maanantai 3. elokuuta 2020

Rapatun kaupunkitalon kengitystä ja muuta korjausta

Viimeisin työmaani oli Helesingissä: 1930-luvulla rakennettu rankorakenteinen, rapattu kaksikerroksinen talo, jonka alaosastossa lieviä ongelmia... 


Maan pintaa on nostettu kahdella sivulla useita kymmeniä senttejä, joten seinän alaosan rappaus ja sen sisällä olevat seinärakenteet ovat olleet pitkään maan alla. Tästä on edellinen remontoija arvellut koituvan kosteusvaurioita, minkä vuoksi seinän juureen oli kyhätty toiveikkaasti merkillinen "kosteussuoja" pellistä (kuva yllä) ja lecaharkoista (kuva alla).  Sen piti kaiketi estää maakosteuden siirtyminen seinään, muttei tietenkään ollut toiminut - osassa seinää alimmat puurakenteet olivat märät.



Lisäksi edellinen "korjausrakentaja" oli asentanut patolevyn mielenkintoisesti näppylät ulospäin ja siten, että sen yläpuolella olevan patolevyn mustan ylälistan (joka estää vettä valumasta patolevyn taakse) ja patolevyn yläreunan välistä näkyy viisi senttiä perustusta. Eikä tässä vielä kaikki! Yksi iso alapohjan tuuletusluukku oli muurattu umpeen...

Päin persettä asennettu patolevy.

Omistaja kaivautti talon perusmuurin vierustan paljaaksi myöhemmin asennettavia salaojaputkia varten. Näin pääsimme korjaamaan seinää. Seinän kerrokset sisältä päin lukien ovat gyproc, ruskea paperi, tervapaperi (vanhaa ja tukevaa), vaakalaudoitus, kutteripurua, pahvi, tervapaperi, vinolaudoitus, tervapaperi, rappauksenaluslistat ja -verkko, rappaus.

Isäntä ja renki (etualalla) persparrua poistamassa. Kuva Mari Salovaaran.

,
 
Meininki oli vaihtaa perustusta vasten asennettua persparrua uuteen siltä osin kun se on laho. Lopulta vaidoimme parrun yhdeltä seinältä kokonaan ja toiselta puolet. Lisää jouduttaneen vaihtamaan myöhemmin. Parrun ja perustuksen väliin panimme kattohuopaliuskan. Pääpiirteittäin toimimme näin, omistaja ja minä. Rappausta poistettiin isolla rälläkällä ja timanttiterällä tarpeelliseen korkeuteen saakka. Näin päästiin käsiksi vinolaudoitukseen, josta niin ikään poistettiin lahot laudat. 

Ulkosyrjältään lahoa vinolaudoitusta.

Vinolaudoituksen poiston jälkeen purua piti paikoillaan enää paperi. Paperin poistosta olisi seurannut  purun valahtaminen maahan, ellemme olisi tukkineet pystyjen väliin selluvillalevyn suikaleita.

Osittain lahonneen persparrun vaihtoa varten tuimme ja kevensimme siihen nojaavia pystyjä, jotta vanhan parrun saa pois ja uuden tilalle. Tämä tapahtui kiinnittämällä pystyihin vaakapuut, joiden toinen pää tukeutui maahan (ulkopuolella), toinen lattianiskoihin (sisällä; lattia oli osin auki). Tästä muutama kuva alla.

Tässä on jo uusi kuuden tuuman parru pantu vanhan tilalle. Vaakatuet ovat vielä paikoillaan.


Sisänäkymää:


Persparrun vaihdon jälkeen seinä näytti tältä (kuva alla). Rappauksen alareunan alta pilkottaa lankku, jonka yläpuolelle on aiemmin mainittu puruja paikoillaan pitävä selluvillalipare. Pystyjen väliin tuli sittemmin selluvilla, ja sen ulkopuolelle niiteillä pahvi ja bitumipaperi aikaisemman tukevan tervapapperin/kartongin tilelle. Pystyt kiilattu ja naulattu tulevasti paikoilleen.


Uutta rappauksenaluslaudoitusta:


Pidin hieman lomaa, minkä aikana ulkoseinään oli ilmaantunut uusi, siisti rappaus, sisälle lattiaa ja muutakin edistystä oli omistaja saanut aikaan. Kuvassa alla oikealla näkyy rappauksentukilipareita, joihin parin alimman rappauskerroksen läiskimisen jälkeen rapparit kiinnittivät päällimmäistä raplinkiä paikoilleen pitävän metalliverkon. 

Taitavat rapparit rappaa! Kuva Ari Kähkösen


Rappaus kuivuu.

Remonttikohde on vilkkaan kadun varrella, joten tuon tuostakin ihmisiä pysähtyi katsomaan ja juttelemaan. Yksi pyöräilijä kyllä puisteli aina ohi ajaessaan päätään hymyillen merkityksellisesti, mutta kaikki kommentoijat olivat mielissään kun vanhaa taloa korjataan. Paikalla kävi saattajansa kanssa iäkäs herra, joka kertoi asuneensa talossa talvisodan syttyessä ollessaan kuusivuotias. Liikuttava kohtaaminen; hän kiitteli vuolaasti kun hänen vanhaa kotiaan korjataan. Valitteli vain, ettei muisti enää pelaa eikä puhekaan oikein luista. Kertoi kuitenkin, että hänen äitinsä ompeli talossa miesten alushousuja. Ketään hänen vanhoja kavereitaan ei ole enää elossa.

****
Vuioden 1933 Hesaria lattiapurujen alta. Linja.auto kumoon Jyväskylässä, Merirosvot vallanneet intialaisen lastihöyryn ja Natsit sulkevat keskustan toimitaloja, puolueita lopetettu... 



****



****


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti