Joulusyömiset

Tuommoisia perinneherkkuja oli joulupöydässä. Sanonta useista kokeista ja huonosta sopasta ei päde. Porkkanasose-rakuunakeittoa, kyläsavulohi-piparjuurirullia, smetanasilliä, lämminsavuhauki-sipuli-smetanasörsseliä rosmariinin ja timjamin kera ja ilman, graavilohta, sinappisilliä, feta-pinaatti- ja muna-riisipasteijoita, limppuva, savukaritsaa, sopivia juomia. Ainakin. Kahdeksan aikuista ja useita pygmejä pöydän ympärillä. Kiitos kaikille. MUOKS: Jälkiruokana kahvit ja britakakku.

*****

Selostus retkestä Turtolan pitäjän Porkkajärvelle kesällä 1934 (uusinta vuodelta 2017)

Julkaisen tässä uudestaan Oulun Lyseon oppilaan Lauri Heikelin (sittemmin Heikinheimo; 1917-2000) selostuksen retkestä - oikeastaan luonnontieteellisestä tutkimusmatkasta - Turtolan pitäjän Orajärven kylän Porkkajärvelle 3.6.-20.7.1934. Retken osanottajat olivat Lauri Heikel, pariskunta Aarne ja Hermine Hellemaa sekä toinen lyseolainen Runar Tallqvist (Rauno Tenovuo). Aarne Hellemaa (1905-1962) oli maineikas oululainen eläinten täyttäjä, preparaattori. Tämän juttu-uusinnan innoite liittyy juuri Hellemaahan. Minuun otti yhteyttä ihminen, jonka esivanhempi parin sukupolven takaa Hellemaa oli. Lainasin alkuperäisen päiväkirjan skannattavaksi.

Lauri Heikel kirjoitti ylioppilaaksi seuraavana keväänä. Hänestä tuli sittemmin Metsäntutkimuslaitoksen professori ja metsäekonomian tutkimusosaston päällikkö. "Lauri Heikinheimo oli metsureiden sosio-ekonomisten olojen tutkimuksen pioneeri sekä Suomessa että kansainvälisesti. Hän käynnisti myös suomalaisen metsien monikäytön ekonomian tutkimuksen. Heikinheimon ennusteet maa- ja metsätalouden työvoiman nopeasta supistumisesta 1960-luvulta vuosisadan lopulle olivat osuvia. Hän ennakoi jo 1950-luvun lopulla tropiikin metsäkadon nopean laajenemisen.", tietää kansallisbibliografian Lauri Heikinheimo -artikkelin esittelyteksti.

Runar Tallqvist (1917- 2008) oli Lyseon oppilaana 1932-1936 ylioppilaistumiseensa saakka. Matrikkelista hänet kuitenkin löytää nimellä Tenovuo, (ent. Tallqvist), Rauno Runar Axelsson. Hän päätyi sittemmin Turun yliopistoon lukemaan biologiaa. Eläintieteen opinnäytteensä gradusta väitöskirjaan hän teki linnuista, väitöksen aihe oli ulkosaariston varisten ekologia. Tenovuo oli vuosina 1965-1980 Turun yliopiston eläintieteen apulaisprofessori ja hänelle myönnettiin professorin arvonimi.

Nuorna vitsa väännettävä! Ornis Fennicassa olleen Rauno Tenovuon 60-vuotisjutun mukaan hän "aloitti lintujenharrastuksen jo koulupoikana ja suuntasi retkeilyjä syntymäkaupunkinsa Oulun ympäristöön ja iän kartuttua myös Lappiin"; ks. tämä juttu ja tämä.

****

Vielä lisäys: retkeläisten asuinkämppä on hävinnyt jo ajat sitten, mutta sen seinällä ollut lauta on säilynyt ja päätynyt Hellemaan lapselle, jonka jälkeläiseltä kuvan sain; kiitos! 

 

****

Porkkajärven retkue liikkui lihasvoimalla, polkupyörin ja patikoiden koko tuon puolitoista kuukautta.

Lyseon 1930-luvun vuosikertomusten mukaan VII luokalle siirtyvien oli suoritettava kesälomalla jokin kesätehtävä, kuten esim puutarhan tuhohyönteisiin perehtyminen ja näytteiden kerääminen niistä, kesäloman vuorokausien keskilämmön mittaaminen tai joku muu opettajan kanssa sovittu tehtävä. Ehkä tämä selostus on "muu opettajan kanssa sovittu tehtävä", vaikka Heikel siirtyi kesän 1935  jälkeen jo VIII luokalle. Havaintokirja kelpaisi kyllä nykyäänkin mainiosti vaikkapa luonnontutkimiskurssin oppilastyöksi. Mainittakoon, että luonnonhistoriaa opettivat Lyseossa tuolloin August Armas Parvela ja Aura Parvela, biologipariskunta.

