Hailuodon merimerkkien historiaa. Dyykkaus kannattaa aina.

Hailuoto 1900-luvun alussa (lähde Iivari Leiviskä 1905)

Haltuuni on päätynyt (no kun itse hain Hailuodon kaatopaikalta vuosituhannen vaihteessa...) pussillinen Luovon merenkulun historiaa ynnä muuta, mitä aikaisempi omistaja ei ole pitänyt minkään arvoisena. Luotsien muistivihkoja 1900-luvun alusta 1940-luvulle, lehtileikkeitä, luotsaustodistus, pari Tuiran suojelulohkon kiertokirjettä talvisodan tammikuulta, vanha Hailuodon merikartta... Nämä päatyvät soveltuvin osin Marjaniemen luotsiaseman arkistoon kunhan olen ensin hivellyt näitä aikani.

Selvästi kaatopaikkatavaraa.

Mielenkiintoisin näistä jätteistä on mustakantinen vihko, kooltaan noin 16 x 20 senttiä, alempana "iso kaatisvihko". Sen sivuilla on etupäässä tietoja siitä, minne ja miten Hailuodon ympäristön reimarit keväisin sijoitettiin. Lisäksi siinä on navigointiohjeet Hailuodosta Kemiin (kuva 1) ja Ouluun (kuva 2); panen ne tähän ensin alta pois.

1. Kemiin!

"Kemiin   Ollessa Pallosen matalan takana otetaan suunnaksi Nordi ja ajetaan noin 19 meripnklm jolloin Plevnan tulee olla näkyville. Plevnasta tulee Ulkokrunni OSO (OSO1/4O) tille ja Ykskivi NO1/2Ntille (N1/4N). Plevnan matalan merkkinä on Kivalon vuoret ja Ykskiven pooki linjalle.

Plevnasta otetaaan suunnaksi Nti=1/2=ti ajetaan noin 8 jolloin yks Ajoksen maan pitää tulla näkyiin ja suunnnataan Ajoksen Wti nokkaa vasten"

Noin. 

Ison kaatisvihkon toisessa päässä on aluksi kolmen sivun lyijykynäkirjoitus:

"Yö kulku loistoista. Ollessa Peltinmatalan takana ja pitämällä N. kurssina tullaan keskiväylän suuhun, jolloin Keskiniemi joka siihen asti on näyttäny viheriää muuttuu valkeaksi vilkuksi, käännetään oikealle (styrpord) ja ja pitetään suoraan tulta kohden kunnes Marjaniemen majakka näyttää viheriää vilkkua joka on merkkinä että ollaan pallosen pään kohdalla Silloin käännetään vasemmalle (babord) ja pidetään kurssi ONO (ja jolla aikaa Keskiniemi näyttää valkoista) siksi kunnes Marjaniemen majakka ja Riutan tuli on saatu linjan käännetään vasemmalle /babord ja pidetään nämät tulet suoraan perän takana kunnes Hoikka joka on viheriä, muuttuu valkoiseksi vilkuksi, silloin käännetään suoraan tätä kohti OSO kunnes santosen kaksi loistoa on linjan jollooin käännetään suoraan niitä vasten ja mennään niin kauan kunnes Saapaskarin vilahdusloisto ja Oulun kirkon valkea vilkku tulevat linjan jolloin käännytään suoraan niitä vasten ja kuletaan siksi kunnes hoikka joka näyttää punasta eli Santosen ylempi loisto joka näyttää viheriää, muuttuvat valkoisiksi. Käännetään oikealle pitäen santosen ylempää loistoa pari kompassiviivaa oikealla keulassa, kunnes Oulun kirkko ja laitakarin vilkku ovat linjan jolloin käännetään suoraan niitä vasten, kunnes hoikka joka on punanen, näyttää valoista silloin käännetään oikealle pitäen hoikkaa pari kompassi viivaa vasemmalla perästä eli valkeana kunnes Laitakari pimenee ja Saapaskari joka on näyttää punasta muuttuu valkoiseksi, ja käännetään vasemmalle pitäen Saaapaskari pari kompassiviivaa vasemmalle keulasta Kun Laitakari joka näyttää punasta muuttuu valkoiseksi käännetään Oulun kirkkoa kohti pitäen Laitakari valkoisena villkkuna. Jos laitakari näyttää punaista ollaan Sti ja jos viheriää ollaan Nti puolella kulkuväylää."

Kuva 2. Väylälle Marjaniemestä Ouluun tuli yönavigointia helpottaneet loistot v. 1908

Mitä ilmeisimmin vihkoa on alettu pitää aikaisintaan vuonna 1908, jolloin Marjaniemen ja Oulun välisen väylän kulku yöllä helpottui loistojen avulla. Lisäksi näyttää siltä, että vihkon mustekynällä kirjoitetut kuvaukset on kopioitu aikaisemmasta lähteestä. Piekkolankari-reimarin sijoitusmerkkeistä lukee, että "... Kaspalan puodi pökösä (poissa nyt jo) ja 3mas mänty Hyypän pookin S puolelta linjan" (kuva 3). Merkintöjä on myös täydennetty, eri käsialaa, eri kynällä.

Kuva 3. Merkintä "poissa nyt jo" osoittaa tekstin olevan kopioitu varhemmasta lähteestä

***

Missä vain on merenkulkua ollut, on purjehduskelpoisia väyliä merkitty ja turvallisille reiteille opastettu. Majakat, loistot, puiset tunnusmajakat eli pookit, kaasat, taulut, sauvamerkit, karimerkit, kummelit, isot puut, kirkontornit, poijut, reimarit, viitat... lisää vaikkapa täällä ja täällä sekä uudessa hienossa Suomen majakkaseuran Perämeri-kirjassa. Väylien reunoja ja niiden lähellä olevia matalikkoja on merkitty viitoilla eli reimareilla, joiden värit ja lisäkkeiden muodot kertovat turvallisen ohitussuunnan. 

Hailuodon vanhoista merimerkeistä kannattaa lukaista alkuun luotsi Mauri Taustan kirjoitus Hailuodon Luonto -lehdessä 3/1992. Siinä kerrotaan Hailuodon vesillä olleen viittoja jo 1600-luvun lopulla ja että viittoja lisättiin suuresti 1800-luvun puolivälin jälkeen, kun luotsilaitos aloitti merenmittauksen. Tuolloin ja vielä pitkälle 1900-luvulle reimarien hankinta, asettaminen keväällä ja huolto oli lähinnä luotsien työtä.

Reimareista pidettiin tarkkaa kirjaa, kuten alempana olevat kuvat Hailuodon Marjaniemen luotsiaseman arkistosta 1800-1940 osoittavat. Kuvassa 4 "Lujettelo Marjaniemen luotsipaikkaan kuuluvista reimareista, näyttää reimariluvun ja nimen, reimarin muodon, paikan syvyyden ja hinnan." Esimerkiksi nro 3 "Lintin Klupu, Itä reimari. Stanko alapuoli walkia, yläpuoli punanen, Punanen flaku walkia ruutu" (flaku = lippu), Tässä lujettelossa on 31 reimaria Hailuodon vesillä.

Kuva 4. Reimariluetteloa Marjaniemen luotsiaseman arkistosta, 1800-luku

Miten saatiin/saadaan reimarit oikeille paikoilleen talven jälkeen ilman gepsejä ja muita nykyvehkeitä? 

Kaikkihan tietää, kuinka palata vanhalle apajalle järvenselällä, suuntimalla kahden linjan risteykseen (kuva 5). Ensin vaikka soudetaan toisten sijoitusmerkkien linjaa (puu-kivi -linja), kunnes toiset sijoitusmerkit (saunan nurkka ja keppi) näkyvät linjassa. Siihen sitten verkko/nuotta/katiska/ongenkoukku. 

Kuva 5. Suuntimista sijoitusmerkkien avulla

Näin, sijoitusmerkkien perusteella, pantiin (ja voidaan yhä panna) reimarit oikeille paikoilleen. Reimarinsijoitusmerkit olivat varhemmiten lähinnä luonnonmerkkejä, kuten kiviä, isoja puita ja maastonmuotoja, myöhemmin varta vasten tehtyjä kaasoja, kivikummeleita, tauluja ja sen sellaisia. 

Kuva 6. Kaksi kaasa(A,C)-taulu(B,D) -linjaa kohtaavat matalikolla, mihin on
näköjään jo pantu reimari

Niin luotsiaseman virallisissa papereissa kuin luotsien omissa vihkoissakin on tarket selostukset sijoitusmerkeistä. Alla Lindin klupu -matalikon sijoitusmerkit vanhimmasta uudempiin:

Kuva 7. Lintin klupu, sijoitusmerkit 1800-luvulta Marjaniemen luotsiaseman arkistosta

"Reimari seisoo 1 5/6 englantin penikulmaa NVtiW...Marjaniemen pookista matala on puolen virstan pituinen ja saman levyinen 18 jalkaa vettä, hietapohja ja paikoin pieniä kivejä" "Pitkä merkki wanhan Luotsituvan sivuakkunan luukun ja porstuvan ovenväli näkyy uudemman Luotsituvan edesä nurkan takaa Reimari pannaan linjalle Luotilla"

Ensimmäinen sijoituslinja = pitkä merkki. Tässä tapauksessa toista sijoituslinjaa ei ollut, vaan luotaamalla (mittaamalla syvyys) katsottiin missä matala alkaa.

Kuva 8. Lintin Klupu, sijoitusmerkit mustasta, isosta kaatisvihkosta 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä

"M. on Kengänperän kaasan linjalle tulee 3mas pienenpi taulu keskiniemestä päin...Flakutangon kans tulee linjan pienenpi taulu kaivon likeltä. Peilinki Keskiniemi ONO"

M. tarkoittanee merkkiä. Albin Stjerncreutzin Suomalainen Merisankirja kertoo, että peilinki, katso peila ja peila. kuin kompassilla tutkitaan näkywän esineen suunta aluksen paikalta. ONO = itäkoillinen.

Tauluista alempana lisää. Isossa kaatisvihossa on kerrottu noin 50 reimarin sijoitusmerkit.

Seuraava kuva (9) on jätepussissa olleesta pienestä kaatisvihkosta 1940-luvulta:

Kuva 9. Lindin klupu, luotsin vihkosta 1940-luvulta

Pieni kaatisvihko listaa nelisenkymmentä viittamerkkiä Hailuodosta. "M.K.H.n makasiinin katon Eteläpäässä valkea kolmion muotoinen taulu ja X koiranpäätaulu linjaan.

Tarilan taulu ja kolmio taulu musta huippu ylöspäin Eteläisin"

MKH = Merenkulkuhallitus. "Eteläisin" meinaa että samoilla tienoilla on toinenkin viitta, nimittäin Lindin viitta, "pohjoisin".

Kuva 10. Lindinklupu, viittaselostus Merenkulkuhalituksen hyväksymmältä lomakkeelta, n. 1940

Kuten näkyy, sijoitusmerkit ovat kaikissa erit. Reimarin paikkaa on voitu vaihtaa paremmaksi, merkit ovat "henkilökohtaisia" ... muitakin syitä lienee.

Taulut ja kaasat linjaan

Kaasat siis olivat korkeita, riukurakenteisia tai järeämpiäkin pystejä. Hailuodon länsi- ja luoteisrannalla oli useita kaasoja, mm. Marjaniemen koillispuolella Kengänperässä ja Mäntyniemessä sekä sen eteläpuolella Hannuksessa. Seuraavassa kuvassa (11) on piirros isosta kaatisvihosta. Oikeanpuoleiselle sivulla on lähellä rantaviivaa Kengänperän kaasa ja sen maan puolella eri reimarien tauluja. Kunkin taulun ja kaasan linja johtaa merelle (vasemmalle) kohti nimettyä reimarin paikkaa. Yllä mainitun Lintin klupun taulu "3mas pienempi taulu Keskiniemestä päin" löytyy kummaltakin sivulta. Taulut olivat tunnusomaisen muotoisia, jotkin nelikanttisia, toiset kolmioita, jotkut oli kiinnitetty puihin... ne piti pystyä tunnnistamaan kaukaa mereltä.

Kuva 11. Reimarien sijoitusmerkkejä Hailuodosta sadan vuoden takaa

Kuva 12. Kengänperän kaasa Hailuodon länsirannalla

 

Seuraavassa kuvassa (13) on sijoitustaulujen kuvia kaatispussissa olleesta pikkuvihkosesta 1940-luvulta

Kuva 13. Tauluja 1940-luvulta Hailuodon rannoilta

Vanhat kaasat ja taulut ovat tarpeettomina hävinneet näiltä vesiltä.

Ynnäilin käsillä olevasta aineistosta millaisia sijoitusmerkkejä käytettiin. Laskin maininnat eri tyyppisistä merkeistä, varta vasten tehdyt kaasat, taulut kummelit ym. / rakennukset sekä maastonmuodot ja muut luonnonmerkit. Arkisto (1800-luku) 42/36, iso kaatisvihko 102/74 ja pieni kaatisvihko (1940-luku) 116/7. Huomattava muutos, luonnonmerkit jääneet pois käytöstä, on siirrytty varta vasten tehtyihin. Miten jäiden irroittamat reimarit nykyään sijoitetaan, en kerro...

Panen tähän loppuun lisää kuvia arkistosta ja isosta kaatisvihosta.

Ulkolaidan (kuva 14) reimarimerkeistä huomaa ajan kulumisen ja maankohoamisen. Hailuodon kunnan itäisin osa on kymmenkilometrinen Santosen niemi. Sen tyvellä, pohjoispuolella oli (on) Santosen kivi. Selostuksessa mainittu Härkäsäikän nokka, pitkän merkin kauimmainen piste, taas on etäällä Santosesta etelään-lounaaseen, Hanhisen kaakkoisnurkassa. Katsopa kuvaa 15: Santosen ja Hailuodon "pääsaaren" välissä oli salmi vielä 1850-luvulla. Pitkää merkkiä sihdattiin tuolloin  salmen poikki. 

Kuva 14 Ulkolaidan sijoitusmerkit

Kuva 15. Ulkolaita kuvan yläreunan tienoilla, pitkä merkki sieltä Santosen kiven
kautta Härkäsäikän nokkaan. Kartta n. 1850. Lähde: Kalmbergin kartasto R VIIIa:
List 6, https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/6834, 
http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-2007879

Sama merkki on Ulkolaidan reimarille myös isossa kaatisvihkossa, jota on alettu kirjoittaa 1908. Hiljan merestä kohonnut Santosen ja pääsaaren kannas (kuva 16) oli vielä hyvin alavaa, mutta pystyttiinkö sen poikki tosiaan sihtaamaan enää tuolloin, uusi maa kun alkaa metsittyä pian merestä noustuaan. Olisiko niin, että sama Ulkolaidan merkki on isossa kaatisvihossa, koska se on kopioitu, perua jostain aikaisemmasta lähteestä. Joku paremmalla paikallishistorian tuntemuksella pystyy ehkä tähän vastaamaan. Joka tapauksessa tämä merkki jäi pian käytöstä. Nykyään salmen paikalla on metsää, rantaniittyä ja -laidunta, peltoa ja pikitie, vaikka alue on yhä alavaa. MUOKS 11.11.: Katso Veikko Tönkyrän kommentti jutun lopusta!

Kuva 15. Sama seutu kuin kuvassa 14, mutta n. 50 vuotta myöhemmin eli
vuosisadan vaihteessa (lähde: Iivari Leiviskä 1905).
Santonen on kasvanut kiinni pääsaareen.
Vihreä on matalakasvuista niittyä ja laidunta.

Huomattavia puita oli purjehdusmerkkeinä 1900-luvulle saakka. Tunnetuimpia oli Hailuodon Mäntyniemessä sijainnut Kokkomänty eli Hopeamänty. Se oli saanut nimensä siitä, että Oulun Kauppaseura lahjoitti v. 1824 Hailuodon seurakunnalle hopeisen öylättirasian siitä hyvästä, ettei seurakunta kaada maallaan kasvanutta mäntyä.Mäntyyn oli kiinnitetty taulu. Kokkomänty kaatui vuonna 1879, mutta sen paikalle rakennettiin kaasa pari vuotta myöhemmin. ja vielä uusi 1909. Se kumminkin kävi tarpeettomaksi merenkulun kannalta ja jäi  kasvavan metsän peittoon; Oulun Kauppaseuran Säätiö suunnitteli uuden kaasan rakentamista vanhan sijoille 1980-luvulla  (Kaleva 6.12.1983), kuva 16.

Kuva 16. Kokko- eli Hopeamännyn kaasa vuonna 1983. Sanomalehti Kaleva 6.12.1983.

 

MUOKS 16.11. Teoksessa Suomen rannikon loistot, majakat ja purjehdusmerkit  Merenkulkuhallituksen luotsi- ja majakkaosasto 1920, s. 544 ja 545) on kuva  Mäntyniemessä sijaitsevasta kaasasta Hailuodon LP (luoteis-) rannalla. Kuvaus: "Tuettu tanko, jonka huipussa neliön muotoinen musta taulu. 1909. Yhdessä Keskiniemen tunnusmajakan kanssa osoittavat Uusimatalan pohjoisimman, eteläviitan paikan." Korkeus 12,5m. Kokkomännyn kaasahan siinä!'

Hailuodon Mäntyniemen/Kokkomännyn kaasa

Kuvassa 17 Keskiniemen pooki ja Hopija männyn kaasa yhten linjaa ja suunta Hidenniemen pookiin. Kuvassa 18 Kokkomänty ja Keskiniemen pooki linjan ja Hiidenniemen pooki ja Pökön metsän kolo linjan, mistä  myös piirros muistin tueksi.

Kuva 17. Hopijamännyn kaasa

Kuva 18. Kokkomänty ja Keskiniemen pooki linjaan

Juha Ylimaunu kirjoittaa Kemin museo- ja kotiseutuyhdistyksen 33. vuosikirjassa Jatulissa s.6: "Avomeren kutumatala voitiin määrittää kahden suoran perusteella, joihin kumpaankin tarvittiin kaksi linjassa olevaa sijaintipistettä. Nämä määritettiin seilaamalla perämerkkien suunnassa, kunnes ristisuunnan piätyksen kaksi merkkiä tulivat kohdalle". Näiden suorien nimityksissä on ehkä alueellisia ja henkilökohtaisia eroja. Hailuodon 1800-luvun sijoitusmerkeistä (Marjaniemen arkisto) 29:ssä oli ensimmäinen "pitkä merkki", se toinen oli nimeltään "toinen" 7 kertaa ja nimeämätön 5 kertaa; lopuissa ei joko ollut toista merkkiä, oli toinen merkki ilman nimeä tai toinen oli korvattu luotaamalla tai kompassisuunnalla johonkin merimerkkiin.Yhdessä tapauksessa (Porttireimari, kuva 19) ensimäinen merkki oli nimettä ja toinen oli "pittätysmerkki". Ison kaatisvihkon  reimarinsijoitusmerkkejä ei ollut nimetty miksikään, lueteltu vain.

MUOKS 11.11. Lukija Lumijoelta, Hailuodon eteläpuolelta, kertoi, että ensimmäisellä merkillä ei erityistä nimitystä ole. Sitä pitkin kun liikutaan, linja on auki, ja kun pysäytysmerkki näkyy, linja on kiinni ja ollaan perillä.

MUOKS 16.11.  Albin Stjerncreutzin (everstiluutnantti ja ritari) Suomalainen Merisanakirja, SKS::n toimituksia, 28 Osa, 1863; 2. p. 1982, sivu 223: "perä-merkki ja pysähys-merkki risti-merkit" ja pitkä selitys niistä. "Niin mainitaan kaksi maalla olevaa samalla suunnalle merelle päin antawaa, toisistaan etäällä olewaa esinettä, joitten johdolla aawassa meressä makaawat, weden-alaiset matalat tahi muut weden päälle näkymättömät aineet löytywät." "Samallaset risti-merkit tehdään myös jokaiselle mereen pantawalle reimarille, niin että merkkein osoituksella saadaan tietää se paikka, johonka reimari wuosittain on asetettawa, ja että luotsi samain merkkein johdatuksella  myös reimareittakin osaa wäistää weden-alaiset matalat."

Perä-. ja pysähysmerkki -selitys Suomalaisesta Merisakairjasta  vuodelta 1863.

Kuva 19. Ainoa nimetty pittätysmerkki on tämä.

Kuva 19. Pallosen takustan sijoitusmerkit, suuntia pookeihin ja kuvia reimarin sijoilta.

Kuva 18, Pallosen takusta

Maakrapu lopettaa merijuttunsa tähän. Hyypän pooki (Iivari Leiviskän kuva, noin v. 1900).

Kirjallisuutta:

Outi Korhonen, Kari Blomster, Raimo Lehtimäki, Teemu Vehkaoja, Pekka Väisänen ja Juha Ylimaunu: Perämeri, 500 vuotta meritietä pohjoiseen. Suomen Majakkaseura - Finlands Fyrsällskap ry 2022

Mauri Tausta: Purjehdusmerkit Hailuodossa menneisyydestä nykyisyyteen. Hailuodon Luonto 3/1992

Kirsi Jylkkä-Karppinen, Anne Koskamo, Krista Kuusela, Teija Ylimartimo: Marjaniemen luotsi- ja majakka-asema. Rakennushistoriallinen selvitys  Kulttuurintutkijain osuuskunta Aura 2008.

Iivari Leiviskä 1905: Uber die Kustenbildungen des Bottnischen Meerbusens zwischen Tornio und Kokkola.  Fennia 23.

Juha Ylimaunu 2015: Pohjoisen Perämeren saarten nimet ja nimeämisperusteet - Etymological and

practical approach to the origin of island names in the northern Gulf of Bothnia.  Kemin museo- ja kotiseutuyhdistyksen vuosikirja Jatuli 33.

Päivi Virnes hoksautti Leiviskän jutusta ja lähetti kartaan ja kuvia siitä. Kiitos.

*****

Piippolan vanhan pappilan kengitystä

Piippolan vanha pappila Viitainahon kotiseutumuseossa

Loppukesän työhommana olin kengittämässä Piippolan Viitainahon kotiseutumuseossa kohta 250 vuotta seissyttä vanhaa pappilaa, restaurointi(yli)mestari Sakari Hankosen apumiehenä.

Piippolan vanha pappilan paikka on nykyään kotiseutumuseona (avattiin v. 1977). Pihapiirissä on tusinan verran rakennuksia. Alkuperäisiä Viitainahon rakennuksia ovat siis itse pappilan päärakennus (1777), vilja-aitta ja maakellari, lähialueilta tuotuja ovat luhti (1819), aitta (1700-l.), kunnan viljamakasiini (1870), lesken elatusmökki (1800-l., ollut myös panimona ja virvoitusjuomatehtaana), kalustovaja, savusauna, huussi ja tuulimylly. Päärakennus ei ole ainoa korjausvelkainen pytinki; on romahtavaa tiilikattoa, lahoavia alahirsiä ja muuta. (Ks. Pohjanmaan rakennettu kultturiympäristö, s. 219.)

Viitainahon rakennuksia

Kyltti päärakennuksen seinässä kertoo, että "Tämän Piippolan ensimmäisen pappilan on suunnittellut pastori Gerhard Snellman". En oikein usko; pappilan karoliininen pohjakaava  oli 1700-luvulta alkaen yleinen kartanoiden ja pappien ja upseerien virkatalojen pohjakaava. Ja sikäli kun papin taloa pidetään pappilana, G. Snellman asui ennen Viitainahoon tuloa pienessä mökissä kylällä. Tämän mökin omistaja  hävitti takavuosina. Muuan rakennusten kulttuuriarvoista ymmärtävä henkilö olisi omalla kustannuksellaan purkanut ja siirtänyt  ja vieläpä restauroinut/konservoinutkin sen, mutta ei kelvannut, hävitettämän se piti, koska siinä "oli tupajumeja" jotka "ovat vaarallisia"...  Mainittakoon, että hyvää tarkoittava vanhankunnostusintokin voi olla haitaksi - onko missään jäljellä pappilan päärakennuksen seinistä revittyjen lukuisien tapettikerrosten kappaleita edes näytteeksi?

Aivan ohimennen mainittakoon, että Rouvan isoisän isoisän isoisän tyttärentyttären puolison isoisä oli juuri tuo kyltissä mainittu pastori, Piippolan saarnaaja Gerhard Snellman, joka rakennutti mainitun hirsipappilan. Ja Gerhard Snellmanin tyttären Annan tytär nai Elias Lönnrotin, ni! Ja Gerhardin pojanpoika oli senaattori J.V. Snellman ja vielä yhden pojan poika oli oululainen laivanvarustaja J.W. Snellman. Joka rakennutti Villa Hannalan Oulun Hietasaareen. Hannalaa isännöi nykyisin ylempänä mainitun Rouvan siskon mies lapsineen. J.W. Snellmanin poika taas oli H.W. Snellman, oululainen fregatti Toivon kapteeni ja rautakauppias.

