Suomen Joutsenen hait; Oulun Lyseo mainitaan myös

Hiljattain tulin hankkineeksi huutokaupalla lehtiä, joiden olemassaolosta en aiemmin tiennyt mitään: Suomen Joutsenen  7:nnen valtameripurjehduksen laivalehti Joutsenen seitsemän numeroa.

Suomen Joutsenen 7:nnen valtameripurjehduksen laivalehdet

Suomen laivaston koululaiva Suomen Joutsen teki kaikkiaan kahdeksan valtameripurjehdusta 1930-luvulla. Joka matkalla julkaistiin vahaskopiokoneella monistettua Joutsen-laivalehteä, jota miehistö sai tilata. Näistä laivalehdistä on kirjakin, Suomen Joutsenen Valtameripurjehtijain Perinneyhdistys ry.:n  kunniapuheenjohtaja Visa Auvisen "Suomen Joutsenen laivalehdet".

Laivalehden 24.12.1937 ilmestyneessä  kolmannessa numerossa kerrottiin pyydystetyn kaksi haita:

. 

Joulukuun 8. päivän haiparista on valokuvakin ym. laivalehtikirjassa:

Vasemmalla naaras, keskellä koiras, oikealla kultamakrilli.
Kuva Visa Auvisen teoksesta Suomen Joutsenen laivalehdet.

Olen toki ollut haiden kanssa tekemisissä ennenkin - kohta 50 vuotta sitten muutaman tunnin verran eläintieteen opinnoissa, kun perehdyimme haiden anatomiaan. Niinpä rohkenen arvella, että kuvan naarashai saattaa ehkä olla valkopilkkahai (Carcharius longimanus; ks. tämä tunnistuskortti).  Iso ja pyöreäkärkinen etummainen selkäevä sekä sen ja pyrstön kärkien vaalea vipevöinti (erottuu kirjan kuvassa paremmin). Sen rintaevät vaikuttavat longimanukselle, "pitkäkädelle" ominaisilta. Koiraan tunnistaa koiraaksi kahdesta eväsiittimestä (engl. clasper), siitoselimistä, jotka ovat muodostuneet vatsaevistä ja joita koiras käyttää paritellessaan. Ne ovat nuo porkkanan muotoiset huitaleet oikeassa kohdassa. Lajiltaan se saattaa hyvinkin olla samaa kuin naaras, jonka kanssa se seurasi laivaa kuin...  .

Laivalehden seuraavassa numerossa 4 29.1.1938 kerrotaan, että kolme haita tullut, 25.12. yksi ja 5.1. kaksi, sekä numerossa 6 20.3.1938, että seitsemännen matkan kuudes hai on vedetty kannelle. Niistä kuvia tai muuta tietoa ei nyt ole, paitsi että jokin näistä lilluu nykyisin Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen kokoelmissa lasipurkissa määritettynä atlanttiseksi koirahaiksi (Mustela canis). Seitsemännen purjehduksen loppuun mennessä on Suomen Joutsenen haisaalissumma 10.

****

Yhdistelmän "Suomen Joutsen ja hai" olen kohdannut aikaisemminkin. Oulun Lyseon luonnonhistorian kokoelmissa on nimittäin kaksi hain nahan palasta. Vanhemman niistä lahjoitti oppilas K. J. Basilier lukuvuonna 1890-1891. Tuoreempi on kirjattu numerolla 1337. Sen hankintavuodeksi on kokoelmaluettelossa merkitty 1931, mikä on erikoista, koska itse nahassa lukee "Pyydetty Suomen Joutsenelta 1932" eikä se ole voinut päätyä Lyseolle ennen kuin 1933 laivan palattua kotimaahan.

Harmaahain nahkaa Oulun Lyseon luonnnhistoriallisissa kokoelmissa,
" Pyydetty K/L Suomen Joutsenelta 1932".

Saman palasen pintapuoli

Onnistuisiko selvittää hainäytteen alkuperää tarkemmin? Nettiselailu auttoi alkuun. Soitin Suomen Joutsenen Valtameripurjehtijain Perinneyhdistys ry.:n  puheenjohtaja Juhani Toikalle, ja siinä jutustellessamme hän mainitsi lehtien digiversiot toimitetun Turkuun, Forum Marinumiin.

Ja viestiä Forum Marinumin tutkija Mikko Meroselle. Hän lähetti tuota pikaa kuvia Suomen Joutsenen toiselta matkalta 1932-1933, Lapinjousen kokoelmasta, otsikolla Kahvitilaisuus ja kalastusta itsenäisyyspäivänä (siis 1932). Joulukuun alussa 1932 Suomen Joutsen oli päiväntasaajan tienoilla Brasilian itäpuolella lähestymässä Rio de Janeiroa. Yhdessä kuvassa roikkuu hai, jota ollaan avaamaisillaan. Voisiko tämä haiparka olla kokoelman nahanpalan alkuperäinen omistaja? 

