torstai 31. joulukuuta 2015
maanantai 28. joulukuuta 2015
Onko koira kotoisin eteläisestä Itä-Aasiasta?
Koira on ollut ihmisen kaveri ammoisista ajoista lähtien (vaikka ei yhtä ammoisista kuin nämä). Koirilla ja nykyisillä susilla on yhteinen kantamuoto, koira polveutuu muinaissusista. Koiran tieteellinen nimi on Canis lupus familiaris, minkä mukaan koira on suden alalaji, tai Canis familiaris, minkä perusteella koira on oma lajinsa; molemmat nimet tuottavat satoja tuhansia nettiosumia. Vaikka Wikipedia lähteineen kertoo kategorisesti, että koira ja sen luonnonvaraiset susisukulaiset pystyvät risteytymään, arvelen kyllä, että jos chihuahua tai kääpiöpinseri kohtaavat suden, niiden suhteen luonne on lähinnä kulinaristinen (voit itse päätellä, kuka syö kenet). Ehkä jakkaran kanssa onnistuu, jos koiraeläimet panevat asiat tärkeysjärjestykseen. Jos uros on susi (tai vaikka tanskandoggi) ja narttu puudeli, posahtaako tiine narttu ennen kuin synnyttää? Jotkin koirarodut ovat siinä rajalla ovatko samaa vai eri lajia kuin susi. On kuitenkin selvää, että monet ihmisen jalostamien koirarotujen edustajat kykenevät saamaan jälkeläisiä susien kanssa. Sukulaisuus näkyy koirien ja susien DNA:ssa (luepa vaikka nämä Metsästäjä-lehdessä julkaistut artikkelit 1 ja 2 taustaksi).
Koiran kesyyntymisen on arveltu tapahtunen 10000 - yli 30000 vuotta sitten, ja myös käsitykset kesyyntymisen alueesta vaihtelevat suuresti. Ehdotettu on Eurooppaa, Lähi-Itää, Keski-Aasiaa, Itä-Aasiaa... Käsitysten erot johtuvat DNA-näytteiden rodullisen ja maantieteellisen kattavuuden eroista sekä käytetyistä menetelmistä (siis mitä osaa DNA:sta on tutkittu). Sen mukaan, tutkitaanko Y-kromosomia, X-kromosomia, tuman DNA:ta, mitokondrio-DNA:ta, koko genomia, tiettyjä geenejä vai esimerkiksi satojen tuhansien nukleotidien polymorfismeja (SNP), saadaan valaistua hieman eri puolia populaatioiden historiasta. Lisäksi arkeologinen aineisto (luulöydöt) ja geneettiset ajoitusmenetelmät voivat antaa erilaisen ajoitustuloksen.

Uusin tutkimus (linkki jutun lopussa) koiran alkuperästä julkaistiin Cell Research -lehdessä pari viikkoa sitten. Guo-Dong Wang ja 15 muuta tutkijaa analysoivat koirien ja susien DNA:ta monin tavoin. DNA-näytteissä oli susia (12), kyläkoiria (siis ei muutaman viimeksi kuluneiden vuosisatojen aikana jalostettuja, mitä useimmat noin 400 koirarodusta ovat, vaan eräänlaisia alkuperäiskoiria) eteläisestä Itä-Aasiasta (11), pohjoisesta Itä-Aasiasta (12) ja Nigeriasta (4) sekä jalostettuja rotuja (mm. suomenlapinkoira) eri puolilta Euraasiaa ja Amerikkoja.
keskiviikko 16. joulukuuta 2015
Esteban-mustekala ja muita jouluisia muovailuvahaelukoita
Esteban the octopus and other christmasy plasticine animal anatomy models
Oulun Lyseon IB-linjan biologian opiskelijat tekivät älyttömän hienoja erinäisten selkärangattomien eläinten anatomisia malleja. Aikaisempia lyseolaisten eläinmalleja on täällä.
Great handwork by Oulun Lyseon lukio IB biology students! For animal models made at previous courses see this.

Esteban-mustekala, nilviäinen (phylum Mollusca, Esteban the octopus); Emilia + Sara |
Sienieläin (phylum Porifera, a sponge); Hanna + Monica |
Keiijo-hämähäkki, niveljalkainen (phylum Arthropoda, Keijo the spider); Suvi + Ilta |
Lattana, laakamato (phylum Platyhelmintha, a planarian, flatworm); Wilf + Willehard |
Elmeri-kastemato, nivelmato (phylum Annelida, Elmeri the earthworm); Teija + Hanne |
Polttiaiseläin, merivuokko (phylum Cnidaria, a sea anemone); Heli + Tove + Elina |
sunnuntai 13. joulukuuta 2015
Saunamökin pienoismalli piparitaikinasta
Rakennuspiirustukset tai projektin kulloisetkin vaiheet havainnollistuvat mainiosti pienoismallin avulla. Mittakaava on noin 1:37. Lisää kuvia saunamökistä on täällä.
|
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)