Kiiminkijokisuun kaloista ja kalastusasioista

Julkaisen tässä Oulun Lyseon seitsemäsluokkalaisen Matti Holman (1920-2004) oppilastyön Kiiminkijokisuun kaloista ja kalastusasioista. Matti Holma kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1940, joten työ on noin vuosilta 1938-1939. Luonnonhistorian ja maantiedon lehtorina toimi tuolloin rehtori A.A. Parvela (1885-1952).

1. Kevät, hanget sulavat, maatyöt ja puutavaran uitot alkavat ja alkaa kalastajain aika.

2. "Tulleeko tänä kevännä lohta ollenkaan kun näin kauan jäätkin ovat paikoillaan maanneet. Keeron Jussi kuuluu ennustaneen, ettei lohta tule, ehkä sentään pienempää kalaa."

3. Kopran Santeri, vanha, tottunut kalamies: "Merikalastajaksi ei ole laiskasta."

4. "Parikymmentä kalastajaa, enimmäkseen lohikalastajia, harjoittaa ammattiaan Kiiminkijoen suulla... Vain jotkut vetävät talvella nuottaa tai pyytävät koukuilla mateita ja haukia." Rysän kuvausta.

5. Rysän kuvausta.

6. Rysän kuvausta. "Koko tämä rysähoito on n. 100 m pitkä aitoineen päivineen."

7. Tavallisen rysän rakenne päältä

8. Rysän porstua, koppa ja aita sivulta

9. Lohi saapuu keväällä, tuulen vaikutuksesta saaliiseen

10. "Kaakko vie kalat merestä, itäkaakko kattilasta. luode lusikastakin." Lohen kesäpyynnistä.

11. Taimenta, siikaa, maivaa, norsia, harria. Kuoreen eli norsin pyynnistä: "Etenkin kellolaiset pyytävät talvella kovasti "norsia" ja syövät niitä myöskin paljon. Eipä siis olekaan ihme, että heitä "kapanorsiksi" haukutaankin."

12. Silakan pyynnistä ja kudusta matalikoilla. Kilohailia, "piikkimahoja" näkee toisinaan.

13. Merihärkiä, rantatuikkisia ja salakoita, särkiä ja seipiä, säynäviä ja lahnoja, ankeriaita harvoin. Vuonna 1918 oli saatu 5 kg painoinen turska (jota Parvela epäili kampelaksi).

14. Kalanpyynti on haukiputaalaisille aina ollut tärkeä elinkeino, varsinkin sota-aikoina ja hallan vietyä viljan.

Matti Holma joutui sotaan pian koulun jälkeen. Muistokirjoitus (Leo Saksala, HS 21.11.2004) kertoo, että hän osallistui patteristonsa tulenjohtajana pohjoisen taisteluihin muun muassa Kiestingissä. Kannaksen läpimurtotaisteluissa 1944 hän toimi tulenjohtajana muun muassa Kivennavalla, Kuuterselässä, Antreassa ja Talin alueella. Hän joutui vielä saksalaisten joukkojen karkoitustaisteluihin Lappiin. Holma sai VR 4.lk kunniamerkin kahdesti sekä Suomen Leijonan 1. luokan ritarimerkin. Opiskeltuaan vuori-insinööriksi Matti Holma toimi mm. Kupittaan Savi Oy:n tutkimusjohtajana sekä pitkään (1955-1982) Suomen Tiiliteollisuuusliitto ry:n tiililaboratorion johtajana.  Matti Holma edisti tiiliteollisuuden pohjoismaista ja eurooppalaista yhteistyötä koko uransa ajan. Hän kuului Euroopan Tiiliteollisuusjärjestön teknilliseen komiteaan. 

*****

Perunakuopasta voit lukea muitakin entis-lyseolaisten töitä, klikkaa linkkejä: Retki Porkkajärvelle 1934 (Lauri Heikel/Heikinheimo),  Maakrunni kesällä 1934 (Juhani Vilkki), Lintutieteellisiä havaintoja Muonion, Enontekiön ja Kittilän pitäjistä kesällä 1935 (Runar Tallqvist/Rauno Tenovuo), Lintuhavaintoja Hailuodosta syksyltä 1951 (Paavo Sääski, Veijo Törnroos).

Retrospektiivinen seinäkalenteri 2025

Ensi vuoden (2025) seinäkalenteri valmistui. Piirtämäni luontokappaleiden kuvat ovat peräisin biologian alan julkaisuista, sanomalehtijutuista  ja luontopolkutauluista vuosilta 1985-1997, omaa kopiraittia siis. 

 

Tätä ei monella ole! Jos haluat, voin lähettää pdf:n. Yhteystietoni: antti.ronk (at) gmail.com, siis RONK ilman loppu-aata, jottei kuopiolainen taiteilija saa outoja tilauksia.

*****

Lintuhavaintoja Hailuodosta syksyltä 1951

Oulun Lyseon edesmenneen luontokerho Esikon (perustettu 1898!) Kärpänen-lehdessä 3/1951 on juttu oppilaiden Paavo Sääsken ja Veijo Törnroosin Hailuodon-retkestä 24.-26.9.1951. Kartalle pojat merkkasivat muutamia kiintoisimpia havaintoja, mm. etelään muuttavan merikotkan ja itään lentävän maakotkan 24.9. sekä viidentoista tunturikiurun (Eremophila alpestris) parven 25.9. Tuommoisia parvia ei näillä tienoin enää näe. 1800-luvun lopulle saakka tunturikiuru oli paikoin Lapissa verraten yleinen, ja rannikolla niitä tavattiin syysmuutolla jopa satamäärin. Tunturikiurun 1900-luvun kestänyt alamäki ei kuitenkaan voi juuri enää jatkua, koska Suomen pesivä kanta on kooltaan alle 10 paria, jos nyt edes yhtä. Muuallakin pohjoisimmassa Pohjolassa tunturikiuru on vähentynyt. Uhanalaisuusluokka: äärimmäisen uhanalainen.

Muuta kartalla mainitut linnut: Uria grylle = riskilä, Charadrius apricarius = kapustarinta, Squatarola squatarola = tundrakurmitsa, Calidris canutus = isosirri, Calidris minuta = pikkusirri. 

Veijo Törnroos oli myöhemmin Oulun Lyseon biologian ja maantieteen lehtori (vuoteen 1993 saakka).

Kärpäsen numeroita on tallessa noin 37 vuosilta 1947-1964. 

Kaupunkipuutalon korjausta

Heinäkuun mittaan olen osallistunut oululaisen 1930-luvulla rakennetun purutalon ulkopuolen kohennukseen omistajaväen kanssa. Talo maalataan lähiaikoina, joten tavoitteena oli korjata lahovaurioiset vuorilaudat ja tippalistat maalauskelpoiseen kuntoon. Talossa on kolme asuntoa.

Ehjää on turha vaihtaa; poistetaan vain huonokuntoinen puu ja korvataan uudella. Helpoiten seinässä kiinni olevan laudan katkaisu käy ns. monitoimikoneella. Katkos viettää ulospäin, mikä estää lautaa pitkin valuvan veden päätymistä liitokseen. 

 Sama nurkka paikkauksen jälkeen:

 Seinälautojen ja tippalistan korjaus on selkeää hommaa, huonot pois ja uutta, mittaan sahattua tilalle.

Yhdessä kohdin oli maali kupruillut useamman metrin matkalta kivijalasta ylöspäin. Kosteutta? Lämpövuoto?



Avattava se on. Voi kauhia! Vuorilautojen alla märän vinolaudoituksen päällä oleva rakennusaikainen tervapahvi oli tuhdin sienikasvuston vallassa. 

Eikä tässä vielä kaikki! Poistimme tervapahvin ja katkoimme märät vinolaudat sekä kaavimme kostean puru-kutterinlastutäytteen pois. Vastaan tuli kosteaa vaakapaneelia. Sen sisäpuolella sienen vallassa oleva MUOVI, sitten vanhaa sitkopaperia ja haltexlevy, jonka huoneen puolelle oli liimattu paperitapetti. Kurkistusreiästä näkyi uusimman remontin perua olevaa 50-millistä koolausrimaa ja selluvillalevyä. 

Kuvassa yllä näkyy lisäksi lattialankkujen päitä ja alapohjan purueristettä sekä sisäpuolisen lisäeristyksen koolausrimaa ja selluvillalevyä.

Kertaus. Kerrokset ulkoa sisälle päin: ulkovuorilauta, tervapahvi, vinolaudoitus, 15 senttiä puru-kutterinlastu -seosta, vaakapaneeli. Nämä ovat avatun kohdan alkuperäistä rakennetta. Vaakapaneelin sisäpuolella ollut ehkä pinkopahvi ja tapetti, muttei ole enää.

Muovi ei ole -30-lukulaista vaan uudempaa perua aikaisintaan jostain -60-70-luvun vaihteesta. Haltex-puukuitulevy on varmaan pantu seinään samassa remontissa. Selluvillalevyä taas on tehty vasta vuodesta 2010 lähtien. Sen huoneen puolella lienee ilmansulkupaperi ja ehkä kipsilevy ja tapetti; ei ollut tarvetta käydä katsomassa. 

