perjantai 27. tammikuuta 2017

Reipasta retkeilyä

Parin yön reissu saunamökille tyttären kanssa. Mökin rakentamisestahan on pari juttua ilmestynyt aikaisemminkin, katso vaikka.

Kamiina lämmitti mökin nopeahkosti. Ulkona oli nollan tuntumassa aamulla, sisällä vähän toistakymmentä astetta (siis plussaa), kun ei pidetty kipinävuoroja. Eikä tarvinnutkaan, koska makuupussein ja peitoin tarkenee.

Jätin marraskuussa läskimakkaran räystään alle roikkumaan. ei ollut juurikaan huvennut kahdessa kuukaudessa. Laardi maistui sini-, hömö, töyhtö. ja talitiaisille (kaksi kutakin). Töyhtötiainen ajoi aina sinitiaiset tiehensä, ja vaikka sinitintti olisi odottanut vuoroaan parin metrin päässä, töyhtötiaiset ajoivat pois.

Sinitintti
 Mitä haapoja rannassa!

Saunamökki ja rantahaapoja
Jäällä kulku oli helppoa, aavalla oli lunta tuskin viittä senttiä. Rannan tuntumassa, tuulensuojassa oli paikoin puolisääreen.
Outo kulkija kävelee vetten päällä.
 Jäniksen jäljet, kaksi isoa, kaksi pientä. Yksi vielä niin ei puutu kuin kolme viidestä.

Jäniksen jäljet

Kummeli ja Hiidenvuori

Kummeli ja komiaa metsää vielä pystyssä.
 
Hiidenvuorelta

Näkymä Hiidenvuorelta kohti etelää. Kuva: Nelli Rönkä


Kallioimarteita  Hiidenvuorella

Hiidenvuorelta

Jääpuikkoja, Hiidenvuori

Syöttimadoilla ruokittiin lopulta tiaisia.

Minkä jälki? Askelväli 70 cm.


Saman elukan jälki lähikuvassa:



Iltanäkymä

maanantai 23. tammikuuta 2017

Lintutieteellisiä havaintoja Muonion, Enontekiön ja Kittilän pitäjistä kesällä 1935 - vanha lintupäiväkirja

Oulun Lyseon biologian kokoelmissa on kaksi mielenkiintoista oppilastyötä vanhoilta ajoilta. Niistä tuoreempi (1935) on Runar Tallqvistin laatima pahvikantinen vihko, mitat (korkeus x leveys) 180 x 230 mm, kannessa sievä maalaus.

Havaintovihon kansi
Oulun Lyseon matrikkelin (1)  mukaan Runar Tallqvist (1917- 2008) oli Lyseon oppilaana 1932-1936 ylioppilaistumiseensa saakka. Matrikkelista hänet kuitenkin löytää nimellä Tenovuo, (ent. Tallqvist), Rauno Runar Axelsson.

Rauno Tenovuo päätyi sittemmin Turun yliopistoon lukemaan biologiaa. Eläintieteen opinnäytteensä gradusta väitöskirjaan hän teki linnuista, väitöksen aihe oli ulkosaariston varisten ekologia. Tenovuo oli vuosina 1965-1980 Turun yliopiston eläintieteen apulaisprofessori ja hänelle myönnettiin professorin arvonimi. (2)

Nuorna vitsa väännettävä! Ornis Fennicassa olleen Rauno Tenovuon 60-vuotisjutun mukaan hän "aloitti lintujenharrastuksen jo koulupoikana ja suuntasi retkeilyjä syntymäkaupunkinsa Oulun ympäristöön ja iän kartuttua myös Lappiin" (3).

Oppikoulun 7. ja 8. luokan välisenä kesänä 1935 18-vuotias Tallqvist kierteli puolitoista kuukautta Muoniota, Enontekiötä ja Kittilää. Havaintovihkon merkintöjen perusteella menomatka 2.6. joutui junalla ja postiautolla. Junalla ensin Ylitornion Kaulinrantaan (4) saakka (päätellen siitä, että hän näki kiuruja Tornionjokilaaksossa junan ikkunasta) ja siitä Muonioon postiautolla (jonka ikkunasta hän näki suopöllön). Maastossa hän tieten patikoi. Pitemmillä siirtymillä oli kulkuneuvona polkupyörä ("pyöräillessäni 9.6. Muoniosta Naapankiin...), ja yksi maininta autosta löytyy metsähanhen kohdalta: "27.VI lensi pari lintua Muonion pohjoispuolella maantien vartta pohjoista kohden. Seurasin niitä pitkän aikaa auton ikkunasta". Luulen, että linja-auton - vuonna 1935 pääsi Muoniosta Enontekiöön linja-autolla ti, to ja la (27.6. oli torstai) (5).

