1) Aleksi Kivi, Nummisuutarit, ensimmäinen painos, omakustanne, painettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa 1864. Siististi sidottu koviin kansiin jo muinoin.
Kirjan ensimmäinen omistaja on ollut K. A. Castrén, joka hankki teoksen vuonna 1865. Hän lienee Karl/Kaarle Alfred Castrén (1845-1873), ensimmäisiä suomeksi kirjoittaneita historiantutkijoita ja Suomen Muinaismuistoyhdistyksen ensimmäinen sihteeri.
A. Kivi osallistui teoksellaan Senaatin vuonna 1863 järjestämän kilpailun kaunokirjallisuussarjaan ja julkaisi sen omakustanteena (lainarahalla kylläkin) vuonna 1864. Painos oli 500 kappaletta - kuinkahan moni niistä on vielä olemasssa? Ylioppilas Aleksis Stenvall kumminkin voitti kilpailun 1865. Kilpailun runosarjaan osallistui myös August Ahlqvist (Oksanen), joka ei "juuri" Kiven tuotantoa arvostanut...
Nummisuutarien näyttämöensi-ilta oli 24.9.1875 Oulussa, Helsingin ensinäytös 1.1.1876.
Minulla olevan kappaleen marginaaleissa on oikolukumerkintöjä ja alleviivauksia. Arvelen, että ne ovat äidinisäni Eemeli Jalmari Toivosen (1885-1962) perua. Hän opiskeli mm. suomea ja sukukieliä Helsingin yliopistossa 1906 alkaen. Alla olevassa kuvassa Mänttälän pojat on alleviivattu - vaari oli kotoisin Mäntsälän Sääksjärven Inkalasta ja perehtyi Mäntsälän murteeseen (siitä sitten toiste lisää).
2) Äänne-kirjoitusehdotus suomen murteiden tutkijoille. Kirjoitti E.A. Ekman. Toinen laitos. Helsingissä, omalla kädellä keväällä 1900.
Paperikantinen, nimiösivu, aluksi-osio (2 sivua) ja sen jälken 38 numeroitua sivua.
Tämä vaatii hieman pohjustusta. Äännekirjoitus eli tarkekirjoitus on kirjoitusjärjestelmä, jolla puhe voidaan esittää ääntämyksenmukaisena tekstinä. Se on kielitieteen työkalu ja käytössä vaikkapa murteiden tutkimuksessa ja vertailevassa kielitieteessä. Rahvaalle tutuinta tarkekirjoitus on varmaan sanakirjoista, joissa normaalisti kirjoitetun vierasperäisen sanan perässä on sama sana tarkekirjoituksella - joka siis kertoo, kuinka sana äännetään.
Juuri tämä painotuote (ilmeisesti hektografilla tehty kopio) liittyy Suomen murteenkeruun historiaan. Nyt lukijan kannattaa perehtyä Jan Stranbergin graduun vuodelta 2004 Ei sanat salahan joua: fennistiikan murteenkeruun historiaa 1868—1925. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos. E.A. Ekmanin (vuodesta 1902 Tunkelo) osuudesta tarkimmin on noin sivuilla 29-32. Tarkekirjoitusoppaan varhaisempaa laitosta (painos 25 kpl) jaettiin 1899 murteenkeruuseen lähteville ylioppilaille. Jo seuraavana keväänä Ekman laati tämän laajemman laitoksen. Sen painosmäärästä en ole löytänyt tietoa. Ekmanin osa tarkekirjoituksen kehittäjänä on merkittävä. Ekmanin/Tunkelon elämästä on pitkä juttu täällä.
Näistä laitoksista Jan Stranberg kirjoittaa:
"Seuraavana keväänä Ekman kirjoitti uuden version, jota mitä todennäköisimmin painettiin kerääjille jaettavaksi, mutta tästä painotuotteesta en ole onnistunut löytämään yhtään kokonaan säilynyttä kappaletta. (Saattaisi löytyäkin SKS:n arkistoista.)
Ekmanin äännekirjoitusehdotuksen alkuperäiset käsikirjoitukset ja muutama painettu sivu ovat tallessa Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan kirjaston Franzenian yksikössä (suomalais-ugrilaisen laitoksen yhteydessä). Ensimmäinen ja toinen käsikirjoitusversio (1899 ja 1900), jotka ovat kukin omiin vihkoihinsa muistiinpannut, on sidottu yksiin kansiin. (Lähdeluettelossa tämä lähde on Ekman 1899—1900, ja siihen perustuu loput tästä alaluvusta. Tarkempia viitteitä ei ole, sillä käsikirjoituksista puuttuvat sivunumerot.)
Ensimmäisen version nimiölehdellä lukee: ”Äännekirjoitus-ehdotus suomen murteiden tutkijoille. Luonnos, jonka tekaisi E. A. Ekman.” Tämän jälkeen seuraa jakso ’Selitystä’, joka on päivätty 10.7.1899:
”Esiintyneistä syistä kirjoittaja on keskeyttänyt painatustyön tuokemmaksi. Toivottavasti tämä on asialle eduksi, jos herrat käyttäjät y. m. asianharrastajat hyväntahtoisesti antavat kirjoittajalle ehdotuksen johdosta huomautuksensa ja muistutuksensa tulevan lukukauden alussa.” [Tämän lisäksi Ekman mainitsee lähteistään.]
Tuoreemman version nimiölehdellä lukee: ”Prof. E. N. Setälälle
kiitollinen kirjoittaja. [Omistus ehkä koko sidokseen.] Äännekirjoitus-ehdotus
suomen murteiden tutkijoille. Kirjoitti E. A. Ekman. Toinen laitos. Helsingissä,
omalla kädellä, keväällä v. 1900.” Tällöin Ekman on myös kirjoittanut hieman
laajemman esipuheen, otsikoitu ’Aluksi’ (alleviivaukset poistettu)."
SKS:llä on täydellinen vuoden 1900 laitoksen kappale (kysyin ja sain oitis vastauksen). Yllämainittu Franzenian kappale on siis käsikirjoitus 1899-1900 vailla sivunumeroita. Näiden lisäksi Finna-tietokannassa mainitaan yksi kappale Oulun yliopiston kirjastosta. "Meidän niteemme näyttää olevan irtolehtinen ja vajavainen. Kansia tai nimiösivua ei ole ja Oula-Finnan tietue http://oula.finna.fi/Record/
Nöyrä kirjoittaja pyytelee alkutekstin lopussa anteeksi:
"Tekijä pyytää nöyrimmästi anteeksi vihkon monin paikoin epäselvää ja epäsiistiä asua, jota hän tottumattomana duplikaattorin käyttäjänä ei ole voinut kiireessä mielipahallaankaan parantaa. Korvatkoon käyttäjäin asianharrastus, mitä siitä sekä sisällyksestään puuttuu".
Ekman myös tähdentää murrepuheen tarkkaa muistiinkirjoittamista:
"Äännekirjoituksen tarkoituksena on antaa puhekielestä mahdollisimman tarkka ja uskollinen kuva. Kirjoittaja siis ei saa ottaa huomioonsa muuta kuin mitä puheessa kuuluu, ei sanain johtoa, kirjakielen tavallista oikeinkirjoitustapaa eikä mikä pidetään ’oikeana’ tai ’vääränä’ ääntämistapana; kaikki kielen ’paranteleminen’ ja ’kaunisteleminen’ on kiellettyä; tieteelle se on kyllin hyvää semmoisena kuin se todellisuudessa on".
Alla on kaksi näytesivua.
Vaari sovelsi näitä ohjeita Mäntsälän murretta kerätessään. Tallessa on Mäntsälän murretta koskeva käsikirjoitus, 88 sivua käsinkirjoitettua tekstiä. Tässä hauska hevosen ja vasikoiden käsittelyyn liittyvä kohta (kaksi kuvaa). Bilabiaalinen tremulantti, bilabiaalinen imuäänne sekä dentaalispirantti lujan henkäyslopukkeen kera!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti