Piippolan vanhan pappilan kengitystä

Piippolan vanha pappila Viitainahon kotiseutumuseossa

Loppukesän työhommana olin kengittämässä Piippolan Viitainahon kotiseutumuseossa kohta 250 vuotta seissyttä vanhaa pappilaa, restaurointi(yli)mestari Sakari Hankosen apumiehenä.

Piippolan vanha pappilan paikka on nykyään kotiseutumuseona (avattiin v. 1977). Pihapiirissä on tusinan verran rakennuksia. Alkuperäisiä Viitainahon rakennuksia ovat siis itse pappilan päärakennus (1777), vilja-aitta ja maakellari, lähialueilta tuotuja ovat luhti (1819), aitta (1700-l.), kunnan viljamakasiini (1870), lesken elatusmökki (1800-l., ollut myös panimona ja virvoitusjuomatehtaana), kalustovaja, savusauna, huussi ja tuulimylly. Päärakennus ei ole ainoa korjausvelkainen pytinki; on romahtavaa tiilikattoa, lahoavia alahirsiä ja muuta. (Ks. Pohjanmaan rakennettu kultturiympäristö, s. 219.)

Viitainahon rakennuksia

Kyltti päärakennuksen seinässä kertoo, että "Tämän Piippolan ensimmäisen pappilan on suunnittellut pastori Gerhard Snellman". En oikein usko; pappilan karoliininen pohjakaava  oli 1700-luvulta alkaen yleinen kartanoiden ja pappien ja upseerien virkatalojen pohjakaava. Ja sikäli kun papin taloa pidetään pappilana, G. Snellman asui ennen Viitainahoon tuloa pienessä mökissä kylällä. Tämän mökin omistaja  hävitti takavuosina. Muuan rakennusten kulttuuriarvoista ymmärtävä henkilö olisi omalla kustannuksellaan purkanut ja siirtänyt  ja vieläpä restauroinut/konservoinutkin sen, mutta ei kelvannut, hävitettämän se piti, koska siinä "oli tupajumeja" jotka "ovat vaarallisia"...  Mainittakoon, että hyvää tarkoittava vanhankunnostusintokin voi olla haitaksi - onko missään jäljellä pappilan päärakennuksen seinistä revittyjen lukuisien tapettikerrosten kappaleita edes näytteeksi?

Aivan ohimennen mainittakoon, että Rouvan isoisän isoisän isoisän tyttärentyttären puolison isoisä oli juuri tuo kyltissä mainittu pastori, Piippolan saarnaaja Gerhard Snellman, joka rakennutti mainitun hirsipappilan. Ja Gerhard Snellmanin tyttären Annan tytär nai Elias Lönnrotin, ni! Ja Gerhardin pojanpoika oli senaattori J.V. Snellman ja vielä yhden pojan poika oli oululainen laivanvarustaja J.W. Snellman. Joka rakennutti Villa Hannalan Oulun Hietasaareen. Hannalaa isännöi nykyisin ylempänä mainitun Rouvan siskon mies lapsineen. J.W. Snellmanin poika taas oli H.W. Snellman, oululainen fregatti Toivon kapteeni ja rautakauppias.

Näin paljon tekstiä eikä olla vielä asiassa. Mutta nyt.

Tämä on toiseksi vanhin rakennus, jossa olen ryöminyt. Ennätys on Hailuodon pappilan kuonoaitta (1712), kolmossijaa pitää Jaalalainen pirtti (1778).

Pappilaa on kengitetty moneen otteeseen, tänäkin vuonna ennen meitä. 

Keittiö on aikanaan ollut pitkään (aina?) hirsipinnalla seinien mustuudesta päätellen. Keittiön yhteen seinään sovitimme läpilahoon kohtaan kaksi isompaa hirsipaikkaa (kuvassa  paikoillaan) ja yhden pienemmän sekä toisella seinällä olevan ikkuna-aukon alalaitaan kaksi. Kuvan uudet hirret on liitetty viereisiin pystylapaliitoksella, alempi myös kaltevalla lapaliitoksella. Pystylapaliitoksessa uuden ja vanhan hirren päät on kavennettu ja kavennetut osat menevät lomittain. Hirsien väli on tilkitty pellavaeristenauhalla, ja hirret myös tapitettu viereisiin hirsiin. Alimmassa hirressä levissa koloissa ovat levänneet alimmat lattianiskat. Ylemmän korvaushirren oikean laidan päällä sojottaa kierretanko. Siinä kohti on ulkoseinällä pystytukipuu eli följari; laitoimme sisäpuolellekin sellaisen. 

Uuden sovittaminen vanhaan on hidasta; uuden lattiarungon teko joutuisaa. Kuvassa alimmat niskat ja osa umpilaudoitusta paikoillaan. Lautojen päälle tulee tuulensuojalevy, niskojen päälle toiset poikittain, niiden pälle vielä kakkoskutoset latalleen, välit täyteen puhallusselluvillaa ja päällimmäiseksi ilmansulkupaperi ja vanhat lattialankut.

Sitten toisen päätykamarin kimppuun. Läpilahoa hirttä aivan riittämiin, toisella seinällä kaksi alinta, toisella kaksi alimman ehjähkön päällä eli keskellä seinää. Nurkan tuntumassa on seinän väliaikaisena tukena ja nostotukipisteenä följaripari, joka poistetaan lopuksi. Kuvassa oikealla on pysyväksi tarkoitettu följari.

Sovitimme alimmat korvaushirret paikalleen ja toisiinsa. Pystylapaliitos ja hammaslapaliitos käytössä. 

Hammaslapaliitos tulossa

Nostimme yllä mainitut korvaushirret seinien alta pihalle pantuamme ensin niiden kylkiin rimat vaakasuoraan, jotta hirsien asento suhteessa toisiinsa ja seinään ei muutu. Tämän jälkeen sovitimme seuraavat korvaushirret niiden selkään. Katsojaa kohti osoittavan hirren päässä näet pystylapaliitoksen vaatiman kavennuksen. Sitä vastaava ohennus on seinähirressä.

Korvaushirret pihalla jatkojalostusta odottamassa

Kun korvaushirret oli katkaistu oikeaan mittaan ja pystylapaliitoksen vaatimat kavennukset seinään ja korvaushirsiin veistetty, panimme pihamaalla veistetyn paikan seinään. Tämä vaati koko seinän nostamista tunkilla, uusien ja vanhojen hirsien muokkausta ja muuta sovittelua. Vaan siinäpähän ovat!

Työmaaasta selvittiin tapaturmitta, pappila kohentui ja opin kengitysniksejä. Onnistunut työrupeama.

Kiitokset Sakarille ja kortteerin tarjoajille, Leenalla ja Timolle! 

*****

 

Rapatun kaupunkitalon kengitystä ja muuta korjausta

Viimeisin työmaani oli Helesingissä: 1930-luvulla rakennettu rankorakenteinen, rapattu kaksikerroksinen talo, jonka alaosastossa lieviä ongelmia... 

Maan pintaa on nostettu kahdella sivulla useita kymmeniä senttejä, joten seinän alaosan rappaus ja sen sisällä olevat seinärakenteet ovat olleet pitkään maan alla. Tästä on edellinen remontoija arvellut koituvan kosteusvaurioita, minkä vuoksi seinän juureen oli kyhätty toiveikkaasti merkillinen "kosteussuoja" pellistä (kuva yllä) ja lecaharkoista (kuva alla).  Sen piti kaiketi estää maakosteuden siirtyminen seinään, muttei tietenkään ollut toiminut - osassa seinää alimmat puurakenteet olivat märät.

Lisäksi edellinen "korjausrakentaja" oli asentanut patolevyn mielenkintoisesti näppylät ulospäin ja siten, että sen yläpuolella olevan patolevyn mustan ylälistan (joka estää vettä valumasta patolevyn taakse) ja patolevyn yläreunan välistä näkyy viisi senttiä perustusta. Eikä tässä vielä kaikki! Yksi iso alapohjan tuuletusluukku oli muurattu umpeen...

Päin persettä asennettu patolevy.

Omistaja kaivautti talon perusmuurin vierustan paljaaksi myöhemmin asennettavia salaojaputkia varten. Näin pääsimme korjaamaan seinää. Seinän kerrokset sisältä päin lukien ovat gyproc, ruskea paperi, tervapaperi (vanhaa ja tukevaa), vaakalaudoitus, kutteripurua, pahvi, tervapaperi, vinolaudoitus, tervapaperi, rappauksenaluslistat ja -verkko, rappaus.

Isäntä ja renki (etualalla) persparrua poistamassa. Kuva Mari Salovaaran.

,

 

Meininki oli vaihtaa perustusta vasten asennettua persparrua uuteen siltä osin kun se on laho. Lopulta vaidoimme parrun yhdeltä seinältä kokonaan ja toiselta puolet. Lisää jouduttaneen vaihtamaan myöhemmin. Parrun ja perustuksen väliin panimme kattohuopaliuskan. Pääpiirteittäin toimimme näin, omistaja ja minä. Rappausta poistettiin isolla rälläkällä ja timanttiterällä tarpeelliseen korkeuteen saakka. Näin päästiin käsiksi vinolaudoitukseen, josta niin ikään poistettiin lahot laudat. 

Ulkosyrjältään lahoa vinolaudoitusta.

Vinolaudoituksen poiston jälkeen purua piti paikoillaan enää paperi. Paperin poistosta olisi seurannut  purun valahtaminen maahan, ellemme olisi tukkineet pystyjen väliin selluvillalevyn suikaleita.

Osittain lahonneen persparrun vaihtoa varten tuimme ja kevensimme siihen nojaavia pystyjä, jotta vanhan parrun saa pois ja uuden tilalle. Tämä tapahtui kiinnittämällä pystyihin vaakapuut, joiden toinen pää tukeutui maahan (ulkopuolella), toinen lattianiskoihin (sisällä; lattia oli osin auki). Tästä muutama kuva alla.

Tässä on jo uusi kuuden tuuman parru pantu vanhan tilalle. Vaakatuet ovat vielä paikoillaan.

Sisänäkymää:

Persparrun vaihdon jälkeen seinä näytti tältä (kuva alla). Rappauksen alareunan alta pilkottaa lankku, jonka yläpuolelle on aiemmin mainittu puruja paikoillaan pitävä selluvillalipare. Pystyjen väliin tuli sittemmin selluvilla, ja sen ulkopuolelle niiteillä pahvi ja bitumipaperi aikaisemman tukevan tervapapperin/kartongin tilelle. Pystyt kiilattu ja naulattu tulevasti paikoilleen.

Uutta rappauksenaluslaudoitusta:

Pidin hieman lomaa, minkä aikana ulkoseinään oli ilmaantunut uusi, siisti rappaus, sisälle lattiaa ja muutakin edistystä oli omistaja saanut aikaan. Kuvassa alla oikealla näkyy rappauksentukilipareita, joihin parin alimman rappauskerroksen läiskimisen jälkeen rapparit kiinnittivät päällimmäistä raplinkiä paikoilleen pitävän metalliverkon. 

Taitavat rapparit rappaa! Kuva Ari Kähkösen

Rappaus kuivuu.

Remonttikohde on vilkkaan kadun varrella, joten tuon tuostakin ihmisiä pysähtyi katsomaan ja juttelemaan. Yksi pyöräilijä kyllä puisteli aina ohi ajaessaan päätään hymyillen merkityksellisesti, mutta kaikki kommentoijat olivat mielissään kun vanhaa taloa korjataan. Paikalla kävi saattajansa kanssa iäkäs herra, joka kertoi asuneensa talossa talvisodan syttyessä ollessaan kuusivuotias. Liikuttava kohtaaminen; hän kiitteli vuolaasti kun hänen vanhaa kotiaan korjataan. Valitteli vain, ettei muisti enää pelaa eikä puhekaan oikein luista. Kertoi kuitenkin, että hänen äitinsä ompeli talossa miesten alushousuja. Ketään hänen vanhoja kavereitaan ei ole enää elossa.