Tässäpä havaintokirjasta poimitut päivämäärät ja paikat: 2.6. Oulusta Muonioon, Kemi, Haukipudas, Tornionjokilaakso, Muonion kirkonkylä, 3.6. Muonion kirkonkylä, 4.6. Muonion kirkonkylä, Muonion Pakajoki ja meno Naapankiin, Naapanki, 5.-7.6 Naapanki, Naapankivaara, 7.6. Muonion kirkonkylä, 8.6. Muonion kirkonkylä, saari Muonionjoessa, Laitajärvi, 9.6. Naapankivaara, Naapanki, Saijajärvi, 10.6. Jerisjärvi, 11.6. Pakajärvi, 12.6. Kittilän Jerisjärvi, 13.6. Muonion kirkonkylä, Pakajärvi, 14.-18.6. Pakajärvi, 16.6. Äkäslompolon eteläpuoli, Äkäsjoki, Kuopan talo, 21.6. Pakajärvi, Kangosjärvi, 22.6. Muonion kirkonkylä, 23.6. Olostunturi, 24.6. Ylimuonio, 25.6. Muonionjoen saari, 26.6. Muonion kirkonkylä, Laitajärvi, 27.6. Muonion kirkonkylä, Muonionkoski, Niva, autolla kohti pohjoista. 28.6. Enontekiö, Hetta, Näkkälä, Näkkäläjärvi, sissankivaara, 29.6. Näkkälä, Näkkäläjärvi, Jerstivaara Pöyrisjärven eteläpuolella, Pöyrisjärvi, 30.6. Pöyrisjärvi, 1.7. Pöyrisjärvi, Termisvaara, 2.7. Näkkälä, Näkkäläjärvi, Termisvaara, 3.7. Enontekiö, Närpistönjoki, Sissankivaara, 4.7. Enontekiö Sissankivaara, 5.7. Enontekiö, autiotupa Hetasta 18 km pohjoiseen, 7.7. Muonion kirkonkylä, saari Muonion edustalla, 8.7. Muonion kirkonkylä, Jerisjärvi, Kutuniva, Olosjärvi, 9.7. Jerisjärvi, Muonion Saijajärvi, 10.7. Keimiötunturi (Kittilä), Jerisjärvi, Sammaltunturit, Pallastunturin Vatikuru, 11.7. Jerisjärvi, Keimiöjärvi, Keimiötunturi, Pallastunturin Taivaskero, Sammaltunturi, 12.7. Jerisjärvi,13.7. Jerisjärvi, Kemi - siis paluu Oulun suuntaan.

Rauno Tenovuon pojat Olli ja Jorma Tenovuo lupasivat ystävällisesti julkaista isänsä vanhan havaintokirjan perunakuopassa. Kiitos! Molemmilla on hienot lintusivut, nimiä klikkaamalla pääsee niihin.

Jos jokin havainto on erityisen kiinnostava tai lisää tietoa Lapin linnustosta, kommentoida sopii.

Havaintovihon nimiölehti


maanantai 16. tammikuuta 2017

Kun isä kameran osti – esittelyssä 1950-luvun haitarikamera

Vieraskynä Pertti Tikkanen kertoo :

Isälläni oli aikanaan kamerana Agfa ISOLETTE-L Color-Apotar Pronto, joka oli saksalaisten sodanaikaisista malleista (Soldatenkamera) kehitetty versio. Kaikki toiminnat olivat mekaanisia ja noihin asti digitaalisuus vei ajatukset sormilla tekemiseen. Tosin tässä hienostuneessa mallissa oli jo huipputekniikkaa edustava valotusmittari. Muovisen haitarin päässä oleva objektiivi voitiin kätevästi taittaa suojaan rungon sisään ja vapauttaa kuvausta varten. Kameraa tehtiin vuosina 1957-1960. Filmikokona oli iso 6x6, kinofilmien valtakausi tuli myöhemmin. Kuvakoko oli niin iso, että mustavalkoisia pinnakkaisvedoksia saattoi käyttää suoraan albumikuvina ja kuvissa oli hyvin suurennusvaraa. Valotusaika, aukko ja tarkennus säädettiin kaikki objektiivin etuosasta. Edistynyt ominaisuus oli kameran päälle rakennettu valotusmittari, jonka avulla voitiin ottaa valottamisen tarkkuuden kannalta krantumpia värillisiä diakuvia. Nykyiseen täysdigitaaliseen tekniikkaan verrattuna kamerassa on paljon vanhahtavia, mutta ihailtavan käteviä mekaanisia ratkaisuja!

