Parkkinen, S., Paukkunen, J. & Teräs, : Suomen kimalaiset. - Kirja-arvio

Parkkinen, Seppo, Paukkunen, Juho & Teräs, Ilkka: Suomen kimalaiset. Docendo 2018. 175 s.

Suomen kimalaiset on ensimmäinen suomenkielinen kimalaisten biologiaa monipuolisesti esittelevä kirja sekä koko kimalaislajistomme kattava määritysopas.

Kirjan ensimmäinen kolmannes esittelee perusteellisesti kimalaisten biologiaa. Johdannossa kerrotaan kimalaisten historiasta (nykymuotoisia kimalaisia on ollut olemassa noin 40 miljoonaa vuotta!) ja asemasta eliökunnan luokittelussa sekä kaikille kimalaisille yhteistä piirteistä. Kimalaisten vuosi -luvussa esitellään pörriäisten elämää keväästä seuraavaan talveen. Kimalaisyhteiskunta syntyy, kun maakolossa talvehtineen kuningattaren munimista munista syntyy useita sukupolvia työläisiä (naaraita) ja lisääntymiskykyisiä koiraita ja myöhemmin myös uusia kuningattaria. Työläisillä, koirailla ja kuningattarilla on erilaiset tehtävät. Kuningattaria lukuun ottamatta yhteiskunta kuolee syksyyn mennessä. Muiden kimalaisten pesissä loisivilla loiskimalaisilla ei ole työläisnaaraita.

Kimalaiskirja, verkosta tulostetut vertailukuvat ja mikroskooppi helpottavat lajinmääritystä.

Kimalaisten lentoa, energiankäyttöä, vuorokausirytmiä, elinympäristöjä, tauteja ja loisia, vihollisia ja etenkin ravintoa sekä merkitystä pölyttäjinä valaistaan laajalti. Kimalaisten tärkeintä ruokaa ovat mesi ja siitepöly; vaikka kukkakasvi luopuisikin osasta siitepölyään, se hyötyy kukasta toiseen rientävän kimalaisen toimittamasta pölytyksestä. Ihminen taas hyötyy kimalaisista hyötykasvien pölytyksen kautta: kimalaiset ovat keskeisiä hedelmäpuiden, marjojen, härkäpavun ja puna-apilan pölyttäjiä, ja kaupallisesti tuotettuja kontukimalaisia käytetään kasvihuoneissa tomaattien tuotannossa. Kimalaiset ovat myös keskeisiä puolukan ja mustikan pölyttäjiä. Kimalaislajeja on Suomessa tavattu 37, ja pienelläkin alueella voi elää toistakymmentä kimalaislajia, jos tarjolla on monipuolisesti erilaisia kukkia (imukärsänsä pituudeltaan erilaiset kimalaiset ruokailevat osittain eri kasvilajeilla). 

Vieraskynä: Mitähän mies miettii? – Esi-isien muisteluksia

Päällikkö Pertti Tikkanen kertoo ukkiensa elämästä

Omien ikävuosien lähetessä 60 vuotta tulee miettineeksi, mitä omasta elämästä on kerrottavaa jälkipolville. Eipä juuri mitään, on pakko sanoa. Mistähän sitten johtuu, että ne muutamat oman suvun esi-isien muistelukset tuntuvat sisältävän paljonkin yleisesti kiinnostavia kohtia? Ehkäpä omia kokemuksiaan ei vain vielä tunnista myöhempiä polvia kiinnostaviksi. Kukaties kokemukset ja kuvaukset 1980-luvun tietotekniikasta muuttuvat jälkipolvien antiikiksi.

Muutama vuosi sitten kävin läpi ja kirjoitin puhtaaksi isäni ukin Juho Räisäsen 1930-luvulla kirjoittamia vihkosia. Toisena lähteenä käytän siskoni ihan muutama viikko sitten puhtaaksi kirjoittamia oman ukkini eli isäni isän Eero Tikkasen kirjoituksia, jotka on kirjoitettu arviolta 1960-luvulla. Juho Räisäsen tytär oli siis ukkini puoliso, joten herrat edustavat näin ollen kahta peräkkäistä sukupolvea. Olen tähän poiminut ja kommentoinut näistä kirjoituksista mielestäni yleisemminkin kiinnostavia ajan ja tapojen kuvauksia.

 Isäni ukki Juho Räisänen nuorna miesnä, vuosisatojen vaihtumisen tienoilla, yli 120 vuotta sitten.

Mutta ensin lyhyt taustoitus. Juho Räisänen syntyi 1872 Pielaveden pohjoisosassa, Laukkalan kylässä, talonpoikaiseen perheeseen. Sen verran kaukaisesta ajasta on kysymys, että Juho mm. muistaa piioille ja rengeille maksetun palkkaa luonnontuotteilla, kun rahatalous ei vielä ollut kovin kehittynyttä. Juhon elämäntarina ihan lyhyesti oli sellainen, että opittuaan itsenäisesti lukemaan jo aivan nuorena, hänet pantiin kouluun, mikä silloin oli poikkeuksellista. Myöhemmin hänet hyväksyttiin Joroisten kansanopiston kautta Jyväskylään opettajaseminaariin, toisena yli sadasta hakijasta. Kypsymättömän ja nuorella iällä isättömäksi jääneen pojan koulutie Jyväskylässä katkesi kuitenkin ensimmäiseen puolen vuoden koeaikaan. Juho ei kuitenkaan tästä lannistunut vaan lähti pyrkimään Sortavalan opettajaseminaariin, johon pääsikin ja josta valmistui opettajaksi. Matka Jyväskylästä Sortavalaan tosin kesti 1,5 vuotta, hiihtämällä, kävellen ja töitä tehden. Juho ehti siis opiskella kahden nykyisen yliopiston, Jyväskylän ja Itä-Suomen yliopiston edeltäjäoppilaitoksissa (rajan väärälle puolen sodan jälkeen jääneen Sortavalan seminaarihan siirrettiin myöhemmin Joensuuhun, missä siitä monien vaiheiden kautta tuli aikanaan osa Itä-Suomen yliopistoa)! Valmistumisensa jälkeen muutaman opettajansijaisuuden hoidettuaan Juho sai opettajan paikan Lapinlahden Nerkoon kylältä vuonna 1901 ja tapasi Iisalmen laivarannassa erään Olga Ruotsalaisen, jonka kanssa sitten perustivat yhteisen ruokakunnan. Lapsia siunaantui, yhtenä Elvi-tyttö, josta sittemmin tuli toisen muistelijan, ukkini Eero Tikkasen puoliso. Eero-ukin muistelmavihkot loppuvatkin sopivasti mainintaan,

. . . että tapasin äidin (Elvin) ja tiet yhtyivät, vaikka eivät ehkä kaikkien mielestä sääntöjen mukaisesti, mutta eipä se silloin meitä huolettanut. Ja kaiken kukkuraksi se on mennyt hyvin, mutta sehän on jo eri juttu.

Maailmanennätys perinnerakentamisen ohessa nähtyjen lintulajien määrässä

Perinnerakentamisen lomassa ei voi välttyä näkemästä luontokappaleita. Virallista perinnerakentamislintupinnalistaa olen pitänyt vuodesta 2014. 

Nämä lajit näin saunamökkiä rakentaessani v. 2014 ja 2015:

Joutsen merihanhi metsähanhi teeri varpushaukka hiirihaukka/piekana tuulihaukka kurki kuovi töyhtöhyyppä kapustarinta taivaanvuohi valkoviklo kalalokki naurulokki harmaalokki sepelkyyhky palokärki kesykyyhky kiuru niittykirvinen metsäkirvinen västäräkki punarinta laulurastas punakylkirastas kulorastas räkättirastas sepelrastas talitiainen sinitiainen hömötiainen harakka närhi naakka varis korppi kottarainen varpunen pikkuvarpunen keltasirkku peippo järripeippo urpiainen lapinsirkku viherpeippo vihervarpunen punatulkku iso-/pikkukäpylintu pulmunen sinisuohaukka metsäviklo pajulintu mustarastas hemppo kaulushaikara kivitasku liro leppälintu kirjosieppo hernekerttu haarapääsky käki pensastasku räystäspääsky pensassirkkalintu tilhi merikotka viitakerttunen kanahaukka

Nämä taas tulivat vastaan saunamökkiä loppusijoituspaikalla kootessani 2015-2017: kuikka lehtokurppa kalatiira rautiainen tiltaltti telkkä hippiäinen peukaloinen mustaviklo rantasipi lehtopöllö lehtokerttu pikkulokki sinisorsa tavi pyy

Harmaapäätikka kuului keväällä 2017 Lammilla

Hirsihuussi käyttökunnossa

Keväällä veistämäni hirsihuussi (josta aiemmat jutut ovat täällä) on nyt siis sisustettu ja arvatenkin koeponnistettu. Kristallikruunu ja kaikki! Kuvat Laura ja Ari-Pekka Kvistin.