Itsenäisyyspäivän 1932 haisaalista. Kuva Forum Marinum,
Lapinjousen kokoelma

Mikä laji? Brasilian vesillä elää satakunta hailajia.  Etsimään brasilialaista haispesialistia - lähetin kyselyn Rio de Janeiron liittovaltion yliopiston tutkija Fábio Di Dáriolle. Seuraavana aamuna luin vastauksen:

"... Really thanks for your email and for this intriguing query. As someone who works with and appreciates scientific collections myself, I'd be really happy if I could help you identify the original "bearer" of this stretch of skin...."

Fábio Di Dário arveli, että hai voisi olla Carcharinus brevipinna, pyörijähai.

... Thanks again for your email, and good luck with this interesting investigation! Of course please contact me if you need anything else..."

Mikko Merosen lähettämissä Lapinjousen kokoelman kuvissa itsenäisyspäivältä 1932 on toinenkin kuva laivaan nostetusta haista. Eri hai kuin yllä olevassa kuvassa rötköttää kannella  (eli kaksi haita yhtä aikaa kannella jo v. 1932 eikä vasta 1937; ks. kalatilastoa-leike ylempää - tulipahan tämäkin historiallinen asia oikaistuksi...). Sillä näyttää olevan iso selkäevä ja pitkät rintaevät, joiden kärjessä on vaaleaa kuviota:

Rohkenin olla määrittävinäni tämänkin valkopilkkahaiksi (Carcharinus longimanus). Yllämainittu Fábio sanoi, että se näyttää erilaiselta kuin pyörijähaiepäily, eikä alkanut arvailla lajia.

Kysyin ranskalaisen haituntija Bernard Seretin näkemystä näistä lajeista. Aamulla oli vastaus sähköpostissa:

"The unidentified shark is an oceanic shark, Carcharhinus longimanus, easily identifiable thanks to its large first dorsal fin with rounded apex and its long pectoral fins (longimanus meaning long arms!)."

Valkopilkkahai.

"The other shark is difficult to identify because it is largely hidden by the seaman. However, it could be a silky shark, Carcharhinus falciformis. This could be corroborated if the skin sample is from this specimen: indeed the denticles fit with those of the silky shark (the name of silky is due to that the skin of this shark has a silky touch!)."

Siitä pyrstöstään roikkuvasta haista Bernard Seret sanoi, että hankala tunnistaa, koska merimies paljolti peittää sen, mutta se näyttää haukkahailta (Carcharinus falciformis) ja että nahan hammassuomut sopivat haukkahaille, mikä vahvistaa määrityksen.

Hainnahkaa hammassuomuineen

Näin ollen nahan sisäpuolella mainittu "harmaa hai" olkoon haukkahai Carcharinus falciformis.

****

Kirjassaan Sellainen oli retkemme (Kust. Oy Fennia 1942) kaikilla Suomen Joutsenen 1930-luvun valtameripurjehduksilla ollut kapteeniluutnantti Martti Juutilainen kertoo itsenäisyyspäivän 1932 hainpyydystyksestä:

"Tuuman läpimimttaiseen köyteen ripustettuna laskettiin syötti mereen. ... Raivostunut hai hyökkäsi uudelleen saman koukun kimppuun, ravisteli kiukkuisena läskinkimpaletta ja sovitteli sitä kitaansa nielläkseen sen lopullisesti. Kalamiehet tempaisivat vielä kerran köydestään ja silloin teki koukku tehtävänsä. Se upposi kuin veitsi hain rustoleukojen taa ja tuli ulos silmän vierestä. Nyt vedettiin  meren peto väkisin kannelle. Siinä se vielä koetteli oregonmäntyisten kansilankkujen kestäyyttä ja nousi pyrstönsä varaan melkein seisomaan. Kapselispaakeilla se kuitenkin nuijittiin armotta hengiltä. Sitten sen valkoiset selkänikammat kaivettiin esille ruumiista haikävelykeppiä varten, rustoleuat puhdistettiin inhoittavan hajuisesta lihasta ja toispuolinen pyrstö naulattiin keulapuomin nokkaan voiton merkiksi."

Kuvaako Juutilainen tässä kannella makaavan valkopilkkahain pyydystystä? Mielestäni kyllä.

Kapselispaaki, Albin Stjerncreutzin Suomalainen Meri-Sanakirja: "Spak, paaka, spaaka. Niin kutsutaan puiset kangit, jotka ovat yhdestä päästänsä neliskulmaiset ja toisesta päästänsä ymmyrkäiset, ja joilla, ankkuria nostaissa, peliä kierretään ympäriinsä". Tämä peli siis on se kapseli, jolle köysi/kettinki kiertyy. Spaakit ovat irroitettavia vipuvarsia, niitä käytettäessä toinen pää työnnetään kapselissa olevaan reikään.

