Kyrweliä, pirun paskaa ja liwerstikkua - Eläinten tauti-kirja vuodelta 1829

Rouva kävi sukuloimassa Etelä-Suomessa ja toi tullessaan  Christfried Gananderin Eläinten tauti-kirjan vuodelta 1829. Kirjan ensimmäinen tietämämme omistaja oli rouvan äidin äidin isän isä Juho Tuomaanpoika. Rouvan  parhaillaan laatima sukukirja kertoo hänestä tällaisia. Juho Tuomaanpoika Palomäki e. Äijälä syntyi Tyrvään Vihattulan kylän Äijälän perintötilalla 24.6.1818. Perheen kahdeksasta lapsesta neljä menehtyi pieninä, muut selvisivät aikuisiksi. Äijälään pestautui piiaksi muuan Maria Kristiina Juhantytär Ylimäki. Juho ja Maria vihittiin 26.12.1843. Juho rakensi Tyrvään Vaununperälle torpan, jonka he nimesivät Palomäeksi. Heille syntyi seitsemän lasta, joista nuorin (Kustaa) oli siis rouvan äidinäidinisä. Perhe tuli hyvin toimeen. Juho harjoitti viljelyä ja monenlaista kaupankäyntiä, minkä lisäksi hän oli Jaatsin tilan välskäri, mistä maksettiin hyvin. Jaatsin perintötalo sijaitsi Tyrvään Nuupalassa. Sen omisti Peter Wilhelm Gallén, Akseli Gallén-Kallelan isä; Jaatsi oli viimeksimainitun lapsuudenkoti. Maria kuoli 11.10.1894 halvaukseen. Juho eli leskenä Palomäen torpassa kymmenisen vuotta ja kuoli 30.1.1905 vanhuuteen.

Veikkaan, että Juho Palomäki hoiti Jaatsin hevosia, sikoja ja muita kotieläimiä Gananderin ohjeiden mukaan.

Hoito-ohjeissa mainitaan muun muassa seuraavia lääkinnällisiä aineksia: saipua, oxtunga juuri, inkifääri, wiina, åkermönjä, wihtrilli, wiirakki, agrimoni, aluna, humala, wuohen rieska, punainen lakka, tulikiwi, lawermarja, saltpietari, Antimonium crudum, silahkan suolawesi,rukiin jauhot ja maltaat, käärmeen pää ja pursto, niinipuun känsä, murisawi, kanan munan walkia, wesi, theriaaki, ryöwärin etikka, kissan juusto ruoho, kalja, swartrot juuri, wintergrön, celadonia, tormentilla eli punajuuri, ihmisen kusi, katajanmarjat, lipeä, suo kanerwa wesi, täiruohon siemenet, männyn kerkät, Calmus, polttijaiset, herneen warret, kyrweli, lepän lehet, herneen weri, pirun paska, Foenum gracum, wiini-ättika, rapa (mäski), kamfert, kynsilaukka, mali, pujo, kanan eli kyyhkyn paska, terwa, sulatettu tulikiwi, ohra, kissan paska, lämmitetty olut, Galanga, kubeber, pitkä pippuri, anis, valkia aivastusjuuri, saran-suopa, sian.sonta, siankiwi (lapis suillus), tupakin öljy, traani, elävä hopia, suolaton woi, sääwenpuumi, liin-öljy, kusiais-pesä, kirnupiimä..... Suoneniskentä näyttää olleen muodissa. Erilasia tahnoja ja voiteita siveltiin haavoihin ja ikeniin, ja annettiin eläimen hengittää keitoksista nousevia huuruja. Jos ei näillä parane niin ei kyllä millään.

Kirjasinlaji on fraktuuraa, jota kyllä lukee hieman harjoiteltuaan. Nimiösivun (kuva yllä) teksti:

Eläinten tauti-kirja, 

josa hewoisten, lehmäin, lammasten ja 

muun pienen karjan ja rahwaan, 

irujamen ja itikkain

taudit

 ja parannuxet, lääkityxet ja koti-

huusaukset 

löytään 

A-B-Ceen jälkeen sowitetun registerin 

johdatuxesta ja numeroin osoituxesta 

kirjahan: 

Suomexi tulkitut

 ja 

monesta kirjasta, niinkuin myös korwa kuulo-

sta ja wälistä omasta koettelemuxesta

 waarin otetut ja kootut 

Christfrid Gananderilta 

phil.mag.

Kolmas ylöspano

Helsingforsisa ja Turusa 1829.