*****

Helteinen kengitys- ja lattiatyömaa

Reilu viikko meni hirsitalon kengitys- ja lattiahommassa ja enimmillään +32 asteen hautovassa kuumuudessa. Saman rakennuksen kimpussa työskentelin viime vuoden keväällä; aikaisempia juttuja siitä voit lukea täältä ja täältä .. Nyt kengitettiin keittön ja porstuan puolta talosta ja tehtiin näiden huoneiden lattioiden runko ja eristys.

Betonisen perustuksen pääällä olevat hirret olivat paikoin lahonneet ja jumien jauhoksi syömät. Lahon puun korvasin kuivalla lankku- ja parrutavaralla. Samalla panin hirren ja kivijalan väliin kattohuopasuikaleen ja tilkitsin korvauspuun ja hirsien välin pellavariveellä.

Kengitysparru paikoillaan.

Isäntäväki oli tyhjentänyt lattianaluset kivistä ja liiasta maasta työntekijäystävällisesti jo etukäteen. Koska lattian alle ei ole syytä jättää eloperäistä ainesta, peitin lattian pressulla, jolle lahon poistosta tuleva pöly ja puru paljolti päätyi pois kannettavaksi.

Seiniin naulasin ja pulttasin  lankut niskojen tueksi. Lankkujen ja seinän väliin panin kaksinkertaisen pellavarivenauhan.

Jyrsijäverkko lattian reunoilla ja kivijalan tuuletusaukoissa pitänee hiiret ja myyrät loitolla.

Kirpputorilöytö: vanha napakaira

Tuommoinen löytyi kirpparilta, vanha napakaira eli näveri. Tällaisella tehtiin ennen kierreporanterän yleistymistä reikiä. Napakaira toimii siis siten, että kairaaja nojaa kairan yläpään pyörivään läpyskään  (napaan) rinnallaan ja vääntää samalla kahvoista, jolloin terä kaivautuu puuhun. Tämän napakairan terä on leveydeltään 29 mm, ja sillä on voitu kairata reikiä vaikkapa hirsien tapitusta varten.

Napakaira, näveri.

Näverillä kairaaminen on kuitenkin ollut sen verran kovaa työtä, että sillä tehttiin vain matalahko reikä alempaan hirteen ja samanlainen samaan kohtaan ylempään, ja tapiksi pantiin lyhyehkö tymplä/tympylä.

Tympylä

 Nykyään, vetäväkärkisten hirsikairojen aikaan, tapitusreiät porataan ylemmän hirren läpi ja samalla jonkin matkaa alempaan, ja tappi lyödään ylemmän läpi.

Myyntipöydällä oli lappu, jossa sanottiin tämän kairin (harvinaisempi kairan nimitys) olevan 1700-luvulta. (Lisäys 12.10.2018: kaira on peräisin Revonlahden pappilasta kertoi sen myyjä). Runko on ilmeisesti sitkasta koivua ja kauniisti koristeltu. Pituutta tällä on 65 cm.

Napakairan koristeltu, sorvattu runko.

Napakairan napa.

Hirsihuussi pystytetty

Kevättalvella veistin hirsihuussin (kuvia ja juttua täällä); nyt se nousi loppusijoituspaikalleen hirsihuvilan kylkeen. Mökin seinässä oli jo huussin vievä tuplaovi valmiina. Ulomman poistimme.

Huussin alimmat hirret kiinnnitettiin isoilla kulmaraudoilla alimpaan seinähirteen. Hirsiä tukemaan pantiin myös betonilaatoilla seisovat säätöjalat. Mökin seinään kiinnitin karapuun tukemaan huussin seiniä sivusuunnassa. Hirret tapitettiin sitä mukaa kun seinät nousivat. Hirsien väliin panimme pellavakaistaleet.

Päätön mies hirsitöissä. Kuva A.-P.

Siinäpä se, vesikattoa, ikkunaa ja sisustusta ja muuta pientä viimeistelyä vailla vielä. Joutuin tapahtui pystytys reippaan tilaajapariskunnan kanssa! Kiitos, Laura ja Ari-Pekka, työmahdollisuudesta.

P.S. Koetin lähteä ajelemaan kotipuoleen katsomaan uutta tyttärenpoikaa, mutta kytkin hajosi muutaman kymmenen kilometrin yrityksen jälkeen... huomenna kuulee korjaamon tuomion. Sitten uusi yritys!

P.P.S. Härkälintu möykkäsi järvellä. Perinnerakentamispinna 117 118.