Vesikattoa! Sarvikuonokas!

Tässäpä kuvia mennä viikolta hirsihuvilan pystytyksestä. Yksi etappi saavutettiin torstaina, kun vesikaton ruodelaudoitus (raakaponttilautaa) valmistui ja asensimme sen päälle alushuovan. Katto pitää nyt vettä, eikä enää tarvitse ruuvailla epämääräisiä peltejä sadesuojiksi.

Päätykolmiot ennen...

... ja jälkeen.

Päätykolmio.

Koneet nopeuttavat monia työvaiheita.

Vesikattoa tukevat niskat asensimme myös. Niskat upotimme taskertahirsiin ja kurkihirteen tekemiimme koloihin. Päätykolmiot ovat hirrestä ja siis painuvat hieman ajan myötä. Jos niskat olisi tässä vaiheessa kiinnitetty kiinteästi vaikkapa naulaamalla tasakertahirsiin (sivuseinien ylimpiin hirsiin), painumisen seurauksena niskat työntäisivät tasakertahirsiä ulospäin ja kääntäsivät niitä vinoon. Jotta näin ei kävisi, niskat kiinnitettiin sivuseiniin liukuraudoilla, jotka saalivat niskojen liikkeen ulospäin

Vesikaton niskat.

Liukurauta sallii niskojen liikken ulospäin, kun päätykolmiot painuvat.

Päätyräystäätkin tarvitsevat tukea. Koska tässä rakennuksessa ei ole kurkihirren suuntaisia vuoliaisia ulottumassa päätyseinien ulkopuolelle tukemaan päätyräystästä, teimme erillisiä tukipalikoita myöhemmin ladottavien harjalta sivuseinille juoksevien päätyräystäslautojen tueksi. Ne mataloitettiin nikojen väliseltä osalta, jottei eristeiden päällinen tuuletusväli kokonaan tukkeudu. Räystään alla niiden korkeus on sama kuin niskojen eli 15 senttiä. Päätykolmion painumisen (joitain senttejä) otimme tässäkin huomioon. Kun pääty painuu, niskoihin kiinnitettyjen, päätyseinästä ulos työntyvien päiden on myös päästävä liikkumaan vapaasti kohti sivuseiniä. Tämän vuoksi päätykolmion yläreunaan tekemämme kolot ovat päiden sivuseinien puolelta pari senttiä väljät. Vaan eipä tämä noista kuvista näy...

Päätyräystästä tukevia rakenteita.

Päätyräystään tukia.

Niskojen päälle tuli raakapontti ja sen päälle alushuopa. Nyt alkaa näyttää jo joltain! Alushuovan päälle tulee vielä kolmiorimakate.

Alushuopa.

Lisäksi valmistelimme vanhan savusaunan purkua, siirtoa ja restaurointia sekä veistimme hirsiä saunan uutta pukutilaa varten. Saunassa on vilkasta hyönteiselämää, ehkä enemmänkin kuin miltä aluksi näytti (ei ole kyllä ensimmäinen kerta kun vaurioarvio muuttuu tarkemmassa syynissä...).. Hirsijumista voit lukea lisää tästä perunakuoppajutusta.

Hirsijumi jättää jälkeensä tämmöisiä purujälkiä. Samaa jauhoa on lisää hirren sisällä.

Uuden majoituskämpän pihamaalla tallusteli sarvikuonokas (Oryctes nasicornis), komea, iso (jopa reilun neljän sentin mittaiseksi kasvava) kovakuoriainen. Koiraspuolella sarvikuonokkaalla on etukilven päällä sarvi. Tämä lienee ensimmäinen havainto Hailuodosta. 

Kengitetty on, lattia alullaan.

Työt jatkuvat -20-luvulla rakennetun hirsitalon kimpussa. Edellisessä jutussa lähinnä purettiin lattiaa ja putsattiin alapohjaa, nyt on jo kengitetty ja lattiarakenteita on alkanut materialisoitua. 

Kun hirsi näyttää tältä....

Restaurointikelpoisen hirren sisusta. Hirsjumi ollut ahkerana.

... se on syytä vaihtaa. Alimpien hirsien vaihtoa kutsutaan kengitykseksi. Jossain vanhassa rakennusoppaassa (joka kyllä on hyllyssäni, mutta jonka nimeä en muista) oli ytimekäs kengitysohje otsikon "Laho hirsi" alla: "vaihda hirsi". Tätäohjetta noudattaen sahasin moottorisahalla ja nakuttelin taltalla alimman hirren lahon alaosan pois:

Ja panin sen tilalle viiden tuuman parrun.

Alle siis betonisokkelia vasten kattohuopakaistale kosteussuluksi ja päälle alkuperäistä hirttä vasten pellavanauhaa tilkkeeksi. Tunkkaus helpotti hommaa kummasti.

Lattianpurkua ja hirsikorjausta

Viikko vierähti viime vuosisadan alkupuolella rakennettua hirsitaloa korjatessa - oikeammin lähinnä korjausta valmistellessa, sillä kahdelta ihmiseltä (yksi omistajista ja minä) meni vajaan viikon ihmistyötunnit kahden huoneen lattiaa avatessa, eristeitä lapioidessa ja talon alustaa putsatessa. Lähipäivinä pääsemme mukavampiin hommiin eli hirsikorjauksin ja lattian rakentamiseen.

