Kaalipiirakkaa ja muita vanhoja kaalireseptejä (ja tuomenmarjakeitto)

Laaja kansalaispiiri otti yhteyttä ja toivoi kaalipiirakan reseptiä Huldan keittokirjasta (jonka historiasta taannoin kirjoitin).

Ensin 47. Kaali-piirakka

Tarvittavan lohipiirakan kuoren ohje:

Sitten 144. Kaali-paj; sivun yläreunassa keitetyn liikkiön ohjeen loppuosa.

Sasunurkka

Tämmöistä nurkkasalvainta, joka kuvissa on, ovat ohikulkijat kutsuneet sulka-, viikinki- ja norjalaisnurkaksi, jos nyt edes joksikin. Hirren poikkileikkaus on hirsien risteyskohdasta kuusikulmainen, mutta hirren pää on nelikulmainen. Ruotsalaisissa hirsikirjoissa ulospäin tuon näköinen on dalaknut, Taalainmaan nurkka. Sulkanurkaksi yleensä kutsutussa salvaimessa hirren pää on kuusikulmainen. Viikinkinurkan nimellä on netissä kuvia jos jonkinlaisista salvaimista, samoin kuin norjalaisnurkista. Kuitenkin tuon laista salvainta on Suomessa tehty jo ammoin, ja sillä on nimikin, sasunurkka. Olen sitä ehdottanut ohikulkijoille (joissa myös hirsi-ihmisiä), mutta nimitys on ollut outo.

 T

Tämän salvaimen kuvaus löytyi teoksesta Kertomus asuinrakennuksista Sumiaisissa, kirjoittanut F. H. B. Lagus, kustantanut SKS  vuonna 1893. Näin siis Lagus:

"Ennen oli tavallista että salvamet tehtiin viistot, niin että pykälä pohjalta oli kapeampi kuin suulta, ja sillä tavoin tuli hirsi pykälän eli salavamen kohdalta kuusikulmaseksi, ja sitä kohtaa sanotaan kaulaksi. Paksumpi osa taas on nurkanpeä. Jos nurkanpää jäi kuusikulmaseksi, niin sanottiin nurkkaa sulukanurkaks eli viistonurkaks ja hakkausta sanottiin koirankaulaks, mutta jos hirsi salvamen kohdalta on kuuskulmanen ja nurkanpää on neliskulmanen, niin sanotaan nurkkaa sasunurkaks. Sulukanurkka ja sasunurkka ovat vanhimmat Sumiaisilla. Uudempia on tasanurkka, jossa hakkauksen olkapäät ovat jyrkät ( = suorakulmaiset) ja sekä salavamen kaula että nurkanpää nelisnurkkaset... Sulukanurkkoa ja susunurkkoa ei rengännä tehä ihan tiukaks elikkä tiviiks, sillä kun sammalia pan' väliin, niin salavoin tul' niin tarkaks kun tekijä voan tykkäs' tehä"; semmoisessa nurkassa toinen hirsi puristi sammalet toista hirttä vastaan ihan lujalle, mutta tasanurkassa, jossa on jyrkät salvamen päät, ei käy sammaltaminen niin tarkasti, sillä päällimmäinen hirsi lykkää edestään sammaleet pois salvamen kohdalta ja siihen jää rako. Kun seinät salvetaan viistonurkalle eli sulukanurkalle, niin ei tehdäkään salvainta ihan tiukaksi. Se on vaan haitaksi, kun hirret ovat liian tiukalle salvettu. Rako täytettiin sammalilla ja ne puristuivat niin tarkalle, ettei ,,läväissy lämmintä". "

Albert Hämäläinen kertoo kirjassaan Keski-Suomen kansanrakennukset (SKS 1930; s. 239-240), että alueen tavallisimmat salvainmuodot ovat sulkanurkka ja sasunurkka. Tältä näyttää sasunurkka Hämäläisen kirjassa (johon kuva lainattu Lagukselta):

Mikä on sasu? 