****

 Laivalehti Joutsenen Numerossa   1/1937 10.11. on Helsingin yliopiston vetoomus kerätä luonnontieteellisiä näytteitä:

Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen yli-intendentti Risto Väinölä lähetti luettelon Suomen Joutsenelta kerätyistä eläinnäytteistä. Listassa on 103 näytettä, joista reilut 30 on kaloja. 6.12.1932 karttui kokoelma kolmella  Remoralla, jotka olivat olleet "Harmaan haikalan mukana". Remorat ovat haiden, rauskujen, delfiinien, merikilpikonnien yms. pintaan päälaen imukupillaan kiinnittyviä kaloja. Itse "harmaahaita" ei listassa ole. 

1932-1933 purjehdukselta on listassa kuitenkin yksi puolimetrinen hai, Atlantista pyydetty ja nyt lasipurkissa Helsingissä:

Luomuksen purkkihai. Kuva Tom Hoogesteger, Luomus,  CC BY-SA 4.0

Lajiksi on Luomuksen näyteluettelossa merkitty alkuperäinen määritys Carcharodon carcharias eli valkohai, mutta purkin kyljessä olevassa tuoreemmassa lapussa oikeampi määritys on vain heimon Carcharhinidae (tiikerihait) tarkkuudella. Valkohai kuuluu tyystin eri heimoon, sillihaihin (Lamnidae) . Valkohai se ei tosiaan ole, vastasyntynytkin valkohai on toista metriä pitkä. Vähän yli metrin mittainen (1055mm) valkohain poikanen, joka pyydettiin kesäkuun 15. päivä 2018 parin kilometrin päästä Baja Californian rannikosta Tyynimerestä, on pienin koskaan havaittu (ks pitkä artikkeli Copeia 2020/1). 

Mitä lajia purkkihai on? En arvaa leikkiä haituntijaa enkä siis sano  mitään, paitsi että tuollaisia suipulanokkaisia haita on ainakin Rhizoprionodon-suvussa. Kerron jos selviää.

****

Yllämainittu Juutilainen kertoo, että "Kaikkiaan lienee "Joutsenen" kahdeksalla matkalla saatu yli 30 haita". Ylläolevan perusteella 10 näistä saatiin seitsemällä ensimmäisellä matkalla ja loput kahdeksannella.

****

Muutama huomio. Suomen Joutsenen toisen ja seitsemännen valtameripurjehduksen laivalehdet  1932-1933 ja 1937-1938 ovat digitoituina Kansalliskirjastossa. Kahdeksannen matkan laivalehdet pitäisi selata, onko niissä haiuutisia. Tämän jutun omat lajimääritykseni ja tulkintani saattavat olla vääriä; sopii oikaista. Kuten huomataan, haispesialistienkin määritykset eroavat. Suuret kiitokset jutussa mainituille henkilöille määrityksistä, valokuvista ja muista asiaan liittyvistä tiedoista! Palaan tähän aiheeseen konsa uutta ilmenee. 

Hai.

Mikko Salo otti kuvan

Jouluatria

Vähän myöhässähän tämä on, mutta geologisessa aikasmittakaavassa aivan ajallaan. Jouluaterialla 13 ihmistä yhteensä, ja eka kertaa kaikki serkut vanhempineen saman pöydän äärellä.

Lohi-piparjuuri-rullia, kylmäsavulohta, graavilohta+parmesaania+kapriksia, ginirosmariinisiikaa, silakoita boquerones, smetanasilliä, punajuurikeitto, valkosipuli-feta-töhnää, feta-pinaatti-pasteijoita, savustettua poroa, lampaanviulu, lanttulootaa, perunalootaa, puna- ja valkoviiniä, mehua, kivennäisvettä, kuohulaista, kahvit, juustoja ja viikunahillua, rocky roadia, torttuja, amaretto-souria.

Joululahja-majavankallo

*****

Joulukuusia ja ahma(n jäljet)

Perinteinen joulukuusienhakureissu mukavuusalueelle. Soitin mökkitienlinkoajalle eeltäkäsin, ja tie olikin juuri lingottu kun saavuin perille. Helpoksi on tehty elämä. Parkkilevikkeen kymmenen senttiä luntakin oli äkkiä lapioitu.

Niinivesi oli jäässä, mutten arvannut lähteä loitommaksi kokeilemaan jään kestävyyttä. Rantajäältä nousi edellisen lumisateen pyöristämä jälkijotos mökkirantaan. Metsän pehmeässä lumessa ei jälkien yksityiskohtia erottanut, mutta jäällä kyllä, kun pyyhkäisin lunta niiden päältä. Jäljet olivat jäätyneet jään pinnan sohjoon. Kahdenlaisia tassunjälkiä, etujalkojen isompia, eteenpäin leveneviä, ja takajalkojen pienempiä, pyöreämpiä. Jälkijotoksessa erottui kolmen jäljen rykelmiä; askeljäljen pituus (edellisen jälkiryhmän etureunasta seuraavan etureunaan) alle metrin luokkaa. Myös kävelyjälkiä, jossa askelväli hyvin lyhyt. Ahma.

Ahma siinä kulkenut eestaas

Ahman rauhallisen laukan kolmijälkeä

Sohjoon jäätynyt etukäpälän jälki.

Takakäpälöiden jälkiä 

Hiidenvuori

Puolenkymmentä vuotta sitten tuossa oli susi-epäilyn jäljet, viime talvena naapurit olivat nähneet ilveksen nousevan jäältä saunamökin kohdalla, ja viime toukokuussa oli parkkilevikkeen vieressä lanatulla tiellä tuoreet karhun jäljet. Hirviporukka oli myös nähnyt ahman kuukausi-pari sitten samoissa maisemissa. Sulan maan aikana näistä ei tiedä mitään.

******

Hailuodon merimerkkien historiaa. Dyykkaus kannattaa aina.

Hailuoto 1900-luvun alussa (lähde Iivari Leiviskä 1905)

Haltuuni on päätynyt (no kun itse hain Hailuodon kaatopaikalta vuosituhannen vaihteessa...) pussillinen Luovon merenkulun historiaa ynnä muuta, mitä aikaisempi omistaja ei ole pitänyt minkään arvoisena. Luotsien muistivihkoja 1900-luvun alusta 1940-luvulle, lehtileikkeitä, luotsaustodistus, pari Tuiran suojelulohkon kiertokirjettä talvisodan tammikuulta, vanha Hailuodon merikartta... Nämä päatyvät soveltuvin osin Marjaniemen luotsiaseman arkistoon kunhan olen ensin hivellyt näitä aikani.

Selvästi kaatopaikkatavaraa.

Mielenkiintoisin näistä jätteistä on mustakantinen vihko, kooltaan noin 16 x 20 senttiä, alempana "iso kaatisvihko". Sen sivuilla on etupäässä tietoja siitä, minne ja miten Hailuodon ympäristön reimarit keväisin sijoitettiin. Lisäksi siinä on navigointiohjeet Hailuodosta Kemiin (kuva 1) ja Ouluun (kuva 2); panen ne tähän ensin alta pois.

1. Kemiin!

"Kemiin   Ollessa Pallosen matalan takana otetaan suunnaksi Nordi ja ajetaan noin 19 meripnklm jolloin Plevnan tulee olla näkyville. Plevnasta tulee Ulkokrunni OSO (OSO1/4O) tille ja Ykskivi NO1/2Ntille (N1/4N). Plevnan matalan merkkinä on Kivalon vuoret ja Ykskiven pooki linjalle.

Plevnasta otetaaan suunnaksi Nti=1/2=ti ajetaan noin 8 jolloin yks Ajoksen maan pitää tulla näkyiin ja suunnnataan Ajoksen Wti nokkaa vasten"

Noin. 

Ison kaatisvihkon toisessa päässä on aluksi kolmen sivun lyijykynäkirjoitus:

"Yö kulku loistoista. Ollessa Peltinmatalan takana ja pitämällä N. kurssina tullaan keskiväylän suuhun, jolloin Keskiniemi joka siihen asti on näyttäny viheriää muuttuu valkeaksi vilkuksi, käännetään oikealle (styrpord) ja ja pitetään suoraan tulta kohden kunnes Marjaniemen majakka näyttää viheriää vilkkua joka on merkkinä että ollaan pallosen pään kohdalla Silloin käännetään vasemmalle (babord) ja pidetään kurssi ONO (ja jolla aikaa Keskiniemi näyttää valkoista) siksi kunnes Marjaniemen majakka ja Riutan tuli on saatu linjan käännetään vasemmalle /babord ja pidetään nämät tulet suoraan perän takana kunnes Hoikka joka on viheriä, muuttuu valkoiseksi vilkuksi, silloin käännetään suoraan tätä kohti OSO kunnes santosen kaksi loistoa on linjan jollooin käännetään suoraan niitä vasten ja mennään niin kauan kunnes Saapaskarin vilahdusloisto ja Oulun kirkon valkea vilkku tulevat linjan jolloin käännytään suoraan niitä vasten ja kuletaan siksi kunnes hoikka joka näyttää punasta eli Santosen ylempi loisto joka näyttää viheriää, muuttuvat valkoisiksi. Käännetään oikealle pitäen santosen ylempää loistoa pari kompassiviivaa oikealla keulassa, kunnes Oulun kirkko ja laitakarin vilkku ovat linjan jolloin käännetään suoraan niitä vasten, kunnes hoikka joka on punanen, näyttää valoista silloin käännetään oikealle pitäen hoikkaa pari kompassi viivaa vasemmalla perästä eli valkeana kunnes Laitakari pimenee ja Saapaskari joka on näyttää punasta muuttuu valkoiseksi, ja käännetään vasemmalle pitäen Saaapaskari pari kompassiviivaa vasemmalle keulasta Kun Laitakari joka näyttää punasta muuttuu valkoiseksi käännetään Oulun kirkkoa kohti pitäen Laitakari valkoisena villkkuna. Jos laitakari näyttää punaista ollaan Sti ja jos viheriää ollaan Nti puolella kulkuväylää."

