Selostus retkestä Turtolan pitäjän Porkkajärvelle kesällä 1934 (uusinta vuodelta 2017)

Julkaisen tässä uudestaan Oulun Lyseon oppilaan Lauri Heikelin (sittemmin Heikinheimo; 1917-2000) selostuksen retkestä - oikeastaan luonnontieteellisestä tutkimusmatkasta - Turtolan pitäjän Orajärven kylän Porkkajärvelle 3.6.-20.7.1934. Retken osanottajat olivat Lauri Heikel, pariskunta Aarne ja Hermine Hellemaa sekä toinen lyseolainen Runar Tallqvist (Rauno Tenovuo). Aarne Hellemaa (1905-1962) oli maineikas oululainen eläinten täyttäjä, preparaattori. Tämän juttu-uusinnan innoite liittyy juuri Hellemaahan. Minuun otti yhteyttä ihminen, jonka esivanhempi parin sukupolven takaa Hellemaa oli. Lainasin alkuperäisen päiväkirjan skannattavaksi.

Lauri Heikel kirjoitti ylioppilaaksi seuraavana keväänä. Hänestä tuli sittemmin Metsäntutkimuslaitoksen professori ja metsäekonomian tutkimusosaston päällikkö. "Lauri Heikinheimo oli metsureiden sosio-ekonomisten olojen tutkimuksen pioneeri sekä Suomessa että kansainvälisesti. Hän käynnisti myös suomalaisen metsien monikäytön ekonomian tutkimuksen. Heikinheimon ennusteet maa- ja metsätalouden työvoiman nopeasta supistumisesta 1960-luvulta vuosisadan lopulle olivat osuvia. Hän ennakoi jo 1950-luvun lopulla tropiikin metsäkadon nopean laajenemisen.", tietää kansallisbibliografian Lauri Heikinheimo -artikkelin esittelyteksti.

Runar Tallqvist (1917- 2008) oli Lyseon oppilaana 1932-1936 ylioppilaistumiseensa saakka. Matrikkelista hänet kuitenkin löytää nimellä Tenovuo, (ent. Tallqvist), Rauno Runar Axelsson. Hän päätyi sittemmin Turun yliopistoon lukemaan biologiaa. Eläintieteen opinnäytteensä gradusta väitöskirjaan hän teki linnuista, väitöksen aihe oli ulkosaariston varisten ekologia. Tenovuo oli vuosina 1965-1980 Turun yliopiston eläintieteen apulaisprofessori ja hänelle myönnettiin professorin arvonimi.

Nuorna vitsa väännettävä! Ornis Fennicassa olleen Rauno Tenovuon 60-vuotisjutun mukaan hän "aloitti lintujenharrastuksen jo koulupoikana ja suuntasi retkeilyjä syntymäkaupunkinsa Oulun ympäristöön ja iän kartuttua myös Lappiin"; ks. tämä juttu ja tämä.

****

Vielä lisäys: retkeläisten asuinkämppä on hävinnyt jo ajat sitten, mutta sen seinällä ollut lauta on säilynyt ja päätynyt Hellemaan lapselle, jonka jälkeläiseltä kuvan sain; kiitos! 

 

****

Porkkajärven retkue liikkui lihasvoimalla, polkupyörin ja patikoiden koko tuon puolitoista kuukautta.

Lyseon 1930-luvun vuosikertomusten mukaan VII luokalle siirtyvien oli suoritettava kesälomalla jokin kesätehtävä, kuten esim puutarhan tuhohyönteisiin perehtyminen ja näytteiden kerääminen niistä, kesäloman vuorokausien keskilämmön mittaaminen tai joku muu opettajan kanssa sovittu tehtävä. Ehkä tämä selostus on "muu opettajan kanssa sovittu tehtävä", vaikka Heikel siirtyi kesän 1935  jälkeen jo VIII luokalle. Havaintokirja kelpaisi kyllä nykyäänkin mainiosti vaikkapa luonnontutkimiskurssin oppilastyöksi. Mainittakoon, että luonnonhistoriaa opettivat Lyseossa tuolloin August Armas Parvela ja Aura Parvela, biologipariskunta.