****

Vuioden 1933 Hesaria lattiapurujen alta. Linja.auto kumoon Jyväskylässä, Merirosvot vallanneet intialaisen lastihöyryn ja Natsit sulkevat keskustan toimitaloja, puolueita lopetettu... 

****

****

Pappilan porstuan perusparannus

Hailuodon vanhan pappilan (valmistui v. 1903) korjaukset jatkuivat rankorakenteisen porstuan kimpussa (pappilan sauna-pyykkituvan uusimmista vaiheista voit lukea täältä). Pappilan asujaimet kertoivat porstuassa tuntuvan epämiellyttävää maan-lahon-hajua. Pihamaan multa olikin aikojen saatossa noussut laudoituksen alareunaa kiertävään tippalistaan saakka, joten hajun syy voisi olla huono alapohjan tuuletus vai olivatko perslankut lahonneet. Ehkä sama asia on askarruttanut pappilan entisiäkin asukkaita, koska kolme alinta vuorilautaa olivat selvästi uudempaa perua kuin alkuperäiset.

Alimpien lautojen irrotus paljasti porstuan perustuksia korjatun  aiemminkin (-70-luvulla ilmeisesti), koska raamisahattu perslankku (oikeastaan -parru) oli uudempaa tavaraa kuin muut alapohjan kirveellä veistetyt tukirakenteet. 

Meininki oli siis tarkistaa alapohjan rakenteiden kunto ja vaihtaa huonoksi menneet osat sekä korottaa persparru reilusti irti maasta. Lattian alla oli onneksi sen verran tilaa, että siellä kykkimällä mahtui työskentelemään. Tulin ryömineeksi ja kontanneeksi enemmän kuin kertaakaan kuuteenkymmeneen vuoteen. Porstuan lattianiskoja tukivat kaksi kiviin tukeutuvaa hirrenpätkää; ne vaihdoin uusiin. Lisäksi laitoin pari väliaikaista tukea.

Maa porstuan alla on hienoa hiekkaa. Sen päällä oli vuosikymmenten mittaan kertynyttä lehtiroskaa, ja vähän syvemmältä paljastui hiiltä, joka on peräisin pian valmistumisensa jälkeen 1901 palaneesta edellisestä pappilasta. Maa oli pääasiassa pölisevän rutikuivaa, mutta muutamin kohdin selvästi kosteaa. Pienen sylyksen verran löytyi kosteita  lahopuun kappaleita sekä vajaa nelimetrinen hirsi, jonka hiekkaan painunut alapuoli oli myös kostea ja muusiksi lahonnut.  Poistin roskaa, hiekkaa ja lahon puun. 

Ensin siis alimmat laudat pois, sitten sivu kerrallaan tunkilla persparrua hieman irti perustuksen kivistä ja pystyjen alapäät poikki soivalta korkeudelta. Persparrut olivat kovat ja ehjät, mutta niissä oli hyvin pistävä haju. Niinpä ne vaihdettiin uusiin nelosparruihin. Niiden alle tuli uutta kivijalkaa lähistöllä taannoin palaneesta talosta.

Oviseinä ennen...

...sitten...

... sen jälkeen:

... ja nyt, ennen viimeisiä hiplauksia, kuten uuden tippalaudan asennnusta ja portaan trimmausta:

Kivijalan väleihin tulee vielä kiviä, mutta tuuletus pelaa kyllä paremmin kuin ennen. 

Lattian alta löytyi peltopyyvainaan jäännnökset, kanan jalka, jäniksen käpälä ja ehkä rastaan muumio. Voinko lukea peltopyyn perinnerakentamispinnaksi?  Semmoisia on minulla nyt 122 (viimeisimmät mustapyrstökuiri ja sinirinta viime keväältä pappilan pihasta). Onko jäniksenkäpälä pantu perustuksiin onnenkaluksi (ainakaan jänistä se ei ole auttanut...).

Peltopyytä ja kananjalka 

Homma jatkuu kuun loppupuolella vielä seinän viimeistelyllä, ja sauna-pyykkituvan kanssa on vielä pientä laittoa. Näistä kerron sitten.

