Sivut

perjantai 11. elokuuta 2017

Hirsihuvila välipohjan tasolla ny. Arvotaan työkalut.

Toinen viikko Hailuotoon nousevan hirsihuvilan pystytyksessä meni joutuin. Ensimmäisen viikon aikaansaannoksista on juttu täällä.

Tätä tehtiin nyt: Tilaaja poikineen on kyörännyt melkein kaikki hirret kuorman purkupaikalta rakennukselle ja niitannut suurimpaan osaan niistä pellavakaisteleet tilkkeeksi, mistä on ollut suuri apu. Heidän lihasvoimansa on myös ollut tarpeen erinäisten hirsien nostossa kehikolle. Karapuut ovat ilmaantuneet ovi- ja ikkuna-aukkojen pieliin. Välikaton lattianiskat on pantu kahteen yläkerran huoneeseen. Tällä viikolla ei seinä enää noussut samaa tahtia, vaan lopetimme välipohjan tasolle, johon teimme lankuista työlattian toisen kerroksen tekoa varten. Alkuviikosta kävi traktorimies nostamassa muutaman hirren. Pilareita on pystytetty tukemaan rannanpuolen yläkerran seinää (näistä myöhemmin lisää). Alakerran teossa tarpeelliset telineet on purettu ja rakennettu uudet siis yläkertaa varten. Lankkuvarasto on inventoitu. Saunan pukuhuoneen aikaisemmin valmistuneet pari hirsikertaa on pantu paikoilleen. Ja hirret on tapitettu sitä mukaa kun ne on saatu kehikolle.

Jos sää sallii, ensi viikolla voi hyvässä lykyssä olla kurkihirsi paikoillaan!

Nyt näyttää kuitenkin tältä: 


Yläkuvassa näkyvä pitkä, kymmenmetrinen hirsi lepää oikealla seinähirsien varassa, vasemmassa reunassa kahden pilarin varassa - panen niistä myöhemmin lisäkuvia.


Tässä kuvassa (alla) on terassin päällä olevan huoneen lattian tasolle tehtyä lankkulattiaa. Lattianiskat ovat siinä jo paikoillaan.


Portaita myöten on kätevä kiivetä ylös. 

Portaat telineille.
Pellit ruuvattiin sateensuojaksi erityisesti tappien ja tapinreikien kohdille.

Pellit kehikon suojana.
Joku järjestys se olla pitää. Työkalut arvottiin aina päivän aluksi.

Arvottiin sorkkaraudat...
... ja nuijat.

9 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Eikö vaan ollakin. Majoituskämpän naapuri tuli juttelemaan. Sanoin että toinenkin partajeesus saattaa näyttäytyä. "Täytyy koettaa kestää", sanoi naapuri.

      Poista
  2. Haha, mitä noin pienellä sorkkaraudalla tehdään? :D
    Mutta on tuo kyllä ihan käsittämättömän hienolla paikalla. Unelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillä poistetaan pieniä nauloja, isolla taas isoja.... Kuinka monta nuijaa näet toisessa kuvassa?

      Poista
    2. Kaksi. Molemmilla työkalut.

      Poista
    3. Nyt joku muu vastas mun vuorolla! Onneksi, jos se kerran oli oikein...

      Meilä on vain yhenkokonen sorkkarauta, pienet naulat pittää jättää sijoilleen. Ei ole kyllä tullu pieniä vastaan viime päivinä ku oon katosta purettuja kakkoskakkosia siivonnu saunapuiksi. Niitä jotka ei ollu lahonnu.

      Poista
  3. Upealle paikalle tulossa upea rakennus!

    VastaaPoista