torstai 10. lokakuuta 2019

Vanha varasto Vihannista 1. Purku.


Varasto
Tässä ja parissa myöhemmässä jutussa kerron otsikon mukaisesta asiasta, joka minun osaltani alkoi kesällä 2013. Miksi vasta nyt, noin vanhasta asiasta? Koska purettu rakennus on siirretty uuteen paikkaan ja sen kokoaminen alkanut. 2013 olin paikalla, kun restarointikisällikurssin guru Perttusen Ilu sai puhelun kollegaltaan Esko Paloniemeltä, jonka yritys oli urakoimassa Vihannin aseman siirtoa ratatöiden edestä. Aseman pihalla oleva purettava varasto kaipasi uutta omistajaa, ja minullehan se päätyi. 

Rakennuksen hinnaksi sovittiin aluksi kolme pientä Tullamore Dew -viskiputelia. En juuri viitsinyt tingata. Hinta tosin nousi kolmanneksella, kun osa purkujätteestä päätyi asemarakennuksen siirrosta syntyvän jätteen seuraksi jätelavalle.

Asiallinen hinta 52 neliön rakennuksesta.
Rakennus oli (ja on)  kooltaan 5,2 x 10 metriä. Sen runko on pääasiassa viitos- ja kuutosparrutavaraa. Ovia on viisi, kolme yksittäistä ja yksi pariovi. Huoneita on kolme, yksi n. 5,2 x 6 m ja kaksi pienempää. Pieniä ikkunoita kaksi. Maalattia, paitsi pienimmässä huoneessa lankkulattia. Rimahuopakate. Seinät leveää ja tuuman paksuista ponttilautaa (pystylaudoitus).

Isoimman huoneen seinää, parrurunkoa ja vinotukia.
Ruoteiden kannatinniskat lepäävät kurkihirren ja yläsideparrun varassa. Yllä olevassa kuvassa näkyy jänniä lovia niskoissa. Ne ovat perua tämän rakennuksen edeltäjän ajalta, jolloin katto oli paljon nykyistä jyrkempi. Vastakkaisten lappeiden niskojen välissä on noissa lovissa ollut kitapuu tapeilla kiinnni (tapinreiät näkyvät kuvassa myös). Kattokulmaa loivennettaessa kitapuut on tietysti poistettu,  uusia kitapuita ei ole asennettu mutta lovet jäivät. Laitan nästä kuvan myöhemmin.  Kuva tästä on alla. Milloin tämä muutos tehtiin, en tiedä.




Purku on aina helppoa. Ensin seinälaudat ja ovet pois, sitten kattohuopa ja ruoteet, sitten vinotuet. Tässä vaiheessa on syytä merkitä keskeiset uudelleenkäytettävät osat yksilöllisesti kirjaimin ja numeroin, jotta palapelin kokoaminen myöhemmin on ylipäätään mahdollista. Myös valokuvia on otettava mieluummin liikaa kuin kitsaasti.


Lisäksi hyvät ja selkeät piirrokset auttavat. Tässä kaksi esimerkkiä hyvistä ja selkeistä piirroksista.





Varaston iästä ei vielä ole tarkkaa tietoa. Toistaiseksi vanhimmat löytyneet puumerkit ovat vuodelta 1914, jolloin O.A.K. ja Nestor Perkkiö kirjoittivat seinälautoihin, ensinmainittu lyijykynällä, jälkimmäinen märkään maaliin tikulla.

Nestor Perkkiö 1914
O.A.K. 1914
Purkuapuna olivat Kimmo Lahti, Ari Kähkönen ja Sakari Hankonen.

Rengit Kimmo ja Arska

Renki (nyk. restaurointimestari) Sakari

Sakarin kanssa rommautettiin varasto kahdessa osassa taljan avulla. Toisen osan kaadoimme vasta kun henkilöjuna pysähtyi ratapihalle. Viihdykettä matkustavaisille.



Kuljetus loppusijoituspaikalle kävi roskalavan avulla.



Loppusijoituspaikalla varastoin puutavaran peltien ja pressujen alle. Tässä videossa kyörään Pertti Tikkasen kanssa painavimpia jöllejä hirsikärryllä (josta aikaisempi postaus täällä) pinosta toiseen:



Purkuun ja pinoamiseen meni noin 100 ihmistyötuntia.

****
Varaston pystytyksen aloitin syksyllä 2018 vuoristomajallani, Pystytyksestä kerron myöhemmissä jutuissa sitten,

2 kommenttia:

  1. Hyvin tehtyä dokumentointia. Valokuvien ottamista on yllättävän hankala mitoittaa tarpeeksi monipuoliseksi. Se, mikä tuntuu kuvatessa sopivalta määrältä onkin herkästi aivan liian vähän sitten kun niitä kuvia tarvitsee. Hyvää syksyn jatkoa,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvia tosiaan kannattaa ottaa kylliksi; liian kanssa aina pärjää. Muistiin ei kannata luottaa yhtään, vaikka purun ja kokoamisen välillä ei viittä-kuutta vuotta olisikaan kuten tässä rakennuksessa. Panin bloginne seurantaan. Työn iloa!

      Poista