Kameran etupuoli, objektiivi sisääntaitettuna. Täytyy pidellä kiinni, kun lukitus ei enää toimi! Yläpaneelissa etsin oikealla sekä valotusmittarin ikkuna vasemmalla. Filminsiirtokiekko (kuvassa vasemmalla) on matkan varrella hävinnyt jonnekin.



Objektiivihaitari avattuna. Haitari on ulkoa kovaa muovia ja sisältä mustaa kangasta. Ajan myötä haitari alkoi rapistua kulmista ja valoa pääsi vuotamaan filmille, tuloksena laikukkaita kuvia.



Objektiivi suoraan edestä. Objektiivin mallinimi Color-Apotar ja kameran -L viittaavat valotusmittarin mahdollistamaan värikuvaukseen, jossa valotuksen säätäminen on tarkkaa puuhaa. Helppoa se ei ilmeisesti ollut, päätellen ylivalottuneiden diojen suuresta määrästä! Pronto on sulkimen mallinimi. Kameran viritysnuppi on ylhäällä keskellä, aukon säätönuppi ylhäällä vasemmalla ja punainen nuppi alhaalla oikealla on aikalaukaisin. Keskussulkimen lamellit ovat näkyvissä.



Säätönuppi, jolla valittiin filmin herkkyys sekä määritettiin valotusmittarin avulla sopiva aukko / suljinaika -yhdistelmä. Valo määräsi pikkuviisarin paikan, hahlo käännettiin pikkuviisarin päälle ja luettiin valotusajan (vihreät numerot) ja aukon (4.5 – 22) yhdistelmä. Kyllä saksalainen insinööri osasi!



Maisema kameran takaa, kansi avattuna. Filmi oli rullafilmiä, ja kuvakoko oli huikean iso 6x6. Kannessa on pieni punainen ikkuna, josta saattoi kurkata kuvan numeron. Punainen väri esti filmin valottumisen tätä kautta, samalla periaatteella kuin kuvien tekeminen pimiöiden punaisessa valossa. Filmiä siirrettiin kiekkoa kääntämällä ja tahattomien kaksoisvalotuksien estämiseksi oli näkyvissä pikku värimerkki, jos ei ollut muistanut rullata filmiä uutta kuvaa varten. Taas pisteet saksalaiselle insinöörille!



Tämä on suosikkini: diakuvia varten käännettiin filmin eteen molemmilta puolilta verhot, jotka muuttivat kuvakoon 6x6:sta 3x6:ksi, joka oli omituisen pitkulainen panoraama. Sama säätö voitiin tehdä etsimeen pientä vipua kääntämällä. Täysin epäloogisesti tuli pystyrajauksia kun kameraa pideltiin vaakasuorassa ja vaakarajauksia kun kameraa pideltiin pystysuorassa.



Ongelma oli, ettei pikkuverhoilla muutettu kuvakoko 3x6 ollut vielä lähelläkään kinoaikakauden diakehyksen aukon kokoa! Saattoi olla muitakin optioita, mutta meillä käytettiin tällaisia DIALUX-kehyksiä, jossa kuva laitettiin ensin kalvon sisään ja työnnettiin sitten kehyksen sisään.
Tätä ennen piti diaa leikata saksilla erityisesti pituussuunnassa, että se mahtui kehykseen. Hyvin usein kuvan reunoilla olevat kohteet jäivät piiloon. Tässäkin kuvassa reunimmaiset hemmot luulivat pääsevänsä kuvaan, mutta vähänpä tiesivät!



Enimmäkseen kameralla sai ihan kelpo kuvia, kunhan tottui noihin filmikoosta johtuviin kuvanrajauksen omituisuuksiin. Objektiivi sisään taitettuna kamera oli kompakti kuljeteltava ja aika kevyt. Paristoja tai akkua ei ollut, joten kamera oli aina valmis kuin partiolainen. Linssien optiikan laadusta en oikein osaa sanoa, kaipa se ihan kunnollinen oli, ainakin kuvista päätellen. Itse en ehtinyt tällä vehkeellä kuvia ottaa vaan synnyin suoraan kinoaikakauteen ja siirryin sittemmin digiaikaan. Teknologian alkupäässä ovat camera obcscurat eli laatikot, joihin tehdyn pienen reiän tai linssin kautta valotetaan laatikon sisällä oleva filmi, ks. vaikka täältä.

