torstai 28. kesäkuuta 2018

Kirpputorilöytö: vanha napakaira

Tuommoinen löytyi kirpparilta, vanha napakaira eli näveri. Tällaisella tehtiin ennen kierreporanterän yleistymistä reikiä. Napakaira toimii siis siten, että kairaaja nojaa kairan yläpään pyörivään läpyskään  (napaan) rinnallaan ja vääntää samalla kahvoista, jolloin terä kaivautuu puuhun. Tämän napakairan terä on leveydeltään 29 mm, ja sillä on voitu kairata reikiä vaikkapa hirsien tapitusta varten.
Napakaira, näveri.
Näverillä kairaaminen on kuitenkin ollut sen verran kovaa työtä, että sillä tehttiin vain matalahko reikä alempaan hirteen ja samanlainen samaan kohtaan ylempään, ja tapiksi pantiin lyhyehkö tymplä/tympylä.

Tympylä
 Nykyään, vetäväkärkisten hirsikairojen aikaan, tapitusreiät porataan ylemmän hirren läpi ja samalla jonkin matkaa alempaan, ja tappi lyödään ylemmän läpi.

Myyntipöydällä oli lappu, jossa sanottiin tämän kairin (harvinaisempi kairan nimitys) olevan 1700-luvulta. Runko on ilmeisesti sitkasta koivua ja kauniisti koristeltu. Pituutta tällä on 65 cm.


Napakairan koristeltu, sorvattu runko.

Napakairan napa.

maanantai 18. kesäkuuta 2018

Hirsihuussi pystytetty

Kevättalvella veistin hirsihuussin (kuvia ja juttua täällä); nyt se nousi loppusijoituspaikalleen hirsihuvilan kylkeen. Mökin seinässä oli jo huussin vievä tuplaovi valmiina. Ulomman poistimme.


Huussin alimmat hirret kiinnnitettiin isoilla kulmaraudoilla alimpaan seinähirteen. Hirsiä tukemaan pantiin myös betonilaatoilla seisovat säätöjalat. Mökin seinään kiinnitin karapuun tukemaan huussin seiniä sivusuunnassa. Hirret tapitettiin sitä mukaa kun seinät nousivat. Hirsien väliin panimme pellavakaistaleet.



Päätön mies hirsitöissä. Kuva A.-P.


Siinäpä se, vesikattoa, ikkunaa ja sisustusta ja muuta pientä viimeistelyä vailla vielä. Joutuin tapahtui pystytys reippaan tilaajapariskunnan kanssa! Kiitos, Laura ja Ari-Pekka, työmahdollisuudesta.

P.S. Koetin lähteä ajelemaan kotipuoleen katsomaan uutta tyttärenpoikaa, mutta kytkin hajosi muutaman kymmenen kilometrin yrityksen jälkeen... huomenna kuulee korjaamon tuomion. Sitten uusi yritys!

P.P.S. Härkälintu möykkäsi järvellä. Perinnerakentamispinna 117 118.

lauantai 16. kesäkuuta 2018

Kesäistä kengitystä Kouvolassa


Viikko kului Kouvolan Jaalassa vanhan pirtin hirsirunkoa korjaamassa. Tämä on vanhin rakennus, minkä kimpussa olen työskennellyt - päätyyn veistetyn vuosiluvun mukaan rakennus on pystytetty vuonna 1778! Meinasi olla harras tunnelma, kun piilusin korvaushirttä, jonka yläpuolisissa seinähirsissä erottuivat 240 vuotta sitten isketyt kirveen jäljet...


Aikojen saatossa alkuperäiset väli- ja vesikatto, ovet sekä ikkunat ovat päätyneet ties minne. Viime vuosikymmenet pirtissä on ollut peltikatto, ja se on palvellut sekalaisen tavaran varastona. Vanhat, jopa 40  cm leveät lattialankut ovat tallella. Hirsikehän jatkona on rankorakenteinen, lautaseinäinen liiteri, uudempaa perua. Alkuperäisestä porstuasta on jäljellä vain osa hirsistä takaseinää.

