jonka olin hänelle myynyt), niin lupasin lähteä heti. Hevonen oli valjaissa tuossa tuokiossa ja minä kirkonkylässä.

Suojeluskunta oli sijoitettu kunnantalolle ja kansakoululle, esikunnan majaillessa insin. Silfveniuksella.

Ruoanlaitosta ja sen yhteydessä olevista asioista huolehtivat - ainakin sillä haavaa, kun minä sinne ssaavuin - neidit Rakel Junttila, Tyyne Suominen ja Weckman.

Mieliala oli tai ainakin näytti minusta olleen hyvin virkeä, huolimatta siitä tavattomasta rasituksesta, mikä kuvastui miltei jokaisen kasvoista ja mikä oli johtunut tiheistä vahtivuoroista ja epätyydyttävästä levon ja toimen vuorottelusta. Tässä suhteessa oli säännöstelyn laita mielestäni täysin retuperällä.

Lauri toi minulle kiväärinsä. Huomasin, ettei hän suinkaan ollut tottunut pyssyä hoitamaan, kivääri oli entisestään "muuttunut", ottanut ruostetta ja naarmuuntunut.

Ruokaa oli pöydässä: leipää, voita, maitoa ja kauraryynuipuuroa. Erityisesti toimitti Allan niin, että minä sain meijerijuustoa kimpaleen.

Mutta tuskin oli syöty, kun äkkiä tullee telefonitse kiireellinen tieto, että ratsut, jotka äsken oli lähetetty Ohkolaan päin tiedusteluretkelle (luultavasti 6), olivat joutuneet Ohkolasta päin pitkin maantietä liikehtivän punakaartilaisjoukon kanssa kosketuksiin, ja pyysivät pikaista apua Laineen kohdalle Hirvihaaraan. Lähdettiin kuin tulipaloon. Ja, kuten kuulin vähäistä myöhemmin, avuksi määräsivät - 16 miestä! Kuitenkin lähti niitä hälinässä matkaan 32, johon summaan on luettu jo ratsutkin. Mukaan siinä kiireessä jouduin minäkin, vaikka kiväärini (joka on ratsuväen) oli ottanut E. Anttila, joka oli yksi ratsuista. Anttilan amerikkalainen Winshester-sotilaskivääri jäi minulle. Hevoset kun olivat aina valmiina ja valjaissa, niin lähtökin oli nopea. Mutta kun olimme päässeet Hirvihaaraan Aleniuksen kohdalle, tuli muutamat ratsuista (E. Hemmilä yhtenä) jo vastaan, kuitenkaan ilman mitään varsinaista syytä, joten heidän oli käännyttävä ympäri takaisin joukon mukana. Haaran kylässä tulevat Laineen väki kiertoteitse maantielle kahdella hevosella säikähdyksestä kalpeina vastaan; Laineen poika oli selkähevosella.

Tuskin olimme päässeet keskikylästä ohitse, kun yhtäkkiä alkoi kuulua teräviä kiväärinlaukauksia edessämme olevan jyrkän vuoren takaa ja hetkisen perästä tulivat ratsut täyttä laukkaa huutaen perääntymään.

Silmänräpayksen kesti neuvottelu kulkueen etupäässä, mutta en tiedä, mitä se koski, koska olin viimeisimmissä reistä. Teki oudon vaikutuksen, kun eräs mies yhtäkkiä ilmestyi vuorenharjanteen takaa syvässä lumessa kahlaten kuin ahdistettu peto. Hänelle meikäläiset huusivat kädet ylös ja vaistomaisesti nousivat kiväärit poskelle. Mutta kun kun nähtävästi kävi ilmi, että hän oli vain yksinkertainen pakolainen, komennettiin koko kulkue perääntymään. Peläten sitä, että punakaartilaiset ennättäisivät vuorelle ennen kuin meikäläiset olisivat päässeet hevosillaan koko Haaran kylän lakeuksien lävitse Linnamäen vaiheille turvaan, kävi perääntyminen niin nopeasti kuin suinkin. Myöhemmin, heti kun olin Aleniuksen kohdalla saanut puhutella ratsuja, kävi kuitenkin ilmi, että tämä pelko oli ollut aiheeton. Sillä tuli oli avattu ratsujen ja punakaartilaisten välillä ja sillä aukealla mikä on Laineen metsikön  ja siitä Järvenpäähän päin sijaitsevan metsän välillä - joten täytyi kulua hyvän aikaa, ennen kuin punakaartilaiset olisivat ennättäneet Laineen ohitse ja sen etupuolella olevan aukean lävitse tuolle vuorelle.