Prändätty J.C. Frenckellin ja Pojan tykönä.

Jos fraktuuran luku tekee tiukkaa, tämän painoksen teksti on helpommalla kirjasinlajilla täällä.

Vaikka nimiösivu lupaa, sisällysluetteloa eli registeriä ei tässä kirjayksilössä ole, mutta se löytyy tästä linkistä, jossa oleva teksti on kirjoitettu modernilla kirjasinlajilla. (LISÄYS 10.3.2019: myös sivut 61-70 puuttuvat.) Eläinten tauti-kirjasta on myös kirjoittanut Viikin Tiedekirjaston tietoasiantuntija Eeva-Liisa Viitala. Hänen artikkelissaan on myös linkkejä Christfried Gananderin muihin aikaansaannoksiin. Teoksen digitoitu neljäs painos (1860) löytyy täältä. 

Esipuhe alkaa näin:

"Eläinten Tautein ja wammoin oikia tunteminen ja niitten parantamiset, eli, se nykyjän Ulkomailla, Frankriikisa, Danmarkisa, Hollandisa, Saxanmaasa ja Ruotzisa ylösotettu Weterain konsti, on tosin niin hyödyttäwä ja tarpeellinen, että ilman sitä, Talot ja maat häwiäwät, maan asujat köyhtvwät ja särpymen ja muun karjan annin puutoxesta näändywät: Yxi wanha Suomalainen Sananlasku sen todistaa, joka sanoo: Hewoisesa miehen henki; ratsusa rahan wahinko.

Waikka nyt wahinko on nähtäwästi suuri Hewoisen, Eläimen, Raawaan (nimiösivulla lukee että "rahwaan", mikä lienee painovirhe), Lampaan, Karitzan, Sian, Kanan, ja, waikka se olisi Porsaan pois tullesa, ruton, loukkauxen, taudin, haawan eli muun wian kautta; niin ei kuitengaan meidän maasa, misään asiasa olla huolimattomammat, kuin Karjan  holhomisesa, Eläinten tautein tunnosa ja aikaisten lääkitysten ja parannusten hankkimisesa; niin että se on ihmet, että Hewoiset- Lehmät, Naudat ja Irujamet ja Itikkat niinkään menestywät, ettet ne kuole sukupuuttoon."

"Tätä ajatellesani, olen minä niinkuin maalla asuwa, maan miesten hywäxi Suomen kielexi tulkinnut, ja sieltä ja täältä koonnut tämän Eläinten Tauti-Kirjan; erinomattain kuin Suomalaisilla ei ole tähän

asti ollut muuta apua Eläinten Taudeisa, kuin mitä juoxian Akat ja Äijät, Kuoharit, ja walehtelewaiset welhot, noidat, Taikurit, Myyrrys ja Indo miehet, owat monen pöyhistelemisen alla luuletellet ja kehuneet tietäwänsä, ja että ynnä senkaldainen tyhmä Epäusko kansan seasta katoaisi, ja ihmiset tottuisit ja taitaisit itze hätä tilasa kotona saatawilla wälikappaleilla Eläimiään huusata ja parantaa."

"Osta siis halulla Tämä Suomalainen Eläinden Tauti-Kirja, älä itke ja säästä rahaasi; kyllä Hewoises ja Karjasi enämmän maxaa."

Kirjassa on ohje 145 taudin ja wamman hoitoon. Ensimmäinen on "Kuin yxi hewoinen ei tahdo menestyä; waan lamaantuu" sivulla 7, viimeinen "Jouhimato warsain hännäsä" sivulla 74.

Tästäpä se alkaa:

Nora K3WeL - vanha radio

Autotallista löytyy kaikenlaista, vaikkapa saksalainen Nora-merkkinen K3WeL-mallinen putkiradio. Museoradiosivusto www.radiomuseum.org:n mukaan tätä mallia on tehty vuosina 1928-1930, toisen sivuston mukaan 1929-1930. Vanha kumminkin.

Radion takana olevan kaiuttimen pahvi on hieman kärsinyt. Sähköjohto puuttuu - ei kellään sattuisi olemaan tähän sopivaa...?

Nora K3WeL

Nora K3WeL

Nora K3WeL

Nora K3WeL

Vein romppeita maakuntamuseoon

Vein Pohjois-Pohjanmaan maakuntamuseoon tavaraa, joita en tarvitse ja jollaisia museolla ei ennestään (ainakaan tarpeeksi) ole.

Tässä potkulauta. Pohjassa lukee "n. 1960".