Keväistä kengitystä

Viime päivät ovat kuluneet joutuisasti vajaa satavuotiasta sauna-pyykkitupa -kombinaatiota korjaillessa. Puolet rakennuksesta on saunaa ja pukuhuonetta, toinen puoli on muinoin tehty autotalliksi, mutta on palvellut viimeiset vuodet muun muassa kanalana ja ruusujen talvivarastona. Saunassa on suhteellisen uusi ja hyväkuntoinen betonilattia. Saunaa on kohennnettu, paneelin alla on jotain levyä ja alumiinipaperia; valun ja paneelin alareunan välistä näkyy peltiä. Pesuvedet menevät lattiakaivosta seinän ulkovieressä olevaan kaivonrenkaaseen. Pukuhuoneessa on eristämätön ponttilautalattia. Kanalassa (entisessä pyykkituvassa) on hiekan päällä viiden sentin betonikerros, joka lohkeaa rautakangella helposti.

Kosteus, hirsijumit ja muu biodiversiteetti ovat pehmentäneet kolmen ulkoseinän alimpia hirsiä yhden-kolmen hirsikerran verran. Eritoten eteläseinällä on useita lahovikaisia hirsien saumoja (seinää pitkin valunut vesi on kertynyt vesihyllyille). Betonisokkeli on ammoin katkeillut, ja pätkät ovat vaihtelevasti kallellaan.

Meininki on kengittää rakennus (vaihtaa lahot hirret ehjiin) sekä paikata eteläseinän vesihyllyjä.

Tämän rakennuksen kiva erityispiirre on, että saunapuolen välikaton kannattimet menevät muurattujen rakenteiden läpi. Lisäksi vesikaton tukirakenteet ovat aivan kiinni piipussa. Näin ollen rakennuksen nostaminen kengitystä varten ei tule kysymykseen. Tästä seuraa, että vaihtohirret on veistettävä palkeiksi (ei varausta, selkävyys pois), jotta ne voi asentaa seinään sivulta tunkien. Ja jotta näin voisi tehdä, on rakennus tuettava hyvin.

Kuvia ja selostusta alla:

Pihamaan multakerros nousee aikojen saatossa. Aivan seinän vieressä rehottava kasvillisuus pitää hirsiä kosteana.

Näin ei pidä tehdä: välikattoa kannattava hirsi menee muurausten läpi. Halkeamaakin jo on, kun rakennus on elänyt:

Alimpiin vaihtohirsiin laitan tippalistan, jotta seinää pitkin valuva vesi ei kerry sokkelin päälle hirsiä lahottamaan. Listan upotan hirren alakulmaan sahaamaani uraan:

Tippalista hirressä

Helteinen kengitys- ja lattiatyömaa

Reilu viikko meni hirsitalon kengitys- ja lattiahommassa ja enimmillään +32 asteen hautovassa kuumuudessa. Saman rakennuksen kimpussa työskentelin viime vuoden keväällä; aikaisempia juttuja siitä voit lukea täältä ja täältä .. Nyt kengitettiin keittön ja porstuan puolta talosta ja tehtiin näiden huoneiden lattioiden runko ja eristys.

Betonisen perustuksen pääällä olevat hirret olivat paikoin lahonneet ja jumien jauhoksi syömät. Lahon puun korvasin kuivalla lankku- ja parrutavaralla. Samalla panin hirren ja kivijalan väliin kattohuopasuikaleen ja tilkitsin korvauspuun ja hirsien välin pellavariveellä.

Kengitysparru paikoillaan.

Isäntäväki oli tyhjentänyt lattianaluset kivistä ja liiasta maasta työntekijäystävällisesti jo etukäteen. Koska lattian alle ei ole syytä jättää eloperäistä ainesta, peitin lattian pressulla, jolle lahon poistosta tuleva pöly ja puru paljolti päätyi pois kannettavaksi.

Seiniin naulasin ja pulttasin  lankut niskojen tueksi. Lankkujen ja seinän väliin panin kaksinkertaisen pellavarivenauhan.

Jyrsijäverkko lattian reunoilla ja kivijalan tuuletusaukoissa pitänee hiiret ja myyrät loitolla.

