perjantai 15. syyskuuta 2017

Huopakate, terassi, ikkunoita ja liukuovia

Menipä muutama viikko - Hailuotoon kokoamaamme hirsihuvilaan on ilmaantunut vesikate, rännit, terassi ja terassin katoksen runko sekä osa alakerran ikkunoista ja liukuovista, muun muassa.

Kun työskentelee katon rajassa, hyvät telineeet ovat tarpeen. Vaikka niiden tekoon menee kotvanen, niiltä työskentely on joutuisaa ja turvallista. Nämä seuraavan kuvan telineet teimme pääasiassa kakkoskutosesta, paitsi kaiteet laudasta. Kokoamiseen käytimme ruuveja naulojen sijasta. Ruuvit voi käyttää myöhemmin muissa paikoissa paremmin kuin käytetyt ja irti voimalla väännetyt naulat..

Rakennustelineet lankuista
Telineiltä käsin teimme alushuovan päälle kolmiorimakatteen perinteiseen tyyliin soveltaen huoparullien kääreissä olevia ohjeita.
Kolmiorimat paikoillaan

Kattohuopaa ennen rimojen päälle tulevan kaistaleen naulausta
Vesikaton rakenne ylhäältä alaspäin: kolmiorimahuopa, alushuopa, raakaponttilauta, 7,5 cm tuuletusväli, 25 mm tuulensuojakuitulevy, 30 cm selluvillaa, ilmansulkupaperi, sisäkattopaneeli. Jotta sellueristeelle on tilaa ja paneeleille pinta johon ne voidaan naulata, vesikattoa kannattelevien niskojen alapuolelle kiinnitimme välipalikoilla ja naulauslevyillä lankut. Kuvassa alla näkyy myös niskan kylkeen naulattu rima, johon tuulensuojalevyt naulataan.

Vesikaton rakennetta altapäin.

Tuulensuojalevyjä paikoillaan.
Rännien asennuksen jälkeen hienot telinnet purettiin, minkä jälkeen oli terassin rungon vuoro. Tuossapa sitä on:

Terassin runko
 Ja eikö mitä! Taas uutta telinettä, tällä kertaa terassin katoksen tekoa varten.


 
Rakennustelinettä
Terassin kattoniskat ovat palkkikengillä seinässä kiinni. Niskojen ulkopäät lepäävät liimapuupalkin päällä. Palkki puolestaan lepää kutos- ja vitoslankuista tehtyjen pilarien yläpääässä olevissa hahloissa. Pilarien alapää on kiinni terassin runkohirressä. Rakennustelineiden avulla pilarit saatiin pysymään pystysuorassa ennen niskojen naulaamista niihin.


Tässä lähikuva terassin kattoa kannattelevasta pilarista, joka on itse asiassa lankuista tehty I-palkki:


I-palkki lankuista
Tässä meinasi tulle kiire: liukuovien ja isojen ikkunoiden asentajat tulevat kohta! Purimme terassinkatoksentekotelineitä terassin päältä ja ladoimme pikavauhtia terassilautaa paikoilleen. Ja kohta olivat liukuovet ja nurkkaikkuna paikoillaan. Kyllä kävi sutjakasti, kun oli ukkoa nostamassa raskaita osia paikoilleen. Toisella asentajista oli 30 vuoden ja 40000 (!) asennetun ikkunan kokemus takanaan!

Lopuksi kuvia nykyvaiheesta:









Ensi viikolla teemme terassin katon valmiiksi (jos sää sallii) ja aloitamme vanhan savusaunan purun, restauroinnin ja siirron uudelle kivijalalle.  

6 kommenttia:

  1. Murhe näköalaparvekkeen katoamisesta vaihtui riemuun uudesta tanssilavasta - upeaa työtä, kiitos!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, kiitos! Kyllä siinä vaikka tanssit pitäis, on tukevaa tekoa.

    VastaaPoista
  3. Hieno sekoitus vanhaa ja uutta! T. Jorkke

    VastaaPoista