Mikä lintu?

Serkkupojan saunan takana Mäntsälässä oli hiljattain tuollainen kalmo:

Kokovihjettä saat neulasista ("kuusi lyhyet, mänty pitkät neulaset"). Perusteltuja vastauksia, kiitos (tähän tai PPLY:n viestiketjuun). Kuva: Janne Ollikainen.

PÄIVITYS: Rantasipi. Perusteena lähinnä koko, leveä, valkea siipijuova ja pään väri. Kolme lukijaa (ja minä itte) tunnisti kuvasta sipin, yksi hajaääni meni pohjantikalle. Nokka kieltämättä näyttää hivenen tikkamaiselta, mutta pohjantikan käsi- ja kyynärsiiven alapinnalla on useita kapeita, vaaleita juovia.

Lumimiehen karvat on tutkittu

Muistan kun pikkupoikana luin  kirjaa Himalajan valloitus (toim. M.A. Jokinen 1962; WSOY), jossa oli peräti kuvia Lumimiehen jalanjäljistä. Jännää, ihmisen tapaisia olentoja maailman syrjäseuduilla! (Myös Dänikenin historianselitykset kiinnostivat...)  Havaintoja - jälkiä, karvoja, jopa näköhavaintoja - oudoista kaksijalkaisista karvaolennoista, Isojalasta, Sasquatchista, Almasta ja muista onkin tehty lukuisia. Lisäksi museoissa ja yksityikokoelmissa on useita lumimiesten  ja vastaavien karvoja. Englantilais-amerikkalais-ranskalais-sveitsiläis-saksalainen ryhmä keräsi museoista ja yksityisiltä kymmeniä karvanäytteitä geneettisiä tutkimuksia varten. Joko nyt saataisiin pitävät todisteet Jetistä, Isojalasta ja muista sellaisista?

Kaikkiaan 57 näytettä saatiin tutkittavaksi. Yksi niistä oli kasviperäistä, toinen lasikuitua. Lopulta 37 näytettä päätyi tarkempaan syyniin. Niistä eristettiin mitokondrio-DNA:n tietty pätkä, jonka emäsjärjestystä tutkijat vertasivat GenBankiin kerätyssä tietokannassa oleviin eri lajien vastaaviin pätkiin (vähän niin kuin sormenjäljille etsitään vastinetta sormenjälkirekisteristä). Koska kullakin lajilla tämä tutkittu jakso on emäsjärjestykseltään erilainen, saataisiin selville, olivatko karvat peräisin jo tunnetuilta vai tieteelle uusilta lajeilta.

Tuossa alla ovat tutkimuksen tulokset. DNA:ta saatiin eristetyksi 30 näytteestä. Vasemmalta oikealle näytteen numero, paikka, ehdotettu laji, GenBankin avulla tunnistettu laji, ensin tieteellinen nimi ja sitten englanninkielinen nimi.



Kaikki näytteet olivat peräisin tavallisilta nisäkkäiltä, ruskeakarhulta (meilläkin tavattava laji), mustakarhulta, supilta, hevoselta, tapiirilta, lampaalta, ihmiseltä, lehmältä.... Ei Jetiä, ei Lumimiestä, ei Isojalkaa, ei Almaa... En ylläty.

Kaksi näytettä oli kuitenkin erityisen kiinnostavia. Näyte 25025, kullanruskeat karvat, olivat peräisin noin 40 vuotta sitten Intian Ladakhissa ammutusta eläimestä. Näytteen 25191 punaruskeat haivenet löytyivät kolmen ja puolen kilometrin korkeudesta bhutanilaisesta bambumetsästä. Tutkijat pystyivät eristämään niistä vain melko lyhyen mtDNA-palan, mutta mikä mielenkiintoista, sen emäsjärjestys oli täsmälleen samanlainen kuin jääkarhulla. Eikä siinä vielä kaikki: tämä mitokondrio-DNA:n pala ei ollutkaan kuin nykyisillä jääkarhuilla, vaan kuin eräästä 40000 vuotta vanhasta muinaisjääkarhusta eristetty! Mistä on kysymys? Jääkarhuista Himalajalla?

Tutkijoiden mukaan näytteet ovat peräisin aikaisemmin tuntemattomasta karhulajista, jääkarhun erikoisen värisistä yksilöistä tai jääkarhun ja ruskeakarhun (jota meikäläisetkin karhut ovat) risteymistä. Tutkijat kuitenkin korostavat, että kyseessä on (eristetyn DNA-palan lyhyyden vuoksi) vielä pelkkä epäily, eli tulokset ovat alustavia. Jos tiedot näiden kahden näytteen alkuperästä pitävät paikkansa, Himalajalla voi elää tieteelle uusi karhulaji tai -tyyppi, joka on hyvinkin saattanut olla Lumimies-kansanperinteen alku. Jääkarhu ja ruskeakarhu ovat hyvin läheistä sukua ja risteytyvät nykyisinkin. Ladakhin ja Bhutanin näytteet – jos nyt ovat risteymistä peräisin – ovat kuitenkin todennäköisesti eri risteytymisen perua kuin vaikkapa Alaskan länsirannikon ABC-saarten nykyisinkin elävät karhut, joissa on sekä jääkarhun että "tavallisen" karhun perimää. Sinänsä lajiristeymiä ei travitse etsiä kaukaa - muinaisten risteytytymisten perua on useimpien nykyihmisten perimässä hitunen neandertalinihmistä ja monissa vielä denisovanihmistäkin; kirjoitan tästä lisää konsa kerkiän.

Lisää lukemista lumihenkilöistä löydät esim. kirjasta Tintti Tiibetissä (Hergé 1971; Otava) sekä kertomuksessa Virkamies kohtaa luminaisen (R. Crumb 1980; teoksessa Pilajuttuja ja piirroksia, toim. Pekka Gronow, Lehtijussi Oy). Viimeksi mainitun alkuperäinen nimi. on Whiteman meets Bigfoot, siis kyse on naispuolisesta Isojalasta.

Taulukko ja jutun juuri peräisin artikkelista Sykes BC, Mullis RA, Hagenmuller C, Melton TW, Sartori M. 2014. Genetic analysis of hairsamples attributed to yeti, bigfoot and other anomalous primates. Proc. R. Soc. B 281: 20140161.

Ovatkohan nämä Lumijoella kuvatut jäljet sittenkään karhun?

Vajan restaurointi V: seiniä, ovia, saranoita

Koska vaja oli likimain kauttaaltaan vajonnut maahan, seinälautojen alapäät ja myös ovien alaosat olivat lahonneet. Alla muutama kuva alkutilanteesta.

Päätin sahata lahot osat pois ja korvata ne ehjällä puulla. Käytin etupäässä vanhaa puutavaraa, jotta väriero paikkopalojen ja alkuperäisen seinän välillä jäisi melko vähäiseksi. Uuttakin puuta olisi toki voinut käyttää, siinähän se olisi harmaantunut muutamassa vuodessa. Sahasin siten, että seinälautojen ja paikkopalojen kohtauspinta oli alaspäin vino, jotta seinää pitkin valuva sadevesi ei menisi rakoseen. Liitoskohtiin naulasin seinän sisäpuolelle tueksi kapean laudan, johon liitoksen kahden puolen lyödyt naulat upposivat. Ovet irrotin ja myös saranat, jotka oli lyöty oveen ja seinään osin takonauloilla, osin lankanauloilla.  

Oikaisun ja korjauksen jälkeen näyttää nyt tältä:

Tuossa alla on toinen ovi ennen ja jälkeen korjauksen. Hieno kissanluukku! Myös seinälautojen paikkopaloja siinä näkyy.

... ja toinen ovi ennen: 

 ... ja jälkeen:

Poistin ruosteen saranoista ja takonauloista sitruunahapolla ja teräsvillalla hankaamalla. Sitten kuumensin ne savustuspöntössä ja sivelin pellavaöljyllä, joka nasahti niiden pintan kovaksi, mustaksi kerrokseksi

Ovienkin taaksen panin kapean laudanpalan sarananaulojen tartunnaksi. 

Lautojen alapäiden korjauksissa oli helekutinmoinen homma. Kiitos, Esa B., Pertti T. ja Ari K. avusta!

Vajan restaurointi IV: vajan takainen katos

 Vajan takana on pitkän lappeen alla lisähuone roinan säilytystä varten. Alunperin siinä on ollut lautakatto, ja sen lahottua viimeiset pari vuosikymmentä väliaikaisena katteena vanhaa kattopeltiä.  Alkuperäisistä seinistäkään ei ollut jäljellä mitään. Vajan noston ja oikaisun yhteydessä hajotin katoksen ja rekonstruoin uuden vanhojen valo- ja muistikuvien perusteella.

Seinän rungoksi tuli noin viisi-kuusituumaista parrua. Lisähuoneen katon kannattimet naulasin yläosastaan vajan räystäältä pistäviin vajan katon kannattimiin ja alapäistään seinän runkoon. 

Aluksi tein umpinaisehkon aluslaudoituksen; myöhemmin harvensin sen pärekatteelle sopivaksi.