Vanha potkulauta, n. 1960.

 Isä oli Oulun Norssissa englannin yliopettaja 1960-1986. Vuonna 1980 abit tekivät luokanvalvojalleen pipon, johon kukin oppilas neuloi yhden rannun.

Pitkä pipo abeilta luokalvalvojalleen.

 Pipon mukana on kulkenut lista oppilaista ja siitä, minkä osuuden kukin on neulonut.

Pipon neulojat.

Pienessä lapussa on lisätietoja penkkaripäivän tapahtumista.

Tällaistakaan ei museolla ollut: c-kasettinauhoitus ekaluokkalaisten luokan pikkujoulusta vuodelta 1986. Viimeinen äidin opettamista luokista ennen eläköitymistä seuraavana kesänä. Äiti oli 1-2 luokkien opena Teuvo Pakkalan kansakoulussa/ala-asteella Oulussa1960-1987.

Teuvo Pakkalan ala-asteen 1. luokka 1986, pikkujoulukamaa.

Tarpeettomia kamppeita kannattaa tarjota museoihin, arkistoihin ja muihin paikkoihin, missä ne säilyvät tulevien sukupolvien iloksi. Ei niitä voi eikä kannata hillota kotonaan loputtomasti. 

****

Ukkonen, P. ja Mannermaa, K.: Jääkauden jälkeläiset. - Kirja-arvio.

Ukkonen, Pirkko & Mannermaa, Kristiina (2017): Jääkauden jälkeläiset. Suomen lintujen ja nisäkkäiden varhainen historia. Museoviraston julkaisuja 8. 240 s.

Paleobiologian dosentti Pirkko Ukkolan ja arkeologian dosentti Kristiina Mannermaan teos Jääkauden jälkeläiset kertoo mitä Suomen muinaisesta lintu- ja nisäkäsfaunasta tiedetään arkeologisten ja geologisten löytöjen perusteella. Arkeologisilla löydöillä tarkoitetaan ihmisten jälkeensä jättämiä eläinten osia, etupäässä saaliseläinten luita ja hampaita. Niitä on kaivettu viljalti vanhoilta asuinpaikoilta löydetyistä tunkioista ja haudoista. Geologiset löydöt taas tarkoittavat löytöjä, joiden synnyssä ei ihmisellä ole osuutta.

Jos ei ennestään tunne alaa, löytöjen runsaus voi yllättää: nisäkkäiden jämiä on löydetty peräti 748 ja lintujen osia 243 arkeologisesta kohteesta! Geologisista kohteista on nisäkkäitä löydetty vain vähän, lintuja ei lainkaan.

Yleisimmin esiintyvät löydöissä tärkeät nisäkässaalislajit (suluissa löytöjen määrä - löydössä voi olla kyse yhdestä luunsirusta tai kokonaisista luurangoista): euroopanmajava (341), metsäjänis (150), hylkeet (halli, norppa ja grönlanninhylje) yhteensä 295, hirvi (251 ja peura (153). Kotieläimistä nautaa on tavattu 106 ja vuohta/lammasta n.150 kohteesta. ”Keskiyleisiä” ovat vaikkapa koira (70), kettu (56), näätä (89), orava (37) ja sika (villi- ja kesy-; 89). Geologisten kohteiden kärjessä ovat norppa (18), grönlanninhylje ja peura (molempia 11) ja jo sukupuuttoon hävinnyt villamammutti (10).

Kuvataiteilija Tiina Poutasen viehättävä sika-aukeama. Jääkauden jälkeläset -teoksen kuvitusta.

Löydöissä on kaikkinaan nelisenkymmentä eri nisäkäslajia. Linnuissakin korostuvat saalislajit. Vesilintuja (sorsat, hanhet, joutsenet, uikut ja kuikat) 220 kohteesta ja metsäkanalintuja 177 kohteesta. Kotieläin kanaa (33) ja maa- ja merikotkaa (yhteensä 10) lukuun ottamatta muista löytöjen paristakymmenestä lintulajista on kutakin tavattu enintään muutamassa paikassa.

 Ihmisperäiset löydöt siis vallitsevat, joten löytöjen antama kuva muinaislajistosta on lähinnä ihmisen kannalta merkittävien lajien esiintymishistoriaa ja samalla valaisee myös entisvanhaista ihmiselämää.

