Lintutieteellisiä havaintoja Muonion, Enontekiön ja Kittilän pitäjistä kesällä 1935 - vanha lintupäiväkirja

Oulun Lyseon biologian kokoelmissa on kaksi mielenkiintoista oppilastyötä vanhoilta ajoilta. Niistä tuoreempi (1935) on Runar Tallqvistin laatima pahvikantinen vihko, mitat (korkeus x leveys) 180 x 230 mm, kannessa sievä maalaus.

Havaintovihon kansi

Oulun Lyseon matrikkelin (1)  mukaan Runar Tallqvist (1917- 2008) oli Lyseon oppilaana 1932-1936 ylioppilaistumiseensa saakka. Matrikkelista hänet kuitenkin löytää nimellä Tenovuo, (ent. Tallqvist), Rauno Runar Axelsson.

Rauno Tenovuo päätyi sittemmin Turun yliopistoon lukemaan biologiaa. Eläintieteen opinnäytteensä gradusta väitöskirjaan hän teki linnuista, väitöksen aihe oli ulkosaariston varisten ekologia. Tenovuo oli vuosina 1965-1980 Turun yliopiston eläintieteen apulaisprofessori ja hänelle myönnettiin professorin arvonimi. (2)

Nuorna vitsa väännettävä! Ornis Fennicassa olleen Rauno Tenovuon 60-vuotisjutun mukaan hän "aloitti lintujenharrastuksen jo koulupoikana ja suuntasi retkeilyjä syntymäkaupunkinsa Oulun ympäristöön ja iän kartuttua myös Lappiin" (3).

Oppikoulun 7. ja 8. luokan välisenä kesänä 1935 18-vuotias Tallqvist kierteli puolitoista kuukautta Muoniota, Enontekiötä ja Kittilää. Havaintovihkon merkintöjen perusteella menomatka 2.6. joutui junalla ja postiautolla. Junalla ensin Ylitornion Kaulinrantaan (4) saakka (päätellen siitä, että hän näki kiuruja Tornionjokilaaksossa junan ikkunasta) ja siitä Muonioon postiautolla (jonka ikkunasta hän näki suopöllön). Maastossa hän tieten patikoi. Pitemmillä siirtymillä oli kulkuneuvona polkupyörä ("pyöräillessäni 9.6. Muoniosta Naapankiin...), ja yksi maininta autosta löytyy metsähanhen kohdalta: "27.VI lensi pari lintua Muonion pohjoispuolella maantien vartta pohjoista kohden. Seurasin niitä pitkän aikaa auton ikkunasta". Luulen, että linja-auton - vuonna 1935 pääsi Muoniosta Enontekiöön linja-autolla ti, to ja la (27.6. oli torstai) (5).

Tässäpä havaintokirjasta poimitut päivämäärät ja paikat: 2.6. Oulusta Muonioon, Kemi, Haukipudas, Tornionjokilaakso, Muonion kirkonkylä, 3.6. Muonion kirkonkylä, 4.6. Muonion kirkonkylä, Muonion Pakajoki ja meno Naapankiin, Naapanki, 5.-7.6 Naapanki, Naapankivaara, 7.6. Muonion kirkonkylä, 8.6. Muonion kirkonkylä, saari Muonionjoessa, Laitajärvi, 9.6. Naapankivaara, Naapanki, Saijajärvi, 10.6. Jerisjärvi, 11.6. Pakajärvi, 12.6. Kittilän Jerisjärvi, 13.6. Muonion kirkonkylä, Pakajärvi, 14.-18.6. Pakajärvi, 16.6. Äkäslompolon eteläpuoli, Äkäsjoki, Kuopan talo, 21.6. Pakajärvi, Kangosjärvi, 22.6. Muonion kirkonkylä, 23.6. Olostunturi, 24.6. Ylimuonio, 25.6. Muonionjoen saari, 26.6. Muonion kirkonkylä, Laitajärvi, 27.6. Muonion kirkonkylä, Muonionkoski, Niva, autolla kohti pohjoista. 28.6. Enontekiö, Hetta, Näkkälä, Näkkäläjärvi, sissankivaara, 29.6. Näkkälä, Näkkäläjärvi, Jerstivaara Pöyrisjärven eteläpuolella, Pöyrisjärvi, 30.6. Pöyrisjärvi, 1.7. Pöyrisjärvi, Termisvaara, 2.7. Näkkälä, Näkkäläjärvi, Termisvaara, 3.7. Enontekiö, Närpistönjoki, Sissankivaara, 4.7. Enontekiö Sissankivaara, 5.7. Enontekiö, autiotupa Hetasta 18 km pohjoiseen, 7.7. Muonion kirkonkylä, saari Muonion edustalla, 8.7. Muonion kirkonkylä, Jerisjärvi, Kutuniva, Olosjärvi, 9.7. Jerisjärvi, Muonion Saijajärvi, 10.7. Keimiötunturi (Kittilä), Jerisjärvi, Sammaltunturit, Pallastunturin Vatikuru, 11.7. Jerisjärvi, Keimiöjärvi, Keimiötunturi, Pallastunturin Taivaskero, Sammaltunturi, 12.7. Jerisjärvi,13.7. Jerisjärvi, Kemi - siis paluu Oulun suuntaan.

Rauno Tenovuon pojat Olli ja Jorma Tenovuo lupasivat ystävällisesti julkaista isänsä vanhan havaintokirjan perunakuopassa. Kiitos! Molemmilla on hienot lintusivut, nimiä klikkaamalla pääsee niihin.

Jos jokin havainto on erityisen kiinnostava tai lisää tietoa Lapin linnustosta, kommentoida sopii.

Havaintovihon nimiölehti

Kun isä kameran osti – esittelyssä 1950-luvun haitarikamera

Vieraskynä Pertti Tikkanen kertoo :

Isälläni oli aikanaan kamerana Agfa ISOLETTE-L Color-Apotar Pronto, joka oli saksalaisten sodanaikaisista malleista (Soldatenkamera) kehitetty versio. Kaikki toiminnat olivat mekaanisia ja noihin asti digitaalisuus vei ajatukset sormilla tekemiseen. Tosin tässä hienostuneessa mallissa oli jo huipputekniikkaa edustava valotusmittari. Muovisen haitarin päässä oleva objektiivi voitiin kätevästi taittaa suojaan rungon sisään ja vapauttaa kuvausta varten. Kameraa tehtiin vuosina 1957-1960. Filmikokona oli iso 6x6, kinofilmien valtakausi tuli myöhemmin. Kuvakoko oli niin iso, että mustavalkoisia pinnakkaisvedoksia saattoi käyttää suoraan albumikuvina ja kuvissa oli hyvin suurennusvaraa. Valotusaika, aukko ja tarkennus säädettiin kaikki objektiivin etuosasta. Edistynyt ominaisuus oli kameran päälle rakennettu valotusmittari, jonka avulla voitiin ottaa valottamisen tarkkuuden kannalta krantumpia värillisiä diakuvia. Nykyiseen täysdigitaaliseen tekniikkaan verrattuna kamerassa on paljon vanhahtavia, mutta ihailtavan käteviä mekaanisia ratkaisuja!

Kameran etupuoli, objektiivi sisääntaitettuna. Täytyy pidellä kiinni, kun lukitus ei enää toimi! Yläpaneelissa etsin oikealla sekä valotusmittarin ikkuna vasemmalla. Filminsiirtokiekko (kuvassa vasemmalla) on matkan varrella hävinnyt jonnekin.

Objektiivihaitari avattuna. Haitari on ulkoa kovaa muovia ja sisältä mustaa kangasta. Ajan myötä haitari alkoi rapistua kulmista ja valoa pääsi vuotamaan filmille, tuloksena laikukkaita kuvia.

Objektiivi suoraan edestä. Objektiivin mallinimi Color-Apotar ja kameran -L viittaavat valotusmittarin mahdollistamaan värikuvaukseen, jossa valotuksen säätäminen on tarkkaa puuhaa. Helppoa se ei ilmeisesti ollut, päätellen ylivalottuneiden diojen suuresta määrästä! Pronto on sulkimen mallinimi. Kameran viritysnuppi on ylhäällä keskellä, aukon säätönuppi ylhäällä vasemmalla ja punainen nuppi alhaalla oikealla on aikalaukaisin. Keskussulkimen lamellit ovat näkyvissä.

Säätönuppi, jolla valittiin filmin herkkyys sekä määritettiin valotusmittarin avulla sopiva aukko / suljinaika -yhdistelmä. Valo määräsi pikkuviisarin paikan, hahlo käännettiin pikkuviisarin päälle ja luettiin valotusajan (vihreät numerot) ja aukon (4.5 – 22) yhdistelmä. Kyllä saksalainen insinööri osasi!

Maisema kameran takaa, kansi avattuna. Filmi oli rullafilmiä, ja kuvakoko oli huikean iso 6x6. Kannessa on pieni punainen ikkuna, josta saattoi kurkata kuvan numeron. Punainen väri esti filmin valottumisen tätä kautta, samalla periaatteella kuin kuvien tekeminen pimiöiden punaisessa valossa. Filmiä siirrettiin kiekkoa kääntämällä ja tahattomien kaksoisvalotuksien estämiseksi oli näkyvissä pikku värimerkki, jos ei ollut muistanut rullata filmiä uutta kuvaa varten. Taas pisteet saksalaiselle insinöörille!

Tämä on suosikkini: diakuvia varten käännettiin filmin eteen molemmilta puolilta verhot, jotka muuttivat kuvakoon 6x6:sta 3x6:ksi, joka oli omituisen pitkulainen panoraama. Sama säätö voitiin tehdä etsimeen pientä vipua kääntämällä. Täysin epäloogisesti tuli pystyrajauksia kun kameraa pideltiin vaakasuorassa ja vaakarajauksia kun kameraa pideltiin pystysuorassa.

Ongelma oli, ettei pikkuverhoilla muutettu kuvakoko 3x6 ollut vielä lähelläkään kinoaikakauden diakehyksen aukon kokoa! Saattoi olla muitakin optioita, mutta meillä käytettiin tällaisia DIALUX-kehyksiä, jossa kuva laitettiin ensin kalvon sisään ja työnnettiin sitten kehyksen sisään.

Tätä ennen piti diaa leikata saksilla erityisesti pituussuunnassa, että se mahtui kehykseen. Hyvin usein kuvan reunoilla olevat kohteet jäivät piiloon. Tässäkin kuvassa reunimmaiset hemmot luulivat pääsevänsä kuvaan, mutta vähänpä tiesivät!

Enimmäkseen kameralla sai ihan kelpo kuvia, kunhan tottui noihin filmikoosta johtuviin kuvanrajauksen omituisuuksiin. Objektiivi sisään taitettuna kamera oli kompakti kuljeteltava ja aika kevyt. Paristoja tai akkua ei ollut, joten kamera oli aina valmis kuin partiolainen. Linssien optiikan laadusta en oikein osaa sanoa, kaipa se ihan kunnollinen oli, ainakin kuvista päätellen. Itse en ehtinyt tällä vehkeellä kuvia ottaa vaan synnyin suoraan kinoaikakauteen ja siirryin sittemmin digiaikaan. Teknologian alkupäässä ovat camera obcscurat eli laatikot, joihin tehdyn pienen reiän tai linssin kautta valotetaan laatikon sisällä oleva filmi, ks. vaikka täältä.

Oulun Lyseon luontokerho Esikon havaintokirja vuosilta 1898-1907

Oulun Lyseon kätköissä on maannut toista sataa vuotta luontokerho Esikon havaintokirja vuosilta 1898-1907, vaaksan kanttiinsa oleva mustakantinen, aika lailla irtolehtinen vihko. Tässä julkaisen kaikki sen sivut. Joihinkin henkilöihin olen lisäillyt tietoja ja nettilinkkejä, etenkin jos he ovat olleet aikuisiällä luonnontieteellisissä hommissa. Tällaisia kyllä piisaa! Henkilöiden peruslähteenä on ollut Oulun Lyseon 100-vuotisjuhlajulkaisu Oulun Lyseo 1874-1974. Kaikkia havaintokirjan nimiä en ole onnistunut löytämään oppilasluettelosta - ehkä koska sukunimiä on muuteltu ahkerasti.

Eliöiden nimistö on ollut aikojen kuluessa kirjavaa. Samankin lajin kansannimet tarkoittavat usein eri seuduilla eri eliöitä, ja nimen "virallisetkin" suositukset ovat muuttuneet. Tästä löydät lisää vaikkapa Kaisa Häkkisen Linnun nimi -teoksesta ja Jukka Hintikan Suomen lintujen nimet -kirjasta. Käytänkin omissa huomiossani lintujen ja muiden eliöiden nykyisiä nimiä. Myös koulun nimi on vaihtunut: nykyisin Oulun Lyseon lukiona tunnetun koulun nimi oli Esikon päiväkirjan kirjoittamisen aikoihin Oulun suomalainen lyseo ja ennen sitä Oulun suomalainen yksityislyseo ja jossain vaiheessa myös Oulun suomalainen klassillinen lyseo. Tässä käytän tästä koulusta ja sen edeltäjistä nimeä Lyseo.

Tämä artikkeli on syntynyt Lyseon luonnontieteellisten kokoelmien inventoinnin sivutuotteena tammikuussa 2017. Pidin tästä havaintokirjasta ja Lyseon lintukokoelmasta  myös esitelmän Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen kokouksessa 11.1.2017, 109 vuotta havaintokirjan viimeisen merkinnän jälkeen.

Havaintokirjan ensimmäisellä lehdellä on merkintä II - onko jossain siis ensimmäinen havaintokirja? Tämän kakkoskirjan havainnot eivät ole tarkassa aikajärjestyksessä, vaan ne on kirjoitettu puhtaaksi jälkikäteen. Onko kakkonen vain puhtaaksikirjoitettu ykkönen?

*****

Sivu 1. Oppilas L. Pentzin (oppilas  1892-1901) aukaisee sinisuohaukan mahan, tutkii saaliseliöiden jämiä ja pohtii sinisuohaukan hyödyllisyyttä ja haitallisuutta. Havainnon kirjoitti puhtaaksi Z. (Zacharias) Schalin, oppilaana 1892-1900; myöhemmin taiteilijaurallaan käytti toista etunimeään Teodor. Sitä seuraa sivulle 2 jatkuva kehotus tutkia Haukiputaanjoen suusta noin peninkulman päästä löytyvää kivilajia. Tämän kivihavainnon esitti Esikon kokouksessa 5.10.1898 lehtori A.R. Helaakoski. Antti Rietrikki Helaakoski oli Lyseon edeltäjän Oulun suomalaisen yksityislyseon ensimmäisiä ylioppilaita keväällä 1881. Hän toimi Lyseon luonnontieteen, maantieteen ja historian lehtorina vuosia 1890-1905 ja myöhemmin samassa hommassa Tampereella.

Sivu 4. Helaakosken kivijuttua seuraa G. Granön 5.10 Esikossa esittämät havainnot Juncus balticuksesta (merivihvilä) ja Machaon-perhosista (ritariperhonen) Tornionjokilaaksossa. Granöstäpä tuli sittemmin maailmankuulu maantieteilijä!  Hän tuli perustaneeksi Tarton yliopiston maantieteen laitoksen ja toimi sittemmin myös  Turun ja Helsingin yliopistojen maantieteen profeessorina.

Maisteri Helaakoski on nähnyt kaakkuriemän kantavan poikasia nokassaan sekä tavannut tervalepän Haukiputaan Purjekarissa joen pohjoispuolella (kirjattu 5.10.1898)

Piparimökkipienoismalli ja mukavaa vuodenvaihteen tienoota!

Vuotuinen mökinrakennuspiparipienoismallihavainnollistus valmistui äsken. Mittakaava 1:50. Viimevuotinen on täällä. Edistystä on tapahtunut.

Vanhoja pipariohjeita sadan vuoden takaa voit lukea tämän linkin takaa.

Saunamökin pienoismalli 1:50

Piparitalon malli, 1:1.

Hirsirakennus purettu ja siirretty sekä muinaistieteellisiä löytöjä

Rakennus on nyt purettu ja siirretty (työn edelliset vaiheet täällä.). Purkuun meni 27 ihmistyötuntia, siirtoon 4 (2 x traktorikuorman lastaus, kuljetus ja purku), yhteensä 31 h. Ari-Pekka K. oli apuna yhtenä päivänä, Mikko R. siirsi. Kiitos.

Lentävä lauta(nen)

Punamulta on säilynyt säältä suojassa huussin sisällä.

Edellisen siirron ja pystytyksen jälkeen (1953) ei kehikkoja oltu juurikaan tapitettu, vain ovien toisessa pielessä oli tapit. Ne olivat vanhaan malliin lyhyet eiväkä ulottuneet ylemmän hirren läpi, kuten nykyisin ruukataan tehdä. Lisäksi joka nurkka oli lyöty naulalla kiinni, ja muutamassa välissä oli helkutinmoisia rautapiikkejä. Hyvin olivat kehikot silti muotonsa pitäneet, vaikka useimpien nurkkasalvainten päätä oli pätkäisty pois ja peitetty laudoilla.

Hirviä rautapiikki ajaa tapin aseman.

Oven pielissä oli tappeja.

Nämä nurkat eivät olisi ilman naulausta kiinni pysyneetkään, koska hirsien päät oli katkottu. 

Päreiden päälle oli 1970-luvun alkupuolella pantu perinteiseen tyyliin apulantasaäkkejä ja niiden päälle kolmiorimahuopa.

Perinteinen kattorakenne: päre - apulantasakit - kolmiorimahuopa.

Rakennustarpeet kiertävät: tiilten kyöräystä ja hirsikömmänän purkua

Korjasin (3.12. ja 11.12) muutamia rakennuksen historiaa koskevia tietoja sen naapurin isännän ja tilan toiseksi viimeisen omistajan kertoman perusteella. Uudet tiedot kursiivilla.

Tulin hommanneeksi rakennustarpeita. Suositulla netin myyntipalstalla olli ilmoitus "hyväkuntoisesta" hirsirakennuksesta. Käytiin myyjän kanssa paikalla ihmettelemässä. Rakennus (alempana siitä lisää) ei houkutellut, mutta sen takana oli riivatunmoinen kasa kattotiiliä, jotka olivat perua lähistöllä ajat sitten palaneesta asuintalosta. Ne oli muuan mies tuonut kai kaupungista, eivätkä ainakaan täällä ole koskaan katossa olleetkaan.(tämä pitää vielä tarkistaa)

Tiilet vaihtoivat omistajaa. Lastasimme (rouva ja minä) tiilet traktorin peräkärryyn. Puolet mahtui eka kuormaan, toinen puoli seuraavana päivänä toiseen.

Tästä voisi tulla yhteinen harrastus.

Noin 1300 tiiltä odottaa nyt puhdistusta ja huoltomaalausta.

'

Tiilistä osa ehkä päätyy uuden saunan katolle, ei tiedä vielä. Noin sata neliötä näistä tulee, 

Lopulta hellyin ostamaan (polttopuun hinnalla eli halavalla) itse rakennuksenkin. Sen pohjamitat ovat noin 4 x 10 metriä (vähän alle). Kummassakin päässä on hirsikehä, ja niiden välissä lautaseinäinen osa. Hirret ovat ohuehkoja, noin neljäpuolituumaisia paksuudeltaan. Ulkopuolella erottuvat piilukirveen iskujen jäljet. Lautatavara on pääasiassa tuppeen raamisahattua. Punamulta on säilynyt parhaiten rakennuksen päätyyn nojaavan huussin suojassa. Kehikkojen yhden pystyttäjän mahdollisen veistäjänkin nimi on tiedossa, asuu nyt kylällä, ikää 96 v. Tieto on kahdesta lähteestä. Pitänee paikkansa. Mies asui tässä pihapiirissä olevassa talossa 1950-luvulla. Tämä on viimeinen tämän pihan rakennuksista. 11.12.: Tilan toiseksi viimeinen omistaja purki asuinrakennuksen polttopuuksi 70-luvulla. Sauna on hinattu traktorilla kilometrin päähän.

Rakennus on siirretty jostain  ilmeisesti kylältä, minkä voi päätellä seinissä olevista himmeistä numeroinneista. Viimeisin siirto on tapahtunut seinässä ollen Kalevan päiväyksen perusteella 1950-luvun lopulla. 3.12. paikalla käväissyt naapuri muisteli että 1957 ja sen jälkeen muutamana vuonna. 11.12.: Sama naapuri oli kaivellut isänsä allakoita - vuodelta 1953 löytyi merkintä, että rakennus on  ollut K.:n talon pikkuriihenä kylällä ja tuotu sieltä kolmella hevosella tähän.

Työpaikoista kannettiin huolta jo vuonna 1958.

Närhi x 2

Takapihalla kaksi tämmöistä tänään, eipä ole ennen ollutkaan (asuttu tässä vuodesta 1997):

Närhen yleisimmät äänet ovat karheita rääkäisyjä, mutta sen metallinsinistä hohtavat pikkusiipi ja käsisulkien peitinhöyhenet ovat kaunaimmasta päästä meikälisten lintujen väritystä.