Mökin rakennuskertomus I

Aloitan tässä sarjan saunamökin rakentamisesta.

Ohitan alustavat työt eli puiden hommaamisen, pelkoiksi sahaamisen ja kuljetuksen rakennuspaikalle vain parilla kuvalla. Alla oikealla puretaan rekasta hirsikuormaa; joskus sitä tuntee itsensä aika pieneksi.

Arvoisa lukija: jos perinteinen/perinteisehkö hirsirakentaminen ei ole tuttua, katso vaikka täältä ja täältä, ja vielä täältä, niin saat hieman yleiskuvaa.

Esimmäinen varvi valmis, toinen alullaan. Nurkkien alla on pölkyt, joiden alla isohkot puutarha-betonilaatat. Aloitin salvoksen teon helmikuulla, jolloin maa oli roudassa. Maan sulettua kuvassa taemmat nurkkapölkyt laattoineen vajosivat pehmeähköön multaan neljä senttiä, mikä täytyy ottaa nurkkakivien korkeuksissa huomioon, kun mökki pystytetään lopulliselle paikalleen. Tässä vaiheessa on kohtalaisen tärkeää, että salvoksesta ei tule vinoneliötä, salmiakkia. Sen välttää mittaamalla ristimitan (nurkasta nurkkaan) tarkkaan. Nousevalla salvoksella kolistellaan ja hakataan, joten  ei haittaa, vaikka ristimitan tarkistaa pariin kertaan toisen varvin teon aikana. Aloitusvarvin salmiakkioitumista voi ehkäistä lyömällä lankun diaginaalisesti risteävien hirsien alapintaan hirrestä toiseen, kuten kuvan vasemmassa etunurkassa on tehty.

Toinen varvi alullaan. Uuden hirren etu- ja takapäässä on mainio apuväline, säädettävä hollihaka. Siinä on keskellä vanttikiristin, jota kiertämällä hollihaan pituus muuttuu. Sillä on mukava säätää hirsi millilleen oikeaan asentoon (siis sivut pystysuoraan). Kiristimeen on hitsattu metallitangot.

Etummaisen hollihaan takana näkyy hirsien välissä latvankohottaja. Siitä vielä taempana on laite, jolla ylempi hirsi saadaan pidettyä suoraan alemman päällä - kaksi lankunpätkää, kierretankoa ja mutterit aluslevyineen. Hirren taempi pää lepää allaan olevan poikittaisen hirren päällä, mutta kuvassa lähempänä olevaa päätä on nostettava, jotta pian piirrettävästä ja veistettävästä varauksesta tulisi mahdollisimman tasaleveä.

Tähän rakennukseen valitsin helpoimman mahdollisen salvaimen, jyrkkänurkan. Sen teosta myöhemmin tarkemmin.

Ennen ylemmän hirren varausta (sovitusta alemman selkään) kannattaa alemman hirren selkä silottaa mahdollisimman hyvin. Sen voi tehdä höylällä, kuten perinteisellä sarvi- eli härkähöylällä alla, tai rautakaupan neloskoon halpishöylällä, kuorimaraudalla tai jopa rälläkällä ja karkealla liuskahiomalaikalla. Mitä siistimpi hirren selkä, sitä helpompi on piirtää varaus ylemmän alapintaan ja sitä tasaisempi varauksen reunoista tulee.

Apumies Arska ja itte härkähöyläämässä.

Alla apunainen Nelli R. muokkaa hirren selkää kuorimaraudalla. 

Hirret tapitetaan toisiinsa. Hyvällä eli terävällä ja vetävällä kärkiruuvilla varustetulla käsikäyttöisellä vintilällä syntyy reikä melko kätevästi, jos vain jaksaa vääntää; lienee kuitenkin laillista tehdä sama homma sähköporalla hieman nopeammin.

Nelli kairaa.

Jo kolmas varvi alussa!

Sisiliskon talvikoti

Polttopuusouvissa tulee tarkkailtua (muutakin) luontoa: rastaita liikkeellä satamäärin, punarinta hyppelee seurana, varpushaukka lehahti haavan oksalle....

Hommana on viime päivinä ollut keväällä pätkittyjen pölkkyjen pilkonta. Alla yksi koivupölkynneljännes...

 .. jonka alta löytyi tuommoinen:

Talvehtiva sisilisko! Ilmiselvästi louhikäärmeen sukua. 

Jätin pöllin tietysti paikoilleen, halotaan sitten ensi kesänä. Toivottavasti talvehtiminen onnistuu!

Sisilisko on lämpötaloudeltaan ns. vaihtolämpöinen, tarkemmin sanottuna ektoterminen eli "ulkolämpöinen", mikä tarkoittaa sitä, että sen ruumiinlämpö seuraa ympäristön lämpötilaa; sisiliskolla ei ole niin tehokasta lämmöntuottojärjestelmää kuin linnuilla ja nisäkkäillä (jotka ovat tasalämpöisiä tai siis endotermisiä eli "sisälämpöisiä"). Niinpä sisilisko ei voi pohjoisilla leveyksillä viettää talvella aktiivista elämää, vaan vaipuu kylmänhorrokseen. Sisilisko - maailman pohjoisin liskolaji - on melko epeli, mitä talvehtimiskeinoihin tulee. Sen lisäksi, että se hakeutuu suojaisiin paikkoihin kylmää pakoon, sillä on monenlaisia fysiologisia talvenkestokeinoja. Sisiliskon aineenvaihdunta hidastuu, mikä säästää energiaa. Sen veren glukoosipitoisuus moninkertaistuu kesän lukemista, mikä suojaa sen kudoksia jäätymisen haitoilta.

Metäsä

Kaksi päivää meni Martinselkosen luonnonsuojelualueella  Suomussalmella. Lunta 5-10 senttiä, pakkasta aamulla liki 15 astetta, kirkasta alkutalven säätä. 

Yhden lammen rannalla oli karhu tallustellut (kuva alla), ja näimme myös kahdet  ahman jäljet.

Erämaajoki:

61 neliökilomertriä älyttömän hienoa erämaata, soita ja vanhoja metsiä. Myös vanhojen elinkeinojen jälkiä siellä täällä. Muutamalla kankaalla on ammoin poltettu tervaa (tervahaudat erottuvat vielä) ja kaskettu, ja törmäsin yhteen niittysaunan raunioon suoniityn reunalla. Puutakin on aikojen kuluessa joiltain kankailta hakattu ja uitettu alueen länsireunalla olevaa Karttimojokea myöten. Martinselkonen on suurella vedenjakajalla: sieltä virtaa vettä sekä Pohjanlahtea että Vienanmerta kohti.

Jos Martinselkosta ei olisi 1990-luvulla suojeltu, veikkanpa että sitä uhkaisi tulla suurimmalta osalta hakatuksi, sellainen on ajan henki. Nyt hakkuut lähestyvät aluetta etelästä ja lännestä - katso vaikka Kansalaisen karttapaikasta Martinselkosta kohti ulottuvien metsäautoteiden verkostoa. Näin taataan, että suojelualuetta ei voi enää laajentaa. Metsähallituksen "metsänhoidon" jälkiä saakin ihailla suojelualueelta maalikyliin johtavien teiden varsilla kilometri toisensa perään.

Seuraavissa eduskuntavaaleissa on  kolmikko kokkareet-kepulit-persut arvatenkin melko vahvoilla. Enpä ylläty lainkaan, jos kuulemme seuraavalta hallitukselta ehdotuksia hakkuiden sallimiseksi suojelualueilla, turpeen tuotannon tehostamiseksi, uusien tekoaltaiden rakentamiseksi... lakeja kun voidaan muuttaa.  Esimakua tulevasta saimme uuden, kokoomuslaisen ympäristöministerin oivaltavasta ehdotuksesta hidastaa soidensuojelua. Eikö niillä ole minkäänlaisia pätevyysvaatimuksia?

Pessimisti ei pety.

Varsinaisesti olimme vanhan kaverin kanssa metsällä (kyllä, suojelualueelle myydään metsästyslupia, mikä on mukavaa). Kanalintuja oli todella vähän, alueella kymmeninä vuosina metsästäneen Jukka K.:n mukaan vähemmän kuin koskaan. Ja ne vähätkin linnut olivat pakkaskelille tyypillisesti arkoja. Pitääkö vielä lisätä, että jäin saaliitta, mutta ei se mitään! Jukka pudotti koppelon.

Metsässä oli rauhallista. Eka päivänä emme tavanneet ristin sielua, toisena päivänä Teerilammen kämpällä muutaman hepun.

Muusta lintumaailmasta mainittakoon jokunen kuukkeli ja taviokuurna, yksi hippiäinen, punatulkkku ja talitintti, jokunen urpiaisparvi ja hömötiainen, sekä korpit.

Chris Stringer: Vain yksi jäi. Miten meistä tuli ainoa ihmislaji. - kirja-arvio

Chris Stringer: Vain yksi jäi. Miten meistä tuli ainoa ihmislaji. 333 s. Suomentanut  Jorma Keskitalo. Gaudeamus Oy 2014. Alun perin (2011) julkaistu Isossa-Britanniassa nimellä The Origin of Our Species  (kust. Allen Lane); löytyy myös nimellä Lone Survivors: How We came to Be the Only Humans on Earth (kust. Times Books, New York, 2012).