Siinäpä luetteloa. Kirjan alkuosa etenee kronologisesti löytöjä esitellen alkaen noin 120000 vuotta vanhoista mammutinluista ja majavan jyrsimistä oksista 1500-luvulle saakka ja hivenen 1800-luvullekin asti. Sanottakoon kuitenkin heti, että teos ei ole luetteloa luettelon perään. Ukkonen ja Mannermaa kirjoittavat sujuvasti ja selittävät löytöjä perusteellisesti, niihin liittyviä epävarmuuksia unohtamatta. Lukuisat muutaman sivun tietoiskut avaavat menetelmiä, jolla tutkijat ovat lajiston historiaa selvittäneet: Miten luita tunnistetaan? Miten luita ajoitetaan? Mistä muinaisten eläinten luita löydetään? Miten eläinten historiaa tutkitaan? Uudet menetelmät, arkeologisista riistalöydöistä puuttuvat lajit, varhaista karjataloutta vai sekoittuneita kerroksia? Lajiston historian selvitys onkin monitieteistä paleontologian, arkeologian, biologian ja osteologian yhteistyötä, mikä näkyy hyvin kirjoittajien pohtiessa löytöjen herättämiä kysymyksiä. Löytöihin perustuvaa leipätekstiä elävöittävät myös aikalaiskertomukset, kuten vanhoista lehdistä peräisin olevat löydöistä kertovat uutiset.

Kutakin ajanjaksoa koskevan luvun lopussa on mittava lähdeluettelo. Sen käyttökelpoisuutta rajoittaa kuitenkin se, että harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta lähteisiin ei viitata eli yksittäisten tietojen alkuperää saa useimmiten vain arvailla. Outo ratkaisu, eivät pienet yläindeksinumerot olisi lukemista haitanneet. Kirjan loppuosan lajikohtaisten löytöjen luettelo karttoineen tiivistää mitä ja miltä ajalta on mistäkin löydetty. (Tässä osassa lähteisiin onneksi myös viitataan – en huomannut viittausten hankaloittavan lukemista millään lailla). Kirjan lopun laji- ja paikannimihakemistot olisi voitu laatia hivenen tarkemmin. Asiasanahakemistokin on.

Suomen euroopanmajavalöydöt. Jääkauden jälkeläiset -teoksen antia.

Lukujen kauniit alkukuvat ovat kuvataiteilija Tiina Poutasen teoksia. Poutanen myös kertoo, kuinka kuvat ovat syntyneet. Valokuvitus on runsas ja havainnollinen. Graafinen suunnittelu on Petri Clusiuksen.

Erityisesti pidin siitä, että kaikki muinaislöydöt ovat nyt julki rahvaalle. Kirjoittajat ovat onnistuneet esittäessään löydöt arkeologisessa, biologisessa ja kulttuurihistoriallisessa yhteydessä. Kerrassaan mielenkiintoinen, hyvin kirjoitettu ja perusteellinen teos melko vähän esillä olleesta aihepiiristä.

Hirsirakennus purettu ja siirretty sekä muinaistieteellisiä löytöjä

Rakennus on nyt purettu ja siirretty (työn edelliset vaiheet täällä.). Purkuun meni 27 ihmistyötuntia, siirtoon 4 (2 x traktorikuorman lastaus, kuljetus ja purku), yhteensä 31 h. Ari-Pekka K. oli apuna yhtenä päivänä, Mikko R. siirsi. Kiitos.

Lentävä lauta(nen)

Punamulta on säilynyt säältä suojassa huussin sisällä.

Edellisen siirron ja pystytyksen jälkeen (1953) ei kehikkoja oltu juurikaan tapitettu, vain ovien toisessa pielessä oli tapit. Ne olivat vanhaan malliin lyhyet eiväkä ulottuneet ylemmän hirren läpi, kuten nykyisin ruukataan tehdä. Lisäksi joka nurkka oli lyöty naulalla kiinni, ja muutamassa välissä oli helkutinmoisia rautapiikkejä. Hyvin olivat kehikot silti muotonsa pitäneet, vaikka useimpien nurkkasalvainten päätä oli pätkäisty pois ja peitetty laudoilla.

Hirviä rautapiikki ajaa tapin aseman.

Oven pielissä oli tappeja.

Nämä nurkat eivät olisi ilman naulausta kiinni pysyneetkään, koska hirsien päät oli katkottu. 

Päreiden päälle oli 1970-luvun alkupuolella pantu perinteiseen tyyliin apulantasaäkkejä ja niiden päälle kolmiorimahuopa.

Perinteinen kattorakenne: päre - apulantasakit - kolmiorimahuopa.