Katon räystäälle panin yhteinäisen laudoituksen. Päreiden ladonnan aloitin naulaamalla vieri viereen kolmannespituisia päreitä kovera puoli ylöspäin. Niiden päälle, myös vierekkäin, ladoin kahden kolmanneksen mittaisia päreitä nyt kupera puoli ylöspäin ja siten, että niiden alareuna ulottui reilun tuuman verran eka varvin alareunan ulkopuolelle. Näin syntyi tippanokka sadevedelle. Näiden kahden reunimmaisen varvin latominen koverat puolet vastakkain tekee katon reunasta ryhdikkään; muuten räystäs roikkuisi alakuloisesti.

Seuraavat pärevarvit ladoin sitten kuten alla näkyy, vierekkäiset päreet reippaan tuuman verran päälletysten. Panin joka varvissa päällekäisyyden samoin päin, koska vallitseva tuulen suunta on tällä paikalla kuvaan nähden oikelata vasemmalle.

Nyt katto on tuossa mallissa kuin tuossa kuvassa alla. Loput valmistuvat myöhemmin. Seinälaudat ovat vanhaa purkulautaa.

Lisähuoneen oven pienensin vanhasta purkuovesta.

Ja tässä alla on vajan pohjoispääty ennen maitotonkkakomeron korjausta. Huomaa seinälautojen uudet alapäät! Niistä ja vajan ovien laitosta ensi kerralla!

Vajan restaurointi III: uutta seinärakennetta ja lattiaa

·       Lattianiskat olivat umpilahot samoin kuin suurin osa lattialaudoista, vajan helmoja kiertävästä alajuoksusta sekä seinän pystyrankojen alapäistä. Nostettuani ja oikaistuani vajan tein ensin uuden alajuoksun viisituumaisesta parrusta. Siihen nojautuvat pystyrankojen lahot alapäät korvasin ehjällä puulla. Liitoskohtia vahvistin tarpeen mukaan pystyrankoon naulaamallani tukipiirulla.

Uusia alajuoksuja nurkkakivellään 

Huomaa metallilipare (vanha kuokan terä) tunkin ja puun välissä estämässä tunkin uppoamista puuhun.

Uudet niskat ja uutta lattiaa

Putsasin vajan alusen, vaihdoin lattianiskat ja asensin ne luonnonkivien päälle tukevasti irti maasta.  Niskoiksi panin viiden tuuman kuivaa haapapelkkaa. Niskat ja laudat tulivat irti maasta, mikä vähentää niiden lahoamisriskiä.                  

·     

Karhu pistäytyi pihassa

Karhun jäljet ilmestyivät mökin viereen pottupeltoon pari päivää sitten (1.-2.6. yönä). Pehmeässä mullassa jäljet erottuivat mainiosti, kun taas kovassa, kuivassa savessa niitä tuskin huomasi.

Tuosta meni karhu, oikealta vasemmalle

Karhugrafiikkaa

Olipa kiinnostava pottumaa. Karhun jäljet sekoittuvat etualalla ihmisten jälkiin. 

Takakäpälän jälki on kuin lattajalkaisen ihmisen; etukäpälän jälki on lyhyempi ja siis suhteellisesti leveämpi. Tämän karhun etujalan jälki on noin 15 cm  leveä, eli käpälän omistaja on uros.

Vajan restaurointi II: nosto ja oikaisu

Tyhjensin vajan sekä purin lattian ja vajan takaisen katoksen. Oikaisin ja nostin vajan. Kiinnitin pitkille sivuille parrut kierretangoilla pystyrankojen läpi, ja niiden vajan nurkan yli tulevien päiden alle tuli päätyihin lyhyemmät parrut. Tunkit tuin näihin parruihin, nostojen välillä parrujen ja maan väliin panin tueksi ”hirrenpätkätapulin”. Oikaisu vähentää räystäiltä etuseinälle valuvan veden määrää, ja suorassa rakennus kuin rakennus näyttää mukavan ryhdikkäältä.

Tässä vajan takana ollut katos on purettu, ja yksi nostoparru on paikoillaan. Vaja on vielä hieman vinossa. Apumiehenä Arska.

Lisää parrua!

Tässä vajaa on jo oikaistu hieman. Kunnolliset tuet ovat tarpeen, jottei vaja tule nostettaessa niskaan.

Tässä on maahan uponneita seinälautoja. Vaja nousi takaosastaan lopulta puolisen metriä.

Käyttämäni kierretangot olivat vähän ohueläntiä ja vääntyivät; arvelen, että 20-milliset olivat pysyneet suorina. Tunkkaaminen on syytä tehdä pikku hiljaa tasaisesti eri puolilta rakennusta, ettei rakennus nytkähdä hallitsemattomasti. Samoin parrujen alla olevien tukien on oltava tanakat ja suorassa, etteivät parrut luisu niitä pitkin suuren painon alla.