***

Mitä teimme? Märät vinolaudat  ja osa kuivistakin pois ikkunoiden yläreunaa myöten, purut lahovaurion leveydeltä vintille saakka. Kostea vaakapaneeli ja muu puuaines  pois, muovia pois myös reilusti sienettömälle alueelle saakka. Yhtä runkotolppaa vahvistimme uudella. Vanha purutila täytettiin selluvillalevyillä. Niiden ulkopuolelle tuli ilmansuluksi hengittävä  bitumivuorauspaperi. Vinolaudoitus korvattiin vaakalaudoituksella, ja uloimmaksi tuli tietysti samanlainen vuorilauta kuin muuallakin talossa. 

Jos seinään olisi joskus laitettu mineraalivillaa, sen sisäpuolella pitäisi olla muovi kosteussulkuna. Miksi sitä on pantu tähän seinään, olisiko tavoiteltu vedon poistoa vai mitä.  Turha se kuitenkin on. Muovin poistaminen koko seinästä vaatisi seinän purkamista huonetilan puolelta, mikä ei kuulunut tähän urakkaan. 

Lahovaurion kohdalla olevan asunnon omistajaa pidimme ajan tasalla tekemisistämme.

***

Mistä kosteus on päässyt seinään? Ja milloin? Ulkopuolelta ei, eikä sisäpuolellakaan ole ollut vuotavia vesijohtoja. Ylhäältä varmaan sitten. Olisiko peltikaton alapintaan tiivistynyt vesi tippassut  ulkoseinän eristeiden kohdalle ja valunut siitä sitten vinolautoja pitkin. Vintin purueriste oli kyllä nyt kuivaa. Joka tapauksessa vettä on seinään päätynyt paljon ja pitkään. Asiaa pitää vielä selvittää ja korjata rakenne sellaiseksi, ettei ongelma toistu.

Tässä lisäkuvia seinän korjauksesta.

 *****

Rakennuspuoli: tyttären puoliso isineen ja minä. Työmoraalia tukeva ruokahuolto: tyttären puolison äiti. Pikkulasten huolto ja pito pois jaloista: rouva, tytär ja toinen tytär. Kiitos.

Mukavaa työtä, naapurien tapaamisia, uuden oppimista.

Mökkiaikomus alullaan

Mukavuusalueella Pohjois-Savossa on joitain vuosia sitten veistämäni sauna-saunatupa -kombinaatio (katso vaikkapa tätä). Sen pieni tupapuoli on sopiva ehkä kahdelle aikuiselle, isomman porukan mökiksi siitä ei ole. Mielessä onkin ollut jo pidemmän aikaa hommata sinne isompi rakennus, jotta tilaa olisi vaikkapa jälkeläistölle.

Ihannetodellisuudessa rakennusluvan saanut mökki nousisi lopulliselle sijoituspaikalleen sateensuojassa nosturin tai apulaisten avulla. Nyt lupia ei ole, rakennan 300 kilometrin päässä mukavuusalueelta vuoristomajani pihamaalla etupäässä yksin, ja hirret nousevat verenpaineella vailla koneapua. 

Tällainen on suunnitelma. Tupa hirrestä, sisämitta 4,5 metriä suuntaansa, pitkänurkka, tasakerta noin kolmessa metrissä. Tuvan kylkeen tulee kamari pitkästä tavarasta. Tuvan ja kamarin väliseinässä parin metrin aukko, joten tupa ja kamari ovat yhtä tilaa. Kamarin teen lopullisella sijoituspaikalla. Ennen kuin sitä pääsee tekemään, on teetettävä lupakuvat ja saatava rakennuslupa, rakennettava ja purettava kehikko ja rahdattava se mukavuusalueelle, jonka parkkipakalta on vielä hirret ryönättävä perustuksille (joita ei siis vielä ole). Mutta hirsi kerrallaan.

Puolenkymmentä vuotta sitten ostin muutaman sata metriä ulkokuivaa kuusi- ja mäntypelkkaa, ja loppukeväällä -24 aloin rakentaa. 

Hirret taapelissa. Hirsien päässä on lappu, jossa hirren pituus  (useimmat 5,4-metrisiä) sekä tyvi- ja latvapään korkeus. Jos aurinko pääsee paahtamaan lappuihin, merkinnät haalistuvat vuosien mittaan, vaikka ne olisi kirjoitettu millaisella tussilla tahansa. Vasemmalla isoimmat  hirret (latva yli 25 cm), oikealla ja kuvan ulkopuolella pienemmät.