.

Vaarin kotitalo Inkala vanhan Porvoon tien varrella, etualalla kivikellari.

Jatkoa seuraa..

Romukauppalöytö: kaksi piilua

Mäntsäläläiseltä romukauppa-kirpputorilta löytyi kaksi piilukirvestä. Toinen on Billnäsin, noin 3,4-kiloinen, terä 18 senttiä leveä, toinen ruotsalaisen Wetterlingin tehtaan tekemä, noin 2,9-kilonen, terä 21-senttinen. Ihminen selviää varmaan ikänsä yhdellä piilukirveellä, mutta täytyy ottaa vastaan mitä tielle tulee. 

Billnäsin ja Wetterlingin piilut.

Wetterlingin piilu

Billnäsin piilu

Keitetty liikkiö ja 278 muuta ruokaohjetta

Perunakuopasta kaivoin vanhan, kauniilla käsialalla musteella kirjoitetun keittokirjan 1900-luvun alkupuolelta.

Kansipaperiksi on taiteltu Uusimaa-lehden joululiite 24.12.1946. Vihkossa on ollut alun perin 300 sivua, mutta alkuosa etukansineen on hävinnyt. Ensimmäinen säilynyt sivu on numero 45, ja sillä oleva teksti alkaa keskeltä piparkakkureseptiä (numero 38). Resepteillä on juokseva numerointi, suurin luku on 269. Köyhiä ridaria (sen jälkeen on lisätty 170. Kalaferssiä eli möyhettä sekä vielä aivan viimeisillä sivuilla Rekisterin jälkeen lyijykynällä Kermakakku, Karpalosyltty (hillo), Uusia leivoksia: Piparkaakut sekä sivulla 300 Joulutortut ja Täyte joulutorttuihin.) Irtolapuilla on vihon välissä vielä seuraavat ohjeet: Vehnärinkilät, Sokeri-ässät, Munakas ja Siirappipiparkakut.

Säntillinen Rekisteri

Uusimaan joululiite uusiokäytössä

Ruokaohjeet on alun perin kirjoittanut muistiin äitini äidin äiti Hulda Mela (s. Pyyppönen, 1878-1960). Hän oli syntyisin Pukkilan Torpin kylästä. Jo 15-vuotiaana (1894) Hulda valmistui pikku- ja kiertokoulun opettajan toimeen. Vuosina 1898-1900 hän toimi opettajana Limingan Heinijärven sekakansakoulun opettajana, vuosipalkka 600 markkaa valtiolta, 250 markkaa kunnalta sekä puolet sisäänkirjautumisrahoista ja lämmin asunto öljyvalon kanssa. Kihloihin mentyään (syksyllä 1900) Hulda  ilmoittautui vielä Porin Kasvatusopillisen talouskoulun III osaston oppilaaksi 12-viikkoiselle kurssille. Reseptikokoelma ehkä voisi  olla tuolta ajalta peräisin, mutta koska sellainenkin resepti siinä hävinneessä alkupäässä kuitenkin on Rekisterin mukaan ollut kuin Presitentin rouvan piparkakkuja, arvelen sen oleva peräisin Suomen itsenäistymisen jälkeiseltä ajalta. No, sittemmin (1909) Hulda päätyi emännäksi Mäntsälän Levannon  Eerolaan, jonka peltoja viljelee nyt pikkuserkku. Tämä mummini kotitalo on vanhan suurtilan, Iso-Jaakkolan perua.  Levannon maanjako-olojen kehityksestä ja Iso-Jaakkolankin muutoksista vuosina 1787-1916 on Kalevi Rikkinen kirjoittanut kirjassaan Suomen asutusmaantiede, Otava 1977. Samaa aihetta käsittelevä kirjoitus englanniksi löytyy täältä.

Hulda Pyyppönen (sittemmin Mela) ehkä kahden oppilaansa kanssa Limingan Heinijärveltä valokuvaamosa Oulusa noin vuonna 1900. Keitä lienevät lapset?

Seuraavaksi tulee sitten piparkakkureseptejä!

Lähteenä olivat äitini muistiinpanot Huldan vaiheista.