Karjalainen, S. : Suomen leppäkertut. - Kirja-arvio

Karjalainen, S. (2020): Suomen leppäkertut. Docendo. 256 s.

Sami Karjalainen, kirkkonummelainen tietokirjailija, tekniikan tohtori ja hyönteisharrastaja on tehnyt monta kaunista, kiiteltyä ja palkittua teosta selkärangattomista: Rantojen hyönteiset (2017),  Hämmästyttävät hyönteiset  (2015, Jussi Murtosaaren kanssa), Neidonkorennot (2013, Matti Hämäläisen kanssa), Suomen sudenkorennot (2010), Suomen heinäsirkat ja hepokatit (2009) ja Suomen sudenkorennot (2002). Upeiden kirjojen sarjaa jatkaa Suomen leppäkertut, ensimäinen suomenkielinen tietokirja ja määritysopas Suomen kaikista yli 60 leppäkerttulajista.

Esipuheessa tekijä perustelee leppäkerttukirjan tarpeen, kertoo miksi kirjan nimessä on leppäkertut vaikka kaikki lajit ovat pirkkoja ja kiittelee sankkaa joukkoa kirjan tekoa auttaneita ihmisiä. Ennen lajiesittelyitä on ovat luvut Kysymyksiä ja vastauksia, Ihastuttavat leppikset (leppäkertuista kansanperinteessä), Lajisto ja uhanalaisuuus, Kehitysvaiheet, Parittelu, Elinympäristöt, Ravinto, vaellukset, Viholliset, Rakenne ja Värimuodot.

Pääosan kuvista on Karjalainen ottanut  kehittämällään kuvausmenetelmällä elävistä yksilöistä. Kaikki lajiesittelyiden kuvat ovat samassa mittakaavassa,  luonnollisesta koosta kymmenkertaisesti suurennettuna. Kuvia on eri ikäisistä toukista ja koteloista sekä aikuisista. Jotkin lajit muuntelevat vain vähän, joten muutama kuva niiden aikuisista riittää. Vastaavasti voimakkaasti muuntelevien lajien aikuisista on runsaasti kuvia, ja niinpä kuvien määrä per laji vaihtelee kolmesta peräti noin kolmeenkymmeneen. Mainiota, tästä erityiskiitos!

Tässä aukeama meripirkosta. Kuin koruja!




Lajiesittelyt ovat sivuilla 62-203. Noin kolmannes lajeista esitellään yhdellä sivulla, suurin osa aukemalla ja muutamat kolmella sivulla. Ytimekkäät lajitekstit koostuvat osioista tuntomerkit, muuntelu, yleisyys (myös eliömaakunnittain kartalla), elinympäristö, levinneisyys (maailmalla), erityistä sekä englanninkielinen summary. 

Lajiesittelyt aloitaa pikkupirkkojen porukka, 20 alle kolmejapuolimillistä lajia, joista useimmat näyttävät perkeleellisen samalta. Näiden määrittäminen vaatii usein mikroskooppia, jolla tutkitaan niiden sukuelinten rakennetta joista kuvia 5+ sivua), lonkkaviirua (sivullinen kuvia), harjuja eturinnan lisäkkeissä ja sitä, ulottuuko koiraan tegmenin keskiliuska paramereja pidemmälle vai ei. Näistä määritysperusteista voi päätellä, että jonkinlainen esitietämys kovakuoriaisten yleisrakenteesta voi helpottaa ainakin pikkupirkkojen määritystä. Toisaalta, leppäkerttu- tai ylipäätään hyönteisharrastajaksi tulee kun aloittaa, tieto ja taito karttuvat siinä samalla.

Tässä aukeamallinen pikkupirkkokoiraiden genitaaleja:

Kotoisten lajien lisäksi on aukeamallinen lähialueiden leppiksiä ja toinen aukeamallinen leppäkerttuja muistuttavia kovakuoriaisia. Sitä seuraa lajinmääritysohjeita-luku (209-220), jossa yllämainittujen pikkupirkkopiirteiden lisäksi on muiden leppäkerttujen mahapuolen kuvia ym. Toukkien (paitsi pikkupirkkotoukkien) määritysneuvoja (220-231) ja koteloiden kuvia (231-235) seuraa luku Ohjeita harrastajalle; haaviminen, karistaminen, seulominen, eri kehitysvaiheiden etsiminen, kasvattaminen, luuppi ja mikroskooppi, genitaalien preparointi sekä valokuvaus. Viimeksimainitussa Karjalainen selittää kehittämänsä mainion lampunkuuppametodin elävien hyönteisten kuvaamiseksi. Lopuksi on luku harlekiinipirkko-vieraslajin maailman/Suomen-valloituksesta, kirjallisuusluetteloa ja lajihakemisto.

Koteloita:

Monesti lajioppaat perustuvat määrityskaavoihin, joita seuraamalla päädytään oikeaan määritykseen. Leppäkerttukirjassa ei kaavoja ole. Karjalainen kirjoittaa: "Lajit voidaan useimmiten tunnistaa peitinsiipien ja etuselän värityksen perusteella. Aloittelija kykenee määrittämään useimmat - ja varsinkin tavanomaisesti nähdyt - leppäkertut vertailemalla yksilöä kirjan valokuviin ja lukemalla tunomerkeistä, mihin kohtiin huomio kannattaa kiinnittää. Pikkupirkkojen (Scymninae) määritys on huomattavasti muita leppäkerttuja hankalampaa...".