Pirtin neljästä nurkasta kaksi oli sen verran korkeilla kivillä, että hirret eivät maanneet maassa, mutta noin kaksi kolmannesta alimmasta hirsikerrasta oli maassa kiinni tai jopa sen alla. Rakennuksen takana on jyrkkä rinne, josta valuneet vedet ovat pitäneet seinän viereen kasautuneen kukkamullan kosteana. Alimmat hirret ovat myös kahdessa nurkassa joskus luistaneet pois nurkkakiviltään.Yhden nurkan kivet ovat antaneet myöten, minkä vuoksi päätyseinän alareuna on levinnyt ja toinen nurkka on vinossa. Näin on päässyt käymään, koska päätyseinään on avattu leveä ovi, jonka kynnyshirsi on lahonnut eikä ole enää pitkään aikaan tukenut seinää.

Pirtin taakse kertynyt maa oli lahottanut muutamaa hirsikertaa. Kuvan raita kaadettiin.

Tähän nurkkaan ei korjauksessa kajottu. Muut nurkat nostettin samalle tasolle.

Pirtin päätyyn avatun parioven kohdallakin maassa kiinni oleva hirsi oli lahonnut perusteellisesti.
Nyt korkeimpien nurkkakivien päällä olevien hirsien alapinnalla on myös varaus (siis alapintaan hakattu ura, jonka avulla ylempi hirsi istuu alemman selässä), eli niiden alapuolella on joskus ollut hirsivarvi tai -varveja. Arvelen, että pirttiin on käytetty kierrätyshirsiä vanhemmasta rakennuksesta. Vai onko pirtti siirretty tähän joskus, ja samalla poistettu huonokuntoisia alahirsiä? Onko pirtti ollut tässä aina, mutta nostettu alimpien hirsien lahottua korkeammille nurkkakiville? 

perjantai 8. kesäkuuta 2018

Loppukevään ja alkukesän hupia: saunan korjausta ja sininärhi

Kuvia nyt lähinnä. Savusaunan palaneen turpaskaton korjausta muutama viikko. Vanhojen turppaiden ja lämpöeristeiden poisto, välikattoa uusiksi, uudet palo- ja lämpöeristeet, uuden turpaskaton pohjustus tukevilla mäntypelkoilla ja kattohuovalla.











Sääsket tulivat toukokuuun viimeisellä viikolla, minkä vuoksi päässä on pipo ja Kansan Uutisten tilaajalahjakassista tehty sääskenestolipare.


Ja Yli-Iin Tannilassa on kesäkuun alun asustellut suurharvinaisuus sininärhi, etelän ihme. Eipä ole aikaisemmin tullut vastaan. Bongattu, mutta olipa komia!


Sininärhi Coracias garrulus. Kuva Esa Hohtolan.

torstai 3. toukokuuta 2018

Liito-orava ja muita luontohuomioita

Mukavuusalueen liepeiltä Pohjois-Savossa löytyi mukava yllätys: liito-oravan papanoita rannassa seisovan jättihaavan tyvellä. Ensimmäinen havaintoni tästä lajista täältä. Papanoita oli myös läheisen ison kuusen alla. Toivon mukaan pesii; täytyypä tutkia lähitienoot, josko löytyisi muita liito-oravapuita.

Jättihaavan tyveä, suojalasit mittakaavana.
Liito-oravan talvipapanoita.
Käpytikka oli päässyt sulistaan ja oletettavasti hengestäänkin. Myös pyyn sulka löytyi.

Käpytikan ja pyyn sulkia.
Saunamökin ovesta kuistille:


Seuraavien kahden kuvan välillä on viikko.







******

maanantai 30. huhtikuuta 2018

Piipun ja tulisijan purku

Torpan 1940-luvulla muurattu tiilinen tulisija oli nuohoojan mukaan ja oikeastikin halki ja lämmityskelvoton. Sen omistajan toivomuksesta purin sen. Tulisijan päällä oli harmillisesti tiilinen piippu joten se piti poistettaman ensin. Piipun vesikatonpäällinen osa oli uusittu taannoin. Sen tiilet irtosivat kuitenkin joutuin kivitaltalla ja moskalla.