Näin paljon tekstiä eikä olla vielä asiassa. Mutta nyt.

Tämä on toiseksi vanhin rakennus, jossa olen ryöminyt. Ennätys on Hailuodon pappilan kuonoaitta (1712), kolmossijaa pitää Jaalalainen pirtti (1778).

Pappilaa on kengitetty moneen otteeseen, tänäkin vuonna ennen meitä. 

Keittiö on aikanaan ollut pitkään (aina?) hirsipinnalla seinien mustuudesta päätellen. Keittiön yhteen seinään sovitimme läpilahoon kohtaan kaksi isompaa hirsipaikkaa (kuvassa  paikoillaan) ja yhden pienemmän sekä toisella seinällä olevan ikkuna-aukon alalaitaan kaksi. Kuvan uudet hirret on liitetty viereisiin pystylapaliitoksella, alempi myös kaltevalla lapaliitoksella. Pystylapaliitoksessa uuden ja vanhan hirren päät on kavennettu ja kavennetut osat menevät lomittain. Hirsien väli on tilkitty pellavaeristenauhalla, ja hirret myös tapitettu viereisiin hirsiin. Alimmassa hirressä levissa koloissa ovat levänneet alimmat lattianiskat. Ylemmän korvaushirren oikean laidan päällä sojottaa kierretanko. Siinä kohti on ulkoseinällä pystytukipuu eli följari; laitoimme sisäpuolellekin sellaisen. 

Uuden sovittaminen vanhaan on hidasta; uuden lattiarungon teko joutuisaa. Kuvassa alimmat niskat ja osa umpilaudoitusta paikoillaan. Lautojen päälle tulee tuulensuojalevy, niskojen päälle toiset poikittain, niiden pälle vielä kakkoskutoset latalleen, välit täyteen puhallusselluvillaa ja päällimmäiseksi ilmansulkupaperi ja vanhat lattialankut.

Sitten toisen päätykamarin kimppuun. Läpilahoa hirttä aivan riittämiin, toisella seinällä kaksi alinta, toisella kaksi alimman ehjähkön päällä eli keskellä seinää. Nurkan tuntumassa on seinän väliaikaisena tukena ja nostotukipisteenä följaripari, joka poistetaan lopuksi. Kuvassa oikealla on pysyväksi tarkoitettu följari.

Sovitimme alimmat korvaushirret paikalleen ja toisiinsa. Pystylapaliitos ja hammaslapaliitos käytössä. 

Hammaslapaliitos tulossa

Nostimme yllä mainitut korvaushirret seinien alta pihalle pantuamme ensin niiden kylkiin rimat vaakasuoraan, jotta hirsien asento suhteessa toisiinsa ja seinään ei muutu. Tämän jälkeen sovitimme seuraavat korvaushirret niiden selkään. Katsojaa kohti osoittavan hirren päässä näet pystylapaliitoksen vaatiman kavennuksen. Sitä vastaava ohennus on seinähirressä.

Korvaushirret pihalla jatkojalostusta odottamassa

Kun korvaushirret oli katkaistu oikeaan mittaan ja pystylapaliitoksen vaatimat kavennukset seinään ja korvaushirsiin veistetty, panimme pihamaalla veistetyn paikan seinään. Tämä vaati koko seinän nostamista tunkilla, uusien ja vanhojen hirsien muokkausta ja muuta sovittelua. Vaan siinäpähän ovat!

Työmaaasta selvittiin tapaturmitta, pappila kohentui ja opin kengitysniksejä. Onnistunut työrupeama.

Kiitokset Sakarille ja kortteerin tarjoajille, Leenalla ja Timolle! 

*****

 

Kesäkuista kohentelua

Kesäkuun alkupuoli meni Oulun Kuusiluodossa vanhaa  kunnostellen: uusia otsalautoja, uudet sadevesikourut ja -syöksyt, kellarinportaiden luukut, piharakennuksen paikkailua. Ja tuhdit tellingit, joilla ei tartte askeliaan varoa. 