"Sasu tarkoittaa nurkkapykälän viereen hirren kulmiin veistettyjä vinoja leikkauksia. Sasua käytetään siksi, että sei pure niin sammalia poikki ja on tiuriimpi kuin tavalliset pykälät." Näin kirjoitti nettilainauksen mukaan Toini-Inkeri Kaukonen 1930-luvun lopulla tekemiensä tutkimusten perusteella (Taipalsaaren eräiden kylien kansanomaisista rakennuksista. Kangasniemen pitäjästä ja sen kansanrakennuksista; Savolaisen osakunnan kotiseutujulkaisuja. Savotar IV, 1949; lisää Kaukosen artikkelista täältä; selaa alaspäin kohtaan D, "Hirsirakennustekniikasta"). 

Sasu on siis sama kuin sulka.

Risto Vuolle-Apiala kuvaa sasunurkan lyhyesti näin: "Vinolovet palhotussa hirressä, vinkkasalvo, vilenurkka" (Hirsitalo, RAK 1996; s. 38).

Alla olevassa kuvassa on sulka- tai sasunurkkaa sulkineen eli sasuineen 1910-luvulla rakennetussa pohjoissavolaisessa torpassa.

Sasuja.

Mahtaako lukijoilla olla sasunurkkanäkemyksiä? Onko nimitys tuttu?

Saatan jossain välissä kirjoittaa sasunurkan veistosta jotain.

Lisäys 7.2.2015 Perunakuopasta löytyi kuvia muutaman vuoden takaisesta riihen purusta Konnevedellä, missä olin Arskan apumiehenä. Riihessä oli kauniisti salvettua sasunurkkaa. Hirret ja muu käyttökelpoinen puutavara päätyivät Pohjois-Karjalaan saunan tarpeiksi.

Konnevetisen riihen purkua

Säntillistä sasunurkkaa. Hirsien sekä ruoteiden kannattimien päissä laput,
joissa numerot uudelleen pystytystä varten.

Ja Pientilan ukko oli löytänyt sasunurkkaisen savusaunan ja muita korjauskelpoisia rakennuksia.

Mökin rakennuskertomus III - ensimmäiset piirustukset

Saunamökin rakennuskertomus etenee tässä blogissa miten sattuu. Työhuoneen sedimenteistä löytyi vihko, johon reilu vuosi takaperin olin hahmotellut mökin mallia. Ylärivi: julkisivu rantaan päin, pääty ja päädyn haamu. Keskirivi: pohjapiirros, joku muu rakennus perspektiivikuvana ja välikattolaudoitushaaveita. Alarivi, vasemmassa alanurkassa kaikkein ensimmäisin hahmotelma, oikeassa jotain piirustelua.

Alla on ensimmäinen mielikuva siitä, millainen rakennuksesta tulee. Vasemmalla kolme metriä kanttiinsa oleva sauna, sitten kehikkojen välinen sola, ja oikealla tupapuoli, neljä metriä suuntaansa. Ovia eikä ikkunoita ei ole, ja sola on aivan liian kapea, mutta malli on oikea.

Varhaisin saunamökkihahmotelma.

Rannan puoleiselta sivulta näky oli tuollainen kuin alla olevassa piirroksessa. Sola on jo suunnilleen oikean levyinen suhteessa kehikoihin. Ikkunat etsivät vielä paikkaansa.

Mökkihaave sivulta, rannan suunnalta katsottuna.

Pohjapiirros jalostui tuollaiseksi (alla). Kiuas, lauteet ja huonekaluja on jo paikoillaan. Sola on taas kaventunut, ja saunan ja tuvan ovet kolhivat toisiaan. Solan leveys merkattu kysymysmerkillä, muut mitat oikein (saunan ulkomitat pienenivät kuitenkin lupapiirustuksiin kolmesta metristä kymmenellä sentillä).

Pohjapiirros, vaihe 2.

Päätykuvitelma liian jyrkän kattokulman kera. Ylimmästä hirrestä nousee tolppa kannattamaan kurkihirttä; aukko pystylaudoitettu.

Päätyunelma.

Nättiä nurkkaa.

Saunapuoli on nyt alla olevassa mallissa, paitsi että sen päällä on puoli metriä lunta.

Saunapuoli kohoilee hiljalleen, vaan ei itekseen.

Aikaisemmat mökinrakennusjutut täällä ja täällä, hirsivaroja taas täällä ja täällä.
Lattiahommaa täällä ja täällä.

Tupapuolen päätyä.

Veistokelejä odotellessa!

Antti

Mökin rakennuskertomus II - lattian mallailua

Lattialankut, jotka loppukesällä hommasimme Ylitorniolta ja siistimme, ovat päätymäisillään lattiaan. Väliaikaisesti kylläkin vielä, koska itse mökki on vielä muutaman sadan kilometrin päässä lopullisesta sijoituspaikastaan.

Tein väliaikaiset niskat samoille paikoille, joille lopulliset niskat aikanaan tulevat. Ensin siistimme (ite ja Nelli) lankkujen toisen pään. Osa lankuista oli purettaessa katkaistu vinoon, osassa oli muinaista lahoa lyhyeltä matkalta. Vain yksi lankku oli kokopitkä, seinästä seinään, joten suurimman osan lattiasta joutuu kokoilemaan paloista. Ensin ladoimme lankkuja noin 2/3 lattian leveydeltä niskoille ja piirsin niihin niskan keskivaiheille osuvan katkaisuviivan ja sahasin lankut poikki. Tämän jälkeen tasasin jatkopalojen päät ja sahasin ne oikean mittaisiksi. Lopuksi loput lattiasta koottiin samoin (muutama jatkopala jäi ensi kertaan). Jatkoksen paikkaa valitessamme otimme huomioon tulevan hellan/kamiinan: ei jatkosta sen alle (vaan lieneekö tällä oikeasti merkitystä, tuskin).

Lattianasennusta. Huomaa erikoinen ikkuna ja piilutun hirren kirkkaus. Nelli otti kuvan.

Yllä olevassa kuvassa näkyy ikkuna-aukko nykyisellään. Oudohkon ratkaisun synty on seuraavanlainen. Aluksi meinasin tehdä lopullisen levyiset ja korkuiset ikkuna-aukot ja panna niihin väliaikaiset karapuut, mutta tulin toisiin ajatuksiin. Kun seinähirret  ylittävät ikkuna-aukon, ei ole pientäkään seinän pullistelun riskiä rakentamisen tässä vaiheessa.  Hirsien isot välit tulivat siitä, kun veistin niiden alapinnasta puuta pois, jottei tarvinnut tehdä aikaa vievempää varausta myöhemmin joka tapauksessa poistettaviin hirren osiin. Voi tämän näköjään näinkin tehdä.

Sisäpuolta en ole vielä piilunnut, koska hirsiin tulee helposti kolhuja ja rantuja purussa ja siirrossa. Piiluan ne vasta kehikkoa koottaessa. Kokeilin kumminkin piilua yläkuvassa vasemmalla alhaalla näkyvään kohtaan - näin kirkas tulee seinästä!

Nelli työssä. Miinus 15 kelviniä ja kauhia viima.

Kamera hyytyi, joten kuvat ovat tässä.

Vuoden ensimmäinen linnustus: pikku-uikku, isolokki ja liejukana

Taviokuurna pihlajassa

Vuoden ensimmäinen lintuhavainto oli hömötiainen lintulaudalla. Uudenvuodenpyöräilyä muutamassa lämpöasteessa pari tuntia puolen päivän tienoissa, suuntana Kemiran allas, jossa pikku-uikku on oleskellut jo pitempään. Matkalla sinne ylitse lensi merta kohti matalalla harmaalokki, seuranaan isolokki. Kemiran altaalla oli väkeä kuin meren mutaa, kaukoputket ojossa kohti altaan perukkaa, mistä puolen tunnin odottelun jälkeen löytyikin pikku-uikku sekä yllätyksenä liejukana. Siitä sitten Ruskoon, missä kaatopaikan portilta näkyi varis- ja naakkamassan seasta kolme kottaraista. Lopuksi kotiin; takapihan ruokinnalla oli hiljaista - kaksi mustarastasta kuitenkin.

Yllä mainittujen lisäksi räkättejä, tali- ja sinitiaisia, viherpeippoja, tilhiä, taviokuurnia, harakoita ja varpusia.

Mukavaa vuodenvaihteen tienoota ja hyvää uutta vuotta 2015!

Kuva: Nelli Rönkä

Talvipäivänseisauksena 2014

Antti

Keitetty liikkiö ja 278 muuta ruokaohjetta

Perunakuopasta kaivoin vanhan, kauniilla käsialalla musteella kirjoitetun keittokirjan 1900-luvun alkupuolelta.

Kansipaperiksi on taiteltu Uusimaa-lehden joululiite 24.12.1946. Vihkossa on ollut alun perin 300 sivua, mutta alkuosa etukansineen on hävinnyt. Ensimmäinen säilynyt sivu on numero 45, ja sillä oleva teksti alkaa keskeltä piparkakkureseptiä (numero 38). Resepteillä on juokseva numerointi, suurin luku on 269. Köyhiä ridaria (sen jälkeen on lisätty 170. Kalaferssiä eli möyhettä sekä vielä aivan viimeisillä sivuilla Rekisterin jälkeen lyijykynällä Kermakakku, Karpalosyltty (hillo), Uusia leivoksia: Piparkaakut sekä sivulla 300 Joulutortut ja Täyte joulutorttuihin.) Irtolapuilla on vihon välissä vielä seuraavat ohjeet: Vehnärinkilät, Sokeri-ässät, Munakas ja Siirappipiparkakut.

Säntillinen Rekisteri

Uusimaan joululiite uusiokäytössä

Ruokaohjeet on alun perin kirjoittanut muistiin äitini äidin äiti Hulda Mela (s. Pyyppönen, 1878-1960). Hän oli syntyisin Pukkilan Torpin kylästä. Jo 15-vuotiaana (1894) Hulda valmistui pikku- ja kiertokoulun opettajan toimeen. Vuosina 1898-1900 hän toimi opettajana Limingan Heinijärven sekakansakoulun opettajana, vuosipalkka 600 markkaa valtiolta, 250 markkaa kunnalta sekä puolet sisäänkirjautumisrahoista ja lämmin asunto öljyvalon kanssa. Kihloihin mentyään (syksyllä 1900) Hulda  ilmoittautui vielä Porin Kasvatusopillisen talouskoulun III osaston oppilaaksi 12-viikkoiselle kurssille. Reseptikokoelma ehkä voisi  olla tuolta ajalta peräisin, mutta koska sellainenkin resepti siinä hävinneessä alkupäässä kuitenkin on Rekisterin mukaan ollut kuin Presitentin rouvan piparkakkuja, arvelen sen oleva peräisin Suomen itsenäistymisen jälkeiseltä ajalta. No, sittemmin (1909) Hulda päätyi emännäksi Mäntsälän Levannon  Eerolaan, jonka peltoja viljelee nyt pikkuserkku. Tämä mummini kotitalo on vanhan suurtilan, Iso-Jaakkolan perua.  Levannon maanjako-olojen kehityksestä ja Iso-Jaakkolankin muutoksista vuosina 1787-1916 on Kalevi Rikkinen kirjoittanut kirjassaan Suomen asutusmaantiede, Otava 1977. Samaa aihetta käsittelevä kirjoitus englanniksi löytyy täältä.

Hulda Pyyppönen (sittemmin Mela) ehkä kahden oppilaansa kanssa Limingan Heinijärveltä valokuvaamosa Oulusa noin vuonna 1900. Keitä lienevät lapset?

Seuraavaksi tulee sitten piparkakkureseptejä!

Lähteenä olivat äitini muistiinpanot Huldan vaiheista.