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Oulun Lyseon luontokerho Esikon havaintokirja vuosilta 1898-1907

Oulun Lyseon kätköissä on maannut toista sataa vuotta luontokerho Esikon havaintokirja vuosilta 1898-1907, vaaksan kanttiinsa oleva mustakantinen, aika lailla irtolehtinen vihko. Tässä julkaisen kaikki sen sivut. Joihinkin henkilöihin olen lisäillyt tietoja ja nettilinkkejä, etenkin jos he ovat olleet aikuisiällä luonnontieteellisissä hommissa. Tällaisia kyllä piisaa! Henkilöiden peruslähteenä on ollut Oulun Lyseon 100-vuotisjuhlajulkaisu Oulun Lyseo 1874-1974. Kaikkia havaintokirjan nimiä en ole onnistunut löytämään oppilasluettelosta - ehkä koska sukunimiä on muuteltu ahkerasti.

Eliöiden nimistö on ollut aikojen kuluessa kirjavaa. Samankin lajin kansannimet tarkoittavat usein eri seuduilla eri eliöitä, ja nimen "virallisetkin" suositukset ovat muuttuneet. Tästä löydät lisää vaikkapa Kaisa Häkkisen Linnun nimi -teoksesta ja Jukka Hintikan Suomen lintujen nimet -kirjasta. Käytänkin omissa huomiossani lintujen ja muiden eliöiden nykyisiä nimiä. Myös koulun nimi on vaihtunut: nykyisin Oulun Lyseon lukiona tunnetun koulun nimi oli Esikon päiväkirjan kirjoittamisen aikoihin Oulun suomalainen lyseo ja ennen sitä Oulun suomalainen yksityislyseo ja jossain vaiheessa myös Oulun suomalainen klassillinen lyseo. Tässä käytän tästä koulusta ja sen edeltäjistä nimeä Lyseo.

Tämä artikkeli on syntynyt Lyseon luonnontieteellisten kokoelmien inventoinnin sivutuotteena tammikuussa 2017. Pidin tästä havaintokirjasta ja Lyseon lintukokoelmasta  myös esitelmän Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen kokouksessa 11.1.2017, 109 vuotta havaintokirjan viimeisen merkinnän jälkeen.

Havaintokirjan ensimmäisellä lehdellä on merkintä II - onko jossain siis ensimmäinen havaintokirja? Tämän kakkoskirjan havainnot eivät ole tarkassa aikajärjestyksessä, vaan ne on kirjoitettu puhtaaksi jälkikäteen. Onko kakkonen vain puhtaaksikirjoitettu ykkönen?

*****

Sivu 1. Oppilas L. Pentzin (oppilas  1892-1901) aukaisee sinisuohaukan mahan, tutkii saaliseliöiden jämiä ja pohtii sinisuohaukan hyödyllisyyttä ja haitallisuutta. Havainnon kirjoitti puhtaaksi Z. (Zacharias) Schalin, oppilaana 1892-1900; myöhemmin taiteilijaurallaan käytti toista etunimeään Teodor. Sitä seuraa sivulle 2 jatkuva kehotus tutkia Haukiputaanjoen suusta noin peninkulman päästä löytyvää kivilajia. Tämän kivihavainnon esitti Esikon kokouksessa 5.10.1898 lehtori A.R. Helaakoski. Antti Rietrikki Helaakoski oli Lyseon edeltäjän Oulun suomalaisen yksityislyseon ensimmäisiä ylioppilaita keväällä 1881. Hän toimi Lyseon luonnontieteen, maantieteen ja historian lehtorina vuosia 1890-1905 ja myöhemmin samassa hommassa Tampereella.


Sivu 4. Helaakosken kivijuttua seuraa G. Granön 5.10 Esikossa esittämät havainnot Juncus balticuksesta (merivihvilä) ja Machaon-perhosista (ritariperhonen) Tornionjokilaaksossa. Granöstäpä tuli sittemmin maailmankuulu maantieteilijä!  Hän tuli perustaneeksi Tarton yliopiston maantieteen laitoksen ja toimi sittemmin myös  Turun ja Helsingin yliopistojen maantieteen profeessorina.

Maisteri Helaakoski on nähnyt kaakkuriemän kantavan poikasia nokassaan sekä tavannut tervalepän Haukiputaan Purjekarissa joen pohjoispuolella (kirjattu 5.10.1898)