Aitta kuntoon kesäksi

Touko-kesäkuun vaihteessa olin kolmatta viikkoa kunnostamassa vanhaa aittaa Paavolassa Luohuanjokivarressa. Aitta: n.  4,8 x 4,4 m, noin 4-5 tuuman kirveellä pelkatut hirret, hirsiä ei tapitettu, loiva lohenpyrstösalvain, siirretty nykyiselle paikalleen...

 

Huhtikuussa 

... perustuksena betonilaatta, laatan alla savimaa, laatta kallistunut ja reunamilta halkeillut, laatan päällä lappeellaan olevien kakkosnelosten tms. päällä oleva lautalattia, laudat taipuneet laatan vajotessa...

... kolmen seinän alin hirsi osittain/täysin laho ja kuoriaisten ja hevosmuurahaisten syömä...

... pahiten hajonnut oli oviseinä, jonka alin hirsi oli paitsi täyslaho, kolmiosainen; joka seinältä oli uudelleen pystytyksen yhteydessä jätetty ainakin yksi alin hirsi pois...

Toimet:

Lattian purku. Laudat olivat hyväkuntoiset, vaikkakin kuperat. Isäntä posti naulat ja pinosi laudat oikenemaan; lopuksi ne päätyivät takaisin lattiaan.

Panin kolmelle seinälle väliaikaiset följarit parrunpätkistä ja kakkosnelosista. Nostin aittaa hitusen kerrallaan pullotunkeilla, jotta saisin korvattavan/korjattavan hirren pois seinän alta. Alla on kuva yhden hirren korjauksesta. Hirren ulkopinnan alaosa oli laho; poistin lahon ja panin lankusta paikan, vähän kuin hampaanpaikkausperiaaatteella. Kiinnitin paikkopalan proosallisesti täkkipulteilla.

Vastakkaisen seinän alin hirsi oli muinoin korjattu joten kuten samalla periaatteella kuin yllämainittu, mutta se oli vaihdettava uuteen. Kuvassa näkyy lahoa uuden hirren päällä; siihen kilkuttelin paikkopalan saman seinän entisen alahirren yli jääneestä palasesta.

Asensin tippalistan ohjaamaan vedet katolta sadevesikouruun. Pääsyy oviseinän alahirren lahoamiseen oli veden ehkä vuosikymmeniä jatkunut veden valuminen räystään ja kourun välistä oviseinän eteen.

Oviseinän alahirren vaihtoon pyysin kaveriksi ylimestari Sakari Hankosen, jonka kanssa ollaan tehty yhdessä ennenkin (saunamökki  tuulimyllyaitta, paanuaihiot, hirsihuvila). Kuvassa alla on oviseinän alahirsi piiluttavana pukkien päällä sopivalla korkeudella. 

Oviseinälle panimme pysyvät följarit tukemaan tapittamatonta oviseinää. Ulkoseinällä följari on 100x100 mm parrua, sisäseinällä kakkosvitosta. Följarit kiinnitimme seinän läpi toisiinsa kierretangolla.

Tässä välissä kävin tyttären kanssa tohtoripromootiossa.

Isi ja Nelli

Tilaaja halusi aittaan valoa lisää. Sahasin seinään reiän nätille neliruutuiselle pokalle ja asensin vuorilaudat ym.  Ikkunan kahden puolen pantiin lyhyet följarit. 

Sisäpuolen vuorilaudoiksi panin samanlaista harmaata lautaa kuin mitä toisessa ikkunassa on:

Lattian runko vaaterissa kallellaan olevan laatan päällä. Elää sitten mitä elää, laatan mukana. Niskojen korotuspalikat kattohuopakaistaleen päällä, alapäät tervattuna. Seiniä kiertää hiiriverkko, joka kiilattu tiiviisti paikoilleen kivillä.

Alkuperäiset lattialaudat:

Lopuksi ovenpielet selluvillalla, pellavanauhalla ja ilmansulkupaperilla sääskenpitäviksi sekä tuommoinen porrastaso oven eteen.

Näin kodikasta tuli!

Aitta entistä ryhdikkäämpänä:

Mukava työmaan sijainti, rehevä ja luonnontilaisehko jokivarsi, lintuja kosolti, sääskiä muutama vasta viimeisenä päivänä. 

Kiitos paikan isännälle, joka autteli monessa vaiheessa ja jonka mökissä sain majailla, Piipposen Petrille opastuksesta ja Sakari Hankoselle kengitysavusta.

*****