Kuva 2. Väylälle Marjaniemestä Ouluun tuli yönavigointia helpottaneet loistot v. 1908

Mitä ilmeisimmin vihkoa on alettu pitää aikaisintaan vuonna 1908, jolloin Marjaniemen ja Oulun välisen väylän kulku yöllä helpottui loistojen avulla. Lisäksi näyttää siltä, että vihkon mustekynällä kirjoitetut kuvaukset on kopioitu aikaisemmasta lähteestä. Piekkolankari-reimarin sijoitusmerkkeistä lukee, että "... Kaspalan puodi pökösä (poissa nyt jo) ja 3mas mänty Hyypän pookin S puolelta linjan" (kuva 3). Merkintöjä on myös täydennetty, eri käsialaa, eri kynällä.

Kuva 3. Merkintä "poissa nyt jo" osoittaa tekstin olevan kopioitu varhemmasta lähteestä

***

Missä vain on merenkulkua ollut, on purjehduskelpoisia väyliä merkitty ja turvallisille reiteille opastettu. Majakat, loistot, puiset tunnusmajakat eli pookit, kaasat, taulut, sauvamerkit, karimerkit, kummelit, isot puut, kirkontornit, poijut, reimarit, viitat... lisää vaikkapa täällä ja täällä sekä uudessa hienossa Suomen majakkaseuran Perämeri-kirjassa. Väylien reunoja ja niiden lähellä olevia matalikkoja on merkitty viitoilla eli reimareilla, joiden värit ja lisäkkeiden muodot kertovat turvallisen ohitussuunnan. 

Hailuodon vanhoista merimerkeistä kannattaa lukaista alkuun luotsi Mauri Taustan kirjoitus Hailuodon Luonto -lehdessä 3/1992. Siinä kerrotaan Hailuodon vesillä olleen viittoja jo 1600-luvun lopulla ja että viittoja lisättiin suuresti 1800-luvun puolivälin jälkeen, kun luotsilaitos aloitti merenmittauksen. Tuolloin ja vielä pitkälle 1900-luvulle reimarien hankinta, asettaminen keväällä ja huolto oli lähinnä luotsien työtä.

Reimareista pidettiin tarkkaa kirjaa, kuten alempana olevat kuvat Hailuodon Marjaniemen luotsiaseman arkistosta 1800-1940 osoittavat. Kuvassa 4 "Lujettelo Marjaniemen luotsipaikkaan kuuluvista reimareista, näyttää reimariluvun ja nimen, reimarin muodon, paikan syvyyden ja hinnan." Esimerkiksi nro 3 "Lintin Klupu, Itä reimari. Stanko alapuoli walkia, yläpuoli punanen, Punanen flaku walkia ruutu" (flaku = lippu), Tässä lujettelossa on 31 reimaria Hailuodon vesillä.

Kuva 4. Reimariluetteloa Marjaniemen luotsiaseman arkistosta, 1800-luku

Miten saatiin/saadaan reimarit oikeille paikoilleen talven jälkeen ilman gepsejä ja muita nykyvehkeitä? 

Kaikkihan tietää, kuinka palata vanhalle apajalle järvenselällä, suuntimalla kahden linjan risteykseen (kuva 5). Ensin vaikka soudetaan toisten sijoitusmerkkien linjaa (puu-kivi -linja), kunnes toiset sijoitusmerkit (saunan nurkka ja keppi) näkyvät linjassa. Siihen sitten verkko/nuotta/katiska/ongenkoukku. 

Kuva 5. Suuntimista sijoitusmerkkien avulla

Näin, sijoitusmerkkien perusteella, pantiin (ja voidaan yhä panna) reimarit oikeille paikoilleen. Reimarinsijoitusmerkit olivat varhemmiten lähinnä luonnonmerkkejä, kuten kiviä, isoja puita ja maastonmuotoja, myöhemmin varta vasten tehtyjä kaasoja, kivikummeleita, tauluja ja sen sellaisia. 

Kuva 6. Kaksi kaasa(A,C)-taulu(B,D) -linjaa kohtaavat matalikolla, mihin on
näköjään jo pantu reimari

Niin luotsiaseman virallisissa papereissa kuin luotsien omissa vihkoissakin on tarket selostukset sijoitusmerkeistä. Alla Lindin klupu -matalikon sijoitusmerkit vanhimmasta uudempiin:

Kuva 7. Lintin klupu, sijoitusmerkit 1800-luvulta Marjaniemen luotsiaseman arkistosta

"Reimari seisoo 1 5/6 englantin penikulmaa NVtiW...Marjaniemen pookista matala on puolen virstan pituinen ja saman levyinen 18 jalkaa vettä, hietapohja ja paikoin pieniä kivejä" "Pitkä merkki wanhan Luotsituvan sivuakkunan luukun ja porstuvan ovenväli näkyy uudemman Luotsituvan edesä nurkan takaa Reimari pannaan linjalle Luotilla"

Ensimmäinen sijoituslinja = pitkä merkki. Tässä tapauksessa toista sijoituslinjaa ei ollut, vaan luotaamalla (mittaamalla syvyys) katsottiin missä matala alkaa.

Kuva 8. Lintin Klupu, sijoitusmerkit mustasta, isosta kaatisvihkosta 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä

"M. on Kengänperän kaasan linjalle tulee 3mas pienenpi taulu keskiniemestä päin...Flakutangon kans tulee linjan pienenpi taulu kaivon likeltä. Peilinki Keskiniemi ONO"

M. tarkoittanee merkkiä. Albin Stjerncreutzin Suomalainen Merisankirja kertoo, että peilinki, katso peila ja peila. kuin kompassilla tutkitaan näkywän esineen suunta aluksen paikalta. ONO = itäkoillinen.

Tauluista alempana lisää. Isossa kaatisvihossa on kerrottu noin 50 reimarin sijoitusmerkit.

Seuraava kuva (9) on jätepussissa olleesta pienestä kaatisvihkosta 1940-luvulta:

Kuva 9. Lindin klupu, luotsin vihkosta 1940-luvulta

Pieni kaatisvihko listaa nelisenkymmentä viittamerkkiä Hailuodosta. "M.K.H.n makasiinin katon Eteläpäässä valkea kolmion muotoinen taulu ja X koiranpäätaulu linjaan.

Tarilan taulu ja kolmio taulu musta huippu ylöspäin Eteläisin"

MKH = Merenkulkuhallitus. "Eteläisin" meinaa että samoilla tienoilla on toinenkin viitta, nimittäin Lindin viitta, "pohjoisin".

Kuva 10. Lindinklupu, viittaselostus Merenkulkuhalituksen hyväksymmältä lomakkeelta, n. 1940

Kuten näkyy, sijoitusmerkit ovat kaikissa erit. Reimarin paikkaa on voitu vaihtaa paremmaksi, merkit ovat "henkilökohtaisia" ... muitakin syitä lienee.

Taulut ja kaasat linjaan

Kaasat siis olivat korkeita, riukurakenteisia tai järeämpiäkin pystejä. Hailuodon länsi- ja luoteisrannalla oli useita kaasoja, mm. Marjaniemen koillispuolella Kengänperässä ja Mäntyniemessä sekä sen eteläpuolella Hannuksessa. Seuraavassa kuvassa (11) on piirros isosta kaatisvihosta. Oikeanpuoleiselle sivulla on lähellä rantaviivaa Kengänperän kaasa ja sen maan puolella eri reimarien tauluja. Kunkin taulun ja kaasan linja johtaa merelle (vasemmalle) kohti nimettyä reimarin paikkaa. Yllä mainitun Lintin klupun taulu "3mas pienempi taulu Keskiniemestä päin" löytyy kummaltakin sivulta. Taulut olivat tunnusomaisen muotoisia, jotkin nelikanttisia, toiset kolmioita, jotkut oli kiinnitetty puihin... ne piti pystyä tunnnistamaan kaukaa mereltä.

Kuva 11. Reimarien sijoitusmerkkejä Hailuodosta sadan vuoden takaa

Kuva 12. Kengänperän kaasa Hailuodon länsirannalla

 

Seuraavassa kuvassa (13) on sijoitustaulujen kuvia kaatispussissa olleesta pikkuvihkosesta 1940-luvulta

Kuva 13. Tauluja 1940-luvulta Hailuodon rannoilta

Vanhat kaasat ja taulut ovat tarpeettomina hävinneet näiltä vesiltä.

Ynnäilin käsillä olevasta aineistosta millaisia sijoitusmerkkejä käytettiin. Laskin maininnat eri tyyppisistä merkeistä, varta vasten tehdyt kaasat, taulut kummelit ym. / rakennukset sekä maastonmuodot ja muut luonnonmerkit. Arkisto (1800-luku) 42/36, iso kaatisvihko 102/74 ja pieni kaatisvihko (1940-luku) 116/7. Huomattava muutos, luonnonmerkit jääneet pois käytöstä, on siirrytty varta vasten tehtyihin. Miten jäiden irroittamat reimarit nykyään sijoitetaan, en kerro...

Panen tähän loppuun lisää kuvia arkistosta ja isosta kaatisvihosta.

Ulkolaidan (kuva 14) reimarimerkeistä huomaa ajan kulumisen ja maankohoamisen. Hailuodon kunnan itäisin osa on kymmenkilometrinen Santosen niemi. Sen tyvellä, pohjoispuolella oli (on) Santosen kivi. Selostuksessa mainittu Härkäsäikän nokka, pitkän merkin kauimmainen piste, taas on etäällä Santosesta etelään-lounaaseen, Hanhisen kaakkoisnurkassa. Katsopa kuvaa 15: Santosen ja Hailuodon "pääsaaren" välissä oli salmi vielä 1850-luvulla. Pitkää merkkiä sihdattiin tuolloin  salmen poikki. 

Kuva 14 Ulkolaidan sijoitusmerkit

Kuva 15. Ulkolaita kuvan yläreunan tienoilla, pitkä merkki sieltä Santosen kiven
kautta Härkäsäikän nokkaan. Kartta n. 1850. Lähde: Kalmbergin kartasto R VIIIa:
List 6, https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/6834, 
http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-2007879

Sama merkki on Ulkolaidan reimarille myös isossa kaatisvihkossa, jota on alettu kirjoittaa 1908. Hiljan merestä kohonnut Santosen ja pääsaaren kannas (kuva 16) oli vielä hyvin alavaa, mutta pystyttiinkö sen poikki tosiaan sihtaamaan enää tuolloin, uusi maa kun alkaa metsittyä pian merestä noustuaan. Olisiko niin, että sama Ulkolaidan merkki on isossa kaatisvihossa, koska se on kopioitu, perua jostain aikaisemmasta lähteestä. Joku paremmalla paikallishistorian tuntemuksella pystyy ehkä tähän vastaamaan. Joka tapauksessa tämä merkki jäi pian käytöstä. Nykyään salmen paikalla on metsää, rantaniittyä ja -laidunta, peltoa ja pikitie, vaikka alue on yhä alavaa. MUOKS 11.11.: Katso Veikko Tönkyrän kommentti jutun lopusta!

Kuva 15. Sama seutu kuin kuvassa 14, mutta n. 50 vuotta myöhemmin eli
vuosisadan vaihteessa (lähde: Iivari Leiviskä 1905).
Santonen on kasvanut kiinni pääsaareen.
Vihreä on matalakasvuista niittyä ja laidunta.

Huomattavia puita oli purjehdusmerkkeinä 1900-luvulle saakka. Tunnetuimpia oli Hailuodon Mäntyniemessä sijainnut Kokkomänty eli Hopeamänty. Se oli saanut nimensä siitä, että Oulun Kauppaseura lahjoitti v. 1824 Hailuodon seurakunnalle hopeisen öylättirasian siitä hyvästä, ettei seurakunta kaada maallaan kasvanutta mäntyä.Mäntyyn oli kiinnitetty taulu. Kokkomänty kaatui vuonna 1879, mutta sen paikalle rakennettiin kaasa pari vuotta myöhemmin. ja vielä uusi 1909. Se kumminkin kävi tarpeettomaksi merenkulun kannalta ja jäi  kasvavan metsän peittoon; Oulun Kauppaseuran Säätiö suunnitteli uuden kaasan rakentamista vanhan sijoille 1980-luvulla  (Kaleva 6.12.1983), kuva 16.

Kuva 16. Kokko- eli Hopeamännyn kaasa vuonna 1983. Sanomalehti Kaleva 6.12.1983.

 

MUOKS 16.11. Teoksessa Suomen rannikon loistot, majakat ja purjehdusmerkit  Merenkulkuhallituksen luotsi- ja majakkaosasto 1920, s. 544 ja 545) on kuva  Mäntyniemessä sijaitsevasta kaasasta Hailuodon LP (luoteis-) rannalla. Kuvaus: "Tuettu tanko, jonka huipussa neliön muotoinen musta taulu. 1909. Yhdessä Keskiniemen tunnusmajakan kanssa osoittavat Uusimatalan pohjoisimman, eteläviitan paikan." Korkeus 12,5m. Kokkomännyn kaasahan siinä!'