Alku. 40 x 40 cm pihalaatat tuvan kulmissa.

Alin varvi tulossa. Pihalaattojen päällä on korokkeena hirrenpätkät. Salvoksen sisällä on vinotukien avulla muotonsa pitävä lautaneliö, jonka kulmat ovat tuvan nurkissa. 

Siitäpä se lähti. Salvokseen tulee alimmaksi isot, siis korkeat, hirret. Kahdella hirsikerralla on saatu seinää reilusti, kuvassa vasen etunurkka ja oikea takanurkka ovat n. 60 cm korkeudessa. Siis noin viidennes tavoitteen kolmesta metristä!  Nousu per varvi tietysti pienenee sitä mukaa kun hirret pienenevät ja homma hidastuu muutenkin, kun joutuu nostelemaan hirsiä alas muokkausta varten ja takaisin salvokselle. Kun oikein ylhäällä ollaan, tarvitaan hyvät telineet, joilla mahtuu työskentelemään. Vaihtoehto tälle olisi tehdä salvoksen yläosa erikseen maajalassa, vaan enpä tee. 

Hirsien suoruus vaihtelee. Osa isoista kuusihirsistä on niin kieroja, ettei niitä voi panna seinään kokopitkinä. Jos täysimittaisen hirren asentaa keskikohdaltaan suoraan ja koettaa oikaista kummankin pään veistämällä, hirsi kapenee liikaa, 15-senttinen jopa 10-senttiseksi, Kierojen hirsien pätkät voi käyttää esimerkiksi ikkuna- ja oviseinillä. Kuvan lähimmän seinän ylimmän hirren rakensin kahdesta kieron hirren pätkästä. Lyhyen pätkän päiden veisto-oikaisu ei kavenna hirttä liikaa. Liitospaikasta oikealla näkyvä kolo on tulevan oven paikka.

Tuossa kohdin, missä pitkä passi makaa hirren päällä, on aukon paikka tuvan ja kamarin väliseinässä.

Nurmikkoinen pihamaa ei ole jämäkin alunen lopulta tonneja painavalle hirsikotukselle. Vaikka aluslaatat olisivat samassa tasossa, ne voivat painua allaan olevaan maahan eri tahtia. Vaateri on syytä tarkistaa aika ajoin ja etenkin alkuvaiheessa.

*****

Aivan yksin ei täydy salvoksella olla. Osassa hirsiä oli kuorta ja kuoren alla kuoriaisia, papintappajia toukkineen. Aikuiset papintappajat kuoriutuvat koteloistaan omissa käytävissään, joista niitä putkahteli pinnalle katsomaan rauhanhäiritsijäänsä. Ehkä niitä jää hirsien sisälle, kaivautukoon ulos kun katsovat asialliseksi. Kuulemma voivat lymytä vuosikymmeniä ennen kuoriutumistaan. Kuorettomassa pirtin seinässä ne eivät pysty kuitenkaan lisääntymään.

Tuommoisia vaino- tai ahmaspistiäisiä lenteli salvoksella etsimässä toukkia tai koteloita, joihin tuikata munansa:

******

Aukusti Juhana Mela

Tämänkertainen vieraskynä, rouva Raija Rönkä, tutkii sukuaan. Tämä Strömmer-seuran jäsenlehteen tuleva juttu on hänen kirjoittamansa. Ensimmäisellä rivillä mainittu Hilda Schlüter (1825-1888) oli hänen isänsä (eli appeni) isoisän Kuno Strömmerin äiti.

Aukusti Juhana Melan visiittikorttikuva ennen vuotta 1875. C.A. Hårdhin valokuvaamo.

*****

Raija Rönkä :

Selatessani erään kerran GENI-sukupuusta Hilda Schlüterin tietoja, pisti silmääni nimi Aukusti Juhana Kallenpoika Mela. Muistin biologipuolisoni maininneen jossain yhteydessä tämän nimen. Puolisoltani sain myös vuoden 2011 Luonnon Tutkija -lehden, jonka numerossa kolme on Anto Leikolan monisivuinen artikkeli kyseisestä herrasta. Artikkelissa Leikola luonnehtii A. J. Melaa seuraavasti: ”Aukusti Juhana Mela oli monitoiminen mies: kasvien ja eläinten tutkija, lehtimies ja puhuja, kansallisuusaatteen ja suomalaisuuden ajaja, intomielinen darvinisti ja radikaali liberalisti, käsikirjojen ja kouluoppikirjojen laatija ja suomentaja, opettaja ja maan merkittävimmäksi kasvaneen biologisen seuran ensimmäinen puheenjohtaja.” A. J. Melaa on sanottu myös Suomen luonnon tutkimuksen uranuurtajaksi.1 