Käsityksemme polveutumishistoriastamme tarkentuu – ja monimutkaistuu – jatkuvasti uusien fossiililöytöjen ja niiden ajoitus- ja tutkimusmenetelmien ansiosta. Sitten neandertalinihmisen löytymisen 1800-luvulla on lajimme sukupuuhun simpanssilinjasta erkaantumisen jälkeen ilmaantunut satoina fossiileina lukuisia luiskaotsia, Australopithecuksia, Paranthropuksia, muuan Orrorin ja Sahelanthropus, puhumattakaan omaan sukuumme Homo liitetyistä erectuksista, ergastereista, heidelbergensiksistä ja muista lähiomaisista. Uusia sukulaisia löytyy yhä. Paljon julkisuutta ovat saaneet  esimerkiksi pienikokoinen ”Hobitti” Homo floresiensis, denisin(denisovan)ihminen ja Georgiasta löytyneet Dmanisin fossiilit.  

Paleoantropologi  Chris Stringer on Lontoon Luonnonhistoriallisen Museon Human Origins -tutkimusohjelman johtava tutkija. Hän on osallistunut alkuperämme selvittämiseen 1970-luvun alusta lähtien, seurannut sitä aitiopaikalta, kuten sanotaan.  Hänen uusin kirjansa paneutuu viimeisen 200 000 vuoden aikana versonneisiin sukupuumme tuoreimpiin haaroihin, joista on jäljellä enää yksi, me.

Stringer pyrkii vastaamaan muun muassa seuraaviin kysymyksiin. Kuinka voimme tunnistaa oman lajimme syntyvaiheet fossiilien ja arkeologisen aineiston avulla? Kuinka fossiileja ajoitetaan? Mitä geneettinen aineisto kertoo alkuperästämme? Olemmeko todella lähtöisin vain Afrikasta? Onko neandertalinihminen samaa vai eri laji kuin me? Mitkä tekijät mahdollistivat nykyihmisen synnyn – ilmasto, ruokavalio, yhteisöllisyys vai jopa tulivuoret? Onko ihmisen evoluutio päättynyt? Mitä tutkimustietoa on vielä odotettavissa alkuperästämme?

Lattialankkujen kierrätystä

Muutama viikko sitten haimme, minä ja Esa B. (mihin joutuisinkaan ilman työlle ahneita kavereita!) kuorman vanhoja lattialankkuja Ylitorniolta. Lankut olivat olleet reilut sata vuotta hirsitalon lattiassa; nyt ne saivat väistyä uuden lattian tieltä ("narina loppui", sanoi talon omistaja). Osa lankuista oli tasaleveitä-, -pitkiä ja -vahvoja (45mm), loput - varmaankin vanhemmat - erilevyisiä ja kapenevia. Levein oli peräti 32-senttinen leveimmästä kohdasta! Paksuus vaihteli. Niskojen kohdalta ne oli kirveellä ohennettu kuusisenttisistä noin nelisenttisiksi. Ne oli myös katkaistu alkuperäisestä 575 sentin mitasta kahtia. Lankut oli tapitettu toisiinsa, eikä niitä oltu naulattu niskoihin.

Lankut tulevat saunamökin tupaan. Lankkujen vaihteleva paksuus on kenkku piirre uusille niskoille niitä asetettaessa. Mukavampaa olisi, että lankut ovat tasavahvoja. Kokeilin ohentaa yhtä piiluamalla. Kävihän se niinkin, mutta totesin homman turhan suureksi. Sainpa kuitenkin vasullisen kuivia ja erittäin tervaisia sytykkeitä. 

Jos keinot eivät tepsi, otetaan konstit käyttöön. Sahasin koe-erän lankkuja tuommoisella värkillä, jossa mopedin kokoisen moottorisahan laippa ja kapea halkaisuketju kulkevat sahattavan objektin halki:

Tuossa on lankku ennen alapuolen oikaisua:

ja tuossa sen jälkeen:

 

Toimi hemmetin hyvin. Sahasin lankut noin 45-millisiksi. Aikaisempien ohennusten kohdilta paksuudeksi jäi se 4 senttiä, mutta jos ne sattuvat uudessa lattiassa niskojen kohdalle, pannaan päreliistake väliin jos tarvii.

Seuraavaksi oion loput lankut ja mallaan ne tuleville paikoilleen väliaikaisille niskoille.

Ja puolukkaa on kankaalla kuin kankaalla
.

Guggenheim-suunnitelma Helesinkiin

Rakennuksessa on kaksi keskenään keskustelevaa elementtiä, "naula" (korkeus 170 m), ja "purkki" (korkeus 130 m). 

Työryhmä Koivula, Pakanen, Rönkä & Rönkä.

Mökki

No en malta olla näyttämättä, minkä tuossa äsken tein:

Neljä metriä kanttiinsa, harja kolmessa ja puolessa metrissä, kuuden tuuman mäntypelkkaa, 14 varvia tasakertaan, käsin veistetty. Kaksiosaisen saunatuvan tupapuoli; saunan kehikko tulee yhteisen katon alle, ovi vastapäätä tuvan ovea, kehikkojen välissä pari metriä leveä sola. Siirtyy ensi kesänä lopulliselle paikalleen. Tarkemmin joskus myöhemmin.

Panin pressun katoksi.

Ja kuten näkyy, omppuja tulee: