maanantai 3. elokuuta 2020

Rapatun kaupunkitalon kengitystä ja muuta korjausta

Viimeisin työmaani oli Helesingissä: 1930-luvulla rakennettu rankorakenteinen, rapattu kaksikerroksinen talo, jonka alaosastossa lieviä ongelmia... 


Maan pintaa on nostettu kahdella sivulla useita kymmeniä senttejä, joten seinän alaosan rappaus ja sen sisällä olevat seinärakenteet ovat olleet pitkään maan alla. Tästä on edellinen remontoija arvellut koituvan kosteusvaurioita, minkä vuoksi seinän juureen oli kyhätty toiveikkaasti merkillinen "kosteussuoja" pellistä (kuva yllä) ja lecaharkoista (kuva alla).  Sen piti kaiketi estää maakosteuden siirtyminen seinään, muttei tietenkään ollut toiminut - osassa seinää alimmat puurakenteet olivat märät.



Lisäksi edellinen "korjausrakentaja" oli asentanut patolevyn mielenkintoisesti näppylät ulospäin ja siten, että sen yläpuolella olevan patolevyn mustan ylälistan (joka estää vettä valumasta patolevyn taakse) ja patolevyn yläreunan välistä näkyy viisi senttiä perustusta. Eikä tässä vielä kaikki! Yksi iso alapohjan tuuletusluukku oli muurattu umpeen...

Päin persettä asennettu patolevy.

Omistaja kaivautti talon perusmuurin vierustan paljaaksi myöhemmin asennettavia salaojaputkia varten. Näin pääsimme korjaamaan seinää. Seinän kerrokset sisältä päin lukien ovat gyproc, ruskea paperi, tervapaperi (vanhaa ja tukevaa), vaakalaudoitus, kutteripurua, pahvi, tervapaperi, vinolaudoitus, tervapaperi, rappauksenaluslistat ja -verkko, rappaus.

Isäntä ja renki (etualalla) persparrua poistamassa. Kuva Mari Salovaaran.

,
 
Meininki oli vaihtaa perustusta vasten asennettua persparrua uuteen siltä osin kun se on laho. Lopulta vaidoimme parrun yhdeltä seinältä kokonaan ja toiselta puolet. Lisää jouduttaneen vaihtamaan myöhemmin. Parrun ja perustuksen väliin panimme kattohuopaliuskan. Pääpiirteittäin toimimme näin, omistaja ja minä. Rappausta poistettiin isolla rälläkällä ja timanttiterällä tarpeelliseen korkeuteen saakka. Näin päästiin käsiksi vinolaudoitukseen, josta niin ikään poistettiin lahot laudat. 

Ulkosyrjältään lahoa vinolaudoitusta.

Vinolaudoituksen poiston jälkeen purua piti paikoillaan enää paperi. Paperin poistosta olisi seurannut  purun valahtaminen maahan, ellemme olisi tukkineet pystyjen väliin selluvillalevyn suikaleita.

Osittain lahonneen persparrun vaihtoa varten tuimme ja kevensimme siihen nojaavia pystyjä, jotta vanhan parrun saa pois ja uuden tilalle. Tämä tapahtui kiinnittämällä pystyihin vaakapuut, joiden toinen pää tukeutui maahan (ulkopuolella), toinen lattianiskoihin (sisällä; lattia oli osin auki). Tästä muutama kuva alla.

Tässä on jo uusi kuuden tuuman parru pantu vanhan tilalle. Vaakatuet ovat vielä paikoillaan.


Sisänäkymää:


Persparrun vaihdon jälkeen seinä näytti tältä (kuva alla). Rappauksen alareunan alta pilkottaa lankku, jonka yläpuolelle on aiemmin mainittu puruja paikoillaan pitävä selluvillalipare. Pystyjen väliin tuli sittemmin selluvilla, ja sen ulkopuolelle niiteillä pahvi ja bitumipaperi aikaisemman tukevan tervapapperin/kartongin tilelle. Pystyt kiilattu ja naulattu tulevasti paikoilleen.


Uutta rappauksenaluslaudoitusta:


Pidin hieman lomaa, minkä aikana ulkoseinään oli ilmaantunut uusi, siisti rappaus, sisälle lattiaa ja muutakin edistystä oli omistaja saanut aikaan. Kuvassa alla oikealla näkyy rappauksentukilipareita, joihin parin alimman rappauskerroksen läiskimisen jälkeen rapparit kiinnittivät päällimmäistä raplinkiä paikoilleen pitävän metalliverkon. 

Taitavat rapparit rappaa! Kuva Ari Kähkösen


Rappaus kuivuu.