     Aukusti Juhana Mela, alkujaan Johan August Malmberg, syntyi Kuopiossa 8.3.1846 Julie Schlüterin ja Karl August Malmbergin esikoisena. Julie Schlüter (1823-1849) oli Johan Jakob Strömmerin puolison, Hilda Schlüterin (1825-1888), vanhin sisko, joten Aukusti oli Hildan ja Johan Jakobin lasten serkku. Muita Julie ja Hilda Schlüterin sisaruksia olivat Fridolf (1826-), Johan Bernhard (1828-1881), Elise (1831-1857), Evelina (1833-1877), Herman Napoleon (1836-1882) sekä Adele Augusta (1838-1890). Fridolf menehtyi todennäköisesti ennen vuotta 1833, sillä häntä ei ole merkitty vuosien 1833-1847 lastenkirjaan. Bernhard valmistui (aikansa hurviteltuaan) papiksi ja teki työuransa pääosin Viitasaaren kirkkoherrana. Evelina avioitui Joensuun apteekkarin Adrian Ferdinand Olsoniuksen kanssa. Herman Napoleon toimi lääninsihteerinä Hämeenlinnassa. Elise ja Augusta eivät avioituneet.2 

     Aukustin isä Karl August Malmberg (1819-1901) oli asessori, raatimies, suomalaisuusmies ja herännäisjohtaja, siis vaikutusvaltainen mies tuon ajan Kuopiossa. Julie Schlüter synnytti maaliskuussa 1848 toisen pojan, Fridolf Nathanaelin, joka kuoli puolivuotiaana. Seuraavana keväänä keuhkotauti vei 25-vuotiaan Julien. Karl Malmberg avioitui vielä parikin kertaa. Näistä avioliitoista Aukustilla oli seitsemän sisaruspuolta, lisäksi neljä sisaruspuolta oli menehtynyt lapsena.3 Aukusti kasvoi ruotsinkielisessä kodissa ja kävi ruotsinkielistä koulua, mutta isänsä tavoin hän oli suomalaisuusaatteen kannattaja.

MALMBERGISTA MELAKSI

 

Johan August Malmberg pääsi ylioppilaaksi Kuopion kimnaasista 1865. Kiinnostus luonnontieteistä vei hänet Helsinkiin opiskelemaan kasvi- ja eläintiedettä, lisäksi hän opiskeli suomen kieltä. Opiskeluaikana hän teki Fauna-seuran (Societas pro Fauna et Flora Fennica) rahoittamia luonnonhistoriallisia keräilyretkiä muiden lupaavien luonnontutkijoiden kanssa.  Kesällä 1866 hän matkasi John Reinhold Sahlbergin kanssa Viipurin lääniin ja seuraavana kesänä Sahlbergin, Johan Axel Palménin ja Johan Peter Norrlinin kanssa Länsi-Lappiin (”neljän Jussin Lapin-retki”). Kolmannen matkan Malmberg teki Sahlbergin kanssa Vienan Karjalaan ja Kuolaan vuonna 1870. Sahlbergista tuli sittemmin hyönteistieteen, Palménista eläintieteen ja Norrlinista kasvitieteen professori.1 

     Malmberg valmistui filosofian kandidaatiksi 1873 ja promovointiin samana vuonna maisteriksi1. Hän oli vuonna 1875 perustetun opiskelijajärjestö Suomalaisen Nuijan perustajajäsen ja ensimmäinen puheenjohtaja. Järjestö ajoi muun muassa vierasperäisten sukunimien suomentamista.4 Vuonna 1876 Malmberg suomensi sukunimensä Melaksi, etunimiensä järjestyksen hän oli vaihtanut jo aiemmin1. 