Kaikki Porkkajärvivihkosen kuvat otti Aarne Hellemaa.

Sivut 3-7: Lintuhavainnot pyöräilymatkasta Oulu-Orajärvi 3.-6.6. Huomion kiinnittää nyttemmin jyrkästi vähentyneen peltosirkun esiintyminen monin paikoin, Haukiputaalla, Iissä, Simossa, Karungissa ja Pellossa.

 Sivu 8, retkeilyalueen kartta.

Kiiminkijokisuun kaloista ja kalastusasioista

Julkaisen tässä Oulun Lyseon seitsemäsluokkalaisen Matti Holman (1920-2004) oppilastyön Kiiminkijokisuun kaloista ja kalastusasioista. Matti Holma kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1940, joten työ on noin vuosilta 1938-1939. Luonnonhistorian ja maantiedon lehtorina toimi tuolloin rehtori A.A. Parvela (1885-1952).

1. Kevät, hanget sulavat, maatyöt ja puutavaran uitot alkavat ja alkaa kalastajain aika.

2. "Tulleeko tänä kevännä lohta ollenkaan kun näin kauan jäätkin ovat paikoillaan maanneet. Keeron Jussi kuuluu ennustaneen, ettei lohta tule, ehkä sentään pienempää kalaa."

3. Kopran Santeri, vanha, tottunut kalamies: "Merikalastajaksi ei ole laiskasta."

4. "Parikymmentä kalastajaa, enimmäkseen lohikalastajia, harjoittaa ammattiaan Kiiminkijoen suulla... Vain jotkut vetävät talvella nuottaa tai pyytävät koukuilla mateita ja haukia." Rysän kuvausta.

5. Rysän kuvausta.

6. Rysän kuvausta. "Koko tämä rysähoito on n. 100 m pitkä aitoineen päivineen."

7. Tavallisen rysän rakenne päältä

8. Rysän porstua, koppa ja aita sivulta

9. Lohi saapuu keväällä, tuulen vaikutuksesta saaliiseen

10. "Kaakko vie kalat merestä, itäkaakko kattilasta. luode lusikastakin." Lohen kesäpyynnistä.

11. Taimenta, siikaa, maivaa, norsia, harria. Kuoreen eli norsin pyynnistä: "Etenkin kellolaiset pyytävät talvella kovasti "norsia" ja syövät niitä myöskin paljon. Eipä siis olekaan ihme, että heitä "kapanorsiksi" haukutaankin."

12. Silakan pyynnistä ja kudusta matalikoilla. Kilohailia, "piikkimahoja" näkee toisinaan.

13. Merihärkiä, rantatuikkisia ja salakoita, särkiä ja seipiä, säynäviä ja lahnoja, ankeriaita harvoin. Vuonna 1918 oli saatu 5 kg painoinen turska (jota Parvela epäili kampelaksi).

14. Kalanpyynti on haukiputaalaisille aina ollut tärkeä elinkeino, varsinkin sota-aikoina ja hallan vietyä viljan.

Matti Holma joutui sotaan pian koulun jälkeen. Muistokirjoitus (Leo Saksala, HS 21.11.2004) kertoo, että hän osallistui patteristonsa tulenjohtajana pohjoisen taisteluihin muun muassa Kiestingissä. Kannaksen läpimurtotaisteluissa 1944 hän toimi tulenjohtajana muun muassa Kivennavalla, Kuuterselässä, Antreassa ja Talin alueella. Hän joutui vielä saksalaisten joukkojen karkoitustaisteluihin Lappiin. Holma sai VR 4.lk kunniamerkin kahdesti sekä Suomen Leijonan 1. luokan ritarimerkin. Opiskeltuaan vuori-insinööriksi Matti Holma toimi mm. Kupittaan Savi Oy:n tutkimusjohtajana sekä pitkään (1955-1982) Suomen Tiiliteollisuuusliitto ry:n tiililaboratorion johtajana.  Matti Holma edisti tiiliteollisuuden pohjoismaista ja eurooppalaista yhteistyötä koko uransa ajan. Hän kuului Euroopan Tiiliteollisuusjärjestön teknilliseen komiteaan. 

*****

Perunakuopasta voit lukea muitakin entis-lyseolaisten töitä, klikkaa linkkejä: Retki Porkkajärvelle 1934 (Lauri Heikel/Heikinheimo),  Maakrunni kesällä 1934 (Juhani Vilkki), Lintutieteellisiä havaintoja Muonion, Enontekiön ja Kittilän pitäjistä kesällä 1935 (Runar Tallqvist/Rauno Tenovuo), Lintuhavaintoja Hailuodosta syksyltä 1951 (Paavo Sääski, Veijo Törnroos).

Retrospektiivinen seinäkalenteri 2025

Ensi vuoden (2025) seinäkalenteri valmistui. Piirtämäni luontokappaleiden kuvat ovat peräisin biologian alan julkaisuista, sanomalehtijutuista  ja luontopolkutauluista vuosilta 1985-1997, omaa kopiraittia siis. 

 

Tätä ei monella ole! Jos haluat, voin lähettää pdf:n. Yhteystietoni: antti.ronk (at) gmail.com, siis RONK ilman loppu-aata, jottei kuopiolainen taiteilija saa outoja tilauksia.

*****

Lintuhavaintoja Hailuodosta syksyltä 1951

Oulun Lyseon edesmenneen luontokerho Esikon (perustettu 1898!) Kärpänen-lehdessä 3/1951 on juttu oppilaiden Paavo Sääsken ja Veijo Törnroosin Hailuodon-retkestä 24.-26.9.1951. Kartalle pojat merkkasivat muutamia kiintoisimpia havaintoja, mm. etelään muuttavan merikotkan ja itään lentävän maakotkan 24.9. sekä viidentoista tunturikiurun (Eremophila alpestris) parven 25.9. Tuommoisia parvia ei näillä tienoin enää näe. 1800-luvun lopulle saakka tunturikiuru oli paikoin Lapissa verraten yleinen, ja rannikolla niitä tavattiin syysmuutolla jopa satamäärin. Tunturikiurun 1900-luvun kestänyt alamäki ei kuitenkaan voi juuri enää jatkua, koska Suomen pesivä kanta on kooltaan alle 10 paria, jos nyt edes yhtä. Muuallakin pohjoisimmassa Pohjolassa tunturikiuru on vähentynyt. Uhanalaisuusluokka: äärimmäisen uhanalainen.

Muuta kartalla mainitut linnut: Uria grylle = riskilä, Charadrius apricarius = kapustarinta, Squatarola squatarola = tundrakurmitsa, Calidris canutus = isosirri, Calidris minuta = pikkusirri. 

Veijo Törnroos oli myöhemmin Oulun Lyseon biologian ja maantieteen lehtori (vuoteen 1993 saakka).

Kärpäsen numeroita on tallessa noin 37 vuosilta 1947-1964. 

Kaupunkipuutalon korjausta

Heinäkuun mittaan olen osallistunut oululaisen 1930-luvulla rakennetun purutalon ulkopuolen kohennukseen omistajaväen kanssa. Talo maalataan lähiaikoina, joten tavoitteena oli korjata lahovaurioiset vuorilaudat ja tippalistat maalauskelpoiseen kuntoon. Talossa on kolme asuntoa.

Ehjää on turha vaihtaa; poistetaan vain huonokuntoinen puu ja korvataan uudella. Helpoiten seinässä kiinni olevan laudan katkaisu käy ns. monitoimikoneella. Katkos viettää ulospäin, mikä estää lautaa pitkin valuvan veden päätymistä liitokseen. 

 Sama nurkka paikkauksen jälkeen:

 Seinälautojen ja tippalistan korjaus on selkeää hommaa, huonot pois ja uutta, mittaan sahattua tilalle.

Yhdessä kohdin oli maali kupruillut useamman metrin matkalta kivijalasta ylöspäin. Kosteutta? Lämpövuoto?



Avattava se on. Voi kauhia! Vuorilautojen alla märän vinolaudoituksen päällä oleva rakennusaikainen tervapahvi oli tuhdin sienikasvuston vallassa. 

Eikä tässä vielä kaikki! Poistimme tervapahvin ja katkoimme märät vinolaudat sekä kaavimme kostean puru-kutterinlastutäytteen pois. Vastaan tuli kosteaa vaakapaneelia. Sen sisäpuolella sienen vallassa oleva MUOVI, sitten vanhaa sitkopaperia ja haltexlevy, jonka huoneen puolelle oli liimattu paperitapetti. Kurkistusreiästä näkyi uusimman remontin perua olevaa 50-millistä koolausrimaa ja selluvillalevyä. 

Kuvassa yllä näkyy lisäksi lattialankkujen päitä ja alapohjan purueristettä sekä sisäpuolisen lisäeristyksen koolausrimaa ja selluvillalevyä.

Kertaus. Kerrokset ulkoa sisälle päin: ulkovuorilauta, tervapahvi, vinolaudoitus, 15 senttiä puru-kutterinlastu -seosta, vaakapaneeli. Nämä ovat avatun kohdan alkuperäistä rakennetta. Vaakapaneelin sisäpuolella ollut ehkä pinkopahvi ja tapetti, muttei ole enää.

Muovi ei ole -30-lukulaista vaan uudempaa perua aikaisintaan jostain -60-70-luvun vaihteesta. Haltex-puukuitulevy on varmaan pantu seinään samassa remontissa. Selluvillalevyä taas on tehty vasta vuodesta 2010 lähtien. Sen huoneen puolella lienee ilmansulkupaperi ja ehkä kipsilevy ja tapetti; ei ollut tarvetta käydä katsomassa. 

***

Mitä teimme? Märät vinolaudat  ja osa kuivistakin pois ikkunoiden yläreunaa myöten, purut lahovaurion leveydeltä vintille saakka. Kostea vaakapaneeli ja muu puuaines  pois, muovia pois myös reilusti sienettömälle alueelle saakka. Yhtä runkotolppaa vahvistimme uudella. Vanha purutila täytettiin selluvillalevyillä. Niiden ulkopuolelle tuli ilmansuluksi hengittävä  bitumivuorauspaperi. Vinolaudoitus korvattiin vaakalaudoituksella, ja uloimmaksi tuli tietysti samanlainen vuorilauta kuin muuallakin talossa. 

Jos seinään olisi joskus laitettu mineraalivillaa, sen sisäpuolella pitäisi olla muovi kosteussulkuna. Miksi sitä on pantu tähän seinään, olisiko tavoiteltu vedon poistoa vai mitä.  Turha se kuitenkin on. Muovin poistaminen koko seinästä vaatisi seinän purkamista huonetilan puolelta, mikä ei kuulunut tähän urakkaan. 

Lahovaurion kohdalla olevan asunnon omistajaa pidimme ajan tasalla tekemisistämme.

***

Mistä kosteus on päässyt seinään? Ja milloin? Ulkopuolelta ei, eikä sisäpuolellakaan ole ollut vuotavia vesijohtoja. Ylhäältä varmaan sitten. Olisiko peltikaton alapintaan tiivistynyt vesi tippassut  ulkoseinän eristeiden kohdalle ja valunut siitä sitten vinolautoja pitkin. Vintin purueriste oli kyllä nyt kuivaa. Joka tapauksessa vettä on seinään päätynyt paljon ja pitkään. Asiaa pitää vielä selvittää ja korjata rakenne sellaiseksi, ettei ongelma toistu.

Tässä lisäkuvia seinän korjauksesta.

 *****

Rakennuspuoli: tyttären puoliso isineen ja minä. Työmoraalia tukeva ruokahuolto: tyttären puolison äiti. Pikkulasten huolto ja pito pois jaloista: rouva, tytär ja toinen tytär. Kiitos.

Mukavaa työtä, naapurien tapaamisia, uuden oppimista.

Mökkiaikomus alullaan

Mukavuusalueella Pohjois-Savossa on joitain vuosia sitten veistämäni sauna-saunatupa -kombinaatio (katso vaikkapa tätä). Sen pieni tupapuoli on sopiva ehkä kahdelle aikuiselle, isomman porukan mökiksi siitä ei ole. Mielessä onkin ollut jo pidemmän aikaa hommata sinne isompi rakennus, jotta tilaa olisi vaikkapa jälkeläistölle.

Ihannetodellisuudessa rakennusluvan saanut mökki nousisi lopulliselle sijoituspaikalleen sateensuojassa nosturin tai apulaisten avulla. Nyt lupia ei ole, rakennan 300 kilometrin päässä mukavuusalueelta vuoristomajani pihamaalla etupäässä yksin, ja hirret nousevat verenpaineella vailla koneapua. 

