Vanha varasto Vihannista 1. Purku.

Varasto

Tässä ja parissa myöhemmässä jutussa kerron otsikon mukaisesta asiasta, joka minun osaltani alkoi kesällä 2013. Miksi vasta nyt, noin vanhasta asiasta? Koska purettu rakennus on siirretty uuteen paikkaan ja sen kokoaminen alkanut. 2013 olin paikalla, kun restarointikisällikurssin guru Perttusen Ilu sai puhelun kollegaltaan Esko Paloniemeltä, jonka yritys oli urakoimassa Vihannin aseman siirtoa ratatöiden edestä. Aseman pihalla oleva purettava varasto kaipasi uutta omistajaa, ja minullehan se päätyi. 

Rakennuksen hinnaksi sovittiin aluksi kolme pientä Tullamore Dew -viskiputelia. En juuri viitsinyt tingata. Hinta tosin nousi kolmanneksella, kun osa purkujätteestä päätyi asemarakennuksen siirrosta syntyvän jätteen seuraksi jätelavalle.

Asiallinen hinta 52 neliön rakennuksesta.

Rakennus oli (ja on)  kooltaan 5,2 x 10 metriä. Sen runko on pääasiassa viitos- ja kuutosparrutavaraa. Ovia on viisi, kolme yksittäistä ja yksi pariovi. Huoneita on kolme, yksi n. 5,2 x 6 m ja kaksi pienempää. Pieniä ikkunoita kaksi. Maalattia, paitsi pienimmässä huoneessa lankkulattia. Rimahuopakate. Seinät leveää ja tuuman-reilun puolentoista tuuman paksuista ponttilautaa (pystylaudoitus).

Isoimman huoneen seinää, parrurunkoa ja vinotukia.

Ruoteiden kannatinniskat lepäävät kurkihirren ja yläsideparrun varassa. Yllä olevassa kuvassa näkyy jänniä lovia niskoissa. Ne ovat perua tämän rakennuksen edeltäjän ajalta, jolloin katto oli paljon nykyistä jyrkempi. Vastakkaisten lappeiden niskojen välissä on noissa lovissa ollut kitapuu tapeilla kiinnni (tapinreiät näkyvät kuvassa myös). Kattokulmaa loivennettaessa kitapuut on tietysti poistettu,  uusia kitapuita ei ole asennettu mutta lovet jäivät. Laitan nästä kuvan myöhemmin.  Kuva tästä on alla. Milloin tämä muutos tehtiin, en tiedä.

Purku on aina helppoa. Ensin seinälaudat ja ovet pois, sitten kattohuopa ja ruoteet, sitten vinotuet. Tässä vaiheessa on syytä merkitä keskeiset uudelleenkäytettävät osat yksilöllisesti kirjaimin ja numeroin, jotta palapelin kokoaminen myöhemmin on ylipäätään mahdollista. Myös valokuvia on otettava mieluummin liikaa kuin kitsaasti.

Lisäksi hyvät ja selkeät piirrokset auttavat. Tässä kaksi esimerkkiä hyvistä ja selkeistä piirroksista.

Piipun ja tulisijan purku

Torpan 1940-luvulla muurattu tiilinen tulisija oli nuohoojan mukaan ja oikeastikin halki ja lämmityskelvoton. Sen omistajan toivomuksesta purin sen. Tulisijan päällä oli harmillisesti tiilinen piippu joten se piti poistettaman ensin. Piipun vesikatonpäällinen osa oli uusittu taannoin. Sen tiilet irtosivat kuitenkin joutuin kivitaltalla ja moskalla.

Pudottelin tiilet katolle virittämääni pressua pitkin alas.

Peitin piipunreiän ponttilaudoilla ja kattohuovan paloilla.

Hirsihuussi IV - purettu ja pinottu.

Just kun sain sen tehdyksi niin se piti purkaa! Kaksin (tilaajien edustajan Ari-Pekan kanssa) purku sujui joutuisasti hienossa kevätsäässä.

Siinä se odottaa siirtymistään loppusijoituspaikalle kauas kaakkoon. 

Savusaunan kolmas elämä

Savusauna, kolme hirsikertaa hiekassa.

Paitsi uuden hirsihuvilan pystytys (josta juttua näissä jutuissa), alkusyksyn rakennusurakkaan kuului saunan pukutilan veisto uusista hirsistä (Sakari H.:n homma) sekä tontilla olevan vanhan savusaunan saattaminen uuden elämän alkuun eli sen purku ja koonti uudelle kivijalalle. Oikeastaan kolmannen elämän, sillä sauna on siirretty 1960-luvulla nykyiselle paikalleen. Sauna on tyypillinen pohjoispohjalainen. Saunan lautaporstuasta kun astuu saunaan, kiuas on heti vasemmalla, luukku ikkunaseinää kohti (ei siis takaseinään päin), lauteet takaseinällä ovea vastapäätä seiniin kiinnitettyjen tukien varassa. Ikkuna on matalalla, ikkunan alla pesupenkki. Lattialaudat maata vasten. Kiukaan päällä riippui hanallinen vedenlämmitin.

Savukiuas ja kuumavesisäiliö.

Savusaunan hämärässä.

Oviseinällä, porstuan puolella, oli välikatolle johtavia raapimisjälkiä, ja lisäksi välikatolta löytyi lasivillaryönän seasta vesilinnun munan kuoria. Arvelen, että välikatolla on pesinyt isokoskelo, jonka tapoihin kuuluu pesiä rakennusten koloissa. Lumijoen-vuoristomajani savupiipussakin isokoskelo pesi 1990-luvulla; pesä löytyi lahoa savipiippua purettaessa. Mereen matkaa viitisen kilometriä! Ja olenpa kerran tavannut Hailuodossa isokoskelon pesimässä vanhassa kanahaukan pesässä, parempien kolojen puutteessa.

Kynnenjälkiä saunan seinässä. S. King kirjoittaisi tästä kauhuromaanin, 563 sivua.