OPETTAJA, TUTKIJA, TIETOKIRJAILIJA

Mela aloitti opettajan uransa Hämeenlinnan suomalaisessa normaalilyseossa (1877-78). Seuraavaksi hän oli vuoden Oulun suomalaisen yksityislyseon (nykyisin Oulun Lyseo) luonnontieteen ja alkeismatematiikan opettaja. Vuonna 1879 hän palasi Helsinkiin ja kirjoitti useita tieteellisiä teoksia, joista merkittävin oli vuonna 1882 julkaistu Verberata Fennica – Suomen Luurankoiset. Julkaisun saaman huomion ansiosta Mela nimitettiin Helsingin yliopiston eläinmuseon amanuenssiksi. Vuonna 1884 opettajan ura jatkui Helsingin Suomalaisessa Alkeisopistossa (1884-87) ja sitten luonnonhistorian ja maantiedon lehtorina Helsingin suomalaisessa normaalilyseossa (1887-1904). Lisäksi Mela opetti luonnonhistoriaa ja maantiedettä tytöille tarkoitetussa Helsingin suomalaisessa jatko-opistossa (1887-1891).5 Hän oli pidetty opettaja, joka suhtautui oppilaisiinsa toverillisesti ja kannusti heitä itsenäiseen luonnontutkimiseen.6

     Mela laati huomattavan määrän suomenkielisiä luonnontieteen oppikirjoja sekä niiden suomennoksia. Hän kokosi laajat kasvi-, hyönteis-, mineraali- ja linnunmunakokoelmat. Muun muassa herbaariokokoelmassa on noin 15 000 arkkia kasvinäytteitä, perhoskokoelmassa lähes kaikki Suomen perhoslajit ja mineraalikokoelmassa noin 750 mineraalilajia. Mela testamenttasi kokoelmansa sekä kirjastonsa luonnontieteellisen ja maantieteellisen osan Kuopion Luonnon Ystäväin yhdistykselle5, jonka jäseneksi hän oli liittynyt heti sen perustamisvuonna 18976. Nykyisin kokoelmat ovat pääosin Kuopion luonnontieteellisen museon hallussa5. Melan ansiosta luonnonhistorian ja maantiedon kouluopetus koheni huomattavasti.  

LEHTIMIES JA KANSAN VALISTAJA

Ruotsinkielisestä taustastaan huolimatta Mela oli täysin suomenkielinen. Hän opetti suomenkielisissä kouluissa, laati suomenkielisiä määritysoppaita sekä oppikirjoja sekä täydensi suomenkielistä luonnontieteen ammattisanastoa. Hän kirjoitti suomenkielisiin lehtiin humoristisia pakinoita ja piti kansantajuisia ja humoristisia esitelmiä luonnontieteellisistä ja yhteiskunnallisista aiheista. Melan pakinoita julkaistiin muun muassa Julius Krohnin toimittamassa Suomen Kuvalehdessä sekä Luonnon Ystävä -lehdessä. Mela kuului Kirjallisen Kuukausilehden toimituskuntaan vuosina 1873-76, tosin hän julkaisi siinä tuona aikana vain yhden pakinan.1 Vuosina 1881-94 Mela oli pilalehti Pilkkakirveen ja sen seuraajaksi perustamansa Matti Meikäläisen päätoimittaja. Lehdet sisälsivät yhteiskunnallista kritiikkiä ja varsinkin kirkkoon, papistoon ja ruotsalaisuuteen kohdistuvaa satiiria.5 Toimittipa hän vielä Minna Canthin kanssa lehteä nimeltään Vapaita aatteita. Vanhemmiten Melan kritiikki uskontoa ja kirkkoa kohtaan lieveni.6

     Mela oli ansaitusti mukana, kun nuoret biologit perustivat Vanamo-seuran maaliskuussa 1896. Mela johti puhetta ja hänet myös valittiin yksimielisesti seuran puheenjohtajaksi. Myöhemmin seuran nimeksi vahvistettiin ”Vanamo, Suomenkielisen luonnontieteen ystävät”. Jäsenet alkoivat laatia suomenkielistä biologista sanastoa. Tavoitteena oli myös alan suomenkielisten kirjojen julkaiseminen. Melan jäljiltä on käytössä muun muassa sanat luusto6, kiljukotka, nuolihaukka ja kiiruna5. Muutaman vuoden kuluttua seura sai haltuunsa Luonnon Ystävä -lehden (nykyisin Luonnon Tutkija), jonka päätoimittajana Mela toimi kuolemaansa saakka kuten myös Vanamon puheenjohtajana. Lisäksi Mela osallistui nuorten medisiinareiden perustaman Duodecim-seuran toimintaan. Seura kehitti puolestaan suomalaista lääketieteen sanastoa.6 

     

DARVINISTI JA LINTUJEN YSTÄVÄ

Mela oli vannoutunut darvinisti ja itse asiassa ensimmäinen suomalainen, joka julistautui julkisesti darvinismin kannattajaksi. Mela vei darvinismin myös kouluopetukseen ja teki sitä tunnetuksi koko elämänsä ajan.5 

     Mela (tuolloin Malmberg) kiinnostui darvinismista mahdollisesti neljän Jussin lapinretkellä Axel Palménin innoittamana. Vuonna 1872 hän piti Savokarjalaisen Osakunnan vuosijuhlassa suomenkielisen esitelmän ”Ihmisen synty”, jossa hän selvitti Darwinin teorioita ja muun muassa ihmisen polveutumista. Esitelmä oli hänelle tyypillisesti kansantajuinen ja huumorilla höystetty. Esitelmä julkaistiin seuraavana vuonna osakunnan albumin Koittaren toisessa nidoksessa. Paavo Cajander (Helsingin yliopiston Suomen kielen lehtori) kirjoitti siitä Kirjallisessa Kuukausilehdessä seuraavasti: ”Hra A. J. M. puolustaa Darwin´in mukaan jyrkästi, että ihminen on apinan heimolainen. Kirjoituksensa. ´Ihmisen synnystä´, joka on tehty kokonaan luonnontieteen kannalta, on hilpeästi esitetty ja helppo-tajuinen, ja merkillinen senkin vuoksi, että tässä tietääksemme ensikerran tuota maailman-mainiota Darwinilaisuutta perusteellisesti selvitetään Suomen kielellä.” Toki esitelmä sai osakseen myös kritiikkiä ja vastaväitteitä.1 

     Mela ei avioitunut. Hänellä oli kasvattipoika, mutta tämä lähti omille teilleen eikä pitänyt yhteyttä kasvatti-isäänsä. Sen sijaan Melan ystäviä olivat kasvit ja pikkulinnut. Lintuja oli häkeissä tai niitä lenteli vapaina monien ruukkukasvien seassa. Keväisin ja kesäisin linnut saivat lentää avoimista ikkunoista ulkoilmaan, mutta iltaisin ne aina palasivat takaisin sisälle.7 Mela osasi myös matkia eläinten ääniä ja taitava piirtäjäkin hän oli6. 

     Melan oppilas J. A. Wecksell on muistellut vierailuaan Melan luona seuraavasti (Koulu ja menneisyys -julkaisu):8 

”Kun tultiin sisään eteiseen, vei ovi oikealle saliin ja siitä eteenpäin Melan makuu- ja työhuoneeseen. Vasemmalla eteisessä oli pieni huone, missä hänen nuori ottopoikansa K. W. Natunen asusti, eteisen perältä johti ovi keittiöön, jossa vanha savolainen emäntäpiika Sohvi heilutti komentosauvaa. Melan oma huone oli kirjoja täynnä, hyllyt lattiasta kattoon, ja sitä paitsi pöydillä ja tuoleilla. Joku täytetty lintukin oli ja maljakko- ja ruukkukasveja. Sänky oli aivan lähellä keskellä lattiaa seisovaa kirjoituspöytää. Mela nousi varhain, omien sanojensa mukaan 4:n tai 5:n tienoissa, ja silloin oli jo kiire työhön. Kylpyammeessa hän ensin kävi, sitten yönuttu ylle, tohvelit jalkaan ja joutuun kirjoituspöydän ääreen, sillä aina oli pöydällä odottamassa uusi oppikirjan painos, merkillisen laaja kirjeenvaihto, Luonnon Ystävän kirjoitukset ja korehtuurit, tuntien valmistukset (Mela teki sitä vielä vanhanakin) ja suurena taakkana kokeet, kokeet joita rustailtiin kaikilla luokilla sekä kasviopissa, eläinopissa että maantiedossa.” 

Aukusti Juhana Mela menehtyi kotonaan 4.2.1904.

     

A.J. Melan kirjallista tuotantoa:

- Företekning öfver Karelska näsets kärlväxter. 1866.

- Fauna Fennica - -Suomen eläimistö nuorisolle. 1872.

- Lyhykäinen kasvioppi ja kasvio kouluja varten. 1880.

- Luonnonopillinen kuvasto (toinen tekijä J.A. Palmén). 1880

- Vertebrata Fennica – Suomen Luurankoiset. 1882.

- Suomen koulukasvio. 1892.

- Kasvioppi Suomen koululaisille. 1895.

- Zoologia kansalaisille. 1896.

- Koulun Eläinoppi. 1899. (täydennysosa Suomen eläimistöön)

- Tyttökoulujen kasvioppi. 1901.

- A. K. Cajander toimitti kesken jääneen Koulukasvion 5. painoksen laajennettuna nimellä A. J. Melan Suomen 

  kasvio.1906.