Pudottelin tiilet katolle virittämääni pressua pitkin alas.


Peitin piipunreiän ponttilaudoilla ja kattohuovan paloilla.


lauantai 21. huhtikuuta 2018

Laavu haapahirsistä

Satunnainen ohikulkija pistäytyi hirsihuussityömaalla ja kysyi, että tekisinkö pressun alta pilkottavista haapapelkoista hänelle laavun. Tekisin. Aikataulusta ja hinnasta sovittiin, kuten myös siitä, että hirsien lievät kosteusvauriot ja niistä seurannut biodiversiteettilisä eivät haittaa. Hirret ovat olleet pinossa keväästä 2005 saakka. Niiden historia on sellainen, että lyseolainen Johanna Karhu tutki Suomen Akatemian Viksu-kilpailutyössään (2004) mutujen ympäristönvalintaa ja voitti kisan, minutkin (ohjasin työtä) palkittiin, ja ostin palkintorahoilla tyrnäväläisiä haapatukkeja. Niistä on jo jalostunut liiteri (2009). Alla on muutama kuva. Nyt se on pressun alla, jatkan varmaan kesällä.

Hirret ovat viisi-kuusituumaisia. Nurkkasalvain on ns. jyrkkänurkka, varaus umpivaraus. Sisämitat syvyys kaksi, leveys kolme metriä. Takaseinän lattianpäälliseksi korkeudeksi tulee reilut 60 senttiä, etuseinän istuma-aukokorkeudeksi noin 110 senttiä. Tapitan hirret rakennusvaiheessa; tapit ja kiristetyt kuormaliinat tukevat salvosta kun se nousee. Hirsien päät veistän nelikanttisiksi. Päällekkäisten hirrenpäiden väliin jää näin parin-muutaman sentin rako.

Hirsinen laavu alullaan

Hirsinen laavu. Jyrkkänurkka työstettävänä.

Siitäpä se nousee. Toisen hirsikerran hirsi tuettu hollihaalla ja pelkkapitimellä varauksen piirtoa varten. Hirsinen laavu.

Etuseinää. Kuormaliinat tukevat hirsilaavun salvosta rakennusvaiheessa.


Hirsilaavun takaseinän ylin hirsi on paikoillaan. Pitkien ylitysten varaan tulevat aikanaan sivuräystäiden niskat.

Tähän asti tehty, jatkuu myöhemmin.
Hirsihuussi lähti loppusijoituspaikalleen. Käyn vielä kesällä pystyttämässä sen.


Viimeisiä viedään.



lauantai 7. huhtikuuta 2018

Vieraskynä: Rätei vai rätejä ja lumpui – Tuntemattoman sotilaan kolme murreasua

Päällikkö Pertti Tikkanen arvioi Tuntemattoman sotilaan eri painosten murreasuja.



Niin kuin hyvin tiedetään, kaikille tuttu Väinö Linnan romaani Tuntematon sotilas ei ollut kerrasta valmis. Linna vei romaaninsa kustantajalle (Werner Söderström Osakeyhtiö) syksyllä 1954, ja ensimmäinen painos tuli ulos joulun alla. Tällä välillä kustannustoimittaja teki tavalliseen tapaan työtään. Poikkeuksellista oli, että tässä vaiheessa kustantaja värväsi tohtori Veikko Ruoppilan tarkistamaan ja muokkaamaan kirjan henkilöiden puhumaa murretta. Ihan tavallista ei ollut sekään, että normaalin kustannustoimittajan korjausten ja poistojen lisäksi alkuperäisestä käsikirjoituksesta poistettiin melkoinen määrä sellaista tekstiä, jonka voidaan katsoa tulleen sensuroiduksi. Osa poistoista oli täysin normaalin kustannustoimituksen piiriin kuuluvaa, alkuperäisessä tekstissä olevan osoittelevan tai paasaavan aineksen poistamista, minkä seurauksena kirjan taso koheni. Sensuroiduksi katsottavat poistot olivat siihen aikaan ajateltuna rivouksia, sodanjohdon arvostelua tai rivimiesten mielialojen kuvausta. Koheniko kirjan esteettinen taso näiden poistojen ansiota on jo vähintään kyseenalaista.

