torstai 2. heinäkuuta 2015

Saunamökki lähestyy loppusijoituspaikkaansa

Rekka-Pekka toi saunamökin hirret muutama sata kilometriä etelämmäs.


Aivan perille ei rekka kumminkaan päässyt, vaan 25 valmista varvia (satasen hirttä), kymmenen varahirttä ja läjä telllinkilankkuja piti vielä työnnellä hirsikärryllä sadanviidenkymmenen metrin päähän. 


Kärry toimii mainiosti. Työntämällä sen liikuttaminen on vetämistä helpompaa. Painavimmatikin hirret (yli satakiloiset) liikkuvat "kevyesti".  Kölirulla akselin päällä on verraton apu sekä lastattaessa että kuormaa purettaessa. Lastin lievä etupainoisuus auttaa. Hirsi kannattaa sitoa kuormaliinalla tukevasti kiinni aisaan. Ojien yli on syytä tehdä lankuista sillat ja kosteimpien painanteiden suojaksi laudoista pitkokset.

Videolla alla kärry kulkee kuin itsestään, mutta kyllä sitä piti hieman avittaa... onneksi maa yleensä viettää kohti rantaa.


Hirsien siirtoon (115 reissua) meni reilut neljä pitkää päivää. Melko meditatiivista, sanon nyt. 

Vielä kolme.
Enää kaksi.
Viimeistä viedään.



Hengen  Lihastyön voitto materiasta. Tässä oli äsken kahden kehikon hirret.
Seuraavaksi saunamökki kootaan. Pian (hehe) nousee savu, toivon mukaan savupiipusta.

6 kommenttia:

  1. Sataviisitoista! Eikö yhtään alkanu maistua puulta se homma??

    VastaaPoista
  2. No jaa, kumma kyllä ei pahemmin, Eikä niitä voinut siihen tien tukkeeksikan jättää., ois tullut siskolta kommenttia... jaoin urakan sopiviin pompseihin ja join sangollisen vettä aina välillä. Alun perin arvelin että neljä päivää riittäsi, mutta viidennelle meni. Mellevä oli olo kun homma valmistui!

    VastaaPoista
  3. Horemhebin sotamiehet olivat hänen "rakkaita sontakärsiään". Tuntuiko yhtään siltä?

    VastaaPoista
  4. Jossain määrin... (Lukijat: Horemhep löytyy Sinuhe Egyptiläisestä; miten hän liittyy tähän, ks. hirsikärry-postaus.)

    VastaaPoista
  5. Kits. Pystytys alkaa (jos säät sallivat) viikon päästä.

    VastaaPoista