Piipun ja tulisijan purku

Torpan 1940-luvulla muurattu tiilinen tulisija oli nuohoojan mukaan ja oikeastikin halki ja lämmityskelvoton. Sen omistajan toivomuksesta purin sen. Tulisijan päällä oli harmillisesti tiilinen piippu joten se piti poistettaman ensin. Piipun vesikatonpäällinen osa oli uusittu taannoin. Sen tiilet irtosivat kuitenkin joutuin kivitaltalla ja moskalla.

Pudottelin tiilet katolle virittämääni pressua pitkin alas.

Peitin piipunreiän ponttilaudoilla ja kattohuovan paloilla.

Laavu haapahirsistä

Satunnainen ohikulkija pistäytyi hirsihuussityömaalla ja kysyi, että tekisinkö pressun alta pilkottavista haapapelkoista hänelle laavun. Tekisin. Aikataulusta ja hinnasta sovittiin, kuten myös siitä, että hirsien lievät kosteusvauriot ja niistä seurannut biodiversiteettilisä eivät haittaa. Hirret ovat olleet pinossa keväästä 2005 saakka. Niiden historia on sellainen, että lyseolainen Johanna Karhu tutki Suomen Akatemian Viksu-kilpailutyössään (2004) mutujen ympäristönvalintaa ja voitti kisan, minutkin (ohjasin työtä) palkittiin, ja ostin palkintorahoilla tyrnäväläisiä haapatukkeja. Niistä on jo jalostunut liiteri (2009). Alla on muutama kuva. Nyt se on pressun alla, jatkan varmaan kesällä.

Hirret ovat viisi-kuusituumaisia. Nurkkasalvain on ns. jyrkkänurkka, varaus umpivaraus. Sisämitat syvyys kaksi, leveys kolme metriä. Takaseinän lattianpäälliseksi korkeudeksi tulee reilut 60 senttiä, etuseinän istuma-aukokorkeudeksi noin 110 senttiä. Tapitan hirret rakennusvaiheessa; tapit ja kiristetyt kuormaliinat tukevat salvosta kun se nousee. Hirsien päät veistän nelikanttisiksi. Päällekkäisten hirrenpäiden väliin jää näin parin-muutaman sentin rako.

Hirsinen laavu alullaan

Hirsinen laavu. Jyrkkänurkka työstettävänä.

Siitäpä se nousee. Toisen hirsikerran hirsi tuettu hollihaalla ja pelkkapitimellä varauksen piirtoa varten. Hirsinen laavu.

Etuseinää. Kuormaliinat tukevat hirsilaavun salvosta rakennusvaiheessa.

Hirsilaavun takaseinän ylin hirsi on paikoillaan. Pitkien ylitysten varaan tulevat aikanaan sivuräystäiden niskat.

Tähän asti tehty, jatkuu myöhemmin.

Hirsihuussi lähti loppusijoituspaikalleen. Käyn vielä kesällä pystyttämässä sen.

Viimeisiä viedään.

Vieraskynä: Rätei vai rätejä ja lumpui – Tuntemattoman sotilaan kolme murreasua

Päällikkö Pertti Tikkanen arvioi Tuntemattoman sotilaan eri painosten murreasuja.

Niin kuin hyvin tiedetään, kaikille tuttu Väinö Linnan romaani Tuntematon sotilas ei ollut kerrasta valmis. Linna vei romaaninsa kustantajalle (Werner Söderström Osakeyhtiö) syksyllä 1954, ja ensimmäinen painos tuli ulos joulun alla. Tällä välillä kustannustoimittaja teki tavalliseen tapaan työtään. Poikkeuksellista oli, että tässä vaiheessa kustantaja värväsi tohtori Veikko Ruoppilan tarkistamaan ja muokkaamaan kirjan henkilöiden puhumaa murretta. Ihan tavallista ei ollut sekään, että normaalin kustannustoimittajan korjausten ja poistojen lisäksi alkuperäisestä käsikirjoituksesta poistettiin melkoinen määrä sellaista tekstiä, jonka voidaan katsoa tulleen sensuroiduksi. Osa poistoista oli täysin normaalin kustannustoimituksen piiriin kuuluvaa, alkuperäisessä tekstissä olevan osoittelevan tai paasaavan aineksen poistamista, minkä seurauksena kirjan taso koheni. Sensuroiduksi katsottavat poistot olivat siihen aikaan ajateltuna rivouksia, sodanjohdon arvostelua tai rivimiesten mielialojen kuvausta. Koheniko kirjan esteettinen taso näiden poistojen ansiota on jo vähintään kyseenalaista.

Kirjaa myytiin hyvää vauhtia, ja jo kesään mennessä otettiin 14 painosta. Ensimmäinen elokuvasovitus kuvattiin sekin vauhdilla, ja ensi-iltaan Edwin Laineen ohjaus ehti jouluksi 1955.

Ensimmäiseen Ruoppilan murrekorjaukseen haettiin lisätarkkuutta kolmen professorin (Hakulinen, Kojo, Väänänen) voimin, ja nämä korjaukset olivat voimassa 10. painoksesta lähtien. Tämä viimeisin, kolmen koplan korjaama versio onkin selvästi yleisin ja useimpien kirjan lukeneiden tuntema. Esimerkiksi kansanpainokset, jossa on elokuvan kuvitusta keskellä, ovat tämän viimeisimmän murreasun mukaisia. Itse asiassa varhaisimpien painosten löytäminen tätä tarkastelua varten ei ollut kovin helppoa. Pohjois-Pohjanmaan kirjastolaitoksen - Kuusamon kirjaston varaston tarkkaan ottaen - vanhin painos oli tällainen elokuvan jälkeinen kansanpainos vuodelta 1956 eli painos oli selvästi yli 10:nnen. Mutta kiitokset Oulun kaupunginkirjaston henkilökunnalle hyvästä yrityksestä! Antikvariaatti Ajaton Aika löysi vihdoin takahuoneestaan 1. ja 7. painoksen kappaleet, joista tietenkin hankin itselleni ensipainoksen, vaikka kirja näyttikin sodat läpikäyneeltä. Kiitokset heillekin.

Sotaromaani, romaanin lyhentämätön versio Linnan tarkoittamassa alkuperäisessä murreasussaan, ilmestyi vuonna 2000. Johdannossa Yrjö Varpio on ansiokkaasti selostanut kolmen eri version syntyhistorian ja erot, eikä tuohon ole minulla juurikaan lisättävää. Selväksi tulee myös se, ettei Linna ollut erityisen ihastunut murrekikkailuun. Linna ei alun perinkään tavoitellut puhdasta murretta, vaan kirjoitti murteen ja kirjakielen välimuotoa. Murrekorjauksiin Linnalla ei juuri ollut sanan sijaa, mutta 10. painokseen hän oli mukana palauttamassa ja muokkaamassa joitain  painoksista 1–9 poistettuja kohtia. Erityisesti Lahtisen monologi talvikuvauksessa amputoitiin pahasti ensipainoksiin, mutta jossain määrin se palautettiin Linnan myötävaikutuksella 10:nteen ja myöhempiin painoksiin.

Lisätietoja kolmesta versiosta voit katsoa Ylen uutisesta tai Wikipediasta . Mielenkiintoinen poistettujen tekstien tarkastelu vallan diskurssin – johan nyt vallan! – näkökulmasta on luettavissa täältä.

Olen koonnut kirjoituksen loppuun satunnaisehkon kokoelman sitaatteja kolmesta versiosta rinnakkain isoimpien erojen havainnollistamiseksi. Lista ei ole kattava; kaikkia muutaman kirjaimen eroja en ole viitsinyt kirjata. Vasemmalla on alkuperäisin eli Sotaromaanin (SR) teksti, keskimmäisessä sarakkeessa painosten 1–9 mukainen teksti (1.–9.) ja oikealla teksti 10. painoksesta ja siitä eteenpäin (10.–). Siteeraukset olen koonnut henkilöittäin siinä järjestyksessä kuin ne romaanissa vastaan tulevat.