maanantai 22. elokuuta 2016

Saunamökki harjassa, tapitusta ja juhlintaa

Saunamökin tupapuoli kohosi harjaan jo aikaisemmin; nyt on saunankin kurkihirsi paikoillaan. Aluksi kumminkin muutama kuva hirsirakentamisesta ylipäätään, tapinreikien kairauksesta, pellavariveen asennuksesta ja tapituksesta.

Lihasvoima jyllää. Vintilä ja sepän muinoin tekemä hirsikaira, jossa vetävä kärkiruuvi, on mainio kalu tapinreikien tekoon. Noin 60-80 kierrosta, ja reikä ulottuu päällimmäisen hirren läpi noin puoliväliin alempaa. Pari kierrosta takaisinpäin, kaira ylös ja hirsi myös. Sitten purut pois alemman hirren kolosta.





Tähän rakennukseen kairasin kolme reikää per hirsi, yhdet lähelle nurkkia ja yhden keskivaiheille. Kun salvos kohoaa, uudet reiät kairataan aina noin vaaksan verran sivuun alemmista.

Sivelin puutervaa hirren selkään. Haisee tervalta eli hyvältä ja pitää eristeen paikoillaan ennen seuraavan hirren laittoa vaikka tuulisi kuinka.


Eristeeseen leikkasin taltalla aukot tapinreikien kohdille.


Hirsi pannaan paikoilleen. Tapit ovat pari senttiä lyhyemmät kuin mitä niiden reiät ovat. Tapit lyödään melkein reiän pohjaan ja niiden yläpää hieman sisään. Näin tapit eivät missään tapauksessa ala kantaa hirsien painuessa.
 

Tapit saa paukuttaa voimalla sisään. Nuija auttaa tässä.


Koska  en liittänyt rakennuksen kahta kehikkoa toisiinsa alun alkaen, kurkihirren asemoinnissa tupapuolen kurkihirren tasalle ja suuntaiseksi oli oma hommansa. Tein tämän tuvan kurkihirren suuntaiseksi pingoittamani narun ja vaakituskojeen avulla. 


Saunan kurkihirren sijainnin löytämisen jälkeen panin kurkihirren paikoilleen. Saunapuolen päätykolmiot eivät tule hirrestä, vaan pystylaudoista. Kurkihirren nostin ylimpiin hirsiin sovittamieni tolppien varaan. Tolppien kummasakin päässä on kieli, joka sopii tiukasti hirsiin tekemiini koloihin.



Illalla vietin siskon kanssa harjannostajaisia. Söimme eläintä, sieniä ja salaattia ja nautimme juovuttavia juomia.



Seuraavaksi oli vuorossa saunan räystäshirsien asennus. Koska sauna on kapeampi kuin tupauoli, saunan räystäshirret on pantava saunan seinästä pitkälle ulottuvien hirsien varaan, täsmälleen tuvan räystäshirsien leveydelle ja korkeudelle. Tämä onnistui silmällä ja vaakituskojeella. Sitten merkkasin samoin sekä räystäshirsiin että kurkihirteen sen tason, johon kurkihirrestä räystäille tulevien ruoteiden kannattimien alareunat tulevat, ja sahasin ja talttasin niille kolot. Alla kuvassa on sovituslauta, jolla mainittujen kolojen viistous saadaan oikeaksi.


Tein ruoteiden kannattimet ruuvaamalla kaksi kakkosnelosta selät vastakkain toisiinsa, ja panin ne paikoilleen. Tältä näyttää nyt:


Seuraavaksi ponttilauta ja rimahuopa. Tupapuoli alkaa sitten olla tulisijaa ja viimeistelyjä vaille valmis. Sauna pitää vielä piiluta sisältä, asentaa välikatto, lattia, lauteet, kiuas ja piippu... . Jatkuu syyskuun alussa. Tässä välissä lähden kengittämään hailuotolaista tallia.

2 kommenttia:

  1. Tätä on kyllä niin mukava lukea! Ei sitä tavan ihminen muuten tietäis, miten tuollaista tehdään...

    VastaaPoista