Kaikki Porkkajärvivihkosen kuvat otti Aarne Hellemaa.

Sivut 3-7: Lintuhavainnot pyöräilymatkasta Oulu-Orajärvi 3.-6.6. Huomion kiinnittää nyttemmin jyrkästi vähentyneen peltosirkun esiintyminen monin paikoin, Haukiputaalla, Iissä, Simossa, Karungissa ja Pellossa.

 Sivu 8, retkeilyalueen kartta.

Henkilökohtainen erämaa

Metäsä

Kaksi päivää meni Martinselkosen luonnonsuojelualueella  Suomussalmella. Lunta 5-10 senttiä, pakkasta aamulla liki 15 astetta, kirkasta alkutalven säätä. 

Yhden lammen rannalla oli karhu tallustellut (kuva alla), ja näimme myös kahdet  ahman jäljet.

Erämaajoki:

61 neliökilomertriä älyttömän hienoa erämaata, soita ja vanhoja metsiä. Myös vanhojen elinkeinojen jälkiä siellä täällä. Muutamalla kankaalla on ammoin poltettu tervaa (tervahaudat erottuvat vielä) ja kaskettu, ja törmäsin yhteen niittysaunan raunioon suoniityn reunalla. Puutakin on aikojen kuluessa joiltain kankailta hakattu ja uitettu alueen länsireunalla olevaa Karttimojokea myöten. Martinselkonen on suurella vedenjakajalla: sieltä virtaa vettä sekä Pohjanlahtea että Vienanmerta kohti.

Jos Martinselkosta ei olisi 1990-luvulla suojeltu, veikkanpa että sitä uhkaisi tulla suurimmalta osalta hakatuksi, sellainen on ajan henki. Nyt hakkuut lähestyvät aluetta etelästä ja lännestä - katso vaikka Kansalaisen karttapaikasta Martinselkosta kohti ulottuvien metsäautoteiden verkostoa. Näin taataan, että suojelualuetta ei voi enää laajentaa. Metsähallituksen "metsänhoidon" jälkiä saakin ihailla suojelualueelta maalikyliin johtavien teiden varsilla kilometri toisensa perään.

Seuraavissa eduskuntavaaleissa on  kolmikko kokkareet-kepulit-persut arvatenkin melko vahvoilla. Enpä ylläty lainkaan, jos kuulemme seuraavalta hallitukselta ehdotuksia hakkuiden sallimiseksi suojelualueilla, turpeen tuotannon tehostamiseksi, uusien tekoaltaiden rakentamiseksi... lakeja kun voidaan muuttaa.  Esimakua tulevasta saimme uuden, kokoomuslaisen ympäristöministerin oivaltavasta ehdotuksesta hidastaa soidensuojelua. Eikö niillä ole minkäänlaisia pätevyysvaatimuksia?

Pessimisti ei pety.

Varsinaisesti olimme vanhan kaverin kanssa metsällä (kyllä, suojelualueelle myydään metsästyslupia, mikä on mukavaa). Kanalintuja oli todella vähän, alueella kymmeninä vuosina metsästäneen Jukka K.:n mukaan vähemmän kuin koskaan. Ja ne vähätkin linnut olivat pakkaskelille tyypillisesti arkoja. Pitääkö vielä lisätä, että jäin saaliitta, mutta ei se mitään! Jukka pudotti koppelon.

Metsässä oli rauhallista. Eka päivänä emme tavanneet ristin sielua, toisena päivänä Teerilammen kämpällä muutaman hepun.

Muusta lintumaailmasta mainittakoon jokunen kuukkeli ja taviokuurna, yksi hippiäinen, punatulkkku ja talitintti, jokunen urpiaisparvi ja hömötiainen, sekä korpit.