Suokukkojen evoluutiohistoria selviää

Näin lukee suokukosta A. J. Melan Suomen luurankoiset -teoksen toisessa, kokonaan uudistetussa painoksessa vuodelta 1909: "Asuu soilla ja vesiperäisillä niittymailla mieluimmin meren tai järven rannalla. Täällä saa keväällä nähdä koiraslintujen tappelevan keskenään naaraksien suosiosta, Kaulus levitettynä ja kyyrysillään hyökkäävät ne toisiaan vastaan ja tätä leikkiä jatkuu vielä senkin jälkeen kun ♀ jo on ruvennut hautomaan. Vasta kesäkuun lopulla putoavat kaulahöyhenet pois ja ♂ muuttuu ♀:n näköiseksi."

Kahlaajat tunnetaan monipuolisista lisääntymistavoistaan. On perinteistä parisuhdetta, mutta myös kauniit ja rohkeat -tyyppisiä pariutumiskuvioita, joissa hyvässä lykyssä vain naaras tietää kuka on munien isä. Suokukko on jopa kahlaajien joukossa tässä suhteessa omintakeinen. Suokukkokoiraita on lisääntymisstrategioiltaan ja soidinaikaislta höyhenyksiltään kolmenlaisia. Kaksi koirastyyppiä on tunnettu jo pitkään. Useimmat koiraat ovat soidinpuvultaan tummia ja kirjavia. Näitä on suokukkokoiraista 80-95%. Tällaiset koiraat tunnetaan ulkomaan kielellä nimellä "independents" tai "residents"; olkoon suomeksi vaikka paikalliskoiraita. Ne valtaavat soidintantereelta pienen reviirin, jolla sitten kukkoilevat ja jonne houkuttelevat mm. naaraita.

Toinen yleinen (5-20%) koirastyyppi on soidinröyhelöiltään valkoinen. Näillä koirailla ("satellites") ei ole soidinkentällä puolustettavaa reviiriä, vaan ne sukkuloivat paikalliskoiraiden reviireillä ja parittelevat naaraiden kanssa kun paikallisten silmä välttää.

Ylärivissä valkoröyhelöisiä satelliittikoiraita, muut ovat paikallisia.

Kuvat David Lank, kooste J. Dale (D. Lankin luvalla)

Kolmas, harvinainen (<1%) koirastyyppi tunnistettiin vasta kymmenkunta vuotta sitten. Useinkin oli nähty naaran näköisten suokukkojen ikään kuin parittelevan naaraiden kanssa. Nämä "naaraat" ovatkin vähän naaraita isompia mutta kautta vuoden röyhelöttömiä koiraita, "faedereita" (vanhassa englannin kielessä "isiä")!

Mikä mielenkiintoista, paikallisia, satelliitteja ja faedereita on populaatioissa vuodesta toiseen. Soidinkentällä paikalliset parittelevat useammin kuin satelliitit ja faederit. Ellei jotain tasapainottavia tekijöitä olisi, pitäsi satelliittien ja faedereiden vähitellen hävitä valinnan niitä karsiessa. Onkin huomattu, että sekä satelliittien että faedereiden kivekset ovat paikallisia isommat; suurempi siittiötuotanto arvatenkin korvaa paikallisia kehnompaa flaksia. Toisaalta, miksi paikalliset ylipäätään sietävät satelliitteja tahi faedereita - nehän näyttävät vievät paikallisilta lisääntymismahdollisuuksia. Ainakin osa vastausta on, että mitä enemmän koiraita soidinkentällä on, sitä paremmin se houkuttelee naaraita.

Soidinkentällä peli vasta alkaa (katso hieno video täällä!). Tyypillinen näky: satelliitti kököttää massa paikallisen reviirillä, paikallinen tökkii satelliittia nokallaan ja kurmoottaa muutenkin. Tämä innostaa naaraita! Katseltuaan aikansa, naaras ja paikallinen parittelevat, ja satelliittikin saa osansa. Naaraat siis parittelevat useiden koiraiden kanssa, ja useimmissa suokukon munueissa onkin useamman kuin yhden koiraan jälkeläisiä. Faederitkin seuraavat mitä soidinkentällä tapahtuu. Yksi faedereiden keino lisääntyä on koettaa hedelmöittää naaras juuri sillä hetkellä, kun se pyllistää pariutuakseen paikallisen kanssa. Ja vielä: faederit voivat antaa paikallisten nousta niiden selkään (mistä "parittelusta" ei tietenkään seuraa lisääntymistä; lisäksi jos paikallinen tuhlaa tässä siittiöitään, faederien lisääntymismenestys paikallisiin nähden paranee). Faederit voivat myös hypätä paikallisten selkään, mitä oikeat suokukkonaaraat eivät koskaan tee. Paikalliset tietänevät, että faederhan se siinä. Ja naaraat tykkäävät katsella tätäkin...

Kallo ja sieniä

Tuomilehtoon karikkeen päälle oli ilmestynyt kallo ilman alaleukaa. Muutakaan luustoa ei lähimailla näkynyt.

Kissan kallo

Kallo on heleposti tunnistettavissa kissan kalloksi. Ensinnäkin se on petoeläimen, koska yläkulmahampaat ovat pitkät ja poskihampaat vailla kasvinsyöjille tyypillisiä kiilleharjanteita. Jyrsijöillä ja jäniseläimillä on isot jyrsimisetuhampaat, pedoilla ei. Kallon kuono-osa on lyhyt (toisin kuin koirapedoilla), eikä kallo ole alienmaisen pitkänomainen, kuten näätäeläimillä. Kissapedoilla on yläleuassa kulmahampaan takana vähemmän (4) väli- ja poskihampaita kuin koirilla (6) (kissojen hampaista lisää täällä ja koirien täällä). Kallon koko kertoo, että se ei ole ilveksen...

Pudonneiden lehtien lomasta törrötti ohuita huitaleita. Arvelen, että ne ovat sieniä nimeltä hoikkanuijakas (Macrotyphula fistulosa), mutta saa joku tietäväisempi varmistaa määrityksen.

Ja vielä tällaisiakin ... mitä lajia? Sieniä kumminkin.

Ajankulua ja aivovoimistelua - vastaus haasteeseen

Kivimäen emäntä haastoi minut kertomaan blogini tarinan.

Aloitin Perunakuopan pidon puolitoista vuotta sitten haudottuani asiaa ensin vuoden - pari. Kirjoittaminen on (paitsi joskus työlästä) terveellistä aivoille, ainakin kun koettaa kirjoittaa pitkiä artikkeleista eikä vain tajunnanvirtaa satunnaisten kuvien lomassa. Koska voin laatia juuri sellaisia postauksia kuin itse haluan, myös jälkimmäisenlaisia juttuja on kuitenkin  tullut tehdyksi...

Bloggerin laskurin mukaan Perunakuoppaan on kurkistettu noin 22000 kertaa puolessatoista vuodessa. Osa laskurin klikkauksista on googlen robottien, osa omia, mutta valtaosa oikeiden ihmisten perua. Vaikka voisi ajatella että ihan sama lukeeko kukaan, on mukavaa kun luetaan ja jopa kommentoidaan. Eniten on luettu juttua hirsivaroista (yli 1000), toiseksi eniten etelänsuosirrien talvehtimisalueita ja geopaikantimia käsittelevää artikkelia (450). Kymmenen eniten luetun jutun joukossa on neljä lintujuttua ja kaksi perinnerakentamisjuttua (yllä mainittu hirsivara-artikkeli ja mökin rakennuskertomus I). Myös yksi kirja-arvostelu on top kympissä.

Mieluiten kirjoitan pitkiä, tietopuolisia juttuja. Niitä saisin kyllä kirjoittaa useammin, mutta koska niiden kirjoittamien on sangen aikaa viepää, sellaisia en kerta kaikkiaan jaksa laatia riittävän usein. Leipätyö lukiossa vie parhaan puhdin (tämä asia korjaantuu lähiaikoina!).

Sen kummempia taitekohtia ei blogini matkalla ole ollut, suhtaudun siihen samalla tavalla nyt kuin aloittaessani. Olen välillä miettynyt, että pitäsikö keskittyä vain lintuhin, vain perinnerakentamiseen, vain kirjoihin, mutta miksi muka; tämmöinen monipuolisempi blogi sopii minulle.

Haastan  mukaan

Nellin (Tieteen Kananpojat)
Sannan (Rainheart)
Katariinan (Hetkien lävitse)
ja
Pientilan ukon.

Säännöt:

1. Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa). Saat osallistua vasta saatuasi haasteen (ja niitähän voi toki myös pyytää, jos tiedät jonkun saaneen sen).

2. Kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia.

3. Haasta mukaan neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy suorilta käsin, voit haastaa jonkun toisen.

4. Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan.

5. Mikäli olet Instagramissa, käy halutessasi lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina. Näin kaikki Instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä. #Blogisitarina-haasteen käynnisti: kototeko-blogi.

Kirpputorilöytöjä: kasvi- ja sienitauluja sekä rakennusperinnekirja

Tulipa vastaan siistejä, pahveille liimaamattomia opetustauluja. Tosi kauniita! Kaikki ovat Ebba Masalinin (1873-1942) töitä, joita hän laati Otavan kustantamaan opetustaulusarjaan ennen sotia. Kuva-ala on noin 60 x 80 cm.

Kallioimarre

Mänty

Sieniä

Ruis

Raita

Ovatkohan nämä jotain alkuvedoksia, koska kunkin alanurkassa lukee "p. 1700 kpl" tms., siis painosmäärä.

Lisäksi löysin Toivo Vuorelan Etelä-Pohjanmaan kansanrakennukset vuodelta 1949 (WSOY). takakannen leiman perusteella arvostelijalle lähetetty kappale.

Henkilökohtainen erämaa

Tammi-helmikuun 1918 tapahtumia Mäntsälässä silminnäkijän kertomana II (pitäisi olla I)

Perunakuopasta löysin äitini isän, E.J. Toivosen (s. 1885), päiväkirjan kevättalvelta 1918. Vaarini kirjoitti sitä kotonaan Mäntsälän Inkalan sotilasvirkatalossa. Mustakantisen vihon alusta on leikattu pois reilut kymmenen sivua. Ainoa teksti, mikä sivujen kannoista erottuu, on "tä"; tulkitsepas sitten siitä. Ensimmäinen merkintä on 27.1. Päivittäisten ihmissuhdevatvomisten ja parin yli sutatun sivun jälkeen on ensimmäinen muistiinpano sisällissodan ajoilta 28.1.

Vaarini E. J. Toivosen päiväkirja 28.1.1918:

28.I. Saapui maalle tieto, että vallankumouksellinen toiminta alkoi H:gissä eilen jälkeen puolenpäivän. Tai oikeastaan siitä tiedettiin täällä jo eilen iltanakin.

Paavo M. kävi eilen pyytämässä kivääriä käyttääksensä sitä suojeluskunnan tarpeisiin. Tänään sen myin Lauri M:lle Smk:sta 400:-

Suojeluskunnalla ampumaharjoituksia kylässä ja Seurahuomeen mäellä. 

29.I. Suojeluskunnalla edelleen harjoituksia Seurahuoneella. Kylä ihan parkui ammunnasta. Tänään S-kunta läksi Onkimaan Anttilan kautta, toinen Brusilan kautta Sipooseen.

Tänään alkoi kuulua puhelimessa huhuttavan Pohjanmaalta etelää kohti liikehtivistä suojeluskuntalaisista.

30.I. Huhut Pohjanmaalla kehittyvistä suhteista taajenevat ja saavat erinäisiltä tahoilta ("Uusimaa") vahvistuksen. Esim vangittu venäläisiä paljon ja riisuttu aseet (30 000 kivääriä, 1 milj. patruunaa ja muutamia tuhansia hevosia!). 

Tieto Savon talonpojista, jotka painautuvat samoin etelää kohti. 

Kylän naiset kokoontuneina Nikulaan tekemään suojeluskuntalaisille matkareppuja. Kintaita (oikean käden kintaassa etusormi erossa liipasinta varten), talluja y.m. on valmistettu ja hankittu jo pitemmän aikaa.

Tiedot Kaukkasten tehtaan tapahtumista. Samalla hälyttävät tiedot Kaukkasten ja Ohkolan punakaartien aikeista Sääksjärvelle.

31.1. Rauhattomuus ja mieltenjännitys alkaa olla ylimmillään. Ja eilen oli alinomaa Sipoossa majailevan suojeluskunnan ja kotipaikan kesken keskustelua suojeluskunnan tulosta heidän varaksi kylään. Koska nyt tuli yhtäkkiä tieto, että pitäjän pohjoispäässä punakaarti oli ottanut Hirvihaaran ja Ohkolan kylien taloista hevosen kustakin, muutamasta kaksi, ja pakoittanut veilä talonmiehet itseänsä kyytiin Järvenpäähän, niin aiheutti tämä kääntymään avunpyynnöillä Pukkilaan, Askolaan ja Orimattilaankiin, sitäkin enemmän, kuin samalla saapui tieto, että myös Järvelästä päin Kaukalammin kautta ja Järvenpäästä Nummisten kautta olisi punakaartilaisia tulossa. Mutta kaiken tämän keskelle iski tieto, että Keravalla oli tapahtunut verinen taistelu, missä Sääksjärven suojeluskunnan jäsenistä tiedettiin haavoittuneen ja viedyn Porvooseen lääkärinapua saamaan Ilmari Sara, Lauri Maunula ja Väinö Jussila ja kateissa olevan Allan Kajava, Väinö Calonius ja Kemilä sekä kolme onkimaalaista; samalla tiedetään, että Alb. Kalja oli ampunut yhden ja Einari Anttila kolme punakaartilaista.

Jännitys alkoi olla jo sietämätön - kunnes tulee tieto, että suojeluskunta on lähtenyt kotiin. 

Mutta myöhään illalla tule se tieto, joka kätkee päivän surun vaippaansa - Allan Kajava on löydetty kuolleena... ystävä, sinä, joka aina olit hyvä, ystävällinen ja iloinen... onko mahdollista, että sinä olet kylmänä ja keskeltämme poissa!

Samoin on löydetty kuolleena eräs Kirkonkylän suojeluskunnan jäsen, puuseppä ammatiltansa. Vieraiden suojeluskunnista tiedettiin kaatuneen kaksi.

On yö. Olen yksin. Lamput palavat huoneissa, mutta kaikki nukkuvat - rauhatonta untansa, kuten koko kylä. Miksi et ole tullut meille  sieltä pois! Olen valmistellut matkaa H:kiin sinua noutamaan ja tänään sain nimismieheltä passinkin, mutta kotiväki ei mitenkään laskiksi, sen jälkeen kun he kuulivat nimismiehen sanoneen, että olisi viisaampaa pysyä poissa.

Olen polttanut valkeata uunissa kaiken iltayötä. Pyssy on vieressäni tuossa ja koirat nukkuvat herkkinä ja uskollisina. 
...

1.II.  Tänään saapui se ilosanoma, että Allan Kajava on saapunut reippaana ja vahingoittumattomana kotiin. 

Olin Kajavalla viemässä kirjettä, jonka veisi sinulle emäntä-vainajata noutamaan mennyt mies (Hamberg). Kehoitan tässä kirjeessä Elsaa tulemaan "sodan ja nälän jaloista " meille.

3.II. Olin Porvoossa räätälissä ja täällä tapasin erään punakaartilaisen, joka lupasi lähteä näinä päivinä H:kiin, ja hänen mukaansa pistin taas Elsalle kirjeen, missä pyysin uudelleen, että hän vaan tulisi pois kaupungista meille...

Jatkoa seuraa...

Helmikuun 1918 tapahtumia Mäntsälässä silminnäkijän kertomana I (Pitäisi olla II)

Perunakuopasta löysin äitini isän, E.J. Toivosen (s. 1885), päiväkirjan kevättalvelta 1918. Vaarini kirjoitti sitä kotonaan Mäntsälän Inkalan sotilasvirkatalossa. Mustakantisen vihon alusta on leikattu pois reilut kymmenen sivua. Ainoa teksti, mikä sivujen kannoista erottuu, on "tä"; tulkitsepas sitten siitä.

Huom! (Lisäys 3.10.-15) Itse asiassa merkintöjä on jo 27.1. alkaen- ks. tämä kirjoitus!

Alla ovat ne merkinnät, jotka koskevat vuoden 1918 sotaa. 

2. 3.II  Punakaartilaiset ampuivat tänään Levantoon Tupalan emännän keskellä maantietä omaan rekeensä tämän tullessa - kirkosta kotiin!

4.II Kaunis päivä. Nimismies lähti pois suojeluskuntalaisten ankarasta ja suorastaan kiukustuneesta vaatimuksesta kirkonkylään velvollisuuksiaan täyttämään. Häntä tuli kolme miestä (A. Kalja, J. Sipilä ja Väinö Jussila) aseistettuna vartavasten jo noutamaan, mutta oli hän ehtinyt lähteä.

10.II Viiteen päivään en ole saanut tilaisuutta panna muistiin niitä elämyksiä, joita tällaiset vallankumouspäivät tuovat tullessaan.

Lähtöni tuli niin äkkiä, etten tiedä vieläkään, kuinka se oiken tapahtui. 

Olin vielä sängyssäni, kun telefoni soi. Ilmoittaessani itseni puhelun vastaanottajaksi, vastattiin kunnantalolta soitettavan (missä suojeluskunnan pääjoukko oli ollut sijoittuneena tietääkseni jo viikon päivät) ja ilmoitettiin kiireellisesti, että "nyt ne rosvot sittekin tulevat", joten minun olisi myöskin lähdettävä niitä vastaan ja jos lähden, niin hetipaikalla. "Eihän minulla ole kivääriäkään ja haulikolla en lähde, vaan toimitan siellä mielelläni vahtipalvelusta", vastasin. Mutta kun minulle ilmoitettiin tämän johdosta, että Lauri antaa kiväärinsä (jonka olin hänelle myynyt), niin lupasin lähteä heti. Hevonen oli valjaissa tuossa tuokiossa ja minä kirkonkylässä.

Suojeluskunta oli sijoitettu kunnantalolle ja kansakoululle, esikunnan majaillessa insin. Silfveniuksella.

Ruoanlaitosta ja sen yhteydessä olevista asioista huolehtivat - ainakin sillä haavaa, kun minä sinne ssaavuin - neidit Rakel Junttila, Tyyne Suominen ja Weckman.

Mieliala oli tai ainakin näytti minusta olleen hyvin virkeä, huolimatta siitä tavattomasta rasituksesta, mikä kuvastui miltei jokaisen kasvoista ja mikä oli johtunut tiheistä vahtivuoroista ja epätyydyttävästä levon ja toimen vuorottelusta. Tässä suhteessa oli säännöstelyn laita mielestäni täysin retuperällä.

Lauri toi minulle kiväärinsä. Huomasin, ettei hän suinkaan ollut tottunut pyssyä hoitamaan, kivääri oli entisestään "muuttunut", ottanut ruostetta ja naarmuuntunut.

Ruokaa oli pöydässä: leipää, voita, maitoa ja kauraryynuipuuroa. Erityisesti toimitti Allan niin, että minä sain meijerijuustoa kimpaleen.

Mutta tuskin oli syöty, kun äkkiä tullee telefonitse kiireellinen tieto, että ratsut, jotka äsken oli lähetetty Ohkolaan päin tiedusteluretkelle (luultavasti 6), olivat joutuneet Ohkolasta päin pitkin maantietä liikehtivän punakaartilaisjoukon kanssa kosketuksiin, ja pyysivät pikaista apua Laineen kohdalle Hirvihaaraan. Lähdettiin kuin tulipaloon. Ja, kuten kuulin vähäistä myöhemmin, avuksi määräsivät - 16 miestä! Kuitenkin lähti niitä hälinässä matkaan 32, johon summaan on luettu jo ratsutkin. Mukaan siinä kiireessä jouduin minäkin, vaikka kiväärini (joka on ratsuväen) oli ottanut E. Anttila, joka oli yksi ratsuista. Anttilan amerikkalainen Winshester-sotilaskivääri jäi minulle. Hevoset kun olivat aina valmiina ja valjaissa, niin lähtökin oli nopea. Mutta kun olimme päässeet Hirvihaaraan Aleniuksen kohdalle, tuli muutamat ratsuista (E. Hemmilä yhtenä) jo vastaan, kuitenkaan ilman mitään varsinaista syytä, joten heidän oli käännyttävä ympäri takaisin joukon mukana. Haaran kylässä tulevat Laineen väki kiertoteitse maantielle kahdella hevosella säikähdyksestä kalpeina vastaan; Laineen poika oli selkähevosella.

Tuskin olimme päässeet keskikylästä ohitse, kun yhtäkkiä alkoi kuulua teräviä kiväärinlaukauksia edessämme olevan jyrkän vuoren takaa ja hetkisen perästä tulivat ratsut täyttä laukkaa huutaen perääntymään.

Silmänräpayksen kesti neuvottelu kulkueen etupäässä, mutta en tiedä, mitä se koski, koska olin viimeisimmissä reistä. Teki oudon vaikutuksen, kun eräs mies yhtäkkiä ilmestyi vuorenharjanteen takaa syvässä lumessa kahlaten kuin ahdistettu peto. Hänelle meikäläiset huusivat kädet ylös ja vaistomaisesti nousivat kiväärit poskelle. Mutta kun kun nähtävästi kävi ilmi, että hän oli vain yksinkertainen pakolainen, komennettiin koko kulkue perääntymään. Peläten sitä, että punakaartilaiset ennättäisivät vuorelle ennen kuin meikäläiset olisivat päässeet hevosillaan koko Haaran kylän lakeuksien lävitse Linnamäen vaiheille turvaan, kävi perääntyminen niin nopeasti kuin suinkin. Myöhemmin, heti kun olin Aleniuksen kohdalla saanut puhutella ratsuja, kävi kuitenkin ilmi, että tämä pelko oli ollut aiheeton. Sillä tuli oli avattu ratsujen ja punakaartilaisten välillä ja sillä aukealla mikä on Laineen metsikön  ja siitä Järvenpäähän päin sijaitsevan metsän välillä - joten täytyi kulua hyvän aikaa, ennen kuin punakaartilaiset olisivat ennättäneet Laineen ohitse ja sen etupuolella olevan aukean lävitse tuolle vuorelle.

.

Vaarin kotitalo Inkala vanhan Porvoon tien varrella, etualalla kivikellari.

Jatkoa seuraa..