Remonttikohde on vilkkaan kadun varrella, joten tuon tuostakin ihmisiä pysähtyi katsomaan ja juttelemaan. Yksi pyöräilijä kyllä puisteli aina ohi ajaessaan päätään hymyillen merkityksellisesti, mutta kaikki kommentoijat olivat mielissään kun vanhaa taloa korjataan. Paikalla kävi saattajansa kanssa iäkäs herra, joka kertoi asuneensa talossa talvisodan syttyessä ollessaan kuusivuotias. Liikuttava kohtaaminen; hän kiitteli vuolaasti kun hänen vanhaa kotiaan korjataan. Valitteli vain, ettei muisti enää pelaa eikä puhekaan oikein luista. Kertoi kuitenkin, että hänen äitinsä ompeli talossa miesten alushousuja. Ketään hänen vanhoja kavereitaan ei ole enää elossa.

****
Vuioden 1933 Hesaria lattiapurujen alta. Linja.auto kumoon Jyväskylässä, Merirosvot vallanneet intialaisen lastihöyryn ja Natsit sulkevat keskustan toimitaloja, puolueita lopetettu... 



****



****


torstai 18. kesäkuuta 2020

Pappilan aitta, muraali, tacoja ja uusi kirja.

Hailuodon vanhan pappilan vielä vanhempi (v:lta 1712) oleva kuono(otsa-)aitta sai kosolti jatkoaikaa.

Nostin aitan irti maasta ja oikaisin sitä hieman (mistä juttua täällä).

Sään syömän takaseinän koloja ja vesitaskuja veistin kirveellä auki, jotta sade- ja sulavedet valuvat pois. Pahimmat kolot peitin listoilla. Työn mittaan uusin  myös hävinneet tai kehnot kotelot hirrenpäitä suojaamaan.

Paikkailtua seinää ja koteloituja hirrenpäitä

Etuseinän ulkonevan kuono-osan ja eteläseinän sään haristamat hirret peitin haapatuppilautalomalaudoituksella. Alla  on kuvia tästä vaiheesta.


Lomalaudoitusta sään syömän seinän suojaksi

Lomalaudoitus tekeillä

sunnuntai 31. toukokuuta 2020

300-vuotiaan aitan kunnostusta

Parin-kolmen viikon homma tässä kesän korvalla alkoi toukokuun viimeisellä viikolla: vanhan aitan kohennus Hailuodon vanhan pappilan pihapiirissä. Samassa paikassahan kengitin ja muutenkin kunnostin sauna-autotalli-kanala -piharakennusta ja päärakennustakin viime kesänä (mistä on kertomusta täällä). Nyt työn alla oleva aitta on seinässä olevan vuosiluvun 1712 perusteella vanhin kohde, minkä kimpussa olen työskennellyt. Edellinen ennätys oli Jaalalainen pirtti vuodelta 1772.

Aitta. Työtä suunnitellaan.

Kolmesataavuotiaaksi rakennukseksi aitta on oikeastaan hyvässä kunnossa. Katto on pidetty tiiviinä; nyt siinä on kolmiorimahuopa pärekaton päällä. Pärekatossa näkyy muutama vanha reikä, mutta vesivahinkoja ei ole. Etu- ja takaseinä sekä etelänpuoleinen sivuseinä (ylläolevassa kuvassa näkyvä) ovat auringon haristamat. Etenkin takaseinässä on myös rakoihin kertyneen veden syömää koloa. Alimmat hirret ovat kutakuinkin kovat, yhdessä kohdin on hirren päässä hieman maakosketuksesta aiheutunutta lahoa. Nurkkien alla on luonnonkiveä. Alakerran lattia on suolaveden kyllästämä, mikä kertoo aitan käytöstä kalan säilönnässä. Hirrenpäiden suojalaudoista osa on hävinnyt. Punamultaa erottuu etuseinän lipan alla.

Auringolta suojassa ollutta ja hyvin säilynyttä pohjoisseinää. Oikeanpuoleiset nurkkakivet ovat hieman painuneet.
Haristunutta ja veden syömää takaseinää, jota on ammoin paikkailtu.

Punamullan jäämiä on suojaisimmassa paikassa.
Pappilan väen ja Pohjois-Pohjanmaan korjausrakentamiskeskuksen korjausarkkitehdin näkemysten perusteella päädyttiin tähän: aittaa nostetaan ja oikaistaan, etu- ja toinen sivuseinä peitetään haapatuppilaudoilla, takaseinän vesihyllyjä veistetään auki ja/tai paikataan sekä pannaan uusi kolmiorimahuopakate.

Tunkkasin aittaa varovasti muutaman sentin kerrallaan aina nurkkaa vaihtaen. Aitta seisoo melko pehmoisella maalla, ja tunkin alla oleva maa painui vaaksan-kahden verran ennen kuin tunkki alkoi vastaamaan ja nosto onnistua. Parrunpätkää maata vasten, 12 tonnin tunkki päälle, rautaläpykkä tunkin ja hirren väliin ja ylöspäin! Joka noston jälkeen kasasin välikaista tukea hirren ja maan väliin hirren- ja lankunpätkistä ja otin sitten tunkin pois.

Työpaikka.
Siinä se alkaa olla. Korotukseen tarvittavat nurkkakivet löytyivät aitan liepeiltä maasta, osa saatiin lähistöllä taannoin palaneesta talosta. "Hirsisokkelin" alimpien hirsien lohenpyrstösalvaimet olivat melko loivat. Tuin niitä aittaa nostaessani kuormaliinalla, jotta hirret eivät olisi vallan luiskahtaneet sijoiltaan. Nyt on aitta irti maasta ja oikaistu.

Aitta uusilla nurkkakivillä.
Valkkasin haapalautavarastosta seinälaudat:

Haapatuppilautaa.
Tellingit takaseinän paikkausta varten:

Tellingit.
Ja perinnerakentamispinna 126: muuttohaukka suhahti matalalla ylitse hirveää kyytiä ja sai rastaat, kuovit sun muut peräänsä.

*****

sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Karjalainen, S. : Suomen leppäkertut. - Kirja-arvio

Karjalainen, S. (2020): Suomen leppäkertut. Docendo. 256 s.



Sami Karjalainen, kirkkonummelainen tietokirjailija, tekniikan tohtori ja hyönteisharrastaja on tehnyt monta kaunista, kiiteltyä ja palkittua teosta selkärangattomista: Rantojen hyönteiset (2017),  Hämmästyttävät hyönteiset  (2015, Jussi Murtosaaren kanssa), Neidonkorennot (2013, Matti Hämäläisen kanssa), Suomen sudenkorennot (2010), Suomen heinäsirkat ja hepokatit (2009) ja Suomen sudenkorennot (2002). Upeiden kirjojen sarjaa jatkaa Suomen leppäkertut, ensimäinen suomenkielinen tietokirja ja määritysopas Suomen kaikista yli 60 leppäkerttulajista.

Esipuheessa tekijä perustelee leppäkerttukirjan tarpeen, kertoo miksi kirjan nimessä on leppäkertut vaikka kaikki lajit ovat pirkkoja ja kiittelee sankkaa joukkoa kirjan tekoa auttaneita ihmisiä. Ennen lajiesittelyitä on ovat luvut Kysymyksiä ja vastauksia, Ihastuttavat leppikset (leppäkertuista kansanperinteessä), Lajisto ja uhanalaisuuus, Kehitysvaiheet, Parittelu, Elinympäristöt, Ravinto, vaellukset, Viholliset, Rakenne ja Värimuodot.

Pääosan kuvista on Karjalainen ottanut  kehittämällään kuvausmenetelmällä elävistä yksilöistä. Kaikki lajiesittelyiden kuvat ovat samassa mittakaavassa,  luonnollisesta koosta kymmenkertaisesti suurennettuna. Kuvia on eri ikäisistä toukista ja koteloista sekä aikuisista. Jotkin lajit muuntelevat vain vähän, joten muutama kuva niiden aikuisista riittää. Vastaavasti voimakkaasti muuntelevien lajien aikuisista on runsaasti kuvia, ja niinpä kuvien määrä per laji vaihtelee kolmesta peräti noin kolmeenkymmeneen. Mainiota, tästä erityiskiitos!

Tässä aukeama meripirkosta. Kuin koruja!




Lajiesittelyt ovat sivuilla 62-203. Noin kolmannes lajeista esitellään yhdellä sivulla, suurin osa aukemalla ja muutamat kolmella sivulla. Ytimekkäät lajitekstit koostuvat osioista tuntomerkit, muuntelu, yleisyys (myös eliömaakunnittain kartalla), elinympäristö, levinneisyys (maailmalla), erityistä sekä englanninkielinen summary. 

Lajiesittelyt aloitaa pikkupirkkojen porukka, 20 alle kolmejapuolimillistä lajia, joista useimmat näyttävät perkeleellisen samalta. Näiden määrittäminen vaatii usein mikroskooppia, jolla tutkitaan niiden sukuelinten rakennetta joista kuvia 5+ sivua), lonkkaviirua (sivullinen kuvia), harjuja eturinnan lisäkkeissä ja sitä, ulottuuko koiraan tegmenin keskiliuska paramereja pidemmälle vai ei. Näistä määritysperusteista voi päätellä, että jonkinlainen esitietämys kovakuoriaisten yleisrakenteesta voi helpottaa ainakin pikkupirkkojen määritystä. Toisaalta, leppäkerttu- tai ylipäätään hyönteisharrastajaksi tulee kun aloittaa, tieto ja taito karttuvat siinä samalla.

Tässä aukeamallinen pikkupirkkokoiraiden genitaaleja:




Kotoisten lajien lisäksi on aukeamallinen lähialueiden leppiksiä ja toinen aukeamallinen leppäkerttuja muistuttavia kovakuoriaisia. Sitä seuraa lajinmääritysohjeita-luku (209-220), jossa yllämainittujen pikkupirkkopiirteiden lisäksi on muiden leppäkerttujen mahapuolen kuvia ym. Toukkien (paitsi pikkupirkkotoukkien) määritysneuvoja (220-231) ja koteloiden kuvia (231-235) seuraa luku Ohjeita harrastajalle; haaviminen, karistaminen, seulominen, eri kehitysvaiheiden etsiminen, kasvattaminen, luuppi ja mikroskooppi, genitaalien preparointi sekä valokuvaus. Viimeksimainitussa Karjalainen selittää kehittämänsä mainion lampunkuuppametodin elävien hyönteisten kuvaamiseksi. Lopuksi on luku harlekiinipirkko-vieraslajin maailman/Suomen-valloituksesta, kirjallisuusluetteloa ja lajihakemisto.