No niin. Tämä on loistava kirja, kouluarvosana ilman muuta kiitettävä! Aihe on ihana, kuvat kauniita (hyvin otettuja ja koska leppäkertut ovat), isoja ja mehukkaita ja niitä on paljon. Kirjan rakenne on selkeä ja looginen. Yleistaustatekstiä on tarpeeksi, lajinkuvaukset tiiviit. Kirjan välittämä luontokappaleiden kauneus on häkellyttävää. 

Mukulat ja vanhemmatkin juoksivat taannoin niska kyyryssä pokemonien ja mitä niitä nyt on perässä, vaikka niitä ei ole edes olemassa, muka täydennettyä todellisuutta. Vaihtakaa leppäkerttuihin (tai mihin tahansa luontokappaleisiin)! Niitä on oikeasti, niitä voi harrastaa ja ihailla, niitä voi kuvata ja tunnistaa, tietoa niistä voi kartuttaa, niiden seuraamisesta on hyötyä, niihin perehtyminen kasvattaa. Mihin tahansa ennalta outoon eliöryhmään tutustuminen on aluksi työlästä; Sami Karjalaisen Suomen leppäkertut houkuttelee leppiksien pariin, auttaa aloittelijaa alkuun ja helpottaa pitemmälle ehtineenkin harrastusta.

Tässä teille närepirkko, Myrrha octodecimguttata!

*****

Vesikattoa! Sarvikuonokas!

Tässäpä kuvia mennä viikolta hirsihuvilan pystytyksestä. Yksi etappi saavutettiin torstaina, kun vesikaton ruodelaudoitus (raakaponttilautaa) valmistui ja asensimme sen päälle alushuovan. Katto pitää nyt vettä, eikä enää tarvitse ruuvailla epämääräisiä peltejä sadesuojiksi.

Päätykolmiot ennen...

... ja jälkeen.

Päätykolmio.

Koneet nopeuttavat monia työvaiheita.

Vesikattoa tukevat niskat asensimme myös. Niskat upotimme taskertahirsiin ja kurkihirteen tekemiimme koloihin. Päätykolmiot ovat hirrestä ja siis painuvat hieman ajan myötä. Jos niskat olisi tässä vaiheessa kiinnitetty kiinteästi vaikkapa naulaamalla tasakertahirsiin (sivuseinien ylimpiin hirsiin), painumisen seurauksena niskat työntäisivät tasakertahirsiä ulospäin ja kääntäsivät niitä vinoon. Jotta näin ei kävisi, niskat kiinnitettiin sivuseiniin liukuraudoilla, jotka saalivat niskojen liikkeen ulospäin

Vesikaton niskat.

Liukurauta sallii niskojen liikken ulospäin, kun päätykolmiot painuvat.

Päätyräystäätkin tarvitsevat tukea. Koska tässä rakennuksessa ei ole kurkihirren suuntaisia vuoliaisia ulottumassa päätyseinien ulkopuolelle tukemaan päätyräystästä, teimme erillisiä tukipalikoita myöhemmin ladottavien harjalta sivuseinille juoksevien päätyräystäslautojen tueksi. Ne mataloitettiin nikojen väliseltä osalta, jottei eristeiden päällinen tuuletusväli kokonaan tukkeudu. Räystään alla niiden korkeus on sama kuin niskojen eli 15 senttiä. Päätykolmion painumisen (joitain senttejä) otimme tässäkin huomioon. Kun pääty painuu, niskoihin kiinnitettyjen, päätyseinästä ulos työntyvien päiden on myös päästävä liikkumaan vapaasti kohti sivuseiniä. Tämän vuoksi päätykolmion yläreunaan tekemämme kolot ovat päiden sivuseinien puolelta pari senttiä väljät. Vaan eipä tämä noista kuvista näy...

Päätyräystästä tukevia rakenteita.

Päätyräystään tukia.

Niskojen päälle tuli raakapontti ja sen päälle alushuopa. Nyt alkaa näyttää jo joltain! Alushuovan päälle tulee vielä kolmiorimakate.

Alushuopa.

Lisäksi valmistelimme vanhan savusaunan purkua, siirtoa ja restaurointia sekä veistimme hirsiä saunan uutta pukutilaa varten. Saunassa on vilkasta hyönteiselämää, ehkä enemmänkin kuin miltä aluksi näytti (ei ole kyllä ensimmäinen kerta kun vaurioarvio muuttuu tarkemmassa syynissä...).. Hirsijumista voit lukea lisää tästä perunakuoppajutusta.

Hirsijumi jättää jälkeensä tämmöisiä purujälkiä. Samaa jauhoa on lisää hirren sisällä.

Uuden majoituskämpän pihamaalla tallusteli sarvikuonokas (Oryctes nasicornis), komea, iso (jopa reilun neljän sentin mittaiseksi kasvava) kovakuoriainen. Koiraspuolella sarvikuonokkaalla on etukilven päällä sarvi. Tämä lienee ensimmäinen havainto Hailuodosta. 

Saunamökki purettu ja pinottu siirtoa varten

Saunamökki on nyt  purettu, hirret numeroitu ja pinottu odottamaan siirtoa lopulliselle paikalleen järven rannalle. Esa B. auttoi tuvan purussa; kiitos. Pertti T. innovoi hirrenkuljetinta; kiitos. Tuvan purkuun kului kaksi pitkää ihmistyöpäivää, saunaan meni yksi. Alla muutama kuva. Lisää myöhemmin; siirryn netin tavoittamattomiin viikoksi.

Tupapuoli

Sauna yhtä varvia vaille tasakerrassa; loput varvit tulee pystytysvaiheessa

Alimmissa varveissa sasunurkkaa, yläosassa jyrkkänurkkaa

Pinoja

Lisää pinoja

Parissa salvaimessa oli talvehtiessaan kuolleita harsokorentoja.

Hirsijumi - seinästä sukupuuselvitykseen

Hirsirakennuksen elämänkaari alkaa laskea jo kun sitä vasta pystytetään. Vaakasade tunkee vettä varauksiin ja kastelee tilkkeet, jotka alkavat lahota. Erilaiset hyönteiset etsivät toiveikkaana uutta asuinsijaa sitä mukaa kun hirttä nousee salvokselle. Seinähirret kostuvat asukkaiden hönkimästä vesihöyrystä, höyry pakenee välikaton reunojen kautta tiivistyen eristeisiin ja pitäen eristettä vasten olevan hirren kosteana. Kosteus luo otolliset olosuhteet lahottajasienille ja puuta syöville hyönteisille. Kohta ottaa kurkihirsi maahan*.

Seinähirsissä asusteleva hirsijumi on yleinen vanhojen hirsitalojen ominaisuus. Hirsijumi on 4-5 millin mittainen rusehtava kovakuoriainen (kuvia hirsijumista ja muista puunsyöjistä muun muassa täällä).

Hirsijumi ikkunalla.

Jumit elävät suurimman osan elämästään puun sisällä, minne toukat kaivavat käytäviään muuttaen puun ajan mittaan hienoksi pölyksi. Moni hyväkuntoisen hirsikehikon hankkinut on yllättynyt, kun hirret osoittautuvatkin ehjiksi vain pinnaltaan, kun sisäosat pölisevät tiehensä. Toukat koteloituvat, ja koteloista kuoriutuu aikuisia, jotka poistuvat hirren pintaan syömästään millin, parin läpimittaisesta reiästä. Ne puskevat edellään syömäpurua, jota kertyy hirsien selkään purukeiloiksi. Niistä tietää, että seinässä elää vielä jumeja, vaikka aikusiia ei olisi nähnytkään.

Aikuisten hirsijumien ulostuloreikiä hirsien pinnassa ja väleissä. Keltaiset purukasat paljastavat seinässä elävän jumiston.

Väri-iloa pohjoiskarjalalaisen savusaunan seinässä. Jumi siellä, toinen täällä.

Olen kirjannut muutamana vuonna aikuisten hirsijumien esiintymistä satavuotiaassa torpassa liki päivittäin. Jumit olen yleensä löytänyt katosta (ja liiskannut), harvemmin seinältä. Tässä tilastot:

2012: 10.6. ekat, 10.6.-23.6. yhteensä 53, minkä jälkeen 27.7. mennessä viitisentoista. Lisäksi yksi 5.8.  Vuoden summa 69 kpl.
2013: 19.5. ensimmäinen; 19.5.-26.5. 34, minkä jälkeen koko kesänä 15 (27.7. mennessä). Summa 50.
2014: ensimmäinen 24.4, seuraavat 19.5. Välillä 19.5.-25.5. yhteensä 57; myöhemmin kesällä vielä 29. Viimeiset 3.7.  Yhteensä 87.
2015: ensimmäiset 10 6.6., sitten 8.6. 8, 9.6. 6, 10.6. 2 ja 16.6. 6.

Kaikkia en varmasti ole huomannut, enkä ole niitä ollut joka päivä laskemassa, mutta näyttää siltä, että kauden alussa viikon-kahden aikana niitä tunkee sinästä eniten. Kauden aloitusaika myös vaihtelee.

Torppa oli täysin kylmillään 1970-luvun puolivälistä vuoteen 2011. Hirsijumien sanotaan viihtyvän kosteassa puussa. Toiveajattelua: kun mökkiä on vuodesta 2011 lähtien alettu lämmitää, kuivuvatko loputkin seinähirret vielä niin, että jumit eivät enää viihdy niissä? Sittenpä sen näkee.

Mutta ei tässä vielä kaikki! Torppani hirsijumit pääsevät osallistumaan kansainväliseen kovakuoriaisten sukulaisuutta ja polveutumista (siis evoluutiohistoriaa) selvittävään hankkeeseen, tosin jauhettuna ja pakastettuna.