Hailuodon Mäntyniemen/Kokkomännyn kaasa

Kuvassa 17 Keskiniemen pooki ja Hopija männyn kaasa yhten linjaa ja suunta Hidenniemen pookiin. Kuvassa 18 Kokkomänty ja Keskiniemen pooki linjan ja Hiidenniemen pooki ja Pökön metsän kolo linjan, mistä  myös piirros muistin tueksi.

Kuva 17. Hopijamännyn kaasa

Kuva 18. Kokkomänty ja Keskiniemen pooki linjaan

Juha Ylimaunu kirjoittaa Kemin museo- ja kotiseutuyhdistyksen 33. vuosikirjassa Jatulissa s.6: "Avomeren kutumatala voitiin määrittää kahden suoran perusteella, joihin kumpaankin tarvittiin kaksi linjassa olevaa sijaintipistettä. Nämä määritettiin seilaamalla perämerkkien suunnassa, kunnes ristisuunnan piätyksen kaksi merkkiä tulivat kohdalle". Näiden suorien nimityksissä on ehkä alueellisia ja henkilökohtaisia eroja. Hailuodon 1800-luvun sijoitusmerkeistä (Marjaniemen arkisto) 29:ssä oli ensimmäinen "pitkä merkki", se toinen oli nimeltään "toinen" 7 kertaa ja nimeämätön 5 kertaa; lopuissa ei joko ollut toista merkkiä, oli toinen merkki ilman nimeä tai toinen oli korvattu luotaamalla tai kompassisuunnalla johonkin merimerkkiin.Yhdessä tapauksessa (Porttireimari, kuva 19) ensimäinen merkki oli nimettä ja toinen oli "pittätysmerkki". Ison kaatisvihkon  reimarinsijoitusmerkkejä ei ollut nimetty miksikään, lueteltu vain.

MUOKS 11.11. Lukija Lumijoelta, Hailuodon eteläpuolelta, kertoi, että ensimmäisellä merkillä ei erityistä nimitystä ole. Sitä pitkin kun liikutaan, linja on auki, ja kun pysäytysmerkki näkyy, linja on kiinni ja ollaan perillä.

MUOKS 16.11.  Albin Stjerncreutzin (everstiluutnantti ja ritari) Suomalainen Merisanakirja, SKS::n toimituksia, 28 Osa, 1863; 2. p. 1982, sivu 223: "perä-merkki ja pysähys-merkki risti-merkit" ja pitkä selitys niistä. "Niin mainitaan kaksi maalla olevaa samalla suunnalle merelle päin antawaa, toisistaan etäällä olewaa esinettä, joitten johdolla aawassa meressä makaawat, weden-alaiset matalat tahi muut weden päälle näkymättömät aineet löytywät." "Samallaset risti-merkit tehdään myös jokaiselle mereen pantawalle reimarille, niin että merkkein osoituksella saadaan tietää se paikka, johonka reimari wuosittain on asetettawa, ja että luotsi samain merkkein johdatuksella  myös reimareittakin osaa wäistää weden-alaiset matalat."

Perä-. ja pysähysmerkki -selitys Suomalaisesta Merisakairjasta  vuodelta 1863.

Kuva 19. Ainoa nimetty pittätysmerkki on tämä.

Kuva 19. Pallosen takustan sijoitusmerkit, suuntia pookeihin ja kuvia reimarin sijoilta.

Kuva 18, Pallosen takusta

Maakrapu lopettaa merijuttunsa tähän. Hyypän pooki (Iivari Leiviskän kuva, noin v. 1900).

Kirjallisuutta:

Outi Korhonen, Kari Blomster, Raimo Lehtimäki, Teemu Vehkaoja, Pekka Väisänen ja Juha Ylimaunu: Perämeri, 500 vuotta meritietä pohjoiseen. Suomen Majakkaseura - Finlands Fyrsällskap ry 2022

Mauri Tausta: Purjehdusmerkit Hailuodossa menneisyydestä nykyisyyteen. Hailuodon Luonto 3/1992

Kirsi Jylkkä-Karppinen, Anne Koskamo, Krista Kuusela, Teija Ylimartimo: Marjaniemen luotsi- ja majakka-asema. Rakennushistoriallinen selvitys  Kulttuurintutkijain osuuskunta Aura 2008.

Iivari Leiviskä 1905: Uber die Kustenbildungen des Bottnischen Meerbusens zwischen Tornio und Kokkola.  Fennia 23.

Juha Ylimaunu 2015: Pohjoisen Perämeren saarten nimet ja nimeämisperusteet - Etymological and

practical approach to the origin of island names in the northern Gulf of Bothnia.  Kemin museo- ja kotiseutuyhdistyksen vuosikirja Jatuli 33.

Päivi Virnes hoksautti Leiviskän jutusta ja lähetti kartaan ja kuvia siitä. Kiitos.

*****