Talo on noin 60 neliön puolitoistakerroksinen, nelihuoneinen, pohjapiirrokseltaan suunnilleen neliön muotoinen rakennus. Betoniperustus on ainakin osittain säästöbetonia (seassa pieniä kiviä) ja raudoitettu nurkista, ehkä muualtakin. Alin hirsivarvi lepää suoraan betonin päällä ilman kosteuskatkoa. Ulkovuorilautojen alta paljastui, että arviolta noin puolet alimmasta hirsikerrasta onkin alaosaltaan laho (kuiva, pölyksi hirsijumien ja ehkä muidenkin syöpäläisten jäljiltä muuttunut). Nyt korjattavien huoneiden lattiat olivat vinossa. Lattian avauksen yhteydessä ilmeni, että lattiaa kannattaneet niskat olivat painuneet niiden tukena olleiden kivien tai tiilipinojen petettyä ja eristeitä (sahanpurua) kannattaneen umpilaudoituksen pudottua paikoin maahan saakka. Useimmat lankkuniskat olivat kuitenkin ehjät.

Lattian rakenne ylhäältä lukien: maalattu, lattialankkuihin naulattu kovalevy, kerros (enimmäkseen) Hämeen Kansa -sanomalehtiä suunnilleen väliltä 1940-1961, 20 cm sahanpurua, kerros Hämeen Kansaa ja muuta paperia, umpilaudoitus.

Hirsijumi - seinästä sukupuuselvitykseen

Hirsirakennuksen elämänkaari alkaa laskea jo kun sitä vasta pystytetään. Vaakasade tunkee vettä varauksiin ja kastelee tilkkeet, jotka alkavat lahota. Erilaiset hyönteiset etsivät toiveikkaana uutta asuinsijaa sitä mukaa kun hirttä nousee salvokselle. Seinähirret kostuvat asukkaiden hönkimästä vesihöyrystä, höyry pakenee välikaton reunojen kautta tiivistyen eristeisiin ja pitäen eristettä vasten olevan hirren kosteana. Kosteus luo otolliset olosuhteet lahottajasienille ja puuta syöville hyönteisille. Kohta ottaa kurkihirsi maahan*.

Seinähirsissä asusteleva hirsijumi on yleinen vanhojen hirsitalojen ominaisuus. Hirsijumi on 4-5 millin mittainen rusehtava kovakuoriainen (kuvia hirsijumista ja muista puunsyöjistä muun muassa täällä).

Hirsijumi ikkunalla.

Jumit elävät suurimman osan elämästään puun sisällä, minne toukat kaivavat käytäviään muuttaen puun ajan mittaan hienoksi pölyksi. Moni hyväkuntoisen hirsikehikon hankkinut on yllättynyt, kun hirret osoittautuvatkin ehjiksi vain pinnaltaan, kun sisäosat pölisevät tiehensä. Toukat koteloituvat, ja koteloista kuoriutuu aikuisia, jotka poistuvat hirren pintaan syömästään millin, parin läpimittaisesta reiästä. Ne puskevat edellään syömäpurua, jota kertyy hirsien selkään purukeiloiksi. Niistä tietää, että seinässä elää vielä jumeja, vaikka aikusiia ei olisi nähnytkään.

Aikuisten hirsijumien ulostuloreikiä hirsien pinnassa ja väleissä. Keltaiset purukasat paljastavat seinässä elävän jumiston.

Väri-iloa pohjoiskarjalalaisen savusaunan seinässä. Jumi siellä, toinen täällä.

Olen kirjannut muutamana vuonna aikuisten hirsijumien esiintymistä satavuotiaassa torpassa liki päivittäin. Jumit olen yleensä löytänyt katosta (ja liiskannut), harvemmin seinältä. Tässä tilastot:

2012: 10.6. ekat, 10.6.-23.6. yhteensä 53, minkä jälkeen 27.7. mennessä viitisentoista. Lisäksi yksi 5.8.  Vuoden summa 69 kpl.
2013: 19.5. ensimmäinen; 19.5.-26.5. 34, minkä jälkeen koko kesänä 15 (27.7. mennessä). Summa 50.
2014: ensimmäinen 24.4, seuraavat 19.5. Välillä 19.5.-25.5. yhteensä 57; myöhemmin kesällä vielä 29. Viimeiset 3.7.  Yhteensä 87.
2015: ensimmäiset 10 6.6., sitten 8.6. 8, 9.6. 6, 10.6. 2 ja 16.6. 6.

Kaikkia en varmasti ole huomannut, enkä ole niitä ollut joka päivä laskemassa, mutta näyttää siltä, että kauden alussa viikon-kahden aikana niitä tunkee sinästä eniten. Kauden aloitusaika myös vaihtelee.

Torppa oli täysin kylmillään 1970-luvun puolivälistä vuoteen 2011. Hirsijumien sanotaan viihtyvän kosteassa puussa. Toiveajattelua: kun mökkiä on vuodesta 2011 lähtien alettu lämmitää, kuivuvatko loputkin seinähirret vielä niin, että jumit eivät enää viihdy niissä? Sittenpä sen näkee.

Mutta ei tässä vielä kaikki! Torppani hirsijumit pääsevät osallistumaan kansainväliseen kovakuoriaisten sukulaisuutta ja polveutumista (siis evoluutiohistoriaa) selvittävään hankkeeseen, tosin jauhettuna ja pakastettuna.