Kirjaa myytiin hyvää vauhtia, ja jo kesään mennessä otettiin 14 painosta. Ensimmäinen elokuvasovitus kuvattiin sekin vauhdilla, ja ensi-iltaan Edwin Laineen ohjaus ehti jouluksi 1955.
Ensimmäiseen Ruoppilan murrekorjaukseen haettiin lisätarkkuutta kolmen professorin (Hakulinen, Kojo, Väänänen) voimin, ja nämä korjaukset olivat voimassa 10. painoksesta lähtien. Tämä viimeisin, kolmen koplan korjaama versio onkin selvästi yleisin ja useimpien kirjan lukeneiden tuntema. Esimerkiksi kansanpainokset, jossa on elokuvan kuvitusta keskellä, ovat tämän viimeisimmän murreasun mukaisia. Itse asiassa varhaisimpien painosten löytäminen tätä tarkastelua varten ei ollut kovin helppoa. Pohjois-Pohjanmaan kirjastolaitoksen - Kuusamon kirjaston varaston tarkkaan ottaen - vanhin painos oli tällainen elokuvan jälkeinen kansanpainos vuodelta 1956 eli painos oli selvästi yli 10:nnen. Mutta kiitokset Oulun kaupunginkirjaston henkilökunnalle hyvästä yrityksestä! Antikvariaatti Ajaton Aika löysi vihdoin takahuoneestaan 1. ja 7. painoksen kappaleet, joista tietenkin hankin itselleni ensipainoksen, vaikka kirja näyttikin sodat läpikäyneeltä. Kiitokset heillekin.

Sotaromaani, romaanin lyhentämätön versio Linnan tarkoittamassa alkuperäisessä murreasussaan, ilmestyi vuonna 2000. Johdannossa Yrjö Varpio on ansiokkaasti selostanut kolmen eri version syntyhistorian ja erot, eikä tuohon ole minulla juurikaan lisättävää. Selväksi tulee myös se, ettei Linna ollut erityisen ihastunut murrekikkailuun. Linna ei alun perinkään tavoitellut puhdasta murretta, vaan kirjoitti murteen ja kirjakielen välimuotoa. Murrekorjauksiin Linnalla ei juuri ollut sanan sijaa, mutta 10. painokseen hän oli mukana palauttamassa ja muokkaamassa joitain  painoksista 1–9 poistettuja kohtia. Erityisesti Lahtisen monologi talvikuvauksessa amputoitiin pahasti ensipainoksiin, mutta jossain määrin se palautettiin Linnan myötävaikutuksella 10:nteen ja myöhempiin painoksiin.

Lisätietoja kolmesta versiosta voit katsoa Ylen uutisesta tai Wikipediasta . Mielenkiintoinen poistettujen tekstien tarkastelu vallan diskurssin – johan nyt vallan! – näkökulmasta on luettavissa täältä.

Olen koonnut kirjoituksen loppuun satunnaisehkon kokoelman sitaatteja kolmesta versiosta rinnakkain isoimpien erojen havainnollistamiseksi. Lista ei ole kattava; kaikkia muutaman kirjaimen eroja en ole viitsinyt kirjata. Vasemmalla on alkuperäisin eli Sotaromaanin (SR) teksti, keskimmäisessä sarakkeessa painosten 1–9 mukainen teksti (1.–9.) ja oikealla teksti 10. painoksesta ja siitä eteenpäin (10.–). Siteeraukset olen koonnut henkilöittäin siinä järjestyksessä kuin ne romaanissa vastaan tulevat.

lauantai 31. maaliskuuta 2018

Hirsihuussi IV - purettu ja pinottu.

Just kun sain sen tehdyksi niin se piti purkaa! Kaksin (tilaajien edustajan Ari-Pekan kanssa) purku sujui joutuisasti hienossa kevätsäässä.








Siinä se odottaa siirtymistään loppusijoituspaikalle kauas kaakkoon.