Kesäistä kengitystä Kouvolassa

Viikko kului Kouvolan Jaalassa vanhan pirtin hirsirunkoa korjaamassa. Tämä on vanhin rakennus, minkä kimpussa olen työskennellyt - päätyyn veistetyn vuosiluvun mukaan rakennus on pystytetty vuonna 1778! Meinasi olla harras tunnelma, kun piilusin korvaushirttä, jonka yläpuolisissa seinähirsissä erottuivat 240 vuotta sitten isketyt kirveen jäljet...

Aikojen saatossa alkuperäiset väli- ja vesikatto, ovet sekä ikkunat ovat päätyneet ties minne. Viime vuosikymmenet pirtissä on ollut peltikatto, ja se on palvellut sekalaisen tavaran varastona. Vanhat, jopa 40  cm leveät lattialankut ovat tallella. Hirsikehän jatkona on rankorakenteinen, lautaseinäinen liiteri, uudempaa perua. Alkuperäisestä porstuasta on jäljellä vain osa hirsistä takaseinää.

Pirtin neljästä nurkasta kaksi oli sen verran korkeilla kivillä, että hirret eivät maanneet maassa, mutta noin kaksi kolmannesta alimmasta hirsikerrasta oli maassa kiinni tai jopa sen alla. Rakennuksen takana on jyrkkä rinne, josta valuneet vedet ovat pitäneet seinän viereen kasautuneen kukkamullan kosteana. Alimmat hirret ovat myös kahdessa nurkassa joskus luistaneet pois nurkkakiviltään.Yhden nurkan kivet ovat antaneet myöten, minkä vuoksi päätyseinän alareuna on levinnyt ja toinen nurkka on vinossa. Näin on päässyt käymään, koska päätyseinään on avattu leveä ovi, jonka kynnyshirsi on lahonnut eikä ole enää pitkään aikaan tukenut seinää.

Pirtin taakse kertynyt maa oli lahottanut muutamaa hirsikertaa. Kuvan raita kaadettiin.

Tähän nurkkaan ei korjauksessa kajottu. Muut nurkat nostettin samalle tasolle.

Pirtin päätyyn avatun parioven kohdallakin maassa kiinni oleva hirsi oli lahonnut perusteellisesti.

Nyt korkeimpien nurkkakivien päällä olevien hirsien alapinnalla on myös varaus (siis alapintaan hakattu ura, jonka avulla ylempi hirsi istuu alemman selässä), eli niiden alapuolella on joskus ollut hirsivarvi tai -varveja. Arvelen, että pirttiin on käytetty kierrätyshirsiä vanhemmasta rakennuksesta. Vai onko pirtti siirretty tähän joskus, ja samalla poistettu huonokuntoisia alahirsiä? Onko pirtti ollut tässä aina, mutta nostettu alimpien hirsien lahottua korkeammille nurkkakiville? 

Kengitetty on, lattia alullaan.

Työt jatkuvat -20-luvulla rakennetun hirsitalon kimpussa. Edellisessä jutussa lähinnä purettiin lattiaa ja putsattiin alapohjaa, nyt on jo kengitetty ja lattiarakenteita on alkanut materialisoitua. 

Kun hirsi näyttää tältä....

Restaurointikelpoisen hirren sisusta. Hirsjumi ollut ahkerana.

... se on syytä vaihtaa. Alimpien hirsien vaihtoa kutsutaan kengitykseksi. Jossain vanhassa rakennusoppaassa (joka kyllä on hyllyssäni, mutta jonka nimeä en muista) oli ytimekäs kengitysohje otsikon "Laho hirsi" alla: "vaihda hirsi". Tätäohjetta noudattaen sahasin moottorisahalla ja nakuttelin taltalla alimman hirren lahon alaosan pois:

Ja panin sen tilalle viiden tuuman parrun.

Alle siis betonisokkelia vasten kattohuopakaistale kosteussuluksi ja päälle alkuperäistä hirttä vasten pellavanauhaa tilkkeeksi. Tunkkaus helpotti hommaa kummasti.