Lähteet:

Anto Leikola: ”Aukusti Juhana Mela, savolainen darvinisti”, artikkeli Luonnon Tutkija -lehdessä nro 3/2011.

Uunio Saalas: Puoli vuosisataa suomalaista luonnontiedettä, suomalaisen eläin- ja kasvitieteellisen seuran Vanamon toiminta 1896-1946. Kustannusosakeyhtiö Otava. Helsinki 1946.

Kurt H. Enwald: artikkeli ”Aukusti Juhana Mela”, Molekyyli 2/1954, nuorten luonnontieteen harrastajain lehti. Luonto-liitto r.y.

J. A. Wecksell: artikkeli ”A. J. Mela”, Koulu ja menneisyys 1/1935, Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seuran vuosikirja. https://journal.fi/koulujamenneisyys/article/view/99673 (internet 2024).

KA = Kansallisarkiston Astia-verkkopalvelu https://astia.narc.fi/uusiastia/aineistot.html (internet 2024).

SSHY = Suomen Sukuhistoriallisen yhdistys https://www.sukuhistoria.fi/sshy/index.htm (internet 2024).

HisKi = Suomen Sukututkimusseuran historiakirjojen hakuohjelma http://hiski.fi/hiski?fi (internet 2024).

Viitteet:

1. Leikola: sivut 80-85.

2. KA: Kontiolahden seurakunnan arkisto< syntyneet 1813-1843< tiedosto 84 sivu 156 nro 45 (14.10.1826 Fridolf),

<lastenkirja 1833-1847< tiedosto 98 sivu 172, <rippikirja tiedosto 70 sivu 58, < Joensuun seurakunnan arkisto< kuolleet 1851-1878< tiedosto 5 sivu 7 nro 15 (5.10.1857 Elise Schlüter), tiedosto 18 nro 21 (16.7.1877 Evelina Olsoni), SSHY: Viitasaaren kirkonarkisto< kuolleet 1871-1881< kuva 24 sivu 667 (28.7.1881 Bernhard Schlüter), SSHY: kuvatietokanta< Turun tuomiokirkkoseurakunnan arkisto< kuolleet 1874-1882< kuva 464 sivu 59 (20.11.1882 Herman Napoleon Schlyter), <Joensuun kirkonarkisto< kuolleet 1889-1908< kuva 1 sivu 18 (28.6.1890 Augusta Schlüter).

3. https://www.geni.com/people/Carl-August-Malmberg/6000000000014361767 (internet 2024), 

4. Saalas: sivu 50.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Suomalainen_Nuija (internet 2024).

5. https://fi.wikipedia.og/wiki/Aukusti_Juhana_Mela (internet 2024).

6. Leikola: sivu 87-90.

7. Enwald: sivu 20. Saalas: sivu 52.

8. Wecksell: sivu 19.

 ******

Jälkikirjoitus blogin omistajalta:

Yo. jutun tekijä on kirjoittanut kaksi laajaa sukukirjaa, 320 ja 230 sivua. Niitä on vielä saatavana!

Raija Röngän tuotantoa.

*****

A.J. Mela siis työskenteli Oulun suomalaisessa yksityislyseossa, jonka seuraajassa, Oulun Lyseossa, olin töissä reilut sata vuotta hänen jälkeensä. Melan yhteys Oulun kouluun ei katkennut, vaikka ura jatkui Helsingissä. Lyseon luontokerho Esikon luontohavaintokirjassa on useita merkintöjä, joista ilmenee kerholaisten havaintoja lähetetyn Helsinkiin:

Tässä lähti tietoja kaksi kertaa kesässä kukkineesta lepästä (civis Ockenström), Linnea borealiksesta, jossa oli kolme kukkaa samassa varressa (civis Hägg) ja pudasjärvisestä kyystä, jonka vatsasta ryömi esiin aivan kehittyneitä poikasia (1897, E. Nyman).

*****

A.J. Mela oli eri Meloja kuin äidinäitini Helvi Toivonen s. Mela. Mummi oli Mela siksi, että hänen isänisänsä Nehemias Melartin veli Anders lähti Kärkölän Hongiston Vilppulasta Loviisaan kouluun. Siellä opettaja nimeltä Melart kysyi pojan sukunimeä. Vilppula ei kelvannut, "ei täällä mitään talonnimiä käytetä, pannaan Melart". Anders Melartin, "rehtori-sedän", vaiheista lisää myöhemmmin. Mummin isä Yrjö vaihtoi Melartin 1900-luvun alussa Melaksi, mitä sukua Mäntsälän Levannolla asuu vieläkin.

*****