Pappilan porstuan perusparannus

Hailuodon vanhan pappilan (valmistui v. 1903) korjaukset jatkuivat rankorakenteisen porstuan kimpussa (pappilan sauna-pyykkituvan uusimmista vaiheista voit lukea täältä). Pappilan asujaimet kertoivat porstuassa tuntuvan epämiellyttävää maan-lahon-hajua. Pihamaan multa olikin aikojen saatossa noussut laudoituksen alareunaa kiertävään tippalistaan saakka, joten hajun syy voisi olla huono alapohjan tuuletus vai olivatko perslankut lahonneet. Ehkä sama asia on askarruttanut pappilan entisiäkin asukkaita, koska kolme alinta vuorilautaa olivat selvästi uudempaa perua kuin alkuperäiset.

Alimpien lautojen irrotus paljasti porstuan perustuksia korjatun  aiemminkin (-70-luvulla ilmeisesti), koska raamisahattu perslankku (oikeastaan -parru) oli uudempaa tavaraa kuin muut alapohjan kirveellä veistetyt tukirakenteet. 

Meininki oli siis tarkistaa alapohjan rakenteiden kunto ja vaihtaa huonoksi menneet osat sekä korottaa persparru reilusti irti maasta. Lattian alla oli onneksi sen verran tilaa, että siellä kykkimällä mahtui työskentelemään. Tulin ryömineeksi ja kontanneeksi enemmän kuin kertaakaan kuuteenkymmeneen vuoteen. Porstuan lattianiskoja tukivat kaksi kiviin tukeutuvaa hirrenpätkää; ne vaihdoin uusiin. Lisäksi laitoin pari väliaikaista tukea.

Maa porstuan alla on hienoa hiekkaa. Sen päällä oli vuosikymmenten mittaan kertynyttä lehtiroskaa, ja vähän syvemmältä paljastui hiiltä, joka on peräisin pian valmistumisensa jälkeen 1901 palaneesta edellisestä pappilasta. Maa oli pääasiassa pölisevän rutikuivaa, mutta muutamin kohdin selvästi kosteaa. Pienen sylyksen verran löytyi kosteita  lahopuun kappaleita sekä vajaa nelimetrinen hirsi, jonka hiekkaan painunut alapuoli oli myös kostea ja muusiksi lahonnut.  Poistin roskaa, hiekkaa ja lahon puun. 

Ensin siis alimmat laudat pois, sitten sivu kerrallaan tunkilla persparrua hieman irti perustuksen kivistä ja pystyjen alapäät poikki soivalta korkeudelta. Persparrut olivat kovat ja ehjät, mutta niissä oli hyvin pistävä haju. Niinpä ne vaihdettiin uusiin nelosparruihin. Niiden alle tuli uutta kivijalkaa lähistöllä taannoin palaneesta talosta.

Oviseinä ennen...

...sitten...

... sen jälkeen:

... ja nyt, ennen viimeisiä hiplauksia, kuten uuden tippalaudan asennnusta ja portaan trimmausta:

Kivijalan väleihin tulee vielä kiviä, mutta tuuletus pelaa kyllä paremmin kuin ennen. 

Lattian alta löytyi peltopyyvainaan jäännnökset, kanan jalka, jäniksen käpälä ja ehkä rastaan muumio. Voinko lukea peltopyyn perinnerakentamispinnaksi?  Semmoisia on minulla nyt 122 (viimeisimmät mustapyrstökuiri ja sinirinta viime keväältä pappilan pihasta). Onko jäniksenkäpälä pantu perustuksiin onnenkaluksi (ainakaan jänistä se ei ole auttanut...).

Peltopyytä ja kananjalka 

Homma jatkuu kuun loppupuolella vielä seinän viimeistelyllä, ja sauna-pyykkituvan kanssa on vielä pientä laittoa. Näistä kerron sitten.

Muutama luontohavainto - kuolemaa ja syntymistä

Saunamökin lähimetsässä, Pohjois-Savossa, oli varislintu päässyt ainoastaan. Nuori lintu, koska osa sulita oli vielä tupella (sininen puikula kuvassa oikeassa reunassa). Yhdellä mättäällä oli jalat ja rintalasta-kylkiluu -osasto, sulkia ja höyheniä oli laajemmalti.

Jalkojen vieressä oli yli kymmensenttinen oksennuspallo (näkyy alla olevassa kuvassa vasemmassa alareunassa). Arvelen, että huuhkaja on ollut asialla. 

Uhri lienee varis, koska höyhennysmättäällä oli mustien sulkien ja höyhenten seassa harmaata höyhentä. 

Parinkymmenen metrin päässä oli teeren pesä, josta oli kuoriutunut viitisen poikasta!

Mökin vieressä on kivistä ladotun pajan rauniot (mökki ja sininen pressu häämöttävät ylhäällä oikealla alemmassa kuvassa).  

Pajan rannassa uiskenteli laulujoutsenpari neljine poikasineen! Pääsin hiippailemaan aivan lähelle, mutta huomasivathan ne minut ja pistelivät ulapalle. 

  

Kallo ja sieniä

Tuomilehtoon karikkeen päälle oli ilmestynyt kallo ilman alaleukaa. Muutakaan luustoa ei lähimailla näkynyt.

Kissan kallo

Kallo on heleposti tunnistettavissa kissan kalloksi. Ensinnäkin se on petoeläimen, koska yläkulmahampaat ovat pitkät ja poskihampaat vailla kasvinsyöjille tyypillisiä kiilleharjanteita. Jyrsijöillä ja jäniseläimillä on isot jyrsimisetuhampaat, pedoilla ei. Kallon kuono-osa on lyhyt (toisin kuin koirapedoilla), eikä kallo ole alienmaisen pitkänomainen, kuten näätäeläimillä. Kissapedoilla on yläleuassa kulmahampaan takana vähemmän (4) väli- ja poskihampaita kuin koirilla (6) (kissojen hampaista lisää täällä ja koirien täällä). Kallon koko kertoo, että se ei ole ilveksen...

Pudonneiden lehtien lomasta törrötti ohuita huitaleita. Arvelen, että ne ovat sieniä nimeltä hoikkanuijakas (Macrotyphula fistulosa), mutta saa joku tietäväisempi varmistaa määrityksen.

Ja vielä tällaisiakin ... mitä lajia? Sieniä kumminkin.

Auottiinpa lintuja

Oulun Lyseon biologian Eläinten rakenne -kurssilla avasimme fasaaneja, puluja, harakan, räkätin ja muutaman taviokuurnan. Rauhoitetut linnut olivat lainassa Oulun yliopiston Eläinmuseolta, minne palautimme kalmot. Yhtään lintua ei tämän kurssin takia tapettu, vaan lintuvainaat olivat kuolleina löydettyjä ja Eläinmuseolle tuotuja.

Maaliskuussa kuolleen fasaanin sisällä näytti tältä:

fasaaninaaras lisääntymiskauden alussa.  Eri ikäisiä ja kokoisia keltuaisia (munasoluja). Kuva: Antti Rönkä.

Fasaanin pääpuoli on oikealla. Pölynimurinletkun näköinen haarautuva putki oikealla on henkitorvi ja kaksi pääkeuhkoputkea. Keltaiset pallukat ovat keltuaisia eli paljon alkiolle tulevaa ravintoa sisältäviä munasoluja, Niitä on, kuten näkyy, monen kokoisia; isoimmat ovat vanhimpia ja lähdössä munanjohtimeen, jossa ne hedelmöittyvät (eivät kuitenkaan tällä naaraalla, joka on jo päätynyt kanahaukan ruuaksi - tästä ehkä lisää myöhemmin). Munanjohtimen loppupäässä keltuaisen ympärille erittyy munanjohtimen seinämästä valkuainen ja lopuksi kalkkipitoinen kuori. Alkio kehittyy keltuaisen pinnalle ja alkaa hörsiä keltuaista kasvaakseen.

Sekä fasaanin että pulun kupu (joka on melko lailla ruuansulatuskanavan alkupäässä) olivat täynnä siemeniä. Pähkinöitä, auringonkukkaa, kauraa...

Fasaanin kupu täynnä siemeniä. Kuva: Antti Rönkä.

Pulu on ollut hyvällä ruualla, Kuvun sisältöä petrimaljalla. Kuva: Antti Rönkä.

Harakan kivispiirassa oli pientä kiveä ja siementä. Kivispiirassa (lihasmahassa) on vahvat lihakset ja kova sisäseinämä. Kun ei ole hampaita, kova ruoka jauhautuu kivispiirassa pikkukivien seassa.

Harakan kivispiiran sisältöä. Kuva: Antti Rönkä.

 Pikkukivien lisäksi kivispiiraan päätyy muutakin kovaa. Alla olevan kuvan alarivin toisessa petrimaljassa vasemmalta on alumiininiitti ja kaksi prikkaa. Muilla maljoilla on kupujen ja kivispiirojen sisältöjä ja keltuaisia. Oikeanpuoleisimmalla maljalla on tulkitamme mukaan alkio, jonka silmä erottui mikroskoopilla.

Keltuaisia ja kupujen ja kivispiirojen sisältöjä. Kuva: Antti Rönkä.

Mikä lintu?

Serkkupojan saunan takana Mäntsälässä oli hiljattain tuollainen kalmo:

Kokovihjettä saat neulasista ("kuusi lyhyet, mänty pitkät neulaset"). Perusteltuja vastauksia, kiitos (tähän tai PPLY:n viestiketjuun). Kuva: Janne Ollikainen.

PÄIVITYS: Rantasipi. Perusteena lähinnä koko, leveä, valkea siipijuova ja pään väri. Kolme lukijaa (ja minä itte) tunnisti kuvasta sipin, yksi hajaääni meni pohjantikalle. Nokka kieltämättä näyttää hivenen tikkamaiselta, mutta pohjantikan käsi- ja kyynärsiiven alapinnalla on useita kapeita, vaaleita juovia.