Tällainen on suunnitelma. Tupa hirrestä, sisämitta 4,5 metriä suuntaansa, pitkänurkka, tasakerta noin kolmessa metrissä. Tuvan kylkeen tulee kamari pitkästä tavarasta. Tuvan ja kamarin väliseinässä parin metrin aukko, joten tupa ja kamari ovat yhtä tilaa. Kamarin teen lopullisella sijoituspaikalla. Ennen kuin sitä pääsee tekemään, on teetettävä lupakuvat ja saatava rakennuslupa, rakennettava ja purettava kehikko ja rahdattava se mukavuusalueelle, jonka parkkipakalta on vielä hirret ryönättävä perustuksille (joita ei siis vielä ole). Mutta hirsi kerrallaan.

Puolenkymmentä vuotta sitten ostin muutaman sata metriä ulkokuivaa kuusi- ja mäntypelkkaa, ja loppukeväällä -24 aloin rakentaa. 

Hirret taapelissa. Hirsien päässä on lappu, jossa hirren pituus  (useimmat 5,4-metrisiä) sekä tyvi- ja latvapään korkeus. Jos aurinko pääsee paahtamaan lappuihin, merkinnät haalistuvat vuosien mittaan, vaikka ne olisi kirjoitettu millaisella tussilla tahansa. Vasemmalla isoimmat  hirret (latva yli 25 cm), oikealla ja kuvan ulkopuolella pienemmät.

Alku. 40 x 40 cm pihalaatat tuvan kulmissa.

Alin varvi tulossa. Pihalaattojen päällä on korokkeena hirrenpätkät. Salvoksen sisällä on vinotukien avulla muotonsa pitävä lautaneliö, jonka kulmat ovat tuvan nurkissa. 

Siitäpä se lähti. Salvokseen tulee alimmaksi isot, siis korkeat, hirret. Kahdella hirsikerralla on saatu seinää reilusti, kuvassa vasen etunurkka ja oikea takanurkka ovat n. 60 cm korkeudessa. Siis noin viidennes tavoitteen kolmesta metristä!  Nousu per varvi tietysti pienenee sitä mukaa kun hirret pienenevät ja homma hidastuu muutenkin, kun joutuu nostelemaan hirsiä alas muokkausta varten ja takaisin salvokselle. Kun oikein ylhäällä ollaan, tarvitaan hyvät telineet, joilla mahtuu työskentelemään. Vaihtoehto tälle olisi tehdä salvoksen yläosa erikseen maajalassa, vaan enpä tee. 

Hirsien suoruus vaihtelee. Osa isoista kuusihirsistä on niin kieroja, ettei niitä voi panna seinään kokopitkinä. Jos täysimittaisen hirren asentaa keskikohdaltaan suoraan ja koettaa oikaista kummankin pään veistämällä, hirsi kapenee liikaa, 15-senttinen jopa 10-senttiseksi, Kierojen hirsien pätkät voi käyttää esimerkiksi ikkuna- ja oviseinillä. Kuvan lähimmän seinän ylimmän hirren rakensin kahdesta kieron hirren pätkästä. Lyhyen pätkän päiden veisto-oikaisu ei kavenna hirttä liikaa. Liitospaikasta oikealla näkyvä kolo on tulevan oven paikka.

Tuossa kohdin, missä pitkä passi makaa hirren päällä, on aukon paikka tuvan ja kamarin väliseinässä.

Nurmikkoinen pihamaa ei ole jämäkin alunen lopulta tonneja painavalle hirsikotukselle. Vaikka aluslaatat olisivat samassa tasossa, ne voivat painua allaan olevaan maahan eri tahtia. Vaateri on syytä tarkistaa aika ajoin ja etenkin alkuvaiheessa.

*****

Aivan yksin ei täydy salvoksella olla. Osassa hirsiä oli kuorta ja kuoren alla kuoriaisia, papintappajia toukkineen. Aikuiset papintappajat kuoriutuvat koteloistaan omissa käytävissään, joista niitä putkahteli pinnalle katsomaan rauhanhäiritsijäänsä. Ehkä niitä jää hirsien sisälle, kaivautukoon ulos kun katsovat asialliseksi. Kuulemma voivat lymytä vuosikymmeniä ennen kuoriutumistaan. Kuorettomassa pirtin seinässä ne eivät pysty kuitenkaan lisääntymään.

Tuommoisia vaino- tai ahmaspistiäisiä lenteli salvoksella etsimässä toukkia tai koteloita, joihin tuikata munansa:

******