Koteloita:





Monesti lajioppaat perustuvat määrityskaavoihin, joita seuraamalla päädytään oikeaan määritykseen. Leppäkerttukirjassa ei kaavoja ole. Karjalainen kirjoittaa: "Lajit voidaan useimmiten tunnistaa peitinsiipien ja etuselän värityksen perusteella. Aloittelija kykenee määrittämään useimmat - ja varsinkin tavanomaisesti nähdyt - leppäkertut vertailemalla yksilöä kirjan valokuviin ja lukemalla tunomerkeistä, mihin kohtiin huomio kannattaa kiinnittää. Pikkupirkkojen (Scymninae) määritys on huomattavasti muita leppäkerttuja hankalampaa...".

No niin. Tämä on loistava kirja, kouluarvosana ilman muuta kiitettävä! Aihe on ihana, kuvat kauniita (hyvin otettuja ja koska leppäkertut ovat), isoja ja mehukkaita ja niitä on paljon. Kirjan rakenne on selkeä ja looginen. Yleistaustatekstiä on tarpeeksi, lajinkuvaukset tiiviit. Kirjan välittämä luontokappaleiden kauneus on häkellyttävää. 

Mukulat ja vanhemmatkin juoksivat taannoin niska kyyryssä pokemonien ja mitä niitä nyt on perässä, vaikka niitä ei ole edes olemassa, muka täydennettyä todellisuutta. Vaihtakaa leppäkerttuihin (tai mihin tahansa luontokappaleisiin)! Niitä on oikeasti, niitä voi harrastaa ja ihailla, niitä voi kuvata ja tunnistaa, tietoa niistä voi kartuttaa, niiden seuraamisesta on hyötyä, niihin perehtyminen kasvattaa. Mihin tahansa ennalta outoon eliöryhmään tutustuminen on aluksi työlästä; Sami Karjalaisen Suomen leppäkertut houkuttelee leppiksien pariin, auttaa aloittelijaa alkuun ja helpottaa pitemmälle ehtineenkin harrastusta.

Tässä teille närepirkko, Myrrha octodecimguttata!




*****



perjantai 27. maaliskuuta 2020

Kevättä mukavuusalueella

Muutama päivä Pohjois-Savon järvimaisemissa.

Lintumaailmassa korppeja, variksia, tali-, sini-, hömö- ja töyhtötiaisia sekä palokärki.

Järvi tukevasti jäässä. Talven mittaan jääkenttä on laajetessaan työntänyt rantaan uutta palletta ja myllännyt kivilaitureita ja rantakiviä. Jää myös ulisi ja ulvoi kuuluvasti.



Reissukaveri Pertti Hiidenvuorella.

Hiidenvuorella

Ite blogisti jäällä, Kuva Pertti Tikkasen ottama

Uudet verhot, jotka rouva lyhensi 70-lukulaisista kierrätysverhoista. Juuri oikeaa tyyliä hirsimökkiin,




*****

lauantai 21. maaliskuuta 2020

Kaksi kiintoisaa kirja hyllystäni, Nummisuutarit ja Äänne-kirjoitusehdotus suomen murteiden tutkijoille

Kun nurkissa on tuhansia kirjoja, jotkut niistä tuntuvat välillä mielenkiintoisilta. Tässä niistä kaksi.

1) Aleksi Kivi, Nummisuutarit, ensimmäinen painos, omakustanne, painettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran  kirjapainossa 1864. Siististi sidottu koviin kansiin jo muinoin. 


Kirjan ensimmäinen omistaja on ollut K. A. Castrén, joka hankki teoksen vuonna 1865. Hän lienee Karl/Kaarle Alfred Castrén (1845-1873), ensimmäisiä suomeksi kirjoittaneita historiantutkijoita ja Suomen Muinaismuistoyhdistyksen ensimmäinen sihteeri.


A. Kivi osallistui teoksellaan Senaatin vuonna 1863 järjestämän kilpailun kaunokirjallisuussarjaan ja julkaisi sen omakustanteena (lainarahalla kylläkin) vuonna 1864. Painos oli 500 kappaletta - kuinkahan moni niistä on vielä olemasssa? Ylioppilas Aleksis Stenvall kumminkin voitti kilpailun 1865.  Kilpailun runosarjaan osallistui myös August Ahlqvist (Oksanen), joka ei "juuri" Kiven tuotantoa arvostanut...

Nummisuutarien  näyttämöensi-ilta oli 24.9.1875 Oulussa, Helsingin ensinäytös 1.1.1876.





torstai 12. maaliskuuta 2020

Isovanhempieni talvisodan kirjeenvaihtoa 7. Sota loppuu.

Linkki kaikkiin talvisodan kirjeisiin:
 http://perunakuoppa.blogspot.com/search/label/Talvisodan%20kirjeet .

Mummi Helvi Toivonen lähti lapsineen Ruotsiin 13.3 eli samana pävänä kun sota loppui.

Huonosti säilyneessä, junassa kirjoitetussa kirjeessä 13.3. Helviltä Eemelille on lisäys:

"Myöhemmin päivällä: Olimme saada halvauksen, kun kuulimme rauhan allekirjoitetun ja sen rauhanehdot. Parhaansa kai tekivät."

Tässä välissä Eemeli lähetti kortin (14.3.): "Valitan että matkanne taisikin jäädä kesken!"

Kirje Tukholmasta Eemelille 16.6.:

"Tänään tulimme tänne pitkän junassa istumisen jälkeen. - On niin sekava tunne. Junassa Pohjanmaalla saimme tietää rauhan allekirjoitetun. Oli niin vähän aikaa ratkaista jatkammeko matkaa vai ei. Kun olin maksanut, ajattelin että olemme edes vähän aikaa. Tuntui niin mahdottomalta rauhan todellinen tuleminen. Tekään ette varmaan ihan heti pääse pois sieltä kotiin. Kirjoita minulle tarkemmin pois pääsystä y.m.

Olemme ehkä pari kolme viikkoa täällä, jotta koko rahalla tulee oltua. Olemme täällä yhteismajoituksessa, on sellainen lasten melu joka huoneessa. - Kovasti ovat olleet ystävällisiä. On yritettävä tolkuttaa kieltäkin hiukan. Saa nähdä minne joudumme. Rakkain pikaisiin näkemiin. Helvi ja lapset."

Helvin veli, isoenoni Matti Mela, kirjoitti Helville pitkäperjantaina 22.3. sodan viimeisten hetkien tapahtumista:

"Rakas sisko. Sain tänään pakettisi. Paljon kiitoksia. Postin kulku ainakin täällä ollut viime aikoina aivan kehnoa enkä ole pitkiin aikoihin saanut edes kirjeitä. Sinun ei nyt tarvinnutkaan lähteä Ruotsiin. Viime tipassa tuli rauha.

Tieto rauhasta tuli meille melko yllättäen vähän ennen sen alkamista. Odotimme jännittyneinä kello kädessä. Molemmin puolin oli tykkituli kehittynyt suorastaan rumputuleksi. Joka puolella aivan kiehui. Tasan klo. 11 rupesi kaikki vähitellen hiljenemään. Lentokoneetkin hävisivät ilmasta. ei oikein tohtinut uskoa korviaan. Joulukuun alusta yhtämittaista jyrinää ja nyt ei hiiskaustakaan. Jäimme keskellä päivää telttaan kamiinat täys' puita ja annoimme savun nousta vapaasti. Eihän ollut lentovaaraa. Sitten tuli tieto rauhanehdoista ja se pimensi kaiken. Näin etulinjasta palaavien partaisten, likaisten miesten kävelevän kädet nyrkissä metsään itkemään.

Nyt olemme monen päivän kulkemisen jälkeen tulleet uuusiin asemiin joita aletaan varustaa. Pois  pääsystä ei ole tietoa. Saa nähdä, jos yliopisto alkaa toimintansa, ja päästään jatkamaan kesken jäänyttä lukukautta. Kyllä jo oikeastaan olisi toisten miesten aika tulla töihin, kun me olemme jo olleet kohta 6 kk. (Matti oli sodissa kaikkiaan 4v 10kk 2pv.)

No niin, eipä tässä muuta. Voikaa oikein hyvin kaikki. Pirkolle ja lapsille terveisiä.

Näkemiin! Mateus

Uusi osoitteeni muuuten kuten ennenkin mutta EK/III/JRII:n tilalle Kpk 27 H 1046."

Viimeinen sota-asioita käsitellyt kirje on Eemeliltä 31.3.1940. Panen sen tähän kuvina kokonaan.







Helvi ja lapset tulivat Suomeen kuukaden päästä, 18.4. Ruotsin-kirjeenvaihdossa ei sotaa juuri käsitelty. Eemeli pääsi pois joskus touko-kesäkuussa.

*****

lauantai 29. helmikuuta 2020

Isovanhempieni talvisodan-kirjeeenvaihtoa 6. Helmikun loppupuoli-maaliskuun alku. Ruotsiinlähtö varmistuu, Eemeli lomalle!

Aikaisemmat otteet kirjeistä löytyvät täältä.

Helviltä Porista Eemelille Kannakselle 20.2.1940:

"Rakkaamme!

Olen ollut niin levoton puolestasi. Teillä on kovat ajat näinä viikkoina. En osaa muuta ajatella kuin kamppailuanne seillä meidän kaikkien puolesta. Sydän tahtoo ihan pakahtua ajatellessani sitä tuhoa ja kuolemaa mitä rysssä siellä saa aikaan..

Tänä iltana oli radiossa hyviä uutisia ja tuntui taas toivorikkaalta.

...

Sain tänään Helsingistä kirjeen, jossa sanottiin meidän pääsevän matkustamaan Ruotsiin. Ajasta luvattiin ilmoittaa myöhemmin. Se tuulisi sittenkin maksamaan, paitsi aivan varattomilta. Matka 200:- aikuisilta, 100:- lapsilta. Perillä olosta pitää maksaa täällä Suomessa miehen saamasta palkasta myöhemmin määrättävä summa. Se maksetaan kuukausittain Helsinkiin puolustuslaitokselle. Se nousee näin suurelta perheeltä noin 1000:- kuussa. En ymmärrä sitten mitä teemme.

Sinun tähtesi en haluaisi lähteä pois kotimaasta. Kunpa olit ehtinyt lomalle aikaisemmin. Nyt sieltä kai ei pääse yhtään pois.

Aion soittaa huomenna aamulla Helsinkiin ja kysyä vielä maksuja tarkemmin. Sanon myös että haluan vasta matkustaa maaliskuun alkupuolella. Täällä on ollut niinkuin arvaat - ja olet kai radiosta kuullut koska Poria on pommitettu. Lapset alkavat olla jo liiaksi hermostuneista. Tahtovat vaan lähtemään pois äkkiä Porista. 

Huomenna aiomme viedä toiseen tyhjään kellariin tavaraa. Vaatteita, kirjoja y.m. Onhan edes tulipalon varalta vähän tallessa. En ymmärrä mikä loppujen lopuuksi on parasta. Jotakin elämisen alkuun pitäisi saada talteen. Sillä kerran me taas aiomme elää rauhassa ja alkaa alusta.

...

Minusta tulee vähitellen aivan raitis nim. tupakan shteen. Täältä ei saa enää tupakkaa millään ilveellä. Tuulikki oli tänään ostanut holkki-Saimaata, kiitti kun sai sitä. Keksiä, leivoksia, pikkuleipiä y.m. ei ole enää myytävänä ollenkaan.

Menisi ohi tämä kuutamoaika että saisi rauhasssa nukkua yöt. Yksin jo hälyytyksetkin ovat kaameita yöllä. Lapset pelkäävät unenpöpperössä eniten.

Kirottu on tuo ryssän lentohomma. Se ryssän pesä täytyisi lopettaa  kokonaan. Moskova ja L-grad olisi jo viimenkin hävitetttävä maan tasalle. Kostoksi edes kaikesta. Ja Tiltu hirtettävä kielestään.

Kirjoitin eilen illalla Sylville pitkän kirjeeen. Yleensä olen kovasti kirjoitellut omaisille. Kun on aikaa tässsä sängyssä. - Pitäsi mennä röntgeniin mutta kun en ymmärrä millä sinne pääsee taas. Autoja ei saa mistään. Ja hälyytyksiä on on aina päivällä.

Lapset nukkuvat jo muutta paljon terveisiä heiltä Isälle. Rakkaat terveiset 
                                                                                                       Omalta vaimoltasi.

Pirkolta terveisiä."

sunnuntai 2. helmikuuta 2020

Isovanhempieni talvisodan-kirjeenvaihtoa 5. Tammi-helmikuun vaihde. Poria pommitettu ja pitäsikö lähteä Ruotsiin.


Alkuun isoeno Matti Melan kortista Eemeli Toivoselle (äidinisälle) Kannakselle 28.1.1940:

"Täällä on aika hiljaista. Toimin patalj. nuorempana läääkärinä. Jouko on JR12:ssa. Ahto Mela kaatui 19.1. Hän oli Ilmarin nuorin poika, jos muistat. Joukolle ei ole sattunt mitään. Reinosta en ole kullut vähään aikaan. Löysin täältä eräästä patalj. komentajasta, kapt. Lunnaksesta yllättäen pikkuserkkuni."

Sukuasioista sen verran, että Ahto Mela, joka kaatui 19.1.1940 Kuolemajärvellä, oli äitini pikkuserkku.  Jouko, Matti ja Reino Mela olivat Helvi-mummin veljiä. Reino kaatui jatkosodassa 13.9.1941 Valkeasaaressa. Ja äitini selvitti, että iskelmälaulaja Tarja Lunnas on minun noin neljäs - viides tms. serkku. Tarja Lunnas oli kerran esiintymässä Oulussa. Äiti meni ja sanoi että sukua ollaan. Sain Tarjalta omistuskirjoituksellisen kortinkin, joka on kyllä jossain sedimenteissä "tallessa". Jos löytyy, lisään kuvan!

Helvi Toivonen Porista Eemelille Kannakselle 28.1.1940:

"Inkalan Einolla ja Joukolla on siis aivan sama osoite. Kun kirjoitan Joukolle, sanon tämän ja käsken ottamaan selville. Reino kulkee melkein aina sairasjunassa. Matti on kai kenttäsairaalassa. On ollut partioretkelläkin mukana.

Kirjoita nyt pian siitä lomastasi tarkemmin. Jos et pääse niin sille ei tietystikään mitään mahda, mutta koeta parhaasi kuitenkin.

Oletko lehdistä nähnyt Porin pommituksista, ei täällä mitään kummia ole vielä tapahtunut. Hälyytyksiäkään ei ole ollut viiteen päivään, ihme ja kumma.
...
Maija lähettää isällä näitä ryssän kuvia.
...
Kaupat alkavat kuulemma olla kohta aika tyhjiä. Useita tavaroita ei saa enää ollenkaan esim teetä, - keksiä - ja saippua on kireällä."

Vasemmanpuoleisin pärisyttää kieltään ja heiluttaa käsiään peukalot korvissa.

Eemelin kirjeestä Helville 2.2.1940:

"Pakettiasi en ole vielä saanut, mutta kyllä se aikanaan tulee. Eilen sain paketin Sylviltä. (Eemelin serkku Mäntsälän Sääksjärveltä.) Siinä oli nenäliinoja, 10 askia Klubia, sotakintaat, piparkakkuja ym. Se ilahutti minua tavattomasti. Niin, ja lisäksi kirjepaperia ja -kuoria, joilla tämänkin kirjeen sinulle lähetin.

Oli hyvä, kun sain Eerolan poikien osoitteet. (Eerola = Helvin lapsuudenkoti Mäntsälän Levannolla.) Kirjoitan heille heti. Samoin Inkalan Einolle. (Mäntsälän Sääksjärven Inkalasta lähti Eemeli maailmalle.) Osoitteesta päätellen Matti ei ole kenttäsairaalassa, vaan pataljoonan esikunnassa lääkintäupseerina.

En ole saanut enää "Satakunnan Kansaa" koko tänä vuotena enkä myöskään pyytänyt, niin etten tiedä mitään tarkempaa Porin tapahtumista. Älä sinäkään sitä pyydä lähettämään. Kirjoitan täältä. Mutta pidän tarkalla, koska Poria on pommitettu! Se paikka on minulle koko maailman kallein!

Maijalle paljon kiitoksia niistä piirustuksista. Taas uupseerisedät nauroivat niitä ja sanoivat että onpa se soma tytty, kun tuollaisia osaa tehdä!
...
Eino Mattila kävi täällä toissapäivänä. Hän on kaikkein parhaita poikia. En ole vielä ehtinyt käymään siellä, missä Veikko V-s ja muut ovat. Täältä on sinne pitkä matka. - Olemme edelleen asuntomajoituksessa, Muutta varsinaiset taistelujoukot, rykmentit, asuvat - maan alla, korsuissa. Ryssät pörräsivät tänään pari kertaa näillä seuduilla. Saatujen tietojen mukaan yksi lotta sai jalkapöytäänsä luodin."

Helviltä Eemelille 2.1.1940:

"Tänään sitte sai Porikin tuntea ryssän limppujen kovuutta. en voi tässä tietysti kertoa mitään yksityiskohtia enkä nimiä. Meiltä meni kadun puolelta molemmat ikkunat säpäleiksi. Ei tule vettä vieläkään ja sähköt vasta äsken syttyivät.  Askon koulu sai täysosuuman (koulua ei nyt tietenkään käydä, siis ei siellä lapsia ollut. Vastapäätä -meitä - kadun toisella puolella oli lähin pudotus.

Kyllä ne ovat sikoja. Noin 300 limppua ryssä lahjoitti tänne niin että arvaat jäljet. Minä lähdin suojaan kun talo tärisi ja lasit helisivät. Sitä on niin liiaksi tottunut hälyytyksiin, ettei ole tullut pidettyä kiireempää. Nyt tuli varoitus. Lapset tahtovat kovasti vaan pois täältä.
...
Olen vaan puhunut meistä täällä. Kuinka sinä jaksat? T.k. 12 tulet olleeksi neljä kuuukautta sillä matkallasi. Kuka olisi silloin uskonut edes todella sodan puhkeavan.

Raivo täyttää jokaisen katsellessa ryssän töitä ja valheita. Viimeksi viime pyhänä kuulin radiossa omin korvin kun Moskokvasta sanottiin ettei N-liitto ole pommittanut Suomen kaupnkeja eikä ikinä tule pommittamaankaan.
...
3.2.40 Paula kehotti kovasti Ruotsiin lähtemään että saisin rauhassa maata edes muutaman viikon. Matka olisi aivan ilmainen, matkat, sielläolo y.m. Ottavat kuuulemma vastaan suomalaisia kilvan. Yön aikana olisi matkustettava. Sinun vaan pitäisi ensin käydä kotona.

Mitä mieltä  olet asiasta, tahtoisin sen vaan heti saada tietää. Siellä olis mahdollisuus saada ilmaista röntgeniä - Paula lähtee tänä yönä jo pois, ei saa olla pois sairaalasta kauempaa."

****

keskiviikko 15. tammikuuta 2020

Isovanhempieni (ym.) kirjeenvaihto talvisodan ajalta 4, tammikuun puolivälistä. Rallatus ja pakkasia.

Aitini Ulla Toivonen  - tuolloin 12-vuotias - kirjoitti isälleen 13.1.1940, että

"Täällä Porissa ei ole tapahtunut mitään jännittävää! Ja hyvähän se onkin. Tänne on kyllä pudotettu 36 pommia, mutta eihän se ole mitään siihen verrattuna, mitä siellä on. Ja arvaas mitä! Kaikki pommit putoilivat vain pelloille, vähän matkan päähän ammattikoulusta."

"1.
Ja se Molotovin sota oli kauhia,
hurraa, hurraa, hurraa.
Kun miljoonalle nälkäiselle ryssälle,
antoi käskyn hyökätä rajalle,
Sunfaraa, sunfaraa, sunfarallallaa,
hurraa, hurraa, hurraa"

2. 
Ja se oli Molotovin meininki
....
Jotta ampua murskaksi Helsinki
Ja perustaa Suomehen kolhoosi
...

3. Mutta Suomen pojat ne ampuivat
...
Että ryssän "rauhanlinnut" tippuivat,
ja Molotovin peltitankit rikkuivat
....

Eri kiva laulu, "Oolannin sodan" nuottiin.

Terve! Sama
Hei vaan "

Eemeli kirjoitti Helville Poriin 21.1.1940:

"Olet kysynyt useamman kerran, tarvitsenko täällä mitään kotoa lähetettävää. En tarvitse mitään, kultainen, kun vain täällä olisi välttämätön. Voin tästä lähin lähettää kotiin vähintään 1000:- kuukaudessa. Tästäkin on suurin osa teille, pikku kakarat. Ja ehkä saan muutakin lisätuloa aikaan tästä lähin - teidän edestänne.
...
Olen myös kertonut upseereille Maijan laulusta: "Miljoonalle nälkäiselle ryssälle antoi käskyn hyökätä rajalle". Kaikki ovat nauraneet ja lähettäneet Maijalle terveisiä.

Vaikka Askollehan se kunnia oikeastaan tästä kuuluisi, koska hän on sen laulun opettanut. Asko on potra poika, "isän potsi".
...
Täällä olen kokenut elämäni kovimmat pakkaset: 47 astetta. Mutta minun kohdaltani se on mennyt aivan kivuttomasti, niinkuin yleensä kaikkien meikäläisten, lukuun ottamatta nenänpäätä ja poskia, jotka yhdeltä ja toiselta saattavat hiukan kirjavoida ja herättää naurua. (Mutta iivanoiden on varmaan ollut hirvittävät oltavat. Heitä on paleltunut kuoliaaksi paljon, todennäköisesti tuhansia).

Rintamalta ei mitään uuutta. Odotettavisssa kyllä on, mutta jos siitä tulee tosi, niin lehdistä saatte lukea. Kun meillä vain olisi voimia, ja kun Jumala meitä edelleen auttaisi, niin se tulisi olemaan, se "odotettava" ehkä vieläkin suurempi kuin Suomussalmi. Mutta kun olemme jo viikkokausia sitä odottaneet eikä vain kuulu ratkaisua, niin alan luulla, että yritys on voimmillemme liian suuri. Olisin onnellinen ja lahjoittaisin vaikka takin yltäni, jos "se" toteutuisi. Mutta tästä ei enempää.

Loman saanti alkaa olla mahdollisuuksien rajoissa, mutta edelleenkin tavattoman vaikeata. Näiden viime kirjeiden johdosta alan ikävöimäänkin päästä käymään luonanne. Loma-aika on 8 vuorokautta matkoineen. Siis noin 4-5 päivää kotona. Olisi se mukavaa. Osaisikohan "kunnolla" enää ollakaan.

Inkalan Einolta sain pari päivää sitten kortin ja osoitteen (Res. alik. Eino Toivonen, 5./JR12, Kenttäpostikonttori 1). Mitkä ovat Matin, Reinon ja Joukon osoitteet?

Kun tätä kirjoitan, on huoneessa kuuma kuin saunassa, vaikka on vain paita, housut ja sukat päällä. Mutta kyllä oli muutama päivä sitten toisin!

Näinä päivinä matkustan L:n Matin (ilmeisesti Matti Laurilan) joukkoja - oikeammin joukkojen tuttavia - tervetimään. Niin, siellä ei ole enää Y. Haavistoa, ei Kaarlo Karia eikä eräitä muitakaan ystäviäni... kirjoita, vieläkö Aarne K. on Porissa.

Nyt lopetankin tähän. Paljon terveisiä Sinulle, Ullalle, Askolle, Maijalle ja Pirkolle, 

                                                                                                               Kuulemiin. Eemelinne"