Sattuipas, että vuoristomajan lähellä oli Salen parkkipaikalla vakio roinakauppias peräkärryineen. Joskus olen ostanut häneltä parkkuuraudan, nyt sijoitin tuommoiseen soittimeen, jonka nimestä kauppias sen enempää kuin minäkään ei tiennyt mitään. Ostin sen tietysti kuleksimasta.
Ensivaikutelma tästä 60-senttisestä soittopelistä oli kanteleen ja amerikkalaisen "vuoristodulcimerin" epäsäätyinen risteymä, jossa kielet ovat outoina rykelminä; joidenkin kielten alla on metallinauhoja, joita soittaja käyttää kielten värähtelytaajuutta (sävelkorkeutta siis) muuttaakseen, kuten vaikkapa kitarassa. Kaikukoppa on kaiken lisäksi pohjaton.
Pistin kuvan kuvahakuun. Tekoäly näytti voimansa, ja kertoi muun muassa, että tämä on perinteinen suomalainen kantele, joka on koristeltu kukkakuvioilla, kymmenkielinen, puinen ja Suomen kansallissoitin. Edes entinen banjonsoittaja ei usko tätä. Selasin kuvia eteenpäin, ja lukuisien kanteleiden joukossa tuli vastaan täsmälleen (!) samanlainen soittopeli ranskankielisellä otsikolla "Epinette hongroise ancienne". Antiikkisen ja unkarilaisen tuosta hahmotin, mutta epineten konekäännös "spinetti" taas viittaa melko erilaiseen soittimeen. Oikeilla jäljillä kuitenkin ollaan.
Ranskankielisen nimen käyttö hakusanoina johtaakin videoihin, jossa soitetaan unkarilaista sitraa, vaikkapa tähän ja tähän.
Videoista näkee, kuinka melodiaa soitetaan pisimmillä kielillä ja lyhyemmät bordunakielet, joilla ei melodiaa soiteta, väräjävät mukana.
Tämän soittimen viritys on sitten oma lukunsa, mutta koska en tiedä siitä ennestään mitään, en ala kopioimaan nettiartikkeleita tähän. Mutta hyvä säkä kävi